Tekstit

Näytetään tunnisteella aivot merkityt tekstit.

Historian rautasaappaiden havinaa. Persielle vain!

Paha kertomus.  Yritteleiksin tässä miettiä, että mikä oli se niitti, joka katkaisi hanhen selän enkä tullut viisastakaan hurskaammaksi. Oliko se ainainen lihominen. Oliko ehkä fyysinen 27/7 -kärsimys jatkuvien kipujen muodossa. Oliko peräti se, että menin työpaikkaan, jossa en kuitenkaan viihtynyt enkä uskonut sitä pientä ääntä kellossani, joka moiki korvat lukkoon. Tai jopa lääkityksen yhteisvaikutukset? Varmaan koko paletti yhdessä. Sekaan kun heitettiin vielä pari-kolme puutaheinää (tre och hö) puhuvaa idioottia, niin liemestä tuli kyllä paksu, tulinen ja painava. Monesti keitetty. Arvosteluja ei olisi pitänyt missään tapauksessa kuunnella lainkaan, lääkityksen rukkaamisessa olisi pitänyt uskoa itseään ja idiooteilta olisi pitänyt katkaista kaula, kieli ja raajat heti eikä vasta tilipäivänä. Nih. Jälkiviisaus se on ajokoirankin hyve. Elämää mielikuvituksessa Koko paskanjauhantahan tässä blogissa alkoi siis jo viisi vuotta sitten. Kun koin ruokaherätyksen ikilaihduttajan om...

Yltäkylläisyyden markkinoilla. Paskamakki paukkuu. Himmeästi hyväosaiset.

En meinannut millään keksiä otsikkoa. En sitten millään. Enkä vielä tässä aloittaessanikaan oikein satavarmalla tiedä, mikä tulee olemaa aihealue saati rubriikki. Noin niinkuin kaikessa laajuudessaan. Taitaa jäädä useampi otsake tuohon otsikkoon. Toki sen verran tiedän, että tulee koskettelemaan viimeviikkoista kohujulkistusta, Suomalaisia SyömäDirektiivejä. Luin niitä viikendinä, ja pirun tarkkaan. Enkä löytänyt niistä minkäänlaista lausetta, direktiiviä, suositusta tahikka määräystä, että koska on ihmispolon käytävä paskalla! Ei niin minkäänlaista. Suomalaiset tuntien, jos suosituksissa lukee että paskalla on käytävä aamuisin heti herättyä, päivällä klo 15.00 ja illalla päkistetään iltakakka vielä klo 20-22.30 välisenä aikana. Putket tukkoon, vessajonoissa tapeltaisiin julkisilla paikoilla. Junien vessaruuhkat pääsisivät otsikoihin: "Pendoliinon paskahuussin ovella tappelu. Kolme sai sapelista!" Lokapalvelu ja saman alan yrittäjät rikastuisivat entisestään ja voisivat inv...

Sano kyllä lääkekokeille!

Että mitä, että? mahtaa moni pohtia tuosta otsikon asettelusta, ettäkö lääkekokeita kannattamaan? Noh ei. Vaan lääkeksi kokkaavia kotikokkeja tarkoitan. Sillä ruokahan on lääke! Olet mitä syöt! Syöt mitä on! Ruokaa lääkkeeksi kaikkeen! Ja kansa lihoo, valittaa, saa masennusta, diabetestä, munuais-, maksa- ja sydän- ja verisuonitauteja. Tutkimuksia tehdään ja teetetään. Kansa hurraa kuin Suomi-Venäjä -jääkiekkomaaottelun toisella puoliajalla, kun Venäjä tekee maalin. Ei ole punakone niinkuin ennen, Suomi johtaa yhdellä maalilla. Kaukalon reunatkin ovat kuin Tikkurilan värikartta. Jaa, juu, mitäs minun pitikään. Niin sitä, että koska ruoan väitetään olevan lääke ja lääkkeet tuppaavat olemaan kalliihkoja, niin varmaan siksi kunnollinen ruokakin maksaa mansikoita ja hunajaa. Olisi kyllä korkea aika vapauttaa sapuskat kaikensaatanan veroista. Mitä lääkkeisiin tulee, niin makuhan niissä on aivan toinen. Ja harvemman olen kuullut grillaavan tulehduskipulääkkeitä ehtoopalaksensa.. Mietties...

Tietokoneen käyttö vanhentaa.

Edellisessä jaarituksessani junnasin näiden syvien vesien äärellä. Vanhenevan  naisen kohtelusta terveyden'hoidon' villillä saralla. Mutta kuinkas se suu pannaan oikeasti. Messingillekö, kuin torvensoittajalla. Vai peräti ryttyyn. Olen tässä saanut viitteitä ja viittilöinyt itsekin kintaalla, siihen, että toisille ihmisille, myös miehille, on vanheneminen aivan karsea peikko. Niin hirveä ja karsea, että ollaan valmiita ihan mihin vaan ja kieltämään sitten ne valmiutensa. Esimerkiksi julkisuuden henkilöihin osoittelen osoittimellani. Ei minun mielestäni ole mitenkään hirveää, että joku tahtoo leikkautella itseään ja lihottaa kirurgin kukkaroa muutamalla almulla, jos suostuu asian myös suoraan sanomaan ja myöntämään. Tai syömään vain tiettyjä asioita, aineita ja tyylejä. Tai tekemään vain tiettyjä harjoituksia, tietyillä välineillä tai tietyissä paikoissa. Ja seuraavassa repliikissä pudotellaan, että 'en minä, mutta muut'. Olen kummastellut mielessäni sitä, että vanhuus...

Canned health, instant wellness ja pure mua.

Hyvät ihmiset. Tänään pitäisi olla 14.5, kun laitoin tämän ajastuksella putkahtamaan simmujenne ulottuville. Että rokkenroll vaan, jos on joku muu päivä, kun tämä turahtaa tajuntaanne turhauttamaan. Äimistelin tässä vastaikään ilmoille roiskahtanutta, erään ns. luontaistuoteketjun lärpäkettä. Löysin hyvin vähän luontaista koko lehdykästä. Enempi oli väsättyä, värkättyä ja tekemällä tehtyä. Toki pistelen itsekin lisäravinnetta toisen seuraksi purnukoista, mutta silti. Luontaistuote, joka on kasattu erinäisestä määrästä keinotekoisia kemiallisia aineita tai käsitelty tunnistamattomaksi, on minun pienen mieleni mielestä ihan jotain muuta. Completely diffrent. Tabua, jauhetta, töhnää ja kauniita pakkauksia. Justiinsa. Sitten me hyväuskoiset, terveyttä nyt heti tavoittelevat ihmisparat menemme ja tyttösen suosituksesta ostamme puketin ja paketin ja pillerirasian, ja olemme aivan saatananpeetanan terveitä ja kauniita. Kaksi päivää. Ei auttanut pontius-venyttely eikä valuraudan heilauttel...

Valmishyvinvointia

Nykyinehmo se on kumma paketti. Siis kertakaikkiaan omituinen, ja vielä höpöttäjäkin. Pisnistä pitää tehdä, ihan joka asiasta. Varmaan ...jaa-a onhan se paskankeruukin jo tuotteistettu ja liiketoiminnaksi väännetty. Kaikensorttista könzänkeruuautoa sukkuloi, pyörii ja rullailee ympäri ämpäri. Ei kuulkaa kukaan enää huku paskaan, ei. Vaikka yrittäisi. Viimelopuksi tehdään poliisitutkinta, että minnekäs ne ravintolan paistorasvat oikein kipattiinkaan. Eli pollariparat joutuvat aina tonkimaan paskaa, vaikka mitä muuta toivoisivatkin tekevänsä. No, se näistä paskapuheista. Sen sijaan on alkanut viimeisen kymmenen vuoden sisällä vilahtelemaan lehdissä ja ties missä muualla "valmentajia". Ja "valmentaja" -termin eteen on liitetty kutakin alaa sivuava etuliite. Terveysvalmentaja, kuntovalmentaja, ravintovalmentaja, ravitsemusvalmentaja, alivalmentaja, elämäntaitovalmentaja, valmennusvalmentaja, varastovalmentaja, sijoitusvalmentaja, yövalmentaja, valmentajantaitovalmenta...

Älyttömän vaarallista!

Kesä on kuumimmillaan ja mansikat kypsyvät niin että pauke kuuluu. Taitaakin olla ukkonen. No enivei, siis syksy tulloo. Auringon UV-säteily on vaarallista julistavat tahot tahoillaan. Niinpä sitä näkee lapsia pitkähihaisissa ja -lahkeisissa kiukuttelemassa hiessä kylpien milloin missäkin. Ainakin jonoissa. Kaupoissa on onneksi viileää, ihan siitäkin riemusta voi mennä tekemään heräteostoja hyllystöihin. Ajattelin kyllä mennä tekemään heräteostoja maatiloille, mutten oikein tiedä, minne autoni kokan suuntisin. Onks tietoo? Mutta tunnetusti mikäänhän ei ole niin vaarallista kuin ruoka. Siihen voi tukehtua. Se voi tappaa salakavalasti ja sillä voi tervehtyä. Tervehtyminen tosin näyttää tapahtuvan niin, että syö niinkutsutun virallisterveellisen suuntauksen mukaan väärin. Tästä olen napissut aika monta kertaa ja aika monta vuotta. Jos ei tunne itseään terveeksi jollain tietyllä ruokavaliolla, pannaan ruoka vaihtoon. Se ei kuitenkaan omasta mielestäni tarkoita sitä, että koko hoito turau...

Uhmaa kohtaloa, ole lihava.

Tulin entistä hullummaksi lueskellessani uusien tutkimusten tuloksia, jota on aika liuta. Kiitän näiden juttujen linkittämisestä useitakin vaspuukissa asuvia tuttuja naamareita. Kiitos. Siitäkin. Tutkimuksia pärisee framille, kun kevätpörriäistä kukkiviin pajupuskiin. Ja kaikissa on tulosken jotain mullistavaa. Suola aiheuttaa sydän- ja verisuonisairauksia, joo, varsinkin jos sitä suolaa ei saa tarpeeksi. Hiilihydraattien kanssa pelaaminen saa aikaan ummetusta, toisille se tekee sen ummetuksen päähän. Rasva kerrostuu suoniisi, jos verenpaineen nousulta ehtii. Triglyseridit ovat välttämättömiä, eipäs vaan kolesteroli. Eipäs vaan voi. Eikun rasva yleensä. Mobil ykkönen voitelee rattaat ja vaunut sekä suolet. Eikun lihaa pitää syörä, ja kallaa. EI kallakukkaa vaan kalaa, fisua, Hiatasen affenaa ja yrttejä yllinkyllin! Ei omenoille, alas appelsiinit ja ananakset, vihaamme viljaa, paheksumme perunaa ja pastaa, emme osta reilusti Reilun kaupan banaania. MITÄ HITTOA TÄSSÄ SITTEN USKALTAA EN...

Ihmetyksenpoikasia ja -tyttösiä

Ihmettelin erinäisiäkin asioita tässä aamutuimaan, ja eksyin ruokasivuille, feissariin ja huomasin, että linkkilistastani puuttuu Raholan syötäviä sanoja. Rahola, muistaakseni Jaakko Rahola. Joka on kerännyt valtavan tietopankin tavallisen ja tavattomankin pulliaisen tutkittavaksi omille sivuilleen netin uumeniin. Kiitos siitäkin! Laitan tähän vielä linkinkin: http://www.ruokasanastot.net/ koska jäin niille jumiin puoleksi tunniksi...Taas. Usein bongailen tuolta ideoita, sillä tekstissä saattaa sellaisiakin vilahdella. Vaikka kyse on asiapitoisesta, joskus vähän kuivakastakin kirjoittelusta. Tai eihän tuo mitään "kirjoittelua" ole, ennemmin täyttä asiaa. Niin noh, mitäs tässä taas pitikään pähkiä. Joku mainitsi feissarin puolella sanat kilvoittelu ja askeesi. On meitä moneksi, totta kai! Mutta se mitä minä olen kautta aikain ihmetellyt, on tämä kilvoittelu, kisaaminen, kilpailu ja muu ottelu tämän laihtumisen kanssa. Kun esimerkiksi tuosta kilvoittelusta tulee todell...