Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2009.

Hallitse, hallitse ja hallitse.

Mikähän erinommaanen ny on, kun tässä ärsyttää taas vähän kaikki. Aloin ärsyyntyä jo edellisestä postauksestani, kun nyt luettuna se tuntui osittain helvatillisen tekopyhältä jaarittelulta. Varpu oli kommentoinut sitä juuri sillä, että mikähän siinä on, ettemme osaa elää ja antaa toistenkin elää? Niin mikä? Entisessä elämässäni koin juuri näitä juttuja, etten "saanut olla rauhassa", vaan minulle tuli sellainen olo, että minua kytättiin. Tunne kasvoi hallitsemattomaksi pelkäämiseksi, ettei suunnilleen verhoja uskaltanut avata! Saati että olisi kuunnellut radiota tai katsonut telkkaria, varsinkaan myöhään illalla. Jos valot unohtuivat päälle, niin jo joku kyseli alkoholinkäytöstä. Tai jos sait itsesi kinnattua keppien kanssa kaupalle, niin olit luopio, joka jättää "toverit" pulaan. Auts! Tunsin, etten enää hallitse itseäni! Vaan se on joku ulkopuolinen, joka kertoo, että mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Kuulkaa, arvatkaa onko ollut pitkä tie pois tuosta "hallitse

Mahasta ottaa...

Aamullinen säikähdys teki tepposet. En päässyt tänne näppylöimään yhtään mitään, virhekoodia vaan pukkasi. Niipä tyydyin polttelemaan tässä yöpaita päälläni, villasukat jalassa ja tukka sekaisin, vaikka mitä. Tupakit on kauempana, ja nyt ei ole tullut sitäkään lajia paljon harrastettua. Siis CD-levylle polttelin vanhan koneeni sisikuntaa. Mutta. Eiliseen läskikapina -postaukseeni viittoillen, mennäänpä vähän tähän juttuun: suvaitsevaisuus. Miten te käsitätte tämän käsitteen? Mitä suvaitsevaisuus oikeasti on teidän mielestänne? Onko suvaitsevaisuuden varjolla toisten ihmisten syyllistäminen teistä oikein? Entä painostaminen suvaitsevaisuudella? Oletko parempi ihminen, jos olet suvaitsevainen? Minkälaista on suvaitsevaisuutenne? Käytättekö suvaitsevaisuutta suojautumiseen vai lyömäaseena? Minä kun olen sitä mieltä, että suvaitsevaisuuden varjolla tehdään politiikkaa siinä missä kodin, uskonnon ja isänmaankin. Eli sitä käytetään hyväksi kaikin tavoin ja suvaitsevaisuus -parka kärsi

Läskikapina

Perustan perkele Lihavien Ihmisten Ihmisoikeussäätiön. Yksi syistä löytyy täältä: http://www.facebook.com/home.php?ref=home#/note.php?note_id=159718034659&ref=nf Mur.

Ihmetyksenpoikasia ja -tyttösiä

Ihmettelin erinäisiäkin asioita tässä aamutuimaan, ja eksyin ruokasivuille, feissariin ja huomasin, että linkkilistastani puuttuu Raholan syötäviä sanoja. Rahola, muistaakseni Jaakko Rahola. Joka on kerännyt valtavan tietopankin tavallisen ja tavattomankin pulliaisen tutkittavaksi omille sivuilleen netin uumeniin. Kiitos siitäkin! Laitan tähän vielä linkinkin: http://www.ruokasanastot.net/ koska jäin niille jumiin puoleksi tunniksi...Taas. Usein bongailen tuolta ideoita, sillä tekstissä saattaa sellaisiakin vilahdella. Vaikka kyse on asiapitoisesta, joskus vähän kuivakastakin kirjoittelusta. Tai eihän tuo mitään "kirjoittelua" ole, ennemmin täyttä asiaa. Niin noh, mitäs tässä taas pitikään pähkiä. Joku mainitsi feissarin puolella sanat kilvoittelu ja askeesi. On meitä moneksi, totta kai! Mutta se mitä minä olen kautta aikain ihmetellyt, on tämä kilvoittelu, kisaaminen, kilpailu ja muu ottelu tämän laihtumisen kanssa. Kun esimerkiksi tuosta kilvoittelusta tulee todell

Mieltä mieletöntä!

Kiitos otsikosta Petri & Petterson Brass. Biisihän oli Päätön Polle. Siinä laulettiin justiin, että "mieltä mieletöntä ollaan vaan ja matkaan polle, ohoi!" Suomalainen 70 -luvun iskelmämusiikki on sanoituksineen ja covereineen edelleen ehtymätön ilonlähteeni ja sutkausteni pankki. Kiitos teille sanoittajille, jotka silloin värkkäilitte mitä moninaisimpia ilmaisuja. Upeeta! Olisin aikanaan halunnut liittyä joukkoonne, mutta kun ei ikä riittänyt. ...jaa, mistäs ... niin! JUU! Muistankin. Sekosin tuossa introssani niin intensiivisesti musiikkiin, että varsinainen asia meinasi unohtua tykkänään. Ajattelin pamista taas ja jälleen tuosta mielen voimasta. Mikä se on? Miten se toimii? Millä tavalla sitä voi käyttää? Onko mitään mieltä olla mieltä? Mielikö ohjaa meitä arkisiin ratkaisuihin? Millä mielellä? Siinä liuta vastausta vailla olevia kysymyksiä! Vastaan osaan itse, ja loppuja saattekin miettiä päissänne. Minusta mielen voima on yllättävän vähän huomioitu elementti tä

Mukaelmia teemasta

Vaihteeksi värkkäilin itselleni maittavan sopan. Viimeviikkoista soppaakin olisi vielä ollut. Mutta käytin sitä lisukkeena. Siis: Vettä kiehumaan. Silputaan kiinanakaalia sopiva määrä samoin purjoa että myöskin kunnollinen chili Tehdään vedestä liemi, esim. kuutiota apuna käyttäen. Maustetaan kalakastikkeella, sillä thai -versiolla nuoc mam lienee nimeltään. Ripsautetaan joukkoon hitunen limettiä. "Vokataan" kaalisuikaleet, purjo ja chili. Sekoitetaan keskenään. Vedetään huuleen. Minä käytin lisukkeena vähän sitä edellistä keittoa. Siinä oli lihaa, ja se ei enää oikein ole keittoa...! Vaan pataa. Siis sitä vähän lautasen pohjalle päälle ammensin tätä tuoreempaa versiota. Hyvvee olj.

Asiaa, Aasiaa, Aasi, asiapitoista minusta ei saa kirveelläkään.

Tässä lainaus tuolta jostain alkukesältä: -lainaus itseltäni- Vähän henkilökohtaisia mittojani: pituus 169cm (OLI 170...), aloituspaino: 125 tai enemmän. Nyt 110 kg. Pahimmassa vaiheessa juoksin (=nilkutin) puntaria karkuun. Mutta tuo 125 on punnittu lääkärin vastaanotolla, joten se pitää paikkansa. Eli aloitin vissiin siitä. Ehkä. "Vyötärö" OLI pahimmoillaan 138cm...nyt "enää" 118cm! Vaihtelu on nyt 5cm ja 2kg ylöspäin. Tämä nykyinen 110-112 kg lienee jokin maaginen raja, koska vielä en ole päässyt tuon 110kg:n alapuolelle. Tai sitten vaaka on juuttunut . -lainaus loppuu, ihan itse-   Nyt olen tilanteessa: 112cm (joskin oli lauantaina taas 115cm) vyötäröllä, kroppani painaa 105 -107 kg! Vaikka vaakani onkin juutuksissa, niin olen silti varmahko, että näytti liki oikein. Lienee syytä ostaa uusi tuon koirankuseman vaakani tilalle.   Peuhaan par'aikaa keittokirjastossani ja yritän saada aikaan jotain herkkua. Ei ihan lenkkimakkara nyt iske, eikä munakas.

Sanasta mummoa, Kiinasta kaalia!

Kaalikaheliuteni sai eilen uusia ulottuvuuksia, kun muistin suuren inhokkini kiinankaalin. Sepä onkin veikeä vihannes, se. Salaattia en tee siitä enää koskaan (don't say never), sillä meidät 60 -luvun lapset kyllästettiin ensiksi koulussa ja sen jälkeen ravintoloissa tällä sahajauhonmakuisella, mustapilkullisella "kasviksella". En myöskään suostu syömään sitä puolta kiloa päivässä! Paitsi, jos se valmistetaan hyvin. :) Mistähän tuo ns. kiinankaali on kotoisin? No, pitihän se mennä kuukkeloimaan. (Kääntäisivät saamari jo Googlen suomeksi: Kuukkeli) ja sieltähän se löytyi: Brassica rapa subs. Pekinensis, eli pekinensis -ryhmä. Ja ei ole kaali vaan nauris, josta syödään lehdet, samaa porukkaa (läheistä sukua: subs. Chinensis) on pinaattikaali, eli tämähäntä paksoi. Myös sinapit kuuluvat kaalien laajaan sukuun, kuin myös rapsi ja rypsi. Ääh, lukekaa RAHOLAN syötäviä sanoja! Siellä ne on salat selvitetty. Asiaan, minä siis soittelin eilen kaikkinaisia rokkenrollipiisejä,

Talvirenkaat silmien alla

Viimeöisen valvontasessioni aikana lueskelin pikapikaa erään julkkiskokin ja "avustajan" växäämän kirjan. Oli siinä reseptejäkin! Ihan sovellettavissa vielä matalahiilarisiksi versioiksi. Varsinkin parista kukkakaaliohjeesta tykkäsin vallan kovasti. Mutta ikäväkseni taas ja jälleen huomasin, enkä epäröi tuoda kantaani julki: KUN AMMATTILAINEN TEKEE RESEPTIN, SE PITÄÄ KÄÄNTÄÄN KULUTTAJAN KIELELLE. Meinaan aivan luvattoman monissa "hienojen keittiömestarien" tekemissä keittokirjoissa, anteeksi, siis tietenkin oppaissa, kieli on kyökkislangia ja siellä vilkkuvat kaikki vierasperäiset ruoannimet lisukkeineen. Kuten tässäkin kirjassa "perunapyree". Meinasin pudota sängystä! Ei jumalauta, eikö enää muistu mieleen mummon&äidin perinteinen PERUNAMUUSI? Vai onko alentavaa ja rahvaanomaista sanoa muusi, kun voi käyttää hienostelevaa pyree -muotoa? Ei kun päätä seinään! Kuulkaa kustantajat, täällä teillä on sellainen tyyppi, joka voisi vähän vilkaista kirjoitus

Harmaan päivän huvituksia.

Mein kampf  viime viikolla sisälsi hapankaaliannoksen laittamista. Ja nostin kualin kystymään alakertaan. Vieno hapankaalinkärtsä leijailikin huusholletissamme vielä eilen. Jääkaappiaskartelua harrastettuani huomasin, että hillojen määrä keskimääräisestä sisällöstä on pienentynyt. Ennenvanhaan tuolla asusti enemmän tai vähemmän täyteläisinä kaikensorttista hillomössöä. Nyt löytyi ainoastaan klassikot: vadelma, kirsikka ja viikuna sekä itsekeittämäni appelsiinimarmelaati. Ja niihin koskee ainoastaan avioliiton kautta saatu täydennysosani. Sillä onkin siihen varaa. Muuta jännää, mitä löysin, oli -kas kummaa- pieni pino anjovista ja janssonfilettä. Niitä minulla on aina, jostain syystä, tuolla kylskaapissa. Päiväystäkin on vielä ties minne asti. Mutta hassuin löytö oli paketillinen meetwurstia, jossa päiväys oli viime vuodelle! Löytyi hillohyllystä, muutaman eri purnukan muodostaman muurin takaa. Lienee siis asunut siellä appelsiinimarmelaatien takana ainakin vuoden! Herrzygeli. Ilman

Linkkivinkki, vaihteeksi.

Jee, nyt hyvä kirja helposti: http://kemikaalikimara.blogspot.com/2009/10/mitka-aineet-huolestuttavat-sinua.html Kemikaalikimarassa arvotaan hiilihydraattitietoinen kirja. :)

Hullun hommoo, mutta mikäs siinä!

*läjä erisorttisia kirosanoja* Nukkumatin kanssa tulleen erimielisyyden vuoksi rönysin alakertaan lämpimän peiton alta. Vieläkin ottaa ohtalumpiosta. Eikö sitä ihminen jukoliste voi vaan lojua punkassa, kun sataa ja tuulee, ilma on sakeaanaan kaikenmaailman oksanpätkää ja kuolleita lehtiä? Miksei? Antakaa mun kaik kestää. Se hyvä puoli tässä on, että energiaa kuluu tyhjänpäiväiseen kiukkuamiseen asian tiimoilta. Saatan jopa rymistellä tiskikoneen tyhjäksi, sikäli mikäli tältä tilitykseltäni joudan. Tänään kun pitää vielä mennä töihintöihin. Ralli se on mun rattoni ja tanssi paras työni, juu. Vaan kun välillä ei suju kuin tanssi. Räksytän paraikaa itselleni tietynsorttisista asioista, kuten hiilihydraattijalanjäljestä. Se näyttäisi olevan kasvamaan päin. Toisaalta, kuitenkin vedän vähemmän nopeasti imeytyviä hiilareita, kun moni keskiverto sukankuluttaja. Kyä jämpti o nii. Silti määrä tuntuu minulle suurelta. Siis vyötärön kohdalta. Anteeksi kuinka, minkä vyötärön? kysyy joku kumminki

Lisäaineet ON.

Menin lankaan totaalisesti viikonloppuna. Keräsin mukaani lähikaupan hyllystä tuoresuolatun porsaan ulkofileköntin. Siitä sai kyllä mainiot possukääryleet sienisoosiin. Mutta kerpeles! Kun sattui silmään tuoteseloste. Siiisus! Että voi hyvää päivää! Siinä oli stabilointiaineita paria sorttia ja E621 -mönjää!!! Himpun verran hirvitti tehdä siitä niitä kääryleitä. Tein kuitenkin. Makua oli, juu. :P Ja olipa siis niin mureata, että oksat pois hammastikuista. Mutta sen olen tässä huomannut, että hiilarijutskassa saattaa olla myös sudenkuoppia. En ole aivan tarkalleen tsekkaillut esim. Finelistä, mitä ja paljonko hiilaria pitää se ja tämä tuote sisällään. Ja nyt kun paino on tollottanut siinä samassa mielestäni vähän turhan pitkään, menin kauhistelemaan ko. paikkaan. Ja kirosin pitkään ja hartaasti. Täytynee kaivaa esiin hiilaritaulukko, laittaa se esille näkyvälle paikalle ja siis taas palata aivotyön pariin. Mitäpä muuta tämä on kuin aivotyötä? Kun olet ollut lihava, tai kuten minä

Kyssäkaali telamiinojen korvikkeeksi Suomen armeijalle.

Tai ehkei sittenkään. Mutta. Ongelman nimi oli tämä: Eilen, myrskyisenä sunnuntaipäivänä, hauduttelin loppuun herkullisen padan ja laitoin uuniin myös mollukan kyssäkaalia. Otin padan pois, jätin kyssän ja pistin jatkojalostukseen ternimaitojuustoa. Muistin kaalirapin olomuodon viihtyvän edelleen uunissa, kun olin ollut töissä jo yli puolen päivän. Ehtoolla, ennen kuin menin saunaan lojumaan, pistin kovahkolta tuntuneen kasviksen mikroon. Aikaa pirueteille 20 minsaa. Saunasta tultua, puu-ukko tuntui edelleen olevan. Ei kun uudelle kierrokselle. Ajattelin sitten nauttia hempeänpehmeää kyssistä. Aaargh! Sitä voisi käyttää ihan mihin tahansa muuhun, muttei syömiseen. Ei ollut pehmeää, saati herkullista vaikka lisäsin voitakin...ja vähän suolaa. Ei, mikään ei auttanut. Onko kenelläkään ideaa, mitä tuollaiselle vihanneksentolvanalle voisi tehdä? Tuppeensahata ja rakentaa kirjahyllyn? Kivittää naapuria? Kivetä piha? Mitä jukoliste! *raivoraivo* Ostan seuraavaksi nauriita, jos niistä sai

Ihmiskokeita

Ihmisten käyttö koeluontoisiin tutkimuksiin lienee kielletty. Minä teen kokeita itselläni, joten en paljon kielloista piittaa. Menin siis eilen tekemään kokeen itselläni. Söin viiden sentin palan patonkia. Aamupäivällä. Sekä illalla kaksi PIENEN PIENTÄ perunaa. Sekä tietenkin sienisoosia, jossa ei ollut jauhoja. Keittelin sen ihan kermaan. Hyvää oli. En pistänyt inskaa. Aamu olikin yllättävän karmea. Talvirenkaat silmien alla. Väsymys megatonnin luokkaa. Turvotusta. Aamusokurit 7,5. Perkele. Miten sitä pitääkin alkaa pelleilemään hiilihydraateilla! Miksen minä jo muka usko? Maha protestoi ihan kympillä. Olen kuin tynnyri. Kaljasaavinpeittoja vaan päälle. Arvatkaa vaan, että onko duunissa ankeaa? Kyllä. Tervanjuontia. Tahmaa. Tökkii. Ei jaksa, väsyttää. Salaattia huuleen, enkä koske nopeisiin hiilareihin taas kuukausimääriin. Aikaisemmissa postauksissani tolitin näistä hampparihyökkäyksistäni Mäkkärin perinneruokalaan. Tilanne on nyt aivan sama. Parilla perunalla muihin atmosfääreihi

P*rn*a, silkkaa p*rn*a!

(jouduin muokkaamaan otsikkoa...keles. Kun hävisin hakusydeemeistä tuo p -sanan takia. Nihilismiä!) Tässä heti aamutuimaan, kun kunnostin pöksyjäni, tuli mieleen kaikenlaista johdattelevaa. Pöksyjen kunnostus kun tarkoittaa sitä, että kaivoin kaapista vanhat housuni (eivät ole mahtuneen pönttöuunini ympärille kuin joskus 2004), joista on vetoketju hajonnut. Tukeva metallivetskari. Enkä ole juhlakalulla varustettu mieskään. Mystinen hajoaminen...! Niin, sitä ommellessani kiinni, pähkäilin televisio-ohjemien, siis ruokaohjelmien syvintä olemusta. Ommellessani ajattelin myös, että farkkukankaan ompelemiseen käsin tarvittaisiin purjeneula. Perkele. Niin, niistä teeveejutuista. Otetaanpa esim. tämä Nigella Lawson. Ohjelmahan on ihan porno. Oikeesti. Kuka menee keittiöön puuhaamaan sen näköisenä, että panettaa ihan vimmatusti? Kuka uskaltaa tunnustaa?! Ei kukaan elävä ihminen ole koko ajan Nigellan näköinen! Mimmi huokailee suklaakastikkeille ja timjaminoksille siihen malliin, että oksat p

Hyllyvä selkäruoto

Voi kukkanen, tuossa kun käväisin toisessa päässä työpaikkaani, totesin rappuja kipaistessani, että selkäni hyllyy. Siis ihan totta! Ravasin raput vauhdilla alas ja totesin, että todellakin. Selkä on kuin aladobia. Siis ulkopuolelta. Miettikääpä nyt omalle kohdallenne: selkänahka(-läski) elää omaa elämäänsä. Se tytäjää kävellessä vähän vähemmän huomattavasti, kovaa kävellessä (minä ei oikein pysty ravaamaan vaudilla tasamaalla) vähän enemmän ja rappuja alasmennessä lujaa, hytkyy ihan huolella. Yök. Mahanahkassani on myös vähän samansorttista ilmiötä. Vyö on jo viimeisessä reiässä, siis siinä, jonka jouduin växäämään siihen vimosen tehdastekoisen reiän perään, mutta vyö EI kiristä. Vyön päälle nousee hassu uimarengas... Arvatkaa, olenko siis hullussa vaiheessa. Nahka tulee perässä, kun minä kutistun sen sisällä. :P