MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Tuli tässä pieneen mieleeni, kun kohisivat meeeediassa silikonitisseistä. Eli siis tekotisseistä, jotka asennetaan naiskehoon. On kuulemma mieskehoonkin asennettavia silikonikorvikkeita. Ja tekotukkia, tekoripsiä ja teko*piip*, sekä proteeseja. Jos silmä poksahtaa puhki, niin korvikkeen saa hyllystä sovitettuna omaan silmäkuoppaan, kätevästi. Mutta näitä muita korvikkeita onkin vaikeampi toteuttaa. Tissiin tarvitsee tehdä reikä, että saadaan lällimöhkäle ujuttettua nahan alle. Yök. Ilskottaakin ajatus herkkien osien leikkelystä. Leikeltynä tiedän, että kipu ei ole kiva vieras. Mutta toiset tekevät ulkonäkönsä "hyväksi" mitä vain. Minä en ole aivan varma, että onko välttämättä hyväksi jos on korvikkeita tungettu jemekseen ihon alle. Siellähän voi näkymättömissä tapahtua ihan mitä vaan. Tosin meikäläisellä on yksi muukin rajoittava tekijä tuossa suhteessa, leikkausarpien mahtottoman jännittävä kasvu. Arvesta pullahtaa väkisinkin sentinvahvuinen ja arpi punottaa kuin sian***lu...

Taas tuli vierailtua lasaretin uumenissa, poliklinikalla. Tällä kertaa osakokonaisuuttani hoidetaan lihavuuden osalta. Taas. Ja minä kun kuvittelin meneväni sinne sydämeni vuoksi. Enkä lihavuuden. Olisin vielä hyväksynyt sokeritautinikin, mutta nyt puututaankin lihavuuteeni oikein puukon kanssa. Eppäälen. Lujasti. Tässä tulee mieleen kaikenlaista ikävänsorttista tuon "terveydenhoidon" tehokkuudesta. Se, mikä siellä näyttää unohtuvan tyystin, on sellainen ihan pikkuseikka, että ihminen ei ole kone! Eikä ihmistä voida hoitaa pala kerrallaan. Tai voidaan, jos on kyse luunmurtumasta. Käsi/jalka tai muu siihen verrattava palasina. Silloin voidaan. Mutta kun on kyse näistä asioista, joissa kaikki riippuu kaikesta , niin yhden osan viilaaminen kuntoon ei paranna koko ihmistä. Vaikka kuinka korostetaan elämäntapamuutosta ja voinnin paranemista ja paljon muuta. Eikä kukaan kysy klassista kysymystä siltä tohtorien rattaisiin joutuneelta, että haluatko sinä sitä muutosta itse?? Oletko...

Arvoisat stalkkerini. Olen ollut tässä melkein kaksi kuukautta elämyshäiriön vallassa. Se tarkoittaa siis sitä, ettei ole paukut riittäneet pieneen kirjoitussessioon tässä konheen äärellä. Huolimatta siitä, että hallinnoiva entiteettini onkin riekkunut mm. vaspuukissa ihan virtanaan. Mutta se onkin toinen juttu. Sama tauti se on molemmilla. Etu- ja takapuolella. Tässä kun olen koristen vetänyt henkeä, ja todennut, että se perhana kulkee, olen kiinnittänyt sekä huomiotani että ärsytyskynnystäni mainosten sekavaan maailmaan. Täytyy olla melkoisia ruumistairtautujia ja outologikkoja mainostoimistojen pallit vääränään. Arjesta ovat kyllä irtautuneet jo silloin, kun menivät tekemään näitä mainoksia sinne toimistoihinsa. Ei siis sinällään mitään, saahan sitä ihminen elantonsa tienata vaikka lyhtypylväänä Eirassa, olisi ainakin valoisa tulevaisuus. Se vaan saa repimään tukkansa, ihokkaansa ja puhelinluettelon, kun mainokset lastataan täyteen paskaa. Siis ihan törkyä. Annetaan ymmärtää, ei...

Feissarissa, eli minun kielelläni Vaspuukissa, tuttavani herätti keskustelun vihaamisesta. Siellä mielipiteiden laineet löivät hyrskien laidasta toiseen. Olivat ihan ookoo, joitain mielipiteitä en kannata ja jotkut olivat ihan jees. Keskustelu kirvoitti minussa filosofista pohdiskeluntapaista, tai pohdiskeltua filosofiantapaista, kuten haluatte. Ja seikkailu samaisessa puukissa sai minut raivon valtaan, kuten voitte tuolta lopusta havaita. Ensinnäkin vihassa jo itsessään on jumalattomasti energiaa. Joku alkaa heti jäkättää, että negatiivista energiaa. Joo, ehkä. Mutta minä voisin kuvitella, että senkin voi kääntää negatiivisesta positiiviseksi, jos on oikea resepti. Muttei sitäkään ihan heti opi. Pitää osata ensin tunnistaa viha, vihan kohde ja eritoten vihan laatu. Sen jälkeen sen voi kanavoida toiminnaksi. Halonhakkuussa hyödynsin muuannen ällöttävän ihmisen (siis mielestäni ällöttävä ja myöskin typerä) päätä. Sitä oli niin mukava halkoa palasiksi...ja tulosta tuli. Muutaman halko...