MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Rumarillumarei, kansalaiset. Ihmeellisten ilmiöiden äärellä taas vaihteeksi. Tuotteistettu ja kaupallisetettu ja kaulittu, silitetty ja käännetty ruokavaliohysterisoitu ruokavalio. Tyhmiä kysymyksiä ei  ole, on vain onnettoman pöljiä vastauksia. Ja äärettömän typerää debattia. Jos ihmiselle annetaan valmiiksi eteen luettelo, että mitä tässä tapauksessa tai tapauksetta, saat suuhusi, nahkaasi tai korvantaakse pistää, niin jo on joku neropatti ehdottamassa listan ulkopuolista elämää. (Olen seurannut muutamaakin keskusteluryhmää somessa ja Suomessa) Yksi hyväksyy vain syvänmeren kalat ruokavalion proteiinilähteeksi. Toinen kääpiökasvuiset kyyttönaudat ja jättiläiskanat plus vielä petrimaljassa kasvatettu punainen liha on bueno. No niin. Siihen toinen nillittää, että eikäku vaan ja ainoastaan hyvänlaatuinen proteiini, joka saadaan käsittelemällä kasvipohjaisia stanoleja ja härkäpapuja, kauraa ja muista kasvannaisista saatavia fytoterapisia osinkoja esimerkiksi rikkihapolla, sitruunal...

Seuraava teksti sisältää provokaatiota, tilitystä, vinkunaa sekä kaikenlaista mutinaa. Rasvaprosentti voi kohota yli ymmärryksen. Kuitupitoisuus laskee lähelle nollaa. Pitäkää hatustanne. Tuli tässä taas tuijotettua teeveeseetä. Tuli vahingossa katsottua Akuutti ja Ruoka on lääke osa jotain. Kohdassa 32.10min. Tuli siinä samassa ohjelmassa minun mielestäni joku toinenkin sammakko. Mutta tämä ruokalääke sai hiukset nostattavan reaktion sohvanmutkassa. Arvatkaapa mikä oli lääke? Erittäin kuitupitoinen täysjyväleipä itseleivottuna. Sain melkeinpä sokerikooman ja suolitukoksen, suoliston käyntiinhyrähtämisestä ja ilmavaivoista puhumattakaan. Asialla ohjelmassa olikin lääkäri ja ra-vit-se-mus-te-ra-peut-ti. Selvästi kädestä leipäruokittu pullasorsa. Soppa, jota täti väänsi, vaikutti kyllä erinomaiselta. Tosin ruokien terveysväitteenä oli keveys ja kukkaroystävällisyys. Keveys? Jaa-a. Huomautan tässä nyt heti kärkeen, että minä olen kertakaikkisen kypsynyt näihin leipä-, vilja- ja kuitu...

Taas eletään sitä aikaa vuodesta, kun lehdet ovat täynnään uutisointia laihdutuksesta. Vinkkejä satelee joka lähtöön. "Älä unohda aamiaista", älä sitä, älä tätä. Kuulostaako houkuttelevalta? Totta helvetissä kuulostaa! ...ja pillerimainoksia. Sekä kaiken maailman laihdutusleiriä pukkaa ovista ja ikkunoista. Pikadieettien ihmeellinen maailma kaivautuu koloistaan koko voimallaan. Marketista noukitaan terveellisen ruoan sijasta kasseittain ateriankorvikkeita. Korvikkeita nimen omaan minun mielestäni, sillä olen sitä mieltä, että kunnollista sapuskaa ei voita mikään. Sahajauhonmakuisia pulveriaterioita "nauttiessaan" ihminen tuntee elävänsä? Niinkö? Kauneuden eteen pitää tehdä uhrauksia! Minkä kauneuden? Mitä kaunista on keskitysleirilaihassa luupussissa, jonka reisien välistä voi nähdä koko Turun torin yhdellä silmäyksellä? Silmäkuopista paistavat nälkityneet silmät, joiden harhaileva katse muistuttaa lähinnä spanielin tuijotusta ruokapöydän ääressä, kuola toisesta ...

Feissarissa, eli minun kielelläni Vaspuukissa, tuttavani herätti keskustelun vihaamisesta. Siellä mielipiteiden laineet löivät hyrskien laidasta toiseen. Olivat ihan ookoo, joitain mielipiteitä en kannata ja jotkut olivat ihan jees. Keskustelu kirvoitti minussa filosofista pohdiskeluntapaista, tai pohdiskeltua filosofiantapaista, kuten haluatte. Ja seikkailu samaisessa puukissa sai minut raivon valtaan, kuten voitte tuolta lopusta havaita. Ensinnäkin vihassa jo itsessään on jumalattomasti energiaa. Joku alkaa heti jäkättää, että negatiivista energiaa. Joo, ehkä. Mutta minä voisin kuvitella, että senkin voi kääntää negatiivisesta positiiviseksi, jos on oikea resepti. Muttei sitäkään ihan heti opi. Pitää osata ensin tunnistaa viha, vihan kohde ja eritoten vihan laatu. Sen jälkeen sen voi kanavoida toiminnaksi. Halonhakkuussa hyödynsin muuannen ällöttävän ihmisen (siis mielestäni ällöttävä ja myöskin typerä) päätä. Sitä oli niin mukava halkoa palasiksi...ja tulosta tuli. Muutaman halko...

Ihminen ei sitten perusluonnoltaan muutu. Keskiajalla ja sitä ennen näyttää olleen aivan kuten nykyäänkin. On joukko individualisteja ja joukko perässähiihtäjiä. Perässähiihtäjät tarvitsevat itselleen auktoriteetin, jonka neuvot ovatkin sitten viimeisen päälle "jumalansanaa". Individualistit ovat se porukka, jotka kyseenalaistavat ja miettivät uusia "jumalansanoja" näille perässähiihtäjille. Nyt väkeviä julistuksia tulee näiden ihmelääkitysten ja -laastareiden, pirtelöiden, ateriankorvikkeiden, mutustelupatukoiden, diettiuskonsuuntien ja muiden ruokaanliittyvien menojen suunnilta. Keskimäärin yksi tai kaksi päivässä. Minuakin on jo lähestytty mitä ihmeellisimpien viritysten kokelun kera. Meidän isi on vahvempi, kuin teidän isi -metodi tulee ihan hakematta mieleen. Oukei, mäikkäsin eilisessä sopotuksessani tästä superruoasta. Mikä helevieterin superfood? En edelleenkään tajua, mistä tässä hönzötyksessä on kymysys. Kun terve ihminen on terve ihminen, jonka elimist...

Tässä olen naureskellut sitä, että ihmiset kuvittelevat, että muiden elämä on helmetin helppoa ja mukavaa, rikasta ja vaivatonta. Eikä tarvitse tehdä mitään. Ai, miten tämä hiilihydraattitietoisuuteen liittyy? No, siten, että jotta. Antakaas kun selitän. Sain tässä viime yönä rankkaakin paremman idean. Ja se ei ollut, että vien peiton sängyn toisenlaidan nukkujalta.  Vaikka huusholliamme lämmitetäänkin vain yhdellä takalla ja kiukaalla. Noh, siis, sen piti olla piisohvkeikkiä, muttei ihan niin. Samoin tämä laihtuminen, se ei ole ihan niin helppoa ja hupaisaa, kuin mitä ulkopuoliset kuvittelevat! Se on enimmäkseen aivotyötä. Ja monihan väittää, että lihava on laiska ja tyhmä. Voi olla että joku onkin, mutta väitän, että valtaosa on kuitenkin järjellä varustettuja ja varmasti aikaansaapia inehmoja. Nyt tämän viimeisimmän takapakkini aikaan, olen varmaan kiikkunut jossain pilvilinnoissa, kun tällä tavalla ei vaan tapahdu mitään. Siis suunnanmuutos ja korjaus käsikirjoitukseen. Eik...

Ihmettelin erinäisiäkin asioita tässä aamutuimaan, ja eksyin ruokasivuille, feissariin ja huomasin, että linkkilistastani puuttuu Raholan syötäviä sanoja. Rahola, muistaakseni Jaakko Rahola. Joka on kerännyt valtavan tietopankin tavallisen ja tavattomankin pulliaisen tutkittavaksi omille sivuilleen netin uumeniin. Kiitos siitäkin! Laitan tähän vielä linkinkin: http://www.ruokasanastot.net/ koska jäin niille jumiin puoleksi tunniksi...Taas. Usein bongailen tuolta ideoita, sillä tekstissä saattaa sellaisiakin vilahdella. Vaikka kyse on asiapitoisesta, joskus vähän kuivakastakin kirjoittelusta. Tai eihän tuo mitään "kirjoittelua" ole, ennemmin täyttä asiaa. Niin noh, mitäs tässä taas pitikään pähkiä. Joku mainitsi feissarin puolella sanat kilvoittelu ja askeesi. On meitä moneksi, totta kai! Mutta se mitä minä olen kautta aikain ihmetellyt, on tämä kilvoittelu, kisaaminen, kilpailu ja muu ottelu tämän laihtumisen kanssa. Kun esimerkiksi tuosta kilvoittelusta tulee todell...

Tässä lainaus tuolta jostain alkukesältä: -lainaus itseltäni- Vähän henkilökohtaisia mittojani: pituus 169cm (OLI 170...), aloituspaino: 125 tai enemmän. Nyt 110 kg. Pahimmassa vaiheessa juoksin (=nilkutin) puntaria karkuun. Mutta tuo 125 on punnittu lääkärin vastaanotolla, joten se pitää paikkansa. Eli aloitin vissiin siitä. Ehkä. "Vyötärö" OLI pahimmoillaan 138cm...nyt "enää" 118cm! Vaihtelu on nyt 5cm ja 2kg ylöspäin. Tämä nykyinen 110-112 kg lienee jokin maaginen raja, koska vielä en ole päässyt tuon 110kg:n alapuolelle. Tai sitten vaaka on juuttunut . -lainaus loppuu, ihan itse-   Nyt olen tilanteessa: 112cm (joskin oli lauantaina taas 115cm) vyötäröllä, kroppani painaa 105 -107 kg! Vaikka vaakani onkin juutuksissa, niin olen silti varmahko, että näytti liki oikein. Lienee syytä ostaa uusi tuon koirankuseman vaakani tilalle.   Peuhaan par'aikaa keittokirjastossani ja yritän saada aikaan jotain herkkua. Ei ihan lenkkimakkara nyt iske, eikä munakas. ...

Tästä kirjoituksesta en ota mitään vastuuta tai muuta sellaista. Ja tätä ei pidä noudattaa missään tapauksessa kysymättä ensin lääkäriltä. Nyt muodot esiin! Nykymeno on aivan liian laihuuskeskeistä, siispä koko maailma lihomaan kauniiksi ja muodokkaaksi massaksi! Seuraavia ohjeita noudattamalla saat sinäkin, surkea rysäkeppi, lihaa luiden päälle ja läskiä lanteille, vatsasta ja viidennestä leuasta puhumattakaan! Toimi heti, ja ylläty! Tätä noudatetaan päivittäin, mielellään vielä yöllä heräten ja tiuhassa tahdissa. Hylkää tuoretuotteet. Nauti ainoastaan kypsennettyjä vihanneksia, salaattikin kannattaa vähintään ryöpätä, ja maustaa vielä sokerilla. Kun nautit kypsiä vihanneksia, hedelmiä ja juureksia, valele ne ehdottomasti sokerista ja rasvasta tekemälläsi kastikkeella. Mausta se mielesi mukaan. Nauti erittäin paljon leipää, puuroja, pastaa ja valkoisia jauhoja, riisiä ja muita viljatuotteita sekä teollisia einestuotteita ja valmisruokia. Ja voitele ne kaikki mielellään vaikka öljyllä...

Mikään ei ole niin helppoa, kun neuvoa muita! Hurra! Tämä on tullut tässä elämääni muuttaessa todella selväksi. Tässä on pyörinyt besserwisseriä joka lähtöön. Kaikilla on ollut joku näkemys, kuinka pitää tehdä. Ja kuinka ei missään nimessä saa eikä voi tehdä. Ja sitten alkavat kiihdytyskisat kuin siskonmiehen kumminkaiman veljenpoijan tyttöystävän koulukaverin tuttavan äitipuolen mummo on saanut syövän, juovan ja sirkushuveja, kun jätti pois a) leivän b) perunat c) riisin d) makaronit e) puurot tai kaikki kerralla. Elimistö vaan lakkasi toimimasta ja se kuoli kun se menetti henkensä. Hö?! Miten se minuun liittyy!!! No, tietenkin siten, että en enää vedä ”turhia hiilareita”. Siis niitä, jotka saavat verensokerini riehaantumaan. Eilen kyllä meni litra kirsikoita, ja sen huomasin aamulla. Että iltapalana ei litra kirsikkaa toimi. Ainakaan minulla. Sormi pystyssä hiihtelijät kitisevät alituiseen kolesterolista ja sydäninfarktista ja paljon muusta. Kuinka liika rasvansyönti tappaa talossa j...

Resepti-intoiluni sai eilen jälleen vettä myllyyn. Herrani ja hidalgoni oli bongannut jostain ”ilmaisjakeluna” suuren suomalaisen keittiömestarin, nyt jo edesmenneen, Eero Mäkelän kirjan Suomalaisen keittiön aarteet. Otin sen suurella ilolla ja vavistuksella vastaan. Ensi alkuun vain pyörittelin sitä keittiön pöydällä ja ihailin sen virheettömiä kansia. Ja hylättynä! Kuinka joku saattaa! Siis keittokirjan heittää pois. Joku kahdesta lukijastani kuitenkin jupisee, että mitä hemmettiä tekee vanhalla keittokirjalla, kun niitä kustantamoiden liukuhihnoilta suoltuu niin, ettei kirjakauppaan sovi eikä kirjahyllyyn mahdu. Mutta siinäpä se! Vanhassa vara parempi. Jätin esipuheen lukematta, vilkaisin kuitenkin julkaisuvuoden 1991, suuren yhdeksänkymmentäluvun laman kynnyksellä. Kuvat olivat todella laadukkaita, esillepano herkullinen ja aineet suomalaisia. Mestarin käsialaa. Aloitin kalaruokien selaamisen. Tai oikeammin järjestelmällisen läpikäynnin. Niissä oli yllättävän paljon sellaisia ruo...

Mietiskelin tässä työn tuoksinassa sitä, että miten ihminen tottuukin kaikenlaisiin asioihin! Ja sitten kun niitä asioita muuttaa, niin se täytyy tehdä joko kertaryskeellä tai "aivoni ajattelevi" –systeemillä, eli tarvitaan paljon mietintää ja kysymyksiä. Oma elinkaareni oli hyvää vauhtia jo hiipumassa loppua kohden, ja tunsin itseni niin fyysisesti kuin henkisestikin vanhaksi ja väsyneeksi. Arki alkoi masentaa ja viikonloput menivät harmaassa massassa ohi kuin kaupparatsun Bemari. Pari vuotta tuntui puolikkaalta vuodelta. Muistini heikkeni siihen malliin, ettei kohta tiennyt onko kevät vai synkeä syys. Ei ole todellista, joku väittää. Kyllä vain. Juutuin vain kuvioihini niin, että aviohenkilöitymäni alkoi epäillä jo, että on mennyt naimisiin haamun kanssa. Nukuin valtavasti. Kun vaan väsytti. Ja kun heräsi, oli nälkä. Syömään. Ja sen jälkeen ettonelle. Ja minulla on koiria, joiden ulkoiluttaminen jäi melkein yksinomaan miehelleni. Hemmetti, jos tämä olisi vielä jatkunut, oli...

Voe mahoton. Tässä justiin keskustelin työystävän kanssa näistä katoavista kilogrammoista. Kun tykkään, että keski-ikäinen naisinehmo ei nyt niin helvatin äkkinäistä pudotusohjemaa tarvitse. Että kerkiäisi tuo nahka kitistymään samaan tahtiin. Lienee kyllä toiveajattelua. Mutta yrittänyttä ei laiteta! Niin, mistäs minun…juu, siitä, että työystävä oli sattunut katselemaan telkkarista jonkun painonpudotusohjeman, jossa oli säälimätön personaltrainer piiskannut nelikymppistä toimaria uuteen uskoon. Selitykset lihomiselle ja ”ruoan tarpeelle” muistuttivat omiani. Ko. reenari oli tintannut ohtaan tätä toimaria, että kuule, kun vedät hiilihydraatteja ne muuttuvat elimistössäsi sokerivelliksi. Marjoja jne? Taisi olla TV Viisi ja ohjelma oli ”Ylipainoinen”. Pitänee jolloinkin kahtella. Kiva, kyllä sitä itsekin puolustautui kaikenlaisella selityksenpoikasella, että miksi on lihava. Tässä teille parhaat palat: - ei voi laihduttaa, kun on sokeritauti ja insuliini, ei ainakaan nopeasti. - ...

Voi äimä! Voi ihme ja voi voi! Aloitan tämän nyt voivottelemalla, sillä bongasin kauppapuodista punalappuisten seasta sinihomejuustolevitteen! Herramunjee, että oli herkkuaherkkua! Piti ihan ilonkyynel tirauttaa sen ruokalusikallisen kunniaksi, jonka siitä nautin, kuin muinoin tikkumellin. Oli se vaan pirun hyvää. Ja alle narskuttelin vähän raejuustoa. Minua on naurattanut tässä pitkin tätä vähähiilihydraattista matkaani se, että aina kun mainitsen paiskoneeni tunkiolle (Hyvä ämpäri! ..tunkiolle?) tietyt tuotteet ruokasysteemistäni, niin ensimmäisenä aletaan kammotella ja kauhistella, että voi kamala, en minä voisi elää ilman leipää ja perunaa! Nehän on ihan perusruokaa. Joo, minun mielestänikin ne ovat perusruokaa. Varsinkin, jos perunan kasvattaa itse ja ruisleivän tekee omista jauhoista (tai tilapuodin) raskiin. Teollisessa "ruisleivässä" kun harvemmissa enää on ruista kuin vähän väriksi. Se toimii kuin ilotulitusraketti yössä meikäläisen verensokurien suhteen. Toinen kauh...

Eräästä lehdykästä netin kautta bongattua. Kursivoinnit ja numerot suluissa ovat omiani: ”Kuolinsyyntutkimuksen mukaan nuori äiti eli soppa- ja vesidieetillä (1) ja näännytti itsensä hengiltä, kertoo Daily Mail verkkosivuillaan. Brittiläinen 26-vuotias nainen löydettiin kuolleena sängystään. Nainen oli muutaman kuukauden ajan ollut dieetillä, jonka aikana hän söi vain keittoa ja joi vettä (2). Naisen vanhempien mukaan hän laihtui lähes 40 kiloa (3) viimeisien kuukausien aikana. Naisella oli niin kova puute sokerista, että keho alkoi syödä hänen omia rasvavarastojaan (4). Normaalisti keho käyttää sokeria energiana, mutta jos ihminen ei ole syönyt tarpeeksi, keho alkaa käyttää sen omia rasvavarantoja energiana (5). Tämä aiheutti aineenvaihduntareaktion, joka puolestaan aiheutti naisen kuoleman. Kuolinsyyntutkijan mukaan kyse ei ollut tahallisesta kuolemasta. - Surullinen totuus on, että myrkky, joka tappoi tämän nuoren naisen, on kehittynyt hänen omassa ruumiissaan (6), kertoo kuo...

Kun olen taas palannut keuhkoamisen tuolta puolen lähes normaaliin tilaani, niin ajattelin kertoa, että aamulla sokureita mittaillessani totesin, että kohillaan on. Ajattelin, että varmaan ovat koholla, kun niin ramasi. Mutta eilinen ”metsässä” huhtominen teki tehtävänsä, vaikka pistelin illalla munakasta. Aika myöhään. Jos sattuu myöhään syömään, niin silloin saattavat aamusokurit vähän koikkelehtia. Lienee tietysti osuutta silläkin, mitä helttaansa heittelee. Illalla raivasimme tontilta pikkupajua ja vähän isompaakin. Tiedossa on haketusta ja rankojen karsintaa. Pienellä puulla sitä äkkiä lämmäyttää yhden saunan kätevästi. Kiva, kun tuota saa myös omasta takaa. Puoli tonttia on vielä raivaamatta. Mm. isot pajut yläpihan rajalta täytyy siivota pienemmiksi, sillä säästetään taas lämmityksessä. Aurinko porottaa suoraan seinään. Tuo tontilla riehuminen sienten metsästyksen lisänä on mitä mainiointa hyötyliikuntaa. Sieni- ja marjametsässä kun on tottunut kakarasta asti käymään. Olen ollut...

Tsiisus, että on kuuma ja kaunis päivä. Minä tässä sulan läppärini ääressä, mutta mitäpä siitä. Kylmä kahvi auttaa moneen vaivaan. Nyt hulautin kippoon (puolenlitran tuppermuki) pari jääpalasta. Kello ei ole mitään, ja minulla on jo kuuma. Olen kyllä aina ollut huono palelemaan, mutta kuumassa kärsin. Ihan kuin istuisi hellanlevyllä. Mutta asiaan. Jaa, että mihin asiaan? Vaikkapa siihen, että puntaroin itseni jälleen Kykloopin armollisella avustuksella. Painoni pysyy kiitettävästi samoissa lukemissa jo kolmatta päivää! Vähän henkilökohtaisia mittojani: pituus 169cm (OLI 170...), aloituspaino: 125 tai enemmän. Nyt 110 kg. Pahimmassa vaiheessa juoksin (=nilkutin) puntaria karkuun. Mutta tuo 125 on punnittu lääkärin vastaanotolla, joten se pitää paikkansa. Eli aloitin vissiin siitä. Ehkä. "Vyötärö" OLI pahimmoillaan 138cm...nyt "enää" 118cm! Vaihtelu on nyt 5cm ja 2kg ylöspäin. Tämä nykyinen 110-112 kg lienee jokin maaginen raja, koska vielä en ole päässyt tuon 110kg:n...

Laihduttamiseen pätevät samat säännöt, kuin rakastumiseen tai uskoon tulemiseen. Kun on niin kyllästynyt ostamaan suurempaa ja suurempaa vaatetta, että visva korvista valuu, niin siinä vaiheessa tapahtuu jokin naksahdus. Varsinkin, jos alkaa himoita armeijan vanhoja laskuvarjoja kesämekoiksi, ihan noin käsittelemättä. Ja miten homma kulkee: 1.Ääretön väsähdys omaan ulkomuotoon Kun painoindeksi ylittää kengännumeron, vaatekaappi siirtyy varastoon, kaikki syksyllä hankitut vaatteet ovat pieniä jo ennen joulua. Koko kroppa ei näy yhdellä kertaa peilistä... 2.Tutkintavaihe, mikä minulle sopisi Selataan kaikki naistenlehdet, surffataan netissä yökaudet, kysellään kavereilta, ostetaan erilaisia laihistuotteita kaapit täyteen, syödään viikko pelkkää amerikansalaattia, naristaan lääkäriltä laihdutuslääkkeitä... 3.Hurahtaminen metodiin Löydetään joku systeemi, johon ei kyllästy kahdessa päivässä, joka ei aiheuta raivokohtauksia esim. lihatiskillä, jossa on omasta mielestä jotain järkeä. 4.Matka...