MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Tämä otsikoinnin sietämätön keveys on niin perin hauska asia, että hurahuhhahhei! Kuten olette joutuneet huomaamaan, kiusaan teitä milloin milläkin otsikoinnilla, vaikka asia olisi silkkoa sisältä. Niinkuin yleensä onkin, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Tässä aamuhuuruissani lueskelin päivälehteämme, jota myös Hesariksi haukutaan. Sen turhassa viikkoliitteessä, siis minun näkövinkkelistäni turhasta, kerrottiin vaihteeksi Ravintolapäivästä. Oiva keksintö. Siinä saa pistää ravintolan pystyyn vaikka Espan nurtsille, kiskan taakse. Tai ratikkaan. Jopa Eviran ylipapitar hyväksyy idiksen, vaikka ajattelin, että sieltä vähintään torpataan koko juttu huutamalla tarttuvia tauteja, myrkytyksiä ja muita hengenvaarallisia asioita. Olemme mielestäni nykyään niin bakteerittomia, että emme kestäisi hapantumisen mukanaan tuomia mikrobeja saamatta ripliä ja ripaskaa. Luulen, että turistiripulit ottavat kierroksia vallan juuri näistä "vähän kärsineistä" elintarvikkeista. Anoppi loihe la...

Käyskellessänin kirjastolaitoksen lehdykäishyllin tietämillä, hyppi silmilleni erisorttisia ruokalehtiä. Sekä kodinviihdyke-, teepäs-itte-tumpelo- ja muita alannaisten lehikäisiä. Poimin summan mutikaisessa niistä muutamia hyppyseeni. Selaillessan aviiseja, artikkelien monenlainen kirjo ilahdutti sydäntäni. Toisaalta muuansissa korealle ja kiiltävälle paperille rykäistyissä lehdissä oli jänniä asioita. Ajoittain tuli mieleen ravintolaopas tai ravintola-arvostelu. Jehna. Siinä olisikin minulle ammatti. Ravintolakriitikko. Vai kriikuna, mikähän hän lienee. Olen joistakin lehdistä, siis vähemmän kiiltopintaisistakin, seurannut tätä Suomeenkin lonkeronsa ulottanutta trendiä. Ravintoloiden asettelemista paremmuusjärjestykseen tähdillä ja ilman. Lehtien toimittajat kulkevat ympäriinsä kaulukset pystyssä ja käyvät salanimellä popsimassa herkut makoisiin suihinsa ja lehden piikkiin. En tiä. Ja bloggaajat seuraavat hissukseen perässä. Sain tästä syöttölöiden kritisoinnista jossain vaiheessa e...