MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Olen ollut viimeisen parin viikon aikana melkoisessa myllerryksessä. Myllerryksen nimi on ollut toissa viikon alkumetreillä migreeni. Sen kourissa valui suohon kolme päivää. Sunnuntaiehtoona alkoi. Rukoilin jo, että Kuoleman Enkeli saapuisi paikalle lopettamaan kärsimykset. Oli nimittäin niin kammottava. Tokenin vasta keskiviikkona tolpilleni. Tiistai menikin mukavasti yöpaidassa hilluen. Uskooko kukaan, että sisälläkin pitää silloin käyttää aurinkolaseja. Tosi on. Ja oksentamisesta en puhu mitään. Viime viikko meni sitten ankarissa ponnistuksissa. Oikeastaan koko marraskuu on ollut todella marto. Henkilökoiraiseen elämäänkin mahtui suuria suru-uutisia. Ja vähän pienempiä. Menivät samalla itkemisellä. Koira kun on perheenjäsen, siinä missä Sauna-Arskakin, joka on hämähäkki. Tai oikeastaan useampi hämmäheikki. En ole raskinut siivota niiden verkkojakaan pois, ennen kuin olen varma, ettei niissä ole asukkaita. Tämän tuosta näkyy lastenkamareitakin siellä täällä sekä liikuttavan pikkuruis...

Täytyypä tässä viritellä hyppysiään. Ovat aika ruostuneet. Samoin aivot. Ne ne vasta ruosteessa ovat. Ja toistaiseksi varmaan tulevatkin olemaan. Kun tässä on viime aikojen saatossa tyrät rytkyneet suuntaan jos toiseenkin. Eikä nyt pidä käsittää, että minulla oikeasti olisi joku tyrä jossain. Henkinen tyrä korkeintaan. Mutta mitäs tässä pitikään...niin joo. Arvostamani (yllätyksekseni huomasin näin olevan) kolumnisti A.W. Yrjänä jälleen pääsi huutamaan pöö puun takaa Hesarissa. Näyttää siltä, että meillä on yhteinen inhokki, suuret kaupat ja kauppakeskukset. Minulla onkin slogan "Mene Espooseen, Suomen suurimpaan ostoshelvettiin, ja jää henkiin". Kun tuntuu, että suuruudenhullut espoolaiset tinttaavat hypersupermegamarketin joka niemeen, notkoon ja saarelmaan. Samalla kun sieltä pitää päästä helvetinkyytiä pois. Radalla tai baanalla, 120-300km/h. Se, mikä minua suunnattomasti ihmetyttää työnantajapuolen lausunnoissa elintarviketyöläisten työssä viikonloppuisin pitämisess...