Ruusukaalisia unelmia.
Nyt aika moni sanoo, että hyi saatana ja irvistelee. Aivan tasan ja satavarmasti. Ruusukaali on vahvamakuinen ja vaatelias vihannes. Mutta kun sen laitossa onnistuu, niin voi olla kaikki mahat täynnä alle aikayksikön. Löysin paikallisesta SS-marketista pari nyssäkkää hyvännäköistä, pientä ruusukaalia. Ikävä kyllä, ei ollut kotimaista. Samalla mietin, että olisikohan kuitenkin kannattanut miettiä vielä kerran sitä S-Markettien logoa, siinä on selvästi kaksi s-kirjaita. Joten se on meillä täällä kotona joko smarket tai SS-market. Siellä Adolfkin kävisi. Käsittelin pikkiriikkiset kaalit ensin leikkaamalla varovasti kannasta pikku palan, ja poistamalla sen mukana lähtevät päällilehdet. Keitin ne koirille koko satsin, siis ne perkuujämät. Leikkasin myös ruusukaalin pikkuisen kannan ristiin, avittaa kypsymisessä. Ja liotin vielä suolatussa vedessä, jossa oli 2rkl suolaa n. tunnin. Ehkä turhaan, mutta unohtuivat...vaihdoin veden. Kiehautin koko paletin, reilun kilon kaikkiaan, vedessä, jo...