MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Ilta-, naisten-, aikakaus-, erikois- ja sanomalehdet tuntuvat olevan näinä päivinä jälleen täynnänsä kaiken saatanan listoja, mitä voi syödä huoleti ja mitä ei missään nimessä tule syödä edes huoleti. Tai jos syö, on syytä huolestua syvästi. Ja taajaan! Eikä missään nimessä toistaa syntiänsä, että on tullut syöneeksi jotain, mielummin ripottelee henkilö tuhkaa päällensä ja repii ihokkaansa korviavihlovasti oihkaisten kuni sureva leski ja muut humut Raamatu vallattomissa kertomuksissa muinoin. Toisaalta, aihe ei ole niin syväluotaava, että mitäpä sitä Raamattuakin tähän sekoittamaan. Tai toisaalta, sotketaan vaan, sillä sitä saatetaan tarvita viimelopuksi, jos joku menee, ottaa ja syö jonkun listan mukaan... Omalla vastuulla, minä irtisanoudun tämän tekstin oikeellisuudesta ja terveellisyydestä justiinsa tässä alkumetreillä, heti. Kiitos. Savolainen kun olen. Olen poiminut kymmenen ainetta, joista ei saa läskiä vyötärölle, päähän, persieen tahi paksuuntuneita luustonosia, paitsi kalloon...

Käyskellessänin kirjastolaitoksen lehdykäishyllin tietämillä, hyppi silmilleni erisorttisia ruokalehtiä. Sekä kodinviihdyke-, teepäs-itte-tumpelo- ja muita alannaisten lehikäisiä. Poimin summan mutikaisessa niistä muutamia hyppyseeni. Selaillessan aviiseja, artikkelien monenlainen kirjo ilahdutti sydäntäni. Toisaalta muuansissa korealle ja kiiltävälle paperille rykäistyissä lehdissä oli jänniä asioita. Ajoittain tuli mieleen ravintolaopas tai ravintola-arvostelu. Jehna. Siinä olisikin minulle ammatti. Ravintolakriitikko. Vai kriikuna, mikähän hän lienee. Olen joistakin lehdistä, siis vähemmän kiiltopintaisistakin, seurannut tätä Suomeenkin lonkeronsa ulottanutta trendiä. Ravintoloiden asettelemista paremmuusjärjestykseen tähdillä ja ilman. Lehtien toimittajat kulkevat ympäriinsä kaulukset pystyssä ja käyvät salanimellä popsimassa herkut makoisiin suihinsa ja lehden piikkiin. En tiä. Ja bloggaajat seuraavat hissukseen perässä. Sain tästä syöttölöiden kritisoinnista jossain vaiheessa e...