Näitä aineita voit syödä lihomatta!
Ilta-, naisten-, aikakaus-, erikois- ja sanomalehdet tuntuvat olevan näinä päivinä jälleen täynnänsä kaiken saatanan listoja, mitä voi syödä huoleti ja mitä ei missään nimessä tule syödä edes huoleti. Tai jos syö, on syytä huolestua syvästi. Ja taajaan! Eikä missään nimessä toistaa syntiänsä, että on tullut syöneeksi jotain, mielummin ripottelee henkilö tuhkaa päällensä ja repii ihokkaansa korviavihlovasti oihkaisten kuni sureva leski ja muut humut Raamatu vallattomissa kertomuksissa muinoin. Toisaalta, aihe ei ole niin syväluotaava, että mitäpä sitä Raamattuakin tähän sekoittamaan. Tai toisaalta, sotketaan vaan, sillä sitä saatetaan tarvita viimelopuksi, jos joku menee, ottaa ja syö jonkun listan mukaan... Omalla vastuulla, minä irtisanoudun tämän tekstin oikeellisuudesta ja terveellisyydestä justiinsa tässä alkumetreillä, heti. Kiitos. Savolainen kun olen. Olen poiminut kymmenen ainetta, joista ei saa läskiä vyötärölle, päähän, persieen tahi paksuuntuneita luustonosia, paitsi kalloon.
Otetaas tässä sitten lista nummero Yksi:
1. Listat, siis jalka- ja kattolistat, niitä voi nakerrella huoleti!
2. Kalanruodot, niistä ei tule edes täyteen.
3. Kauppalistat, paperia, oltava varovainen, varsinkin, jos lista sisältää läskiä.
4. Pajunköysi, sitä on hyvä nauttia lentsuaikoina.
5. Kummallista.
6. Sisalnaru, voidaan nauttia yhä uudelleen, jos ei pureskella ja päähän laitetaan kunnon solmu.
7. Sivulistat, niitä saa kätevästi parkkitaloissa kuljeksmalla automobiilien välittömässä läheisyydessä.
8. Oksat pois mummun puujalasta, ja valmista nautittavaksi.
9. Listaykköset, jos nauttii pelkästään niitä, niin ei vaaraa ole.
10. Etusivun uutiset, kätevästi voi niistä laatia uutispuuron.
Lista njumero 2.
1. Lastulevy, käytetään näkkärin tapaan.
2. Tuorekelmu, käytetään margariinin tapaan.
3. Piirongin laatikko, makaronilaatikon tapaan, mutta auki tai kiinni.
4. Jälkimehu, erilaisista jäljistä konsentroitu tehojuoma
5. Akselirasva, ks. tuorekelmu.
6. Unissa paistettu sika. Ks. Ollin pakinoista ohje.
7. Livefish. Elävän ravinnon ystäville, jos saat kiinni.
8. Kipsilevy, voit muotoilla vaikka piparkakkuja mattoveitsellä tästä!
9. Erikeeper käy kivasti salaatinkastikkeeksi.
10. Sahanpuru, siitä voi laatia puuroja ja vellejä, sekä suurustaa kastikkeita.
10+. Makulatuuripaperi, piirtelemällä siihen erilaisten ruokien kuvia, syöt aivan oikein!
Kolmella kierteellä, pienin lisäkiloin:
1. Rautanaulat, ja kettingintuotanto on taattu kotitarpeisiin. Kynttilälyhdyille ei tarvitse haikailla ripustusmekanismeja.
2. Lattarauta. Siinä riittää purtavaa pidemmäksi aikaa
3. Asfaltti ja piki, purukumin ja lakritsan korvikkeiksi soveliaita sovelluksia.
4. Kumihanskat hiekkatäytteellä, kuin ehta nakkipaketti!
5. Telamiinat. Räjähtävä makuelämys.
6. Juomalasit, voidaan nauttia juoman jälkiruoaksi.
7. Apulanta. Ummetuksesta kärsiville...Jos ei oma riitä.
8. Katiskaverkko, ja eväs käy itsestään pyydykseen.
9. Pingismailat, helposti pystyy ajattelemaan, että tässä sitä vaan makkaraleipää jältetään.
10. Kumimatto, sopiviin paloihin leikeltynä menee makkarasta juustoon ihan kevyesti.
Ja erikoisherkkuina voi pistellä muun ohessa vaikkapa:
1. Strykniiniä, ajaton klassikko! Kuka murhasi rouva Skrofin!
2. Mustesieniä, namia alkoholin kera
3. Dioksiinia, nykyajan uutuus.
4. Punakärpässienisalaatti, villit visiot!
5. Arsenikki, aina luotettava painonpudotusväline.
6. Syanidi, tämä pitää linjoistasi täydellisesti huolen!
7. Suippumyrkkyseitikkikeitto, ja ei jatka vyötärö paisuntaansa.
8. Elohopea, kiva kakukoriste pilttien juhliin.
9. Zyklon B, pitää sinut suihkunraikkaana.
10. Kurare, terävät mausteet joka einekseen.
Näin olettekin saavuttaneet Massun listojen aallonpohjan ja syvimmän karikon! Ei huolta huomisesta, tästä päivästä eikä einesmyynnin kasvusta, kun tarkasti vain noudattaa näitä pikkiriikkisiä ohjeita! Tai jos on viisas, pitää näppinsä ja näppylänsä irti listojen aineista ja tyytyy syömään, kuten ennenkin. Jolloin välttyy mahdollisilta vatsanväänteiltä ja kummallisilta poltteilta kurkkutorvistossa. Eläkä vaan huuhtele mitään alas viinaksilla tai kakkosoluella, niistä saa hetimiten ripulin, koleran ja vastassa on kansaneläkeosaston pesijätär.
En nyt lähde edes arvailemaan sitä piikkiä, joka meidän jokaisen kankkuun pistetään, kun ollaan siellä viimeisellä terminaalivaiheen osastolla, johon kaikki päättyy. Ja teltannurkassa laulaa lapsikuoro, deliriumpainajaisten pahin tärryyttäjä. Psykedeelistä terapiaa annetaan Kelan kustannuksella kaikille halullisille, paitsi minulle, koska minulla on jo diabetes, ahdistus ja hammastenkiristys.
Repikääpä siitä. Muuten, ruokalistan syöminenkään ei lihota.

Kommentit
minna