Atomixmox -uuden ajan dieettiohjema kaunosieluille!

Nykyään kun pilkotaan, silputaan, stailataan ja mössätään kaikki tuntemattomaksi smoothieksi ja pullasutuksi, niin olen kehitellyt aivan teitä ajatellen uudenlaisen dieettiohjelman. Sillä lähtee kaikki, läskistä hiuksiin ja hampaisiin asti. Kynnet lienevät jo pureskeltu konditorian ikkunoiden takana. Homma on helppoa kuin heinänteko, eikä siihen tarvita kuin pisara rakettitiedettä, tehosekoitin ja muutamia erinomaisia neuvoja, kuten A.Komenzhuckin "Näin rakennan hiukkaskiihdyttimen kellaritiloihin", Izmail Arakinin "Potaska, tulevaisuuden pöytämauste" ja Pillow Crying Awfullnessin "Tee helposti pomminvarmaa ruokaa". Eikä tarvitse perehtyä sen syvemmin esimerkiksi Stephen Hawkingin universumin syntyteorioihin eikä Newtonin painovoimalakeihin saati muutenkaan mihinkään vaikeisiin ripellöksiin.

Atomitasolla tapahtuva ravitseminen on tulevaisuutta ja nykypäivää! Kukaan, huom. kukaan itseään kunnioittava, kunnostava tahi muutenkaan itsestään huolehtiva ihmispolo, ei jätä käyttämättä tätä mahdollisuutta aivan uudenlaiseen syömiseen! Ajatelkaa, mikä säästö hammaslääkärikuluissa, kun hammas ei lohkea oliviinkiveen tai purukumi juutu hammasväliin. Voi tätä riemun aikaa! Ei enää inhasti ujeltavaa poraa korvanjuuressa, ei pahanhajuisia mömmöjä, eikä valkosipulille ja tupakalle haisevaa tohtoria sörhimässä piikeillä suutasi. Olethan huolehtinut atomitasolla tapahtuvalla ruokailulla hampaidesi kunnon suorastaan säihkyvän puhtaaksi! Hymyä vaan huuleen.

Atomiruoka on kohdistettu juuri oikeisiin tarpeisiin ravitsemuksellisesti. Se on pilkottu niin pieniin osiin, ettei kukaan pääse väittämään, että syöt liikaa hiilihydraatteja tai rasvaa. Suolasta puhumattakaan. Sillä kaiken hirvityksenhän olet jättänyt taaksesi jo aikaa sitten. Hommattuasi hiukkaskiihdyttimen ja sen lisäksi mainittua kirjallisuutta ja pyyhittyäsi pölyt tehosekoittimesta. Smoothiet voit nyt hyvin unohtaa, atomiruokaa vaan suoraan suoneen. Nenämahaletku ei ole aivan niin hyvä, kuin laskimotiputus. Näin saadaan korkein mahdollinen hyötysuhde atomiruoasta.

Kun kroppa eli ruumis eli keho on näin saatu paremmaksi, niin seuraavaksi keskitymme aivojen ruokintaan, joka on haasteellisempaa siksi, että aivoni ajattelevi. Eikä hyväksy ehkä hyväkseen aivan kaikkea. Varsinkaan kriitillisin mielin elonaikaan suhtautuvalla. Eli synnynnäisellä jokapaikan höylällä, joka on luonnonlahjakkuus varsinkin muiden kritisoinnissa. Atomiruoka pitää silloin saattaa aromikkaaksi aivoille. Jotta myös vastarannan kiisken aivot ovat valmiit hyväksymään kyseisen tauhkan tuosta vain! Kiihdytin vain soimaan ja pää sinne putken perille oikealle kyljelleen. Ja kroppa tietysti putken ulkopuolelle. Sen perästä pommitellaan ajukoppaa atomin osasilla ja muulla himpulalla niin, että soi. Ja vähän ajan päästä haiseekin. Olet kuin uudesti syntynyt ihminen! Tietäsitpä vaan, kuka.

Tässä teille taas ihmeteltäväksi siis uusinta uutta ravintotieteen rintamailta, syvällä rintaäänellä lausahdeltuna: "Ei ole hyväksi liioitella missään. Eikä lopuissakaan".

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luottoa, totuuksia ja tajutonta virtaa

Ähinää ja puhinaa, eräänlainen sairaskertomus.

VASTAUS JUURESRESEPTIHAASTEESEEN!!