MahaTar laihtuu. Mutta miten!

En meinannut millään keksiä otsikkoa. En sitten millään. Enkä vielä tässä aloittaessanikaan oikein satavarmalla tiedä, mikä tulee olemaa aihealue saati rubriikki. Noin niinkuin kaikessa laajuudessaan. Taitaa jäädä useampi otsake tuohon otsikkoon. Toki sen verran tiedän, että tulee koskettelemaan viimeviikkoista kohujulkistusta, Suomalaisia SyömäDirektiivejä. Luin niitä viikendinä, ja pirun tarkkaan. Enkä löytänyt niistä minkäänlaista lausetta, direktiiviä, suositusta tahikka määräystä, että koska on ihmispolon käytävä paskalla! Ei niin minkäänlaista. Suomalaiset tuntien, jos suosituksissa lukee että paskalla on käytävä aamuisin heti herättyä, päivällä klo 15.00 ja illalla päkistetään iltakakka vielä klo 20-22.30 välisenä aikana. Putket tukkoon, vessajonoissa tapeltaisiin julkisilla paikoilla. Junien vessaruuhkat pääsisivät otsikoihin: "Pendoliinon paskahuussin ovella tappelu. Kolme sai sapelista!" Lokapalvelu ja saman alan yrittäjät rikastuisivat entisestään ja voisivat inv...

Auttakaa. Ruokapäiväkirjat kaatuvat päälle tsunamin lailla. Blogistania, laihtumisklubit, nettiviritykset ja ravitsemusterapia tuntuu nyt pullistelevan ruokapäikkyjen salattua hohdetta! Oi, miten on hienoa pitää ruokapäiväkirjaa. Nou vei. Minä sanoudun tästä villityksestä välittömästi irti. EN pidä ruokapäikkyä ENKÄ sitä tule myöskään tulevaisuudessa pitämään. Jos sorrun moiseen, niin siitä tulee ruokakriittinen päiväkirja. Lukijaa alkaa itkettää kolmannen lauseen jälkeen. En edes salakuvaa omia aterioitani saati laita niitä kuvia nettiin, jos nyt vahingossa meninkin kuvaamaan jonkun herkullisen annoksen. Verestääkseni sitten kotona muistoja ja kopioidakseni reseptin mahdollisesti, ehkä jopa. Näin nimittäin tein ulkomaanretkellä, ja kopiointi kotomaassa ei onnistunut. Kala ei suostunut kypsymään niin täydelliseksi, kuin siellä. Meni kilo isoa muikkua. Sardiineja ei kaupassa ollut. Annokseen olisi tarvittu kaksi. Erinäinen määrä tutkimuksiakin on jo tolkuttanut tästä aliraportoinnist...

Tuossa otsikossa on kolme asiaa. Tai paikka, henkilö ja ruhonosa. Juusii? Tykkään tästä kotomaamme äidinkielestä niin hirvittävästi, että runnon sitä joka kerran kirjoittaessani. Tai ainakin hyvin usein! Tässä kotona kökkiessäni, olen vahvasti, tai yhä vahvemmin ollut aistivinani eräänlaisen käänteen ravitsemuskeskustelussa. Mitä edellinenkin postaukseni käsitteli. Ei siis ollenkaan hassumpi asia. Hiilihydraattikeskustelu on hiihtonsa hiihdellyt, edelleen on jotain pientä ilmassa, mutta ei niin älyttömiä älyttömyyksiä kuin vielä vuosi sitten. Silloin keuhkosivat "valtakunnan vaikuttajat" ja me matoset vuorotahtia. Välillä hiilihydraattien vähentäminen oli itsestään saatanasta ja välillä se hyväksyttiin ihan melkein mukisematta. Oma kultaisen keskikalja ...keskitien etsiskelyni jatkuu edelleen. Kieltäydyttyäni laihdutusleikkauksesta ilmeni, että ystävälleni oli sellainen tehty. Itselläni on niin hirvittävä fobia leikkauksia kohtaan, että päätin ryhtyä vastustamaan aikeita....

Nykyinehmo se on kumma paketti. Siis kertakaikkiaan omituinen, ja vielä höpöttäjäkin. Pisnistä pitää tehdä, ihan joka asiasta. Varmaan ...jaa-a onhan se paskankeruukin jo tuotteistettu ja liiketoiminnaksi väännetty. Kaikensorttista könzänkeruuautoa sukkuloi, pyörii ja rullailee ympäri ämpäri. Ei kuulkaa kukaan enää huku paskaan, ei. Vaikka yrittäisi. Viimelopuksi tehdään poliisitutkinta, että minnekäs ne ravintolan paistorasvat oikein kipattiinkaan. Eli pollariparat joutuvat aina tonkimaan paskaa, vaikka mitä muuta toivoisivatkin tekevänsä. No, se näistä paskapuheista. Sen sijaan on alkanut viimeisen kymmenen vuoden sisällä vilahtelemaan lehdissä ja ties missä muualla "valmentajia". Ja "valmentaja" -termin eteen on liitetty kutakin alaa sivuava etuliite. Terveysvalmentaja, kuntovalmentaja, ravintovalmentaja, ravitsemusvalmentaja, alivalmentaja, elämäntaitovalmentaja, valmennusvalmentaja, varastovalmentaja, sijoitusvalmentaja, yövalmentaja, valmentajantaitovalmenta...

Maailma on vääränään erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia painosta ja sen pudottamisesta. Yhdestä asiasta koko konkkaronkka on samaa mieltä. Painon pudottaminen on hyväksi nykyihmiselle, joka ei enää pelmua ojalapion kanssa soissa päivät päästään. Eikä riehu varsta kourassa puimalassa, saati painu pitkin metsiä ansoja kokemassa. Siinähän se kaloria paloi kuin kuloheinä. Humps vain, ja syöty leipä oli muuttunut energiaksi vähän sassiin. Ruokatottumukset jäivät torpparitasolle ja nykyvintiö elää kuin kuningas. Ei kakarainkaan tarvitse eväänsä reväyttää, kun pedofiilipelkoiset vanhemmat kyöräävät herranlahjansa ovelta ovelle, kuin veeär tavarat muinoin. Tästä tulee tietysti turpaan, että pedofiili on todellinen vaara mailman pilteille. Ai, vielä viisitoistavuotiaille kultamussuillekin? Jotka käyvät karatessa ja niillä on ruskea vyö? Tai sitten downshiftataan. Siis himmataan, muka. Muutetaan jonnekin erämaahan länässä seisovaan mökkiin, ilman muita mukavuuksia, kuin savuttavat leivinuuni j...

Facebookissa hihittelinkin jo leipäkonsulentin kirpakoita kommentteja. En kyllä tajua. Noh, ei kuulu kyllä toimenkuvaankaan. Oli nimittäin silviisii, että tormasin paikalle, kun tämä liepuskaihme edusti paikallisliikkeessä leipämerkillisyyksiä. Ja siitä se sitten alkoi. Ihmettelin siinä aikani vähähiilihydraattisen leivän sisuksia, että mitä siihen oli keksitty työntää. Ei hattumpaa sisikuntaa. Entuudestaan tiesin, että miltä kyseinen pahvin ja pesusienen risteytys maistuu. Ei ole meikäläisen suun mukaista. Ja limpuntyrkyttäjä vienosti siinä kujerteli, että siinä on nyt leipä, joka sopii vähähiilihydraattisille. Minä täräytin oitis vyön alle, että mihin se VHH-syöjä leipää tarvitsee? Oitis veti vastapalloon näkkärinero, että moni on sanonut, että kun on kolme viikkoa syönyt munakasta aamupalaksi, niin alkaa kyllästyttää. Minä epäilin, että kait sitä muitakin aamupalavaihtoehtoja on kuin munakas! Tästä tämä leipäorja riemastui, ja sanoi, että monelle korkeista verensokereista kärsivil...

Ravitsemuskeskustelussa on riehunut taas sellainen eipäsjuupastelun valkotornado, että oksat pois mummun puujallaasta. En oikein edes tiedä mistä tuo huuto alkoi. Muistelisin, että edellisessä postauksessani mainitsemastani radio-ohjelmasta. Eräällä foorumilla jo kiljuttiin kaula punaisena, että keskustelijat eivät tiedä mitään ja vallankin vääristä asioista keskustelevat sekä tuputtavat joka paikkaan hiilihydraattisietoista virallisterveellistä. Eivät olleet taatusti kuunnelleet koko radiorealityä. Tai, kuten minä, lopettaneet siihen savolaismalliseen soittajasetään, joka olisi vetänyt varmaan salkoonkin ruisleivän liputuspäivinä. Kun niin kutkutti joka paikasta, sain reilusti myötähäpeää, näppylöitä sekä riivaavan kutkan aivopuoliskojeni väliin. Naurattikin ajoittain. Se yllytti minut kierroksille, jossa vedetään hatusta tosielämän sankareita. Nyt tilanne on ihmeen sees. Liekö Raision rypsiöljytankkeri kaatunut velloviin vesiin ja riita on poikki ja voita väliin? Ei suihinkaan. Poh...

Taas on kuohuissa vatkautunut tämä kauhistuttava ja maailmoja tuhoava ihmiskunnan vihollinen numero yksi, karppaus . Siitä tuli oikein keskuksteluohjelma raariosta. Nappaa tähän ja kuulet ääniä! Oma kärsivällisyyteni katosi ääreen aivan ensimmäisen soittajan myötä, joka "karppasi". No, kerrankos sitä sattuu, että laps kirveen nieli ja lisää pyytää. Karppaus näyttää avautuvan ihmisille aivan eri tavoin, joten päädyin tekemään villejä tyyppejä ihan omasta päästäni, ilman toisen ihmisen avitusta, eli siis lähes silmikoimalla. Kuten jotkut alkueläimet. Ameebat. Tosin aivotoimintani on ollut monta päivää ameeban tasolla, eli ei kovin kummoinen ja koskee juurikin enimmäkseen lisääntymistä. Heh. Ottakaa sitten nokkiinne itseänne eniten muistuttavasta hyypiöstä, eikä muista. Ja muistakaa, että netissä anonymiteetit saa riehua ilman vastuunhäivääkään, joten mahdolliset rikosilmoitukset Supolle tai Strömsöhön tai vaikka Maxi-Marketin kassalle numero 18, emmietiiä. Näitä hahmoja olen k...

Kyllä taas saa virrata vettä Vandaalien joessa ja muissakin pikkupurosissa ennenkuin on maailma mallillaan. Millään mallilla. On ollut jälleen sellainen kuukauden loppu, että olin vähällä lopettaa bloggaamisen, syömisen, kävelemisen, lukemisen, lehtiten tilaamisen ja paljon muuta. Perkele. Ei ole kasvanut kuin vitutus. Puutarhassa siis ei juuri mikään ole kasvanut. Eikä kyllä pienentynytkään. Varsin siis tasaista menoa. Tähän menoamiseen kehitteli kuprun myös erilaiset blogistanian uumenien ilmiöt. Siitä se vitutus vaan kasvoi. Tietenkään ei pitäisi, mutta aika ajoin potemani paha PMS laittaa ajukoppani kuori- ja muut kerrokset mitä kummallisimpiin vinkkeleihin. Ensin alkoi vituttaa se, että kopioimalla onneen -uutisten harrastajien määrä tuntui kasvaneen megalomaanisiin mittakaavoihin. Surffasin mihin vaan, niin vastassa oli kopioitu uutinen. Ei yritystäkään referointiin tai linkitykseen kuin minimaalisesti. Seuraavaksi minut sai haudan partaalle eipäsjuupastelu hifistelyn tiimolla....

Syömisen järkyttävä keveys teki minulle tepposet taannoin äitilässä ollessani. Pistelin hyvällä halulla iäntäkohen parit herkut ja kaffen kanssa. Totta kai. Kahviaddikti suomalainen vetelee kyllä mitä vaan rautanauloista koivuntuoheen, kunhan on kahvia. Nyt oli pari kalapitoista hiukopalaa taltrikilla. Sekä tutun tättäräisen vääntämää jännittävänoloista ns. makeaa. Aika vekkuli paistos, en ole varma tahdonko reseptiä kysellä. Enkä ole varma, oliko kyseessä edes paistos vai muuten vaan pieleen mennyt leipomotuote. Ei se pahaa ollut, mutten tosiaankaan tiedä, miten sitä nimittäisin! Olemme molemmat, äitini ja minä, lähestulkoon ammattilaihduttajia, jotka seuraavat diettirintaman viimeisiä huutoja. Huhuu. Mikään inhimilliseen viittaava ei ole vierasta ja molemmat olemme reilusti ylipainoisia, ja meillä on siihen miljoonia syitä. Parempia ja peräti vielä huonompia. Emme ajoittain usko niihin itsekään. Emme usko edes noudattamiimme ruokavaliohin. Siksipä satunnaisgeneroimme hyviä ja vielä...

Päässäni pörräsi sen verran, että piti ihan näin keskellä yötä tulla koneen ääreen kiusaamaan itseään. Pitkin yötä alitajuisesti erilaisia asioita pohdittuani, minulle alkoi hissukseen valjeta kaikenlaista. Se ei tietenkään ole mitään uutta. Toisinaan valkenemisen tuotteet ovat ympäristölle myrkyllisiä. Kuten erisorttiset pohjaankyrvähtäneet koe-erät ties mitä, jota voisi ruoaksi kutsua. Kuten nyt kananmunat. Niiden keittäminen on minulle ajoittain sula mahdottomuus. Ei vain meinaa tulla hyvää ja kaunista, keltuainen ei valu, vaan pomppii kuin superpallo. Tai sitten valuu koko kanankevennys. Tuolla naamariläpyskässä valtaa sivutilaa mm. uutinen, että uusi ekoliha on nyt täällä. Mikä uusi? Millä perusteella uusi?? Hyönteisethän ovat olleet maailman turuilla ja toreilla meidän riesanamme jo sen verran kauan, ettei ne mitään uusia ole. Eikä niissä juuri ole lihaakaan. Harhaanjohtavaa mainontaa! Ja varmaan suurin osa lukijoistani pitää niitä harvinaisen vastenmielisinä ja iljettävännäköi...

Kysyy ex-loppilainen tasamaantallaaja. Kun jälleen valmennetaan ojasta allikkoon ihan ilman aikojaan! Toki, tokihan siis normaali-ihminen voi pistellä vaikka kapan pottua päivittäin, sen kummemmin kärsimättä ilmavaivoja tai nälkää. Mutta kaltaiseni ylipainoinen pieneläjä ei tohdi edes ajatella pottaattija lisukkeena edes perunasalaatissa. Saatika, että pottuvarpaatkin alkavat olla rasite. Uusista perunoista en sensijaan luovu. Niitä on saatava kerran vuodessa, jos ei omasta maasta niin vähintään naapurin pellosta. Luvan kanssa ja sillin. Ajoittainen himoni pottuvoihinkin helppasi, kun lisäsin ruokaani ravinteita lisää. Lisäravinteita. Niin, niitä kovasti kiistanalaisia pillereitä ja pullereita! Kiusaus on kyllä suuri, mutta kun oloaan seuraa, niin sitä kysyy hyvinkin nopeasti, että onko järkeä hommata tukkoinen olo? Sama koskee tätä painimistani leivän kanssa. Mitä teollisempi leipä, sen korkeammat sokuriarvot! Minä voin sanoa syönnin jälkeen, että arvoni ovat korkealla! Mutta ei nii...

Maailman levinnein pienellä räntätty on tuoteseloste. Ja koska pienellä räntättyyn kannattaa tutustua huolellisesti, olenkin niin tehnyt. Aika huolettomasti kylläkin. Tämä mätkähti mieleeni, kun huolimattomasti onnistuin pienentämään selaimen tekstin suurennuslasilla luettavaksi. Meinasi rientää jänönen pöksyyn, kun en alkuun ymmärtänyt, että mitä v*t tapahtui. Piti nauttiman kahvia ennen myöhäistä. Tästä tuoteselosteiden vekkulista maailmasta olen paiskonut ennenkin kirjainta jonoon. Ja äimistellyt näitä E-koodeja ja niiden ihmeellistä maailmaa. Joka onkin melkoinen viidakko. Kun me kuluttajat eli asiakkaat eli ostajat eli me ihmiset emme pidä E-koodeista. Hirveää, ruoassahan on E-säilöntäaineita ja hapettumisen estoaineita, kuten askorbiinihappoa...! Kaikki E:llä varustetut koodit eivät ole ihan niin kamalia. Mutta toisaalta, väärässä paikassa. Harvemmalti tuota askorbiinihappoa on -noh, heitetään hatusta- vaikkapa sikapossussa kovastipaljon ja luontaisesti. Valaanlihassa sitä onpi...

Kiitos Sunnuntai-Hesari. Varpukin ehti aatteleitsemaan. Varpulla onkin koko artikkeli tuossa blogitekstissä. Minulle pälkähteli päähän artikkelin luettuani, että hmmm ja hmmm. On noissa joitain eroja, noissa apina- ja ihmisapinaeläimen lautasmalleissa. Apinaeläin keskittyy syömiseen, syömisen saamiseen ja tarpeeseen syömiseen. Apinaeläin, mm. mainittu simpanssi, osaa myös lääkitä pikkuvaivojaan syömällä. Matosia häädetään ruoansulatuselimistöä kiusaamasta myrkyllisillä kasveilla. Varmasti karmean makuisia, mutta sanontahan kuuluu, jollei ole pahaa, ei se mihinkään tehoakaan. Nyt tullaankin siihen, että mitä, että!! Mitäpä sinä siellä ruudun äärellä teet suurimman osan päivästäsi? Istuskeletko koneen ääressä? Vastailetko puhelimeen? Vai mitä kummaa harrastat työksesi??? Simpanssi harrastaa työkseen ruokaa, syömistä, ruoankeräilyä, sosiaalisia taitoja ja nukkumista. Ruokaa hankkiessaan simpanssi liikkuu. Paikasta a paikkaan b. Kiipeilee puissa. Ryntäilee apinan raivolla pahaa-aavist...

Tässä keväimen kainalossa, kohden lyhykäistä ja vähälumista kesää vaellettaessa, tuttavani ja kylänhenkilöni Varpu kuulutti resepteja hakuun. Vajosin keittokirja-avaruuteen alle puolen minuutin. Olen viettänyt kuistin sohvalla luvattomia aikoja keittokirja tai muistiinpanovihko kourassa, kynää imeskellen (kun en tupakoi, enää) ja mutisten loitsuja keittiön ruokapatoja kohden. Kiisseliä teki mieli. Raparperikiisseliä. Tulin vaan kohdanneeksi taannoin raparperiä monenlaista. Otto 1 oli kovasti kitkerää ja hapanta. Seuraavat, samana päivänä saadut ovat paljon lempeämpiä. Missä syy, en tiedä. Asiaan. Siis kun raparperikiisseliin tulee kovasti vieroksumaani sokeria, niin päätin tehdä kokeilun persikoilla. Ostin näes persikoita Liiteristä. Alkoivat olla ns. mennyttä kalua kahdessa päivässä, joten jotain piti kekata. Pilkkeiksi vain persikat ja mätäpatit pois. Malto oli kivikovaa, mutta kun olivat jossain vaiheessa, saatana, paiskoneet herkkiä hetelmiä, niin mustelmiahan niihin oli tullut...

No tässä: http://laihdu.wordpress.com/2009/09/23/ala-aanesta-kataista/ Perkele. En asiaa paremmin ilmaise. Poliittinen kannanottoni tulikin otsikossa, tuo *prkl*. Ja se on ymmärrettävä juuri noin. Harvoin sorrun politikointiin, mutta kun sorrun, olen kolmessa minuutissa jossain ehdokkaana ja menossa ties mihin valtuustoon, hallintoneuvostoon tai lautakuntaan. Nyt pois se minusta...ainakin joksikin aikaa. Lahdu! on ottanut Varpun suulla nyt rasvapoliittisen kannanoton, ja ystävämme/kylänmiehemme muokkaamalla kommentilla. Kommentti on luettavissa myös hiilaritietoiset.net -sivuilla. Jatkan aiheesta, jahka vähän rauhoitun. Olen meinaan sen verran kireällä, jo pelkästään flunssaisuuteni takia, että ei meinaa eteensä nähdä. Ylös, ulos ja yskimään. Palaan astialle.

Resepti-intoiluni sai eilen jälleen vettä myllyyn. Herrani ja hidalgoni oli bongannut jostain ”ilmaisjakeluna” suuren suomalaisen keittiömestarin, nyt jo edesmenneen, Eero Mäkelän kirjan Suomalaisen keittiön aarteet. Otin sen suurella ilolla ja vavistuksella vastaan. Ensi alkuun vain pyörittelin sitä keittiön pöydällä ja ihailin sen virheettömiä kansia. Ja hylättynä! Kuinka joku saattaa! Siis keittokirjan heittää pois. Joku kahdesta lukijastani kuitenkin jupisee, että mitä hemmettiä tekee vanhalla keittokirjalla, kun niitä kustantamoiden liukuhihnoilta suoltuu niin, ettei kirjakauppaan sovi eikä kirjahyllyyn mahdu. Mutta siinäpä se! Vanhassa vara parempi. Jätin esipuheen lukematta, vilkaisin kuitenkin julkaisuvuoden 1991, suuren yhdeksänkymmentäluvun laman kynnyksellä. Kuvat olivat todella laadukkaita, esillepano herkullinen ja aineet suomalaisia. Mestarin käsialaa. Aloitin kalaruokien selaamisen. Tai oikeammin järjestelmällisen läpikäynnin. Niissä oli yllättävän paljon sellaisia ruo...

Myöhäisen saunomiseni jälkeen tein vielä itselleni herkullisen evään töihin. Olin unohtaa, että työmaaruokalamme on kiinni. Virkkasin herkullisen salaatin eväsboxiin. Sekaan vähän raejuustoa ja koemielessä vääntämääni kylmäsavulohirullaa. Ainakin näytti hyvältä! Eilen paasasin tästä hyväuskoisuuden ja luulottelun pohjattomasta suosta. Se, minkä olen itse tässä vuosien varrella huomannut, että oikotietä onneen ei ole ja tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla. Mitäs tykkätte: Ohhoh, kylläpä pökät kirraavat vyötäröstä, taidan laihistella pienen hetken. Jos siitä olisi apua. Tiukalle ruokavaliolle, ei mitään ylimääräistä ääntäkohen. Eikä mitään herkkuja. Eikä ainakaan mansikoita kermavaahdolla. Pahvilaatikoita ja selluloosaa. Leipää ja perunaa saa painareissa pistellä ihan, no, lähes joka nälkään. Housut kirraavat edelleen kahden viikon kuurin jälkeen. Turvottaa. Menen ja ostan isommat…jotka kirraavat kohta nekin. Mikä menee pieleen! Minulla on koko ajan nälkä. Mikään ei tunnu...

Valittujen Palojen lyhennelmä aiheesta: Ei jumala laiskoja ruoki. Äsken paasaamaani lisään: Siis aikoinaan, vaikka olisi ravintoasiat olleet miten hyvin hyvänsä, painuttiin kaupalle kävellen tai vähintään hewoisella. Nykyään, jonsei saa autoa vähitään marketin oven eteen, on asiat ihan viturallansa. Huono, paska ja vittumainen market. En käy enää. Ennen jopa polkupyörä oli ylellisyyttä, sillä se nopeutti liikkumista, eikä hevoa tarvinnut valjastaa jne. (tiedän, minkä verran aikaa vie hevosen aisoihin virittäminen, saatana) Sillä pääsi kaupalle tms. kätevästi! Ja nopsaan. Tuli mopedi. Tai ensin tuli moottoripyörä, jolla pääsi vielä kerkeämmin paikasta a) paikkaan b). Ei, en väitä että ihmiskunnan rappio eteni moottorikäyttöisten ajoneuvojen myötä, rakastan moottoripyöriä, ajan sellaisella, vielä kun mahtuisin goretexeihini. Vaan ajan sitä takaa, että ihmiset uskovat edelleen kummiin ihmeisiin: painoa voi pudottaa ihmelääkkeillä, et liho, jos teet jotain taikasysteemejä..tai voit syödä m...

Pääni sisällä asuu sitten Joku Muu. Joku Muu tekee mokia, minähän niitä en tee. Kyseinen Muu on nyt keksinyt, että minä ja hän ovat riidoissa keskenään. Joku Muu noudattaa vanhaa kunnon virallisterveellistä ruokavaliota ja minä karppaan. Anteeksi, en karppaa vaan syön hyvähiilihydraattisesti. Joku Muu vaatii hiilihydraattipitoista. Leipää ja sen sellaista. Erityisesti karjalanpiirakkaa. Niitähän Joku Muu söisi, minä taas en pistäisi kyseistä synnyinpaikankarttaa hymyileville huulilleni. Edes munavoilla, saati voilla. Niitä voisin syödä kyllä muuten. Joku Muu himoaa myös olutta, vähemmässä määrin viinejä tai keveämpiä siidereitä. Joku Muu myös tykkäisi silloin tällöin vetää persiet olalle ja sen varjolla täyttää Minun Vatsani, siis minun, hiilihydraateilla. Saamari. Ruokavalion rukkaamisessa pitäisi ensin käydä ampumassa tuo Joku Muu. Ei muuta kuin aamun koitteessa teloitusryhmän eteen ja PUM! Noin, hengiltä vain. Mutta kun se ei ole aivan niin yksinkertaista. Olen aina kadehtinut ihmis...