Hämmästyttää kummastuttaa vähän suurempaakin kuljeskelijaa.
Myöhäisen saunomiseni jälkeen tein vielä itselleni herkullisen evään töihin. Olin unohtaa, että työmaaruokalamme on kiinni. Virkkasin herkullisen salaatin eväsboxiin. Sekaan vähän raejuustoa ja koemielessä vääntämääni kylmäsavulohirullaa. Ainakin näytti hyvältä!
Eilen paasasin tästä hyväuskoisuuden ja luulottelun pohjattomasta suosta. Se, minkä olen itse tässä vuosien varrella huomannut, että oikotietä onneen ei ole ja tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.
Mitäs tykkätte:
Ohhoh, kylläpä pökät kirraavat vyötäröstä, taidan laihistella pienen hetken. Jos siitä olisi apua. Tiukalle ruokavaliolle, ei mitään ylimääräistä ääntäkohen. Eikä mitään herkkuja. Eikä ainakaan mansikoita kermavaahdolla. Pahvilaatikoita ja selluloosaa. Leipää ja perunaa saa painareissa pistellä ihan, no, lähes joka nälkään.
Housut kirraavat edelleen kahden viikon kuurin jälkeen. Turvottaa. Menen ja ostan isommat…jotka kirraavat kohta nekin. Mikä menee pieleen! Minulla on koko ajan nälkä. Mikään ei tunnu riittävän. Salaatti alkaa maistua puulta, enkä laita mitään salaattiin viittaavaa suuhuni moneen kuukauteen. Kyllähän sitä nyt ”tavallisesti” syömällä, kohtuuella,kohtuuella, saa painonsa kuriin! Jos vähän vaikka liikuntaa lisäisin…turvottaa ja nälättää edelleen.
Tulee reissu housukauppaan jo toisen kerran pienen ajan sisällä. Vyötäröstä kiristävät, persuuksista roikkuvat. Aih, että käy kukkaron päälle tämä laihtuminen. Lopputuloksena on ensin pudonnut pari kiloa, sitten niitä on tullut kolme lisää. Eihän se haittaa, jos nyt yksi kilo tulee lisää…syön kuten ennenkin ja vähän vielä enemmänkin!
Seuraavaksi kokeilen näitä hirmuhyviä ja kehuttuja pillereitä. Nam…ja kas, mitään ei tapahdu, tai olen minä varmaan satagrammaa laihtunut. Kukkaron kohdalta. Pillerit seinään ja viikon mättökuuri. Kun ei mikään toimi. No, olenpa sitten lihava. Helmetti. (Kiroilin edellisessä postauksessani sen verran, että en nyt kehtaa…)
Tästä ajattelutavasta olen joutunut rimpuilemaan ihan tosissani irti, kun näyttää siltä, että minulle vaan ei yksinkertaisesti sovi se, että pistelen poskeeni hiilihydraatteja määrättömiä määriä. Tai edes määrällisiä määriä!
Lääke on ollut se, että pään sisälle vain tonkimaan. Sieltä se vika yleensä, ainakin minun tapauksessani on löytynyt. Kun toimin itse päin honkia, niin ei voi olettaakaan, että mitään tapahtuu. Tai siis tapahtuu, painoni nousee nousemistaan. Ja viime vuoden lopussa saavutin kulminaatiopisteen. Josta ei ole muuta tietä kuin alas. Eli painon on pudottava. Löysin uudelleen itselläni mainiosti toimineen systeemin ja kun olen sitä nyt noudattanut niin tulostakin tulee. Käväisin jo vuonna 2006 samoissa lukemissa kuin missä nyt könötän. Ja olen sitä mieltä, että hiljaa hyvä tulee. Tämä on elämäntapa. Ei ”kuuri”.
Eilen paasasin tästä hyväuskoisuuden ja luulottelun pohjattomasta suosta. Se, minkä olen itse tässä vuosien varrella huomannut, että oikotietä onneen ei ole ja tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.
Mitäs tykkätte:
Ohhoh, kylläpä pökät kirraavat vyötäröstä, taidan laihistella pienen hetken. Jos siitä olisi apua. Tiukalle ruokavaliolle, ei mitään ylimääräistä ääntäkohen. Eikä mitään herkkuja. Eikä ainakaan mansikoita kermavaahdolla. Pahvilaatikoita ja selluloosaa. Leipää ja perunaa saa painareissa pistellä ihan, no, lähes joka nälkään.
Housut kirraavat edelleen kahden viikon kuurin jälkeen. Turvottaa. Menen ja ostan isommat…jotka kirraavat kohta nekin. Mikä menee pieleen! Minulla on koko ajan nälkä. Mikään ei tunnu riittävän. Salaatti alkaa maistua puulta, enkä laita mitään salaattiin viittaavaa suuhuni moneen kuukauteen. Kyllähän sitä nyt ”tavallisesti” syömällä, kohtuuella,kohtuuella, saa painonsa kuriin! Jos vähän vaikka liikuntaa lisäisin…turvottaa ja nälättää edelleen.
Tulee reissu housukauppaan jo toisen kerran pienen ajan sisällä. Vyötäröstä kiristävät, persuuksista roikkuvat. Aih, että käy kukkaron päälle tämä laihtuminen. Lopputuloksena on ensin pudonnut pari kiloa, sitten niitä on tullut kolme lisää. Eihän se haittaa, jos nyt yksi kilo tulee lisää…syön kuten ennenkin ja vähän vielä enemmänkin!
Seuraavaksi kokeilen näitä hirmuhyviä ja kehuttuja pillereitä. Nam…ja kas, mitään ei tapahdu, tai olen minä varmaan satagrammaa laihtunut. Kukkaron kohdalta. Pillerit seinään ja viikon mättökuuri. Kun ei mikään toimi. No, olenpa sitten lihava. Helmetti. (Kiroilin edellisessä postauksessani sen verran, että en nyt kehtaa…)
Tästä ajattelutavasta olen joutunut rimpuilemaan ihan tosissani irti, kun näyttää siltä, että minulle vaan ei yksinkertaisesti sovi se, että pistelen poskeeni hiilihydraatteja määrättömiä määriä. Tai edes määrällisiä määriä!
Lääke on ollut se, että pään sisälle vain tonkimaan. Sieltä se vika yleensä, ainakin minun tapauksessani on löytynyt. Kun toimin itse päin honkia, niin ei voi olettaakaan, että mitään tapahtuu. Tai siis tapahtuu, painoni nousee nousemistaan. Ja viime vuoden lopussa saavutin kulminaatiopisteen. Josta ei ole muuta tietä kuin alas. Eli painon on pudottava. Löysin uudelleen itselläni mainiosti toimineen systeemin ja kun olen sitä nyt noudattanut niin tulostakin tulee. Käväisin jo vuonna 2006 samoissa lukemissa kuin missä nyt könötän. Ja olen sitä mieltä, että hiljaa hyvä tulee. Tämä on elämäntapa. Ei ”kuuri”.
Kommentit