Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2009.

Aarteita pihan perältä! Onnesta soikeana!

Resepti-intoiluni sai eilen jälleen vettä myllyyn. Herrani ja hidalgoni oli bongannut jostain ”ilmaisjakeluna” suuren suomalaisen keittiömestarin, nyt jo edesmenneen, Eero Mäkelän kirjan Suomalaisen keittiön aarteet. Otin sen suurella ilolla ja vavistuksella vastaan. Ensi alkuun vain pyörittelin sitä keittiön pöydällä ja ihailin sen virheettömiä kansia. Ja hylättynä! Kuinka joku saattaa! Siis keittokirjan heittää pois. Joku kahdesta lukijastani kuitenkin jupisee, että mitä hemmettiä tekee vanhalla keittokirjalla, kun niitä kustantamoiden liukuhihnoilta suoltuu niin, ettei kirjakauppaan sovi eikä kirjahyllyyn mahdu. Mutta siinäpä se! Vanhassa vara parempi. Jätin esipuheen lukematta, vilkaisin kuitenkin julkaisuvuoden 1991, suuren yhdeksänkymmentäluvun laman kynnyksellä. Kuvat olivat todella laadukkaita, esillepano herkullinen ja aineet suomalaisia. Mestarin käsialaa. Aloitin kalaruokien selaamisen. Tai oikeammin järjestelmällisen läpikäynnin. Niissä oli yllättävän paljon sellaisia

Tottumus on toinen luonto!

Mietiskelin tässä työn tuoksinassa sitä, että miten ihminen tottuukin kaikenlaisiin asioihin! Ja sitten kun niitä asioita muuttaa, niin se täytyy tehdä joko kertaryskeellä tai "aivoni ajattelevi" –systeemillä, eli tarvitaan paljon mietintää ja kysymyksiä. Oma elinkaareni oli hyvää vauhtia jo hiipumassa loppua kohden, ja tunsin itseni niin fyysisesti kuin henkisestikin vanhaksi ja väsyneeksi. Arki alkoi masentaa ja viikonloput menivät harmaassa massassa ohi kuin kaupparatsun Bemari. Pari vuotta tuntui puolikkaalta vuodelta. Muistini heikkeni siihen malliin, ettei kohta tiennyt onko kevät vai synkeä syys. Ei ole todellista, joku väittää. Kyllä vain. Juutuin vain kuvioihini niin, että aviohenkilöitymäni alkoi epäillä jo, että on mennyt naimisiin haamun kanssa. Nukuin valtavasti. Kun vaan väsytti. Ja kun heräsi, oli nälkä. Syömään. Ja sen jälkeen ettonelle. Ja minulla on koiria, joiden ulkoiluttaminen jäi melkein yksinomaan miehelleni. Hemmetti, jos tämä olisi vielä jatkunut, o

Perrsreenari

Voe mahoton. Tässä justiin keskustelin työystävän kanssa näistä katoavista kilogrammoista. Kun tykkään, että keski-ikäinen naisinehmo ei nyt niin helvatin äkkinäistä pudotusohjemaa tarvitse. Että kerkiäisi tuo nahka kitistymään samaan tahtiin. Lienee kyllä toiveajattelua. Mutta yrittänyttä ei laiteta! Niin, mistäs minun…juu, siitä, että työystävä oli sattunut katselemaan telkkarista jonkun painonpudotusohjeman, jossa oli säälimätön personaltrainer piiskannut nelikymppistä toimaria uuteen uskoon. Selitykset lihomiselle ja ”ruoan tarpeelle” muistuttivat omiani. Ko. reenari oli tintannut ohtaan tätä toimaria, että kuule, kun vedät hiilihydraatteja ne muuttuvat elimistössäsi sokerivelliksi. Marjoja jne? Taisi olla TV Viisi ja ohjelma oli ”Ylipainoinen”. Pitänee jolloinkin kahtella. Kiva, kyllä sitä itsekin puolustautui kaikenlaisella selityksenpoikasella, että miksi on lihava. Tässä teille parhaat palat: - ei voi laihduttaa, kun on sokeritauti ja insuliini, ei ainakaan nopeasti.

Cheesesus!

Voi äimä! Voi ihme ja voi voi! Aloitan tämän nyt voivottelemalla, sillä bongasin kauppapuodista punalappuisten seasta sinihomejuustolevitteen! Herramunjee, että oli herkkuaherkkua! Piti ihan ilonkyynel tirauttaa sen ruokalusikallisen kunniaksi, jonka siitä nautin, kuin muinoin tikkumellin. Oli se vaan pirun hyvää. Ja alle narskuttelin vähän raejuustoa. Minua on naurattanut tässä pitkin tätä vähähiilihydraattista matkaani se, että aina kun mainitsen paiskoneeni tunkiolle (Hyvä ämpäri! ..tunkiolle?) tietyt tuotteet ruokasysteemistäni, niin ensimmäisenä aletaan kammotella ja kauhistella, että voi kamala, en minä voisi elää ilman leipää ja perunaa! Nehän on ihan perusruokaa. Joo, minun mielestänikin ne ovat perusruokaa. Varsinkin, jos perunan kasvattaa itse ja ruisleivän tekee omista jauhoista (tai tilapuodin) raskiin. Teollisessa "ruisleivässä" kun harvemmissa enää on ruista kuin vähän väriksi. Se toimii kuin ilotulitusraketti yössä meikäläisen verensokurien suhteen. Toinen ka

Anthony Bourdain

Minulla on joku omituinen taipumus katsella kaikenmaailman ruokaohjelmia. Olen reseptiaddikti ja wannabe -chef. Hellan ja nyrkin välissä luovuuteni saattaa nousta jopa savuna ilmaan. Koksia on joskus tullut väsättyä pellillinen jos toinenkin…*huoh*. Fanitan täysillä Anthony Bourdainia, kaikeista huolimatta. Samoin muitakin hassuja ruokia esitteleviä ohjelmia. Enkä nyt enää muista sen kaljun, lihavan mieskyökkimestarin outoja sapuskoita esittelevän ohjelman nimeä, saati miehen itsensä. Joskus sitä kaipaa Vanamoa ja Kolmosta, siitä nassikat tykkäsivät. Kuten minä. Tämä riivatun addiktio on tykkäänään heidän syytään. Ennen bongasin telkkarista virikkeitä ruoanlaittoon. Nykyisinkin harrastan kyseistä toimintaa, mutta sillä erotuksella, että muuntelen niitä vähemmille hiilareille. Tulee mietittyä, että millähän tuonkin ainesosan korvaisi? Luovia ratkaisuja tulee tehtyä ja välillä kontattua oikein huolella, kun kyseinen aines ei sovikaan kyseiseen sapuskaan. Olen oppinut tekemään jo pienen

MÄTÄKUUN UUTISIA! Olkaa hyvä! hihihi...

Eräästä lehdykästä netin kautta bongattua. Kursivoinnit ja numerot suluissa ovat omiani: ”Kuolinsyyntutkimuksen mukaan nuori äiti eli soppa- ja vesidieetillä (1) ja näännytti itsensä hengiltä, kertoo Daily Mail verkkosivuillaan. Brittiläinen 26-vuotias nainen löydettiin kuolleena sängystään. Nainen oli muutaman kuukauden ajan ollut dieetillä, jonka aikana hän söi vain keittoa ja joi vettä (2). Naisen vanhempien mukaan hän laihtui lähes 40 kiloa (3) viimeisien kuukausien aikana. Naisella oli niin kova puute sokerista, että keho alkoi syödä hänen omia rasvavarastojaan (4). Normaalisti keho käyttää sokeria energiana, mutta jos ihminen ei ole syönyt tarpeeksi, keho alkaa käyttää sen omia rasvavarantoja energiana (5). Tämä aiheutti aineenvaihduntareaktion, joka puolestaan aiheutti naisen kuoleman. Kuolinsyyntutkijan mukaan kyse ei ollut tahallisesta kuolemasta. - Surullinen totuus on, että myrkky, joka tappoi tämän nuoren naisen, on kehittynyt hänen omassa ruumiissaan (6), kertoo ku

Metsään on tullut jo...sieniä ja marjoja!

Kun olen taas palannut keuhkoamisen tuolta puolen lähes normaaliin tilaani, niin ajattelin kertoa, että aamulla sokureita mittaillessani totesin, että kohillaan on. Ajattelin, että varmaan ovat koholla, kun niin ramasi. Mutta eilinen ”metsässä” huhtominen teki tehtävänsä, vaikka pistelin illalla munakasta. Aika myöhään. Jos sattuu myöhään syömään, niin silloin saattavat aamusokurit vähän koikkelehtia. Lienee tietysti osuutta silläkin, mitä helttaansa heittelee. Illalla raivasimme tontilta pikkupajua ja vähän isompaakin. Tiedossa on haketusta ja rankojen karsintaa. Pienellä puulla sitä äkkiä lämmäyttää yhden saunan kätevästi. Kiva, kun tuota saa myös omasta takaa. Puoli tonttia on vielä raivaamatta. Mm. isot pajut yläpihan rajalta täytyy siivota pienemmiksi, sillä säästetään taas lämmityksessä. Aurinko porottaa suoraan seinään. Tuo tontilla riehuminen sienten metsästyksen lisänä on mitä mainiointa hyötyliikuntaa. Sieni- ja marjametsässä kun on tottunut kakarasta asti käymään. Olen ol

Hämmästyttää kummastuttaa vähän suurempaakin kuljeskelijaa.

Myöhäisen saunomiseni jälkeen tein vielä itselleni herkullisen evään töihin. Olin unohtaa, että työmaaruokalamme on kiinni. Virkkasin herkullisen salaatin eväsboxiin. Sekaan vähän raejuustoa ja koemielessä vääntämääni kylmäsavulohirullaa. Ainakin näytti hyvältä! Eilen paasasin tästä hyväuskoisuuden ja luulottelun pohjattomasta suosta. Se, minkä olen itse tässä vuosien varrella huomannut, että oikotietä onneen ei ole ja tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla. Mitäs tykkätte: Ohhoh, kylläpä pökät kirraavat vyötäröstä, taidan laihistella pienen hetken. Jos siitä olisi apua. Tiukalle ruokavaliolle, ei mitään ylimääräistä ääntäkohen. Eikä mitään herkkuja. Eikä ainakaan mansikoita kermavaahdolla. Pahvilaatikoita ja selluloosaa. Leipää ja perunaa saa painareissa pistellä ihan, no, lähes joka nälkään. Housut kirraavat edelleen kahden viikon kuurin jälkeen. Turvottaa. Menen ja ostan isommat…jotka kirraavat kohta nekin. Mikä menee pieleen! Minulla on koko ajan nälkä. Mikään ei tun

Ja ei laiskoja ruokita...

Valittujen Palojen lyhennelmä aiheesta: Ei jumala laiskoja ruoki. Äsken paasaamaani lisään: Siis aikoinaan, vaikka olisi ravintoasiat olleet miten hyvin hyvänsä, painuttiin kaupalle kävellen tai vähintään hewoisella. Nykyään, jonsei saa autoa vähitään marketin oven eteen, on asiat ihan viturallansa. Huono, paska ja vittumainen market. En käy enää. Ennen jopa polkupyörä oli ylellisyyttä, sillä se nopeutti liikkumista, eikä hevoa tarvinnut valjastaa jne. (tiedän, minkä verran aikaa vie hevosen aisoihin virittäminen, saatana) Sillä pääsi kaupalle tms. kätevästi! Ja nopsaan. Tuli mopedi. Tai ensin tuli moottoripyörä, jolla pääsi vielä kerkeämmin paikasta a) paikkaan b). Ei, en väitä että ihmiskunnan rappio eteni moottorikäyttöisten ajoneuvojen myötä, rakastan moottoripyöriä, ajan sellaisella, vielä kun mahtuisin goretexeihini. Vaan ajan sitä takaa, että ihmiset uskovat edelleen kummiin ihmeisiin: painoa voi pudottaa ihmelääkkeillä, et liho, jos teet jotain taikasysteemejä..tai voit syödä

Oi, jos saisin jouten olla...!

Muuatta kuoroaikoinani hoilaamaani laulua lainaten. Oli pakko palata takaisin tänne hölisemään, kun jäi tuossa edellisessä kälätyksessäni vähän niinkuin asia kesken. Minkähän takia ihminen on rakennettu niin, että "asiantuntija"lausunnot ja "tutkimukset" menevät jakeluun kuin väärä raha? Kun olen melskannut kaikenmaailman tutkimushommeleissa ihan huvin ja harrastuksen vuoksi, niin voin sanoa, että kovasti haisee sellainen tutkimus, jossa todistetaan joku aine tai sen osa vaaralliseksi sellaisen tahon voimin, joka saa rahoituksensa toisaalta. Ja vielä sellaiselta -hmm- sanoisinko taas, että taholta, joka itse tukee tai valmistaa jotakin ainetta tai tavaraa, jonka markkinoita on tarkoitus laajentaa. Että voi hyvää päivää! Kriittinen ihminen viimeistään siinä vaiheessa herää, kun todistellaan kaikennäköisten superhypermega ominaisuuksien olevan parhautta juuri meille. Kun alamme kinata pikkuhiljaa siitä, mikä on ihmiselle sopivaa ja mikä ei, valotan tässä taudinkuvaa

Nyt uusi ihmeitätekevä laihdutuspilleri! Vain meiltä!

Sanoisin, että jumalauta! Heti ostamaan...juu, varsinkin, kun mainoksessa on seuraavantyyppistä tekstiä: (tämä on siis täysin kuvitteellinen, asiayhteydestä irroitettu teksti, jota ei ole julkaistu missään!) Velourix Lespa -kasvista uutetut tehoaineet vaikuttavat vuorokauden ympäri elimistössäsi ja polttavat rasvaa. Sinun ei tarvitse tehdä mitään laihtuaksesi, otat puristeen kolme kertaa päivässä ja LAIHDUT! Tri Kankkenström Ruotsin Kaloriinisesta Instantuutista on tehnyt vertailevan tutkimuksen elävillä ihmisillä ja rotilla. Tutkimuksessa syötettiin lumelääkettä ja puristeitamme tarkoin valikoiduille ryhmille. Lumelääkettä saaneet ryhmät eivät laihtuneet ja taas puristeitamme nauttineet ryhmät laihtuivat useita kymmeniä kiloja viikossa! Tri Kankkenström tähdentää, että puristeiden nauttimisen täytyy olla säännöllistä tuottaakseen tulosta. TILAA NYT TRI KANKKENSTRÖMIN KEHITTÄMÄT PURISTEET TARJOUSHINTAAN: LÄHETYS SISÄLTÄÄ KOLME PURKKIA Vespa- PURISTEITA JA KÄTEVÄN TALOUSKINTAAN RUOAN

Kesäpäivä kangas alla.

Tsiisus, että on kuuma ja kaunis päivä. Minä tässä sulan läppärini ääressä, mutta mitäpä siitä. Kylmä kahvi auttaa moneen vaivaan. Nyt hulautin kippoon (puolenlitran tuppermuki) pari jääpalasta. Kello ei ole mitään, ja minulla on jo kuuma. Olen kyllä aina ollut huono palelemaan, mutta kuumassa kärsin. Ihan kuin istuisi hellanlevyllä. Mutta asiaan. Jaa, että mihin asiaan? Vaikkapa siihen, että puntaroin itseni jälleen Kykloopin armollisella avustuksella. Painoni pysyy kiitettävästi samoissa lukemissa jo kolmatta päivää! Vähän henkilökohtaisia mittojani: pituus 169cm (OLI 170...), aloituspaino: 125 tai enemmän. Nyt 110 kg. Pahimmassa vaiheessa juoksin (=nilkutin) puntaria karkuun. Mutta tuo 125 on punnittu lääkärin vastaanotolla, joten se pitää paikkansa. Eli aloitin vissiin siitä. Ehkä. "Vyötärö" OLI pahimmoillaan 138cm...nyt "enää" 118cm! Vaihtelu on nyt 5cm ja 2kg ylöspäin. Tämä nykyinen 110-112 kg lienee jokin maaginen raja, koska vielä en ole päässyt tuon 110k

Suolaa, suolaa! Leivoksia! Kaikkee!!!!

Hyvät hykkyrät, tuli tässä mieleeni mennyt juhannus. Siis tämä pidennetty viikonloppu ennen oikeaa juhannusta. Mikään ei ole niin kuin ennen. Kansanliike pystyyn: ”Juhannus takaisin omalle paikalleen”. Nih. Juhannusta tuli siis vietettyä. Sitä sillin ja kinkun mähkimisen määrää ei voi sanoin kuvata! Minä kun en syönyt uusia perunoita, niin pistelin pari purkkia parhaita selkäpaloja. Ja tietenkin, kuten juhannuksen perinteisiin kuuluu: kinkkua, pari snapsia ja hieman valkkaria ja olutta. Osan menyttä. Vähän lanttulooraa, mutta porkkanalaatikkoon en koskenut. Salaattiakin onnistuin syömään pienen ämpärillisen. Varsin karpahtavaa. Siis ainakin se kinkku. Ehkä muutaman (tähän se punasteleva hymiö) leivänkappaleenkin pisteli sillin kyytipojaksi. Ei hattumpaa. Liikaa kuitenkin hiilareita, sillä leipää en juurikaan ole syöpötellyt tammikuun jälkeen. Turbotukseni oli mahtava! Juhannussunnuntaina olinkin kuin Lootin vaimo. Kädet eivät taipuneet, sormet olivat tönkkösuolatut ja maha mollotti k

Puu päissä, pää puissa, puupäisenä.

Olen nyt keskittynyt lähinnä rukkaamaan tämän blogini ulkonäköä, enkä juurikaan ole miettinyt, mitä seuraavaksi tolittaisin. Olen ollut eilisestä asti aivan vetämättömissä, varmaan siitä syystä, että toissayö oli jostain syystä aika levoton, kun kotieläimistömme intaantui häiriköimään keskellä yötä ihan kympillä. Luulen, että joku oli jemmannut omia herkkujaan ja joku muu ne löysi. Rassaan tuolta ajukopastani jotain framille, jahka herään jälleen uuteen aamuun...!

Seksiä! Komisario Palmu.

Sattui tässä silmään sellainenkin juttu suuresta meediasta, oikeiden zurnalistien tekemä, että lihavuus vaikuttaa seksielämän laatuun. Kai siitä joku oli oikein tutkimuksenkin tehnyt! Heräsi heti kysymys, että jaa, miten se lihavuus vaikuttaa seksiin? Höh. Puhun vain omasta puolestani, mutta minä en ole huomannut mitään eroa seksielämässä näin lihavina vuosinani. Sanotaan, että ”hoikkiin” vuosiin verrattuna ehkä vähän tasaantunut. Varmaan siksi, että vakaa, nautittava parisuhde on ollut vallalla jo pitkään. Ennen vakaata, nautittavaa parisuhdettani minulla tuota seikkailuhenkeä oli enemmän kuin kotitarpeiksi. Enkä silloinkaan ollut mikään langanlaiha. Sanotaan, ennemminkin rotevahko kuin hoikka. Eikä ollut puutetta kumppaneista, jos niikseen tuli. Moni kuivankälppeä missimalli jäi siinä lehdellä soittelemaan. Veikkaan kyllä sitäkin, että itsetuntoni kanssa minulla ei ole ongelmia ollut. Oli ulkonäkö mitä tahansa. Siis itselläni. Heh. Muilla ongelmia on ollut enemmän. Olen kokenut pah

Virallinen tiedote Mahattarelle, matkalla jossain Hiilarimaassa.

Tuossa aiemmin kerroin tästä hiilareiden himosta, varmaan parissakin postauksessa. Jääkaapin ovensaranat kuumenevat, ja leipälaatikon luukku käy kuin Höyry-Häyrisen suuvärkki. Pakastin sulaa alta kahden minuutin, sormet paleltuvat siellä herkkuja etsiskellessä. On melko kummallista huomata, että mitä enemmän raksii hiilihydraatteja pois eväistään, niin sitä herkemmin SYÖTYÄÄN yhdenkin palan leipää tms. alkaa valtava hiilarihimotus. Se voittaa monet muut atavistiset vaistotkin. Ihan hirveätä. Maalta tullessamme puhisin kiukusta, koska kroppani kertoi koko ajan, että "hei pahvi, sinulla on hurrrrja nälkä!". Olin syönyt kahveen kanssa iltapäivällä YHDEN karjalanpiirakan, tuoreen, herkullisen ja kotonatehdyn. Se aiheutti minulle niin raastavan nälän, että ei ole todellistakaan! Tapoin näläntunteen pamauttamalla pannulle kananmunan. Ja join vettä todella paljon, sillä muutaman tunnin autosaunonta ei tee hyvää hipiälle. Istuimme siis viisi tuntia autossa, ja aurinko helotti pilve

Jo valkenee kaukainen ranta ja paljon muuta.

Kun olen nyt vouhottanut hiilihydraateista, niin on aika valottaa, miksi. Odottakaapa kaivan fikkarin eli taskulampun. Tässä. Noooin. Valoa kansalle. Naps. Oma kroppani toimii perin hassusti. En olisi itsestäni uskonut, että uusia puolia löytyy vielä tässä(kin) iässä! Kun noudatan vähemmän hiilihydraateilla höystettyä, kasvispainotteista ruokavaliota, ei ole nälkä. Aamu alkaa munalla. Eli pikkuinen munakas tai keitetty muna sen kera kuppi kahveeta ja "mitä kaapista löytyy". Eilisen salaatin jämät ovat myös mukava lisä. Jos on sattunut jäämään. Lounastauolla nautin työpaikkamme paikallisen gourmetravintolan antimista. Pääruokana jos sattuu olemaan kalaa, niin sitten sitä. Lisukkeeksi salaattipöydästä mitä sattuu olemaan, jos ei muuta, niin hehtolitra pilkottua amerikansalaattia. Ihmiset mulkoilevat kasaa, muttei haittaa. Loraus oliiviöljyä kyytipojaksi. Ei perunoita tms. Iltapalan helpoin osuus on se, että nautin leikkelelautasen ja salaattia. Purkkitavarat ovat oiva apu, j

Ooo! Rakas, rakas, rakas!!! Ihana!

Laihduttamiseen pätevät samat säännöt, kuin rakastumiseen tai uskoon tulemiseen. Kun on niin kyllästynyt ostamaan suurempaa ja suurempaa vaatetta, että visva korvista valuu, niin siinä vaiheessa tapahtuu jokin naksahdus. Varsinkin, jos alkaa himoita armeijan vanhoja laskuvarjoja kesämekoiksi, ihan noin käsittelemättä. Ja miten homma kulkee: 1.Ääretön väsähdys omaan ulkomuotoon Kun painoindeksi ylittää kengännumeron, vaatekaappi siirtyy varastoon, kaikki syksyllä hankitut vaatteet ovat pieniä jo ennen joulua. Koko kroppa ei näy yhdellä kertaa peilistä... 2.Tutkintavaihe, mikä minulle sopisi Selataan kaikki naistenlehdet, surffataan netissä yökaudet, kysellään kavereilta, ostetaan erilaisia laihistuotteita kaapit täyteen, syödään viikko pelkkää amerikansalaattia, naristaan lääkäriltä laihdutuslääkkeitä... 3.Hurahtaminen metodiin Löydetään joku systeemi, johon ei kyllästy kahdessa päivässä, joka ei aiheuta raivokohtauksia esim. lihatiskillä, jossa on omasta mielestä jotain järkeä.

Mullon aina nälkä ja koko ajan jano...!

Oletteko koskaan miettineet, miten nälkä riivaa ruotoanne? Tunti ruokailusta ja kurniminen vatsassa alkaa käydä niin äänekkääksi, ettei kuule omaa pieruaan! Onneksi siinä on haju... Pitäisi saada alvariinsa työntää tuulensuojaan "jotain". Pikkupulla (siinä on vähemmän kaloreita kuin viinerissä), voikkari (tietenkin kevytkevytlevitteellä ja rasvattomilla juusto/lihapäällysteillä), korvapuusti...karkkia ihan pikkuisen, vääähän sukulaatia, lakupötiköitä vaikka ihan pieniä, iiihanaa mustikkapiirakkaa, tai muita sen semmoisia. Juuri sen jälkeen, kun on nautittu kevyt lounas, perunamuusilla ja ruisleivällä, mutta kun on jo vähän nälkä. Minähän syön niin kevyesti, että kaiken saa naulata pöytään! Ei voita, ei salaattiin kastiketta, ei majoneeseja, ei rasvaista lihaa, ei kastikkeita, ei sitä tai tätä, EI! Muttakunonkokoajannälkä... Jos ihan vaan ottaisin tuosta pienen palan ruisleipää...ei kyllä siihen voisi laittaa vaikka vähän KevyMöhnöä päälle. Että saa vähän makua. Veteen on v

Joku Muu

Pääni sisällä asuu sitten Joku Muu. Joku Muu tekee mokia, minähän niitä en tee. Kyseinen Muu on nyt keksinyt, että minä ja hän ovat riidoissa keskenään. Joku Muu noudattaa vanhaa kunnon virallisterveellistä ruokavaliota ja minä karppaan. Anteeksi, en karppaa vaan syön hyvähiilihydraattisesti. Joku Muu vaatii hiilihydraattipitoista. Leipää ja sen sellaista. Erityisesti karjalanpiirakkaa. Niitähän Joku Muu söisi, minä taas en pistäisi kyseistä synnyinpaikankarttaa hymyileville huulilleni. Edes munavoilla, saati voilla. Niitä voisin syödä kyllä muuten. Joku Muu himoaa myös olutta, vähemmässä määrin viinejä tai keveämpiä siidereitä. Joku Muu myös tykkäisi silloin tällöin vetää persiet olalle ja sen varjolla täyttää Minun Vatsani, siis minun, hiilihydraateilla. Saamari. Ruokavalion rukkaamisessa pitäisi ensin käydä ampumassa tuo Joku Muu. Ei muuta kuin aamun koitteessa teloitusryhmän eteen ja PUM! Noin, hengiltä vain. Mutta kun se ei ole aivan niin yksinkertaista. Olen aina kadehtinut i

Takaisin luontoon (ei heikkohermoisille)

Nyt kun olen kitissyt puolet kuukaudesta diabetesfiaskostani, niin ollee aika palata takaisin nykyhetkeen. Eli ns. maan pinnalle, tai ainakin lähelle sitä. Kokatessani aamupalaa, päätin herkutella seuraavanlaisella virityksellä: Paistinpannu hellalle (alesta hommattu julkkiskokkipannu) ja nupit kaakkoon. Pannulle muutamia siivuja venäläistä meetwurstia (tarjouskamaa), kun rasva on sulanut viipaleet pois pannulta, palavat hämmästyttävän herkästi. Perään kaksi kananmunaa (en jaksanut munakasta vääntää) ja kun ne olivat vähän hyytyneet, niin isoja kermajuustoviipaleita päälle (eurotsopperin ulkomaalaisia). Annetaan olla miedolla lämmöllä niin, että juusto vähän sulahtaa. Meetwurstin viipaleet päälle, ja käännetään toinen puolikas toisen päälle, kuten munakkaassa. Tällä eväällä sitä sytkyttelee mukavasti iltapäiväsalaattiin asti. Koska on kesä ja laiskottaa, en viitsi viihtyä keittiössä kuin aamusella. Kukkakaali perataan raakana kippoon kivoiksi kukinnoiksi, ehkä pari raastettua porkkan

Historian siipien lätinää

Todellakin. Lätinää ja pauketta. Kun mainitsin, että diabetes oli todettu, viimein, vuonna 2000. Erinäisien kommervenkkien jälkeen. Niistä vähäisin ei todellakaan ollut se, että valitin ja valitin väsymystäni ja väsymistäni tuossa 1990 -luvun alkuvuosina. Sain silloin mielialalääkityksen, että napsahti. Jossain vaiheessa totesivat, että aamusokerit olivat EHKÄ vähän koholla, mutta sokerirasitusta ei sitten tehty. Kun viimelopuksi pääsin diabeteshoitajalle, annettiin ohjeeksi vain verensokerimittaukset aamuin illoin ja that's it. Lääkkeillä mentiin. Amaryliä ja Oramettia. Annosta vaan nostettiin vähän väliä. Moittivia katseita siitä, että laihtumista ei ole tapahtunut, kuten olisi pitänyt...kuulemma. Ohjeistus oli joko vähäistä tai sitä ei ollut, en nyt enää muista. Kun muutenkin vihaan lääkärissäkäyntejä nykyään. 2002 sain niistä ja leikkauksista tarpeekseni. Aloin tonkia vanhoja hoitomenetelmiä, kuinka ennenvanhaan hoidettiin "sokeritautia". Varsinkin vanhuusiän soker

Könkkämuorin kommelluksia.

Tässä sitä vietän herkullisen sateista päivää läppärini kanssa. Viime viikolla kiukuttelun aloittanut nilkkani teki eilen lopullisen tenän! Keskiviikosta asti olen nilkuttanut ja koska oikean jalkani nilkka on jo soosina, niin toivoisin, että edes vasen pysyisi läjässä. No, vasenpa se hyvinnii teki tepposet. Jääköön selostamatta sen kummemmin, missä turma sattui, mutta ulkoillessa kuitenkin. Koirilla osuutta asiaan... Tohtorityttönen väänteli ja käänteli tuota kinttua sinne ja tänne. Totesi, että turvotusta on juu. Ja minä totesin, ettei pelkästään turvotusta vaan myös pistävää ja polttavaa kipua, asteikolla mennään numerossa seitsemän. Huomaan kyllä, että ajamani kolarin jälkeen on kipukynnys noussut vekkulisti...jokohan sitä uskaltaisi hammastohtorille sanoa, että ei, ei tartte puuduttaa! No huhhuh! Laitettiin siihen sitten yksissä tuumin LASTA, ja viikko vempulaa. Mitä painorintamalle: Helmikuussa tekemäni täyskäännöksen jälkeen, olen joutunut toteamaan, että elopainoni, joka kei

Ryminää ja ryskettä diettirintamalla.

Tämä voisi alkaa, että oli synkkä ja myrskyinen yö…mutta kun tämä alkaa, että maha on kuin linko, 800 kierrosta minuutissa. Tässä matkan varrella, diabetes tyyppi kakkosen todennuttua vuonna 2000, olen joutunut moneen myllyyn. Mutkia on ollut enemmän kuin viime vuosisadan kylätiessä. Doh, enivei. Muistellaanpa menneitä. Olen takuulla tämän lyhykäisen elämäni aikana laihduttanut useita satoja kiloja. Varmasti. Kun silloin aikojen alussa, vuonna miekka ja kirves, oli naisihanteena sairaalloisen laiha, suorastaan anorektinen Twiggy. Silloin sitä piti olla naishenkilön kuin tikku. Ja tällä ruumiinrakenteella ei ole koskaan onnistunut moinen. Kun on harteikas ja kropan malli on vähän kuin mieshenkilöillä noin yleensä. Housuostoksilla tulee käytyä miestenosastolla. Tämä Twiggy –syndrooma kun riehui, niin kaikki halusivat olla samanlaisia. Sähkötolpan takaa ei olisi saanut näkyä kuin korvat. Rintavat tyttöset olivat myös vähän pississä…ihan vain sen vuoksi, että tissit olivat. Juu. Ensimmäis

Kuinka heitin perunalla kuikkaa.

Aloitin syömiseni pähkäilyn siinä vaiheessa, siis vasta, kun en enää saanut kenkiä kunnolla jalkaan. Huomasin kyllä ostelleen töppösiä, joita ei tarvinnut solmia tms. Vaelluskenkien kanssa oli mielenkiintoisia tilanteita, kun niitä ähelsin sorkkiini. Puukengät, sandaalit yms. vastaavat olivat kova sana. Talvella tosin tuottivat hankaluuksia! Vietin paljon aikaa pääni sisällä penkomassa täyteläistä ullakkoani. Olin mielestäni ainoastaan vähän ylipainoinen, jolle on kertynyt vatsaan "pikkuisen" ylimääräistä. En edes tajunnut kulkevani vatsa edellä paikasta toiseen. Autoillessa massunmollukka hinkkasi rattiin. Siitä oli kyllä hyötyäkin...Lukeminen puoli-istuvassa asennossa oli mukavaa, kun kirjan sai tuohon hyllylle! Jossain mieleni sopukoissa totesin, että työkiireet alkoivat ylittää rentoutumisen. Olin töissä 24/7, mielessäni. Jouduin pähkäilemään kaikenlaisia ongelmanratkaisuja ihmeellisiin tilanteisiin ja pikku hiljaa työ alkoi määrätä elämistäni niin suurelta osin, et

Vaakani valittaa, asteikko ei enää piisaa.

Tämä tapahtui taannoin, kun kiipesin tovin jos toisenkin jälkeen vaakalle. Olin käynyt lääkäritohtorissa ja siellä punnitus oli tuottanut karmaisevan tuloksen. Painoa oli tullut intensiivisen insuliinien kanssa pulaamisen jälkeen pirusti lisää. Tosin töissä kärsitty kiire ei auttanut tämän vanhuusiän diabetekseni hoidossa yhtään. Päin vastoin! Helvetillinen säikähdys, kun vaa'an kykloopinsilmässä paistoi lukemana 5kg. Eli yli meni. Tästä alkoi vaellus kohden terveempien elintapojen lähdettä. Mutkien kautta! Tämä on nyt näinniinkuin alustuksena, mutta paasaan täällä aina joutessani lisää tästä oppimisen tiestä syömisen saralla. Avituksen kanssa.