MahaTar laihtuu. Mutta miten!

On eletty nyt sellaisiin aikoihin, ettei ole aikoihin eletty. Erään itseoppineen tyypin sivuihin käväisin päällisin puolin tutustumassa. Sattui niin hauskasti, että asiasta keskusteltiin Turpaduunarin...eikun Christer Sundqvistin Facebook seinällä. Lähinnä tämän itseään ravitsemusterapeutiksi kutsuvan tyypin edesottamuksista. Siellä olikin monta viisasta, jo ennestään tuntemaani keskustelijaa. Jokainen loihe lausumaan erittäinkin viisahia. Kiitollisena lueskelin. Että voikin olla ympärillä erittäin viisaita ihmisiä. Tämä erittäin itseoppinut tyyppi kyllä kylvää kuolemaa ympärilleen noilla väittämillään. Hiilihydraateista. Itse olen vaappunut hiilarien kivisellä tiellä jo kohta viidentoista kirvelevän vuoden ajan. Ajoittain kontannut, toisinaan suoraselkäisemmin. Mutta en minä jumalauta ala tolittamaan täällä, enkä muualla, että olisin ravitsemusterapeutti. Ra-vit-se-mus-te-ra-peut-ti. hyhhyh. Ravinnosta ja sen monista hyvistä asioista voisin kirjoittaa parit romaanit ja piirtää use...

Se on silviisii, että olen nyt tähän päivään mennessä onnistunut hävittämään muistini muutamaan kertaan ja suuren osan ylipainostani. Puolet olisi enää jäljellä. On poppakonstien aika. Nyt moni sanoo, että hah-hah, poppakonsteilla poistettu paino on hukattua aikaa ja rahaa. So? Mutkun pitää mahtua vaatteisiin, joihin on viimeksi mahtunut vuonna 2001. Perkele, ei ole se monesta sentistä kiinni. Muuten täällä jyllittää arki ja rauha. Ei mitään erikoisempaa, kuin kengännumero. Se on kitistynyt nyt numerokaupalla! Ennen kun haroin kenkähyllyä sieltä 41-43 numeron vaiheilta, niin nyt olen siirtynyt haaveilemaan sinne 38-41 haarukalle. Ja kauniit kengät monesti loppuvat just siihen kokoon 40! Painoindeksissä olen siirtynyt SAIRAALLOISESTA lihavuudesta VAIKEAAN lihavuuteen. Mikä on hieno homma, sillä vuonna 2011 oli vakava uhka joutua pakolla lihavuusleikkaukseen. Eihän siinä hoideta syytä vaan seurausta! Alkaa taas itkettää epätoivosta, kun noita aikoja muistelen. Tässä eräs suosituimmis...

Pääsipä lipeämään. Kuin lipeäkala. Ei ollut tarkoituksentynkääkään pitää tämmöistä väliä. Ei tod. Muttaku työ. Työläiselämä haittaa harrastuksia. kaikin puolin. Rahantuloa se ei haittaa. Mitäpä viimeaikoihin? Sitäpä siis, että minulla on sellainen työ, jota teen intohimolla. Työ, jossa ei ole koskaan valmis. Työ, johon olen rakastunut. Työkaverit, joiden joukkoon jouduin kuin kala veteen. Samanlaisia hulluja kuin minäkin. Ainakin suurin osa! Se se pitää ihmisen nuorena. Mitä ruokarintamalle? Jotkin palikat ovat kilahtaneet kohdalleen. Ehkä tämän kivisen polkuni kiemuroissa olen jotain oppinutkin. Kieltäytyminen lihavuusleikkauksesta oli varmasti hyväksi. Tällä hetkellä paino tasapainoilee lukemassa, jossa se viihtyi piiiiiiitkään vuosia, vuosia sitten.Tiettyjä rajoitteita minulla on edelleen. Sokeripitoiset ja muut makeat, makeutusaineet ovat nietu. Samoin välttelen vaaleita jauhoja, mutten saa hysteeristä kohtausta, jos väsään ruskean kastikkeen. Eihän ne vaaleat jauhot enää sitte...

Oletko juuttunut arkeen, jossa ei tunnut tapahtuvan mitään. Eikö tapahtumia kalenterissa? Viekö työsi kaiken aikasi? Etkö selviä omista ajatuksistasi? Oletko työtön viisikymmenvuotias uraohjus?   Onko naapurissa kaikki paremmin? Eikö maisema näytä maisemalta? Menetkö kipsiin kaupassa? Tuntuvatko vaatteesi oudoilta? Sinulla on selkeästi elämä hukassa ja elät väärin! Nyt näillä helpoilla kikoilla voit saada autuuden ja kaiken parhaimmista upeimman elämäkokemuksen, jota et ole edes uneksinut saavasi. Kas näin elämä onnistuu parhaiten. 1. Syötkö ruokaa vai ruoakkeita ja korvikkeita? Eikö jääkaapissasi ole valon lisäksi kuin vissyvettä? Ota nyt seuraava askel kaupan, verkkokaupan tai elintarvikeliikkeen suuntaan. Täytä jääkaappisi ruoalla, joka on ruokaa ja maistuu. Siis välttele eineksiä ja korvikkeita. 2. Viekö painonpudotus kaiken aikasi, joka jää työnteolta? Juu, kyllä vain! Lopeta hikkarointi. Painoasiat eivät ole kurttuotsaisten hommia. Ne pitää suorittaa? Eipäs. Painonpudotuk...

Ajatelkaapa omalle kohallenne, nii. Tässä viimeaikaisten tapahtumien valossa olen rynnännyt ajatusten barrikaadeille sen kummemmin ajattelematta. Ajatuksena, johtoajatuksena, oli silloin viisi vuotta sitten koota tämä blogi täyteen ajatuksia laihtumisesta ruokavaliolla. Nimenomaan kunnolla kakkostyypin diabeetikolle sopivalla ruokavaliolla. Tästä tulikin ajatusten synkeä vuo, jossa ajattelematta kirjoitettujen lätinöiden loppumaton suo rääkkää kaikkia tätä lukemaan erehtyneitä. Ajatelkaapa, jos olisi oikein ajateltukin mitä kirjoitellaan. Ei kirjoiteta, vaan kirjoitellaan. Vähän niinkuin kaikki autoilijat asian tietävät, että ajellaan. Ei ajeta. Sillä jos kaikki ajaisivat, niin ajeleminen jäisi vähiin ja kolarisumatkin puolittuisivat. Se liikennepolitiikasta. Mitä syömiseen ja sen sietämättömyyteen tulee, olen jännityksellä odottanut Keltaisen Lehdistön julkimointia aiheesta "Oletko pyyhkinyt perseesi vuosia väärin? Katso kohottavat kuvat oikeasta tekniikasta!". Kun ne ovat...

Tässä on monikin ystäväiseni haksahtanut teehifistelyyn. Minäkin. Ja monen pannun voimin, jopa niin voimallisesti, että yhdestä pannusta hajosi kansi. Kolmeen osaan. Ja liimaa en tohdi käyttää. Mutta porsliinin korjaaminen ilman liimaa on helvetillisen haastavaa! Kesällä varsinkin, tee on mahottoman hyvä janojuoma. Enkä siis osta mitään näitä kaupallisia paskaliemiä, kun niissä on kaikki mahdolliset Ee:t ja ties vaikka olisi ETkin. Nöy. Keitän itse. Ja juon kylmänä. Siinä mitään sen kummempaa tarvitse, kuin sopiva annos kunnollista teetä. Ja koska jengi hifistelee tästäkin aineesta, niin bukeen pitää olla suun mukainen. Ellei jopa tirisevän raikas. Vinohampainen. Ällistyttävän rasvainen, mukana myös vanhaa nahkaa ja roadkill meininkiä. Vai miten niillä viininmaistajilla sylki suuhun tuo erilaisia luonnehdintoja? Taidan lähteä turistiksi piäkaapuntiin ja istua vakavana jossain puistonpenkillä siemaillen teetäni sirosta kupista. Semmoisesta 2dl:n kertakäyttöpahvimukista. Ja höpisen sitte...

Nyt aika moni sanoo, että hyi saatana ja irvistelee. Aivan tasan ja satavarmasti. Ruusukaali on vahvamakuinen ja vaatelias vihannes. Mutta kun sen laitossa onnistuu, niin voi olla kaikki mahat täynnä alle aikayksikön. Löysin paikallisesta SS-marketista pari nyssäkkää hyvännäköistä, pientä ruusukaalia. Ikävä kyllä, ei ollut kotimaista. Samalla mietin, että olisikohan kuitenkin kannattanut miettiä vielä kerran sitä S-Markettien logoa, siinä on selvästi kaksi s-kirjaita. Joten se on meillä täällä kotona joko smarket tai SS-market. Siellä Adolfkin kävisi. Käsittelin pikkiriikkiset kaalit ensin leikkaamalla varovasti kannasta pikku palan, ja poistamalla sen mukana lähtevät päällilehdet. Keitin ne koirille koko satsin, siis ne perkuujämät. Leikkasin myös ruusukaalin pikkuisen kannan ristiin, avittaa kypsymisessä. Ja liotin vielä suolatussa vedessä, jossa oli 2rkl suolaa n. tunnin. Ehkä turhaan, mutta unohtuivat...vaihdoin veden. Kiehautin koko paletin, reilun kilon kaikkiaan, vedessä, jo...

Tässä oleilimme vastaikään sähköittä muutaman tovin. Ei meillä mitään hätää ollut, kun takassa paloi iloinen tuli ja saunan kiuaskin oli valjastettu lämmöntuontantoon. Ovi auki, että hönki lämpöä muuallekin, kuin saunatilaan. Kynttilöitä ja määrättömiä määriä taskulamppuja. Pikku taskulamppu on kätevä kaulaan ripustettuna. Ja portaissa auttaa etenemistä kummasti. Vettä noudimme naapurista, jonne sitä vielä tuli ja vessanhuuhdontaveden haimme lammesta. Hellanlettasta ei ole vielä saatu asennettua, avioliiton kautta saatu lisäosa ei ole pitänyt kiirettä, kun on ollut näin lämmin talvi. Eli ei ole vielä apuneuvoa keittiössä keittämiselle. Puolan armeijan pakkikeitin avitti kahveenkeitossa. Siitä vaan kuumaa vettä kaatelemaan suodattimen läpi, niin sai kuumaa kahveeta, jota en aamusella ollut huomannut keitellä. Pöydälle aamulla jäänyt kinkku vähän ensin suretti, mutta äkkiä jääkaapista temmottu kiinankaali pelasti tilanteen. Trangia hellalle ja kinkkua sen pannussa käristelemään. Vai...

Nyt on taottava, kun rauta on kuumaa. Rauta nousee ja rasva palaa! Hiiiop! Hiki tulee. Keittiössä olikin melkoinen savu eilen päivällä, kun poltin kaikki vanhat valurautapannut iskuun. Hella kovilla ja kovin kuumana. Sianläskiä tuli tiristeltyä pariin lettupannuun, parilapannuun ja hauskaan neliskanttiseen pannuntekeleeseen. Ajattelin ottaa käyttöön, kun nuo tavalliset pinnoitetut pannunperkeleet eivät tässä meikäläisen kestotestissä oikein menesty. Täytynee seurata, että onko pinnoite tarkoitettu kaasu- ja induktioliesille. Luulisi silloin kestävän tuossa sähköliedelläkin. Valurautaan voi kuitenkin aina luottaa. Vaikka aseena. Asennevammaisena mummuna olen taas käynyt paheksumassa melko rutkasti tiskien tarjontaa. Koira ei pääse karvoistaan. Olen entisessä elämässäni palvellut verottajaa kaupantädinkin ominaisuudessa. Kaikkeen sitä onkin kerinnyt! Sieltä on juuttunut tapa tiirata päiväyksiä. Viimeinen myyntipäivä, pakkauspäivä, viimeinen käyttöpäivä ja monta muuta koodia. Joissaki...

Olen vasiten taas hilannut muotoni tähän koneen äärelle tuijottelemaan tyhjää ruutua ja vastapäistä metsikköä.  Ja koska aurinko paistaa, tiaisilla on kevättä rinnassa ja lehdissä on aloitettu jo bikinikauteen valmistautuminen erilaisin terveysartikkelein ja muin mantroin. Terveys on kaikkien huulilla. Ja minulla rakko. Tee oli kuumaa. Aiemminkin olen kirjoittanut erilaisista ihmistyypeistä, joilla on omalaatuisia käsityksiä laihtumisesta ja varmaan paljon muustakin. En ole uskaltanut kysyä. Ettei menisi yöunet ihan nollasummapeliksi. Lojuin eilen ehtoolla sohvanmutkassa koira kainalossa ja sain eräänkin ahaa -elämyksen. Mutta ne ovat muuttuneet aamun tullen etämyksiksi ja haipuneet muististani palatakseen jälleen. Joten päädyin pohtimaa tätä nykymenoa terveydentulvan keskellä. Äkkiseltään ei arvaisi, kuinka paljon kuuluu käsitteeseen terveys! Herranjee, siellähän lilluu kaikenlaisia juttuja uskomuksista lumehoitojen kautta rankkoihin lääketieteellisiin operaatioihin. Terveydel...

Selailin tässä huvikseni eri lehtien nettisivuja ja terveysosioita niissä. Osassa lehdistä olikin silkkaa huuhaata, skeidaa ja huttua koko terveysosasto. Kun toimittaja silpaisee jutun ja jättää komeasti tarkistelematta tietonsa, niin vot! Silläpä saadaankin mutujen joukkokokoontuminen yhteen artikkeliin oikein sa*t*nan tavalla. Ja vielä, kun terveys on niin suhteellinen käsite. Tuttavapiiriin kuuluu ns. terveiden mittakaavassa todella sairatakin sekä fyysisesti vammautuneita. He toteavat useimmiten, että terveenä on oltu! Vaikka jonkun terveeksi kutsutun silmissä heistä ei tule terveitä itkemälläkään. Mielestäni terveys on enemmän arpapeliä ja mielentila. Oma kokemukseni on, että diabeteksesta ja fyysisistä vammoistani huolimatta, olen terve ihminen. Mentaalihygieniastani moni voi kyllä olla toista mieltä. Mutta se on sen asia. Pitäköön tunkkinsa. Herkullisia olettamia, väitteitä ja täysin potaskaa unohtamatta. Mietin sitä, että mitäs, jos näitä juttuja lukeekin sitten immeinen, jon...

Arvoisat stalkkerini. Olen ollut tässä melkein kaksi kuukautta elämyshäiriön vallassa. Se tarkoittaa siis sitä, ettei ole paukut riittäneet pieneen kirjoitussessioon tässä konheen äärellä. Huolimatta siitä, että hallinnoiva entiteettini onkin riekkunut mm. vaspuukissa ihan virtanaan. Mutta se onkin toinen juttu. Sama tauti se on molemmilla. Etu- ja takapuolella. Tässä kun olen koristen vetänyt henkeä, ja todennut, että se perhana kulkee, olen kiinnittänyt sekä huomiotani että ärsytyskynnystäni mainosten sekavaan maailmaan. Täytyy olla melkoisia ruumistairtautujia ja outologikkoja mainostoimistojen pallit vääränään. Arjesta ovat kyllä irtautuneet jo silloin, kun menivät tekemään näitä mainoksia sinne toimistoihinsa. Ei siis sinällään mitään, saahan sitä ihminen elantonsa tienata vaikka lyhtypylväänä Eirassa, olisi ainakin valoisa tulevaisuus. Se vaan saa repimään tukkansa, ihokkaansa ja puhelinluettelon, kun mainokset lastataan täyteen paskaa. Siis ihan törkyä. Annetaan ymmärtää, ei...

Pääsiäinen tietenkin. Se tulee väistämättä, kuin entiselle miehelle lähtö. Munineen kaikkineen. Ensioireet ovatkin olleet maalikylissä ihmisten harmina. Nämä "noidat", jotka riekkuvat ovikellot solmuun ja haluavat karamelleja ja rahaa ja ... Tämä tapahtuu ison veden takana Halloweeninä. Trick or treat. Ja jotkut äireet ottavat sitten kierroksia, että jos et ollenkaan tajua koko hässäkkää. "Lapset saa tästä kivoja kokemuksia, että palkitaan kun vähän yrittää". Plääh. Saavat sokerihumalan. Ihmettelin tässä myös sitä, että mihin olen kadottanut tyystin ruoanlaittotaitoni, munaruokareseptini ja paljon muuta. Syytän synkästi kevätväsymystä. Joka ei muuten ole mikään syy. Ainoastaan tekosyy. Mutta kaivelin muistini kätköistä parikin hauskaa asiaa: kananmunasta voi tehdä herkullisia KOHOKKAITA. Muinaisella 70 -luvulla perheenemännät tekivät niitä, ainakin äitini, kohtuullisen usein. Sitten murhattiin melkein munantuottajat, kun joku keksi, että kananmuna on syntinen he...

Siis näissä blogiteksteissä. Olen ylittänyt itseni ja törissyt täällä satasen verran kaikenlaista ihmeellistä.MUTTA EDELLEEN KAIPAAN KOMMETTEJA JA KESKUSTELUA! Lukijat rakkaat, voisitte myös linkittää blogia joko varoittavana tai naurettavana esimerkkinä eteenpäin... Nyt haiskahtaa nenässäni hernesoppa. Taas. Vaikka on perjantai. Todellisuudessa ei hernesopasta ole tietoakaan, vaan ainoastaan hellalla likoava neste haiskahtaa etäisesti hernarille. Kun totesin jälleen keittäneeni hellallekin jotain, jonka olin unohtanut siitä pyyhkiä. Juuttuuhan se siihen. Ja ihan vähässä ajassa. Ja kahvinkeittimessä asuva painunut kahvi, ja nenässäkin lienee jotain pikkuvikaa. Tässä kun olen tätä painavaa laivaani kääntänyt, niin olen tullut tulokseen, että sopiva määrä ravinteita on hyvä asia. Mutta jos mennään yli siitä sopivasta, niin mitään ei tapahdu. Vaikka kuinka olisi uskossa luja. Usko ei yksin siirrä vuoria. Kyllä siihen tarvitaan dynamenttia ja pari maansiirtokonettakin. Ja ravinnossahan...

Semmoinen se on tuo immeisen mielenlaatu, että mitään ei opi, paitsi kantapään kautta. Niitä huomaakin kintuissaan olevan vain kaksi. Ja molemmat kipeytyvät herkästi kompuroimisesta. Onneksi. Pidin siis lomaa kaikesta mahdollisesta. Eli mahdollisimman vähän ns. normaaleja toimintoja, jotka päivääni ovat näin arkisin kuuluneet. Hyvää teki. Painonkin jäkittäminen päättyi! Se, jos mikä, on tässä "lomailussani" ollut positiivista. Että jotain olen saanut ajettua tuonne ajukoppani uumeniin. Niin, siis alkuvuoden ensi viikot ovat takana. Takana on myös lujasti käveltyjä kilometrejä. Sekä omituista päivärytmiä. Aamusella evästelin kyllä ihan "normaalin" aamupalan, joka sisälsi kananmunia, jotain pekoninkorviketta ja leikkeleitä. Leivän kanssa yritin olla mahdollisimman varovainen, sillä kroppani kyllä ilmoittaa, jos olen mennyt leivän kanssa pelleilemään. Parina aamuna kyllä sorruin uunituoreeseen "pullasämpylään"... Voita päälle ja siivu paikallista juustoa!...

Kaikille lukijoilleni! Vanha vuosi päättyi murheellisissa merkeissä. Kauhistelinkin sitä vaspuukin puolella. Ja vanhasta vuodesta jäi minulle käteen paljon hyviä asioita. Jos huonojakin. Mutta opettavaisia ennen kaikkea. Tänä vuonna en syö mitään, mihin on lisätty sokeria. Hyvästi leikkeleet...! :P Palaan tänne palauduttuani lenkiltä.

Se on taas täällä, nakit ja perunasalaatti, sipsit, pikkunaposteltavat ja -suolaiset. Toisilla myös pikkuleivät, joulunjämät, kakku sun muut "herkut". Olen ollut tässä hiilarivieroituksella muutaman päivän. Kun tuolla joulunaikaan joutui lipsumaan. En jaksa tapella syömisestä tyrkyttäjän kanssa, kun puhe ei tehoa eikä huutaminen auta. Piti hölvätä inskaa runsain mitoin, että edes jotenkin pysyi tolkuissaan. Sekä samoin toivoa, että alkoholilla olisi liuottava vaikutus. Alkoholia varattiin turhan vähän. Olisi pitänyt ottaa kori Kossua...tana. Mutta Varpu haastoi kampanjaan.  Ja aionkin sanoa, että osanottoni! On nimittäin aivan varmaa, että otan tuohon osaa. Siksi, että lehmäni on syvällä ojassa. Myös siksi, että nyt on vaan opeteltava, missä on vika. Miten kroppani oikeasti toimii. Vai toimiiko se enää mitenkään. Tämä tietää myös läträämisen kanssa entistä suurempaa varovaisuutta! Samoin ruokasuunnittelusta tulee jänskää. Tuolla vaspuukin puolella törmäsin juttuun ka...

Hiilihydraattijalanjälki Talloipa omia polkujaan Camelnainen, jolla oli ikäisekseen mahdottoman iso hiilihydraattijalanjälki. Kumartuessaan tutkimaan omaa jälkeään, totesi Camelnainen, että asialle pitää tehdä jotain, ennenkuin maailma peittyisi jalanjälkiin ja hukkuisi niin sanotusti paskaan. Siitä paikasta köpitteli tuo ihmiskunnan vihonviimeinen numero yksi, paikalliseen elintarvikkeita myyvään liikeyritykseen selailemaan tarjontaa. Poistui paikalta kassan kautta, ja muassaan hänellä reilunkaupankassissaan reilusti munia ja pekonia, sillä niillä hän oli päättänyt aloittaa päättömät seikkailunsa hiilihydraatit tiedostaen ja pommeja väistellen. Ensimmästen viikkojen aikana Camelnainen kadottikin kummallisen paljon pommeja. Korvasi itseruokintasessioistaan suuren osan erilaisilla munaruoilla. Joita kirjastolaitoksen viimeisestä bunkkerista lainaamistaan ruokataito-, keitto-, paisto-, erikoisosaamis-, heitto-, mausto-, ja hiilihydraattitietoisista kirjoista löysi. Löysipä paljon m...

Minä, joka en tunnustaudu lainkaan "jouluihmiseksi" olen saanut kuitenkin aikaan kummallisen paljon jouluun liittyviä perinneruokia...! Rosollia, kahta sorttia, toinen omenalla ja toinen ilman. Siihen piparjuurikermaa. Vatkaamatta vielä. Laskeskelin, että se määrä, mitä tuota rozollia kiskoo, ei hetkuttele juurikaan hiilarimääriäni. Ja voihan sitä tarkkailla tuolla mittarilla, että kuis kulkee. Lanttulooraa, pitkään haudutettuna, siis pitkään. Ei tarvita siirappia. Porkkanalootaa, minimalistinen kipollinen muulle porukalle. Kinkku ja kermakastike. Kermakastike kokoonkeitettynä. Tuolla se nyt hellalla kiehuu paksuksi. Sienisalaattia! Nam. Sitä on myös kahta versiota, smetanalla ja kermalla. Kermaa EI vatkata. Silliä. :D oivoi! Smetanassa, sipulissa, ja anjovisliemessä. Kahdesta pienestä rasvasillistä on moneksi. Kun sain ne ensin nyljettyä ja ruodittua. Siinä oli villien eläinten taistelu...! Niin, olin tyyten unhettaa nämä "jääkellarinkalat". Toutain, lohi ja...

Maanantaisen HS:n artikkelin mietiskely- ja purkutohinoissa tuli ensin mieleen sitä ja sitten tätä ja vielä enimmäkseen kolmattakin. Kun itse olen tälläinen ärtsyhäikiö, jolla karvat, nyrkit ja näppis nousee heti pystyyn, ja sanan säilä heiluu kohtuuttomankin kovaa, niin pitänee puolustaa joskus toimittajakunnankin tekosia. Vaikka olen itsekin joskus joutunut irrotetuksi kontekstista, siteeratuksi omituisessa yhteydessä, ja saatetuksi luuvaloon, siis lähinnä omituiseen valoon jonkun tohelon toimittajan kirjoituksen puitteissa, niin silti. Onhan se pirnaleen vaikea miettiä samassa päässä kaikkia näkövinkkeleitä, kulmia, heijastuksia ja määränpäitä, saatika ihanteita ja avanteita. Sitä tulee itsekin kirjoitelleeksi teräväsävyisesti sen paremmin miettimättä, että loukkaanko minä mahdollisesti jonkun superfooduskontokunnan edustajaa tai gojimarjakauppiasta. Tai teenkö pakastetta mahdollisesti leipäviljan viljelystä. Ehkä jopa miljoonat perunannostokoneet jäävät tulevaisuudessa työttömiks...