Salaa joulu.
Minä, joka en tunnustaudu lainkaan "jouluihmiseksi" olen saanut kuitenkin aikaan kummallisen paljon jouluun liittyviä perinneruokia...!
Rosollia, kahta sorttia, toinen omenalla ja toinen ilman. Siihen piparjuurikermaa. Vatkaamatta vielä. Laskeskelin, että se määrä, mitä tuota rozollia kiskoo, ei hetkuttele juurikaan hiilarimääriäni. Ja voihan sitä tarkkailla tuolla mittarilla, että kuis kulkee.
Lanttulooraa, pitkään haudutettuna, siis pitkään. Ei tarvita siirappia.
Porkkanalootaa, minimalistinen kipollinen muulle porukalle.
Kinkku ja kermakastike. Kermakastike kokoonkeitettynä. Tuolla se nyt hellalla kiehuu paksuksi.
Sienisalaattia! Nam. Sitä on myös kahta versiota, smetanalla ja kermalla. Kermaa EI vatkata.
Silliä. :D oivoi! Smetanassa, sipulissa, ja anjovisliemessä. Kahdesta pienestä rasvasillistä on moneksi. Kun sain ne ensin nyljettyä ja ruodittua. Siinä oli villien eläinten taistelu...!
Niin, olin tyyten unhettaa nämä "jääkellarinkalat". Toutain, lohi ja hauki, kaikki fileen verran.
Ja nyt joku parkuu, että minkäs kanssa noita oikein syödään!?? Niin. Tein minä salaattiakin ja kesäkurpitsavuokaa. :) Ja salaatti onkin jännä viritys...hehheh.
Kaikille niille, jotka ovat eksyneet tänne lukemaan näitä onnettomia tilityksiäni:
Oikein hauskaa joulua, syökää, juokaa ja nauttikaa olostanne.
Jatkan taas kunhan kerkiän kiireiltäni (hihihi) näitä himmeitä mietiskelyjäni. Kevättä kohden mennään ja uudella innolla taas ruoan kimppuun.
-Massu

Kommentit