MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Viime kuukausina on ollut melkoinen suo rämmittävänä. Lienen sivunnut kyseistä lettoa bloggauksissanikin. En kyllä ihan heti ja tässä muista, mitä tuli sanottua. Lyhykäisesti, ensin lääkekorvaus hylätään, ja sitten väliaikaisesti hyväksytään, määräämättömäksi ajaksi, kun joku toheloi ko. korvauksen käsiteltäväksi ihan muualle. Noh, helpottihe kuitenkin runsaasti, kun sai edes jonkin sortin päätöksen tälle väännölle vähäksi aikaa. Kaikin puolin. Tuppasi energia palamaan ihan vaan siihen, että kirjoitti sähköpostia, vastineita, oikaisupyyntöjä ja -vaatimuksia sinne, tänne ja tuonne. Tarkisteli lääkäreiltä, että muistavatko hoidon tavoitteet samoin kuin itse. Parempaan päin ollaan menossa, kuitenkin. Ensin kun saa purettua tuon inskan pois, niin sekin jo helpottaa suunnattomasti tilannetta. On helpottanutkin jo. Suunta on alaspäin. Painossa, verenpainelääkkeissä ja insuliinien määrässä. Huh, oli jo korkea aikakin. Tuntuu, kuin pää olisi tullut jostain pinnasta läpi. Ensimmäinen esimerkki...

Vierailin vaihteeksi tervey ..tervausasemalla eli arvauskeskuksessa. Olenhan minä pätkähoidettava. Kokonaisuuttani hoidetaan siis osissa ja tuijotetaan vaan yhteen osaan kerrallaan. Mitä hoitoa semmoinen on. Se on nykyhoitoa, jossa ei varmasti tule huomioiduksi kokonaistilanne. Ja sairauttani hoivaava henkilö, tällä kerralla diabetesta vahtaava, posmitti samat asiat, kuin jo viisi vuotta sitten. Itse asiassa samat asiat puidaan joka vuosi. Rasvan vähentäminen, annoskokojen pienentäminen ja liikunnan lisääminen. Kyllä. Jokainen, ja alleviivaan, JOKAINEN yli kolmetoistavuotias naisenpuolikas tietää varmaan kaiken laihduttamisesta. Kerroin varovasti syömisestäni. Sanoin, että jees, käytän voita. Ja jees, olen lisännyt kasvisten käyttöä. Tunnen lautasmallin ja viimeiset suositukset. Ja sen jälkeen esitteitä, siis jälleen paperisaastetta virallisterveellisen puolesta, penkoessaan hoituri sanoi R-sanan . Kieltäydyin melko kohteliaasti. Niin kohteliaasti kuin paniikkioireiltani kykenin, to...

Koska ajatukseni katkokävelevät, niin hyppyseni katkokirjoittelevat. Vasen käsi ei ole ihan niiin hyvä kirjoittamisen jalossa taidossa, kuin oikeani. Siis käsi. Oikeassaolemisen tarvekin on vähän katkolla. Ja oikealta tulemisen. Kihisen siis liemissäni muuten vaan. Lääkepoliittisen tilanteen tarkistaminen kertaheitolla paremmaksi on irroittanut minusta jonkin verran osia. Pääosin ulkopuolisia, eli vyötäröni kohdalla oleva paksunnos on kitistynyt nyt alle 130 senttiseksi. Eikös suunnilleen sen mittaiset mene kouluun. Jalkapohjieni varassa tasapainoileva painoni on nyt harventunut neljän kilon verran, jota pidän aivan loisteliaana määränä kolmen viikon jälkeen. Vähän rauhoittui siitä ennen Jussinpäivää saavutetusta tuloksesta, joka oli 3kg. Ja annos on nyt siinä hoitoannoksessa. Kokeilin myös suurempaa annostusta, jonka saisin ihan lekurin luvalla ottaa, mutta siitä tulikin jo kehno olotila, joten pärjäilen mukavasti tällä. Miksipä siis suurentelemaan. Tässä satunnainen lukijani pyys...