Sienettää.
Minua hallinoivalla entiteetillä on hirvittäviä pakkoliikkeitä. Tarkoitan sitä, että juuri ja juuri kun on talvesta selvitty kevään korvalle, niin tämä hemmetin olio painaa kori suorana suoraan metsään. Kallossa ei pyöri kuin sienet. Sillä aloitamme korvasienistä ja muista kevätkukkijoista. Yleensä palaamma takaisin mukanamme muutamia sulkia, kiviä, luita, sarvenpudokkaita ja sen sellaista roinaa. Ettei pääse sanomaan, etteikö olisi mitään löytynyt. Alkukesän tämä räähkä kuijottaa sitten huuli pitkänä, kun ei muka mitään löydy, siis sieniä. Mutta juhannuksen jälkeen sillä alkaa taas juoksuaika. Takaan ja alleviivaan, ettei tuossa lähimetsässä ole sellaista kolkkaa missä ruhokas rouvashenkilö ei olisi rymynnyt. Tai on, mutta se ei ihan heti kaikkiin kolkkiin komua, kun ei ruoto anna periksi. Muutama elontiellä hommattu haitta jarruttaa menoa melko tehokkaasti. Ei voi olla aivan tervepäisen ihmisen hommaa ensin painattaa pää maassa pitkin metsänpohjaa, risuja pää täynnään. Harakat kyllä ...