MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Tämä on nyt vimmattua perkelettä, tämä kirjoittaminen. Kun on nihvistellyt hitaan nettiyhteyden, pyhän yhteisen reunakunnan ja sanan ymmärtämisen viidakoissa, niin kait sitä nyt hakkaa kaikenlaista sekä tänne että muuanne. Otin nimittäin eilen ensimmäisen kunnon kännin pitkiin aikoihin. Sellaisen, että aamulla silmien avaaminen pelottaa. Seuraavaksi pelottaa avata puhelin ja varsinkin viestivalikko. Tämän jälkeen pelkojen kohteeksi tulevat vaatteet. Ovatko kuinka rapaiset. Sen perästä vavistuksella ja kauhulla avataan a) sähköposti b) naamakirja. Että kummanko kautta on viini tarinoinut. Aletaan huokailla helpotuksesta, jos missään ei näy jälkiä humalatilan syvyydestä. Ja loput kieltäydytään uskomasta. Tärinä alkaa jo lakata. Jostain iltapäivälehtien "terveysosioista" olin havaitsevinani artikkelin, että miksi krapulat pahenevat yli 40-vuotiailla. En lukenut, kun on käytännössä kokeillut tuonkin. Aamukahvikaan ei oikein maistunut, oli karvasta. Karvas kalkki. Hyh, siinä o...

Vanha raktori ei ruostu, sanotaan jossain laulunpätkässä. Vai oliko se rakkaus? Enivei, oli nyt sitten vaikka illyrialainen sotisopa, niin aisaan. Eilen minulla oli kyseenalainen ilo ja kunnia muistella menneitä. Ystäväni ja kylänmieheni on kovin innoissaan suomalaisesta perinteestä. Ja siihen liittyen nimenomaan sahdista . Itselläni on juuret tukevasti siellä sun täällä ja Neuvostokarjalan mullassa, mutta osa minusta on periytynyt Hämeestä, ainakin neljännesosa, loput on savolaista ja karjalaista. Enimmäkseen savolaista kuitennii... Hämäläisneljännekseni keitättää minulla sahtia pari-kolme kertaa vuodessa. Nyt olisi jo pitänyt joulusahti panna alulle, että ehtii. Saattaa olla, ettei enää ensi viikolla ehdi. Olisipa sitten ainakin uunna vuonna maisteltavaa. Vaikka sahti ja diabetes ei ihan ole yksi yhteen, mutta pari kertaa vuodessa voi lipsahdellakin vähän. Tietää taas tovin lipsahdelleensa! Hyvästä sahdista ei tule vatsavaivoja eikä humalaa. Kun juodaan sahtia, ollaan sahissa. Jo...

Kyllä on sitten sopiva blogautussää. Pilven varjot vaeltavat ja kylvävät pari pisaraa vettä lisää rutik läpimärkään maastoon. Ihan kuin ei olisi kesällä sitä jo tullut. No, enivei ja heisulivei. Ei haittaa, kun istuu sisällä lämpimässä. Tosin pakko tuonnekin on mennä rytyämään, kun koirat velvoittavat. Mikäs sen mukavampaa...hrrr. Sopiva vaatetus ylle ja baanalle, eihän se sen kummempaa ole. Niinkuin syöminenkään. Sopivat eväät ja silleen. Laiskottelulle tuppaa aina löytymään hyviä selityksiä pilvin pimein, ihan kaikensorttiselle laiskottelulle. En voinut, kun... Olin muualla, kun... Olisi pitänyt... Voisin... Tälläviisiin alkavat useimmat lauseet, kun pidetään puolustuspuheita, että miksei. Iltaa kohden sää ei muuten edes ole parannut, päinvastoin. Ajelimme umpisynkällä ja myöskin tylsällä kakkostiellä jonkun ultravarovaisen vanhemmanmallisen, siis iäkkään farmariauton takana, jonka kuljettajaksi paljastui nuorehko nainen. Mieli teki pysäyttää, että "Hei, 40km/h on vähän liian h...

Kas, onpas aikaa vierinyt kivien myötä, ikäänkuin vähän äkkiä. Ehken siksikin on tullut taukoamaton tauko, kun hallinnoiva entiteettini ylitti äänivallin vai täyttikö se nyt sitten pyöreitä. Joko vuosia tai kiloja, vatsouever. Ja siihen paloi aikaa. Ja muuhunkin. Tässä olen ollut huomaavinani, ikäänkuin, että pahimmat iskut lienee annettu, sillä ravitsemususkoisten sota on rauhoittunut. Kummallista, kun ei hyökätä eikä yökätä, ei heitellä rasvapommeilla eikä kaloripommeilla, ei tyrkytetä superfoodia, hyperfoodia eikä boogiefoodia. Olen ihan äimistynyt. Tai sitten olen turtunut koko tohinaan. Kun rintamasuunta, -linja ja -miestalot alkavat olla sekaisin kuin seinäkello, niin onko nyt niin mukavasti, että saa haudata sotakirveen kaivoon? Kaikenmaailman nitisijät ja kitisijät ovatkin tehneet mahdollisesta täysin mahdotonta. Olen itseasiassa suorastaan tyytyväinen siitä, että ravitsemuskeskustellussa on otettu aikalisä. Johan tätä rasvapalloa on potkittu joka suuntaan, kuin vierasta s...

Tässä taannoin ryntäilin ympäri vasta-avattua ja tuntemattomassa järjestyksessä tavaraa taritsevaa kauppapuotia. Oli maustekastiketta ja kissanruokaa, lastenvaippoja ja palvelutiski. Maitohylly oli kivasti piilotettu perimmäiseksi ja jotenkin jäi sekava olotila kaupassa kaahaamisesta. Ahtaudentuntua ei poistanut edes soutaminen veneellä keskelle lampea. Oli se vaan taas myymäläsuunnittelijan taidonnäyte numero yksi! Alku oli kyllä lupaava, kun oli vielä tilaa. Mutta tuntui, kuin hyllyt olisi ahdettu alati pienenevään tilaan kohden maito-osastoa. Puistattaa edelleen. Tästäpä sitä saa oivallisen aasinsillan pieksämään markkinointia ja mainontaa noin yleensä. Tästä oli jo joku älähtänyt/jotkut älähdelleet helzinski pravdassa eli hesarissa näin meidän kesken. En nyt jaksa mennä koko viikon hesarisumaa purkamaan, mutta kuitenkin. Samoin tuntui jotenkin hiuksianostattavalta tämän artikkelin anti Mediuutisten sivuilla. Tietenkin, kun tarkastelee artikkelia sen valossa, että mitä viimeisen ...

Edellinen postaukseni ei käsitellyt oikein mitään. Tai sitäkään. Vähän diibadaabaa ja viilailua. Eikä mitään sen järjellisempää. Ei tule käsittelemään tämäkään. Ei siis niin kerrassaan mitään. Tai varmaan jotain. Satuilen omaksi huvikseni ja teidän harmiksenne tässä ihan mitä sattuu. Toisiin saattaa jopa sattuakin. Ainakin tapahtuu. Jossain jotain, ja uutisoidaan sitten raflaavasti että "Suomalaisille sattuu ja tapahtuu! Mitäs läksivät!". Noin. Tulihan sekin taas sanottua. Otsikoinnin sietämätön vetovoima. Vaikka juttu olisi kuolettavan tylsä, niin jos otsikko on kohillaan, niin pakkohan se on lukea. Tai ostaa lehti. Veispuukissa julistin, että lopetan vaalikeskustelun. Loppu! Noin. Mitä, eikö se sana kuulu sinne Hämeeseen?! Vaalit meni jo ja keskustelu loppui nyt. Piste. Pääsiäinen tulee meidän kaikkien suureksi riemuksi tänä vuonna vähän myöhemmin. Ja talvi päätti viipyä tänä vuonna vähän myöhempään täällä meillä. Ettei vaan pääsiäisenä olisi narsissit omassa pihassa kukk...

Seuraavassa on taas sellaista narinaa vähän joka asiasta, että heikkohermoiset älkööt vaivautuko. Hyllyin taas ja jälleen terveyskeskustelujen suossa. Hilluin myös stalkkaamassa, mitä kaikkea pulistaan laihtumisesta ja sen suunnattomasta keveydestä. Tutkailin virallisen kaavan suosituksia ja epävirallisen. Mietiskelin ravinnehienosäätöä, tehotuotettua, luomua, suomua ja muuta sellaista. Sai aikaan melkein mielenhäiriön, halvauksen, tulpan, manian ja pari syndroomaa. Totesin tyynesti, että vahvasti vaikuttaa siltä, että mennään ahteri edellä seiniä päin ja kuin orava kohti latvaa. Lillukanvarsissa kieriskellessäni, olen nimittäin ääliömäinen hifistelijä ja pilkunviilari, huomasin jättäneeni vähemmälle sen kaikkein tärkeimmän. Oman kroppani! Jyrryyttäisin tähän Matti Salmisen bassoäänellä, 120dB, että mistä alkaisin! Hämmästyttävän moni ei tunne sitä tärkeintä, omaa itseään. Ei henkisesti eikä fyysisesti. Tarkoitan tällä näitä "itseään etsimään vetäytyviä" julkkiksia ja muit...

Muistelin tässä heti aamutuimaan, että neljäs luukkuhan se pitää avauttaa. Oikein paukauttamalla. Tai muuten vaan paukuttella kaikenlaista. Kuten luukkua ja henkseleitäni. Henkselit ovat siis sama asia kuin olkaimet. Ja ennenvanhaan niitä sanottiin häveliäästi myös housunkannattimiksi. Henskelit, sanoivat monet pikkuipanat. Hyvät olemassa. Papparaiset käyttivät niitä taajaan. En muista lapsuudestani montaakaa vanhempaa herrasmiestä, jolla ei henkseleitä olisi ollut käytössä. No, mitäs näistä henkseleistä. Henkselit varmaan on vedetty monenkin perinteisen asian ylle. Jos allekin. Allekirjoittanutkin on vedellyt paljonkin henkseleitä monenkin asian ylle ja monenkin kirjoittamansa asia ylle...eritoten edellisessä elämässään. Nykyisenä kehäraakkiuden kautena on ihan ässä olo, kun saa vetää henkselit jonkun menneessä elämässään päätetyn asian yli. Hyvä niin. Mutta mitäs tässä pitikään. Niin! Näin lauantaina on yleisesti ollut saunapäivä. Lauantaisaunaa ei voita mikään, paitsi saunaolut....