MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Olen joutunut tänne haa .. .ongel ...haasteiden syvään suohon. Sillä nythän on niin, että perkeleellinen kuumuus ja ruhjoutunut ruumiini ovat tehneet jonkinsortin kompuksen ja ahdistaneet minut, jos ei nyt nurkkaan, niin vähintäänkin hiilarisuohon. Näin on käynyt ennenkin. Sillä esikarppausaikana, jota elettiin vuonna 2002. Jurassic Carp. Silloin oli kyllä kuvioissa Painonvartijat ja pirruuttani ajattelin tipauttaa kymmenen kiloa raakapainosta ihan tolleen pyörätuolissa pyörähdellen. Miten onnistui? Kevyesti. Meni. Vituiksi. En ihan onnistunut. Onnistuin kuitenkin sotkemaan päänuppini sisikunnan ja ruokarytmini muutenkin. Himojeni huuruissas tulikin sitten syötyä kaikkea ja nuoltua sokeritkin pussista. Juu. Riemua on pelkkää. Nälätti koko ajan niin saakuristi. Joskus, olisikohan ollut jopa vuonna 2004, heräsin siinä kylmässä hiessä tosiasioiden keskellä, että perkele, tarttis tehrä jottai. Olin päässyt jo syksyllä 2002 kintuilleni ja nyt ei käytössä enää ollut kuin kävelykeppi. Sillä...

Hukkasin jo kertaalleen johtoajatuksen, että mitäs tässä nyt, ottia tuota.. Mutta menköön. Jokatapauksessa jorisen outoja. Työn tuoksinassa ei ole oikein ollut aikaa laatia mitään mullistavaa tänne Blogistanian uumeniin. Nyt yllättäneen sairasloman kunniaksi voisinkin vaihteeksi höpistä kaikenlaista. Joulu on ollut yksi inhokkini jo vuosikymmeniä. Ainoa pelastus on sapuska ja sen runsaus. Ennen diabeteksen, enkä nyt enää ole varma, mikä on diabetestyyppi, puhkeamista oli enemmän ongelmia syömisten suhteen kuin nyt. (Helvetti, mikä lausehirviö) Olen ravannut viimeaikoina arvailukeskuksen uumenissa tohtorilla tämän tuosta. Toivon totisesti, että nykyinen tohtori on ja pysyy, kuin valion viili. Asiantuntevan oloinen nuoriherra. Ensimmäinen, jolla tuntuu olevan järki päässä. Tai ei ensimmäinen, mutta harvinaisuus kuitenkin. Aloitetaanpa suosikeista: Kinkku. Kinkku on joulun kunkku. Harmaasuolattu, kunnon läskillinen siankinkku. Ja sen kera rosolli . Sinapinkin voi laatia sokeritt...

Hihhei, tarkoituksenani oli ratkoa omia pikku ongelmiani, mutta päädyinkin aivan johonkin muuhun, kuin ratkaisemaan ensimmäistäkään. En niin ongelmaa kuin housunpersaustakaan. Jouduin kurssille ja täällä höpistään työhyvinvoinnista. Työhyvinvoinnista minulla on vähemmän kokemusta kuin perisuomalaisesta "Management by Perkele" -työdynamiikasta. Jota hämmästyttävän moni ns. perheyritys edelleen jatkaa. Ja onhan näitä näennäisheränneitä, jotka ovat olevinaan hyviä työnantajia ja hyvinjohdettuja yrityksiä, niitä taitaa olla pilvin pimein. Pilvipalveluthan ovat ovat nyt niin in. Tasa-arvoinen kohtelu on erittäin vaikeaa ja erittäin harvinaista. No, mitähän se nyt oli mitä piti tässä taas mutustella. En-pä muista. Pää on kuin pärekori. Vuotaa kuin verkkokassi. Olisikohan aika pistäytyä muistitestissä. En kuitenkaan muista mennä sinne, niin olkoon. Sekin. Selailin aikani kulukkeeksi myös vaihteeksi iltasatulehtien nettisivuja. Niissä on ties mitä hörhellystä. Ja näyttää siltä, ett...

Auttakaa. Ruokapäiväkirjat kaatuvat päälle tsunamin lailla. Blogistania, laihtumisklubit, nettiviritykset ja ravitsemusterapia tuntuu nyt pullistelevan ruokapäikkyjen salattua hohdetta! Oi, miten on hienoa pitää ruokapäiväkirjaa. Nou vei. Minä sanoudun tästä villityksestä välittömästi irti. EN pidä ruokapäikkyä ENKÄ sitä tule myöskään tulevaisuudessa pitämään. Jos sorrun moiseen, niin siitä tulee ruokakriittinen päiväkirja. Lukijaa alkaa itkettää kolmannen lauseen jälkeen. En edes salakuvaa omia aterioitani saati laita niitä kuvia nettiin, jos nyt vahingossa meninkin kuvaamaan jonkun herkullisen annoksen. Verestääkseni sitten kotona muistoja ja kopioidakseni reseptin mahdollisesti, ehkä jopa. Näin nimittäin tein ulkomaanretkellä, ja kopiointi kotomaassa ei onnistunut. Kala ei suostunut kypsymään niin täydelliseksi, kuin siellä. Meni kilo isoa muikkua. Sardiineja ei kaupassa ollut. Annokseen olisi tarvittu kaksi. Erinäinen määrä tutkimuksiakin on jo tolkuttanut tästä aliraportoinnist...

Maailma on vääränään erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia painosta ja sen pudottamisesta. Yhdestä asiasta koko konkkaronkka on samaa mieltä. Painon pudottaminen on hyväksi nykyihmiselle, joka ei enää pelmua ojalapion kanssa soissa päivät päästään. Eikä riehu varsta kourassa puimalassa, saati painu pitkin metsiä ansoja kokemassa. Siinähän se kaloria paloi kuin kuloheinä. Humps vain, ja syöty leipä oli muuttunut energiaksi vähän sassiin. Ruokatottumukset jäivät torpparitasolle ja nykyvintiö elää kuin kuningas. Ei kakarainkaan tarvitse eväänsä reväyttää, kun pedofiilipelkoiset vanhemmat kyöräävät herranlahjansa ovelta ovelle, kuin veeär tavarat muinoin. Tästä tulee tietysti turpaan, että pedofiili on todellinen vaara mailman pilteille. Ai, vielä viisitoistavuotiaille kultamussuillekin? Jotka käyvät karatessa ja niillä on ruskea vyö? Tai sitten downshiftataan. Siis himmataan, muka. Muutetaan jonnekin erämaahan länässä seisovaan mökkiin, ilman muita mukavuuksia, kuin savuttavat leivinuuni j...

Pitkin viikkoa on tupsahdellut silmille kaikenlaista nanoon viittaavaa. Ravintoaineista ja niiden pilkkomisesta ja paljon muista minimalistisen pienestä. Samoin enenevässä määrin aletaan taas rakentaa listoja eniten lihottavasta, eniten laihduttavasta, eniten terveellisestä ja eniten pahasta ruoasta ja liikunnasta. Oikein henkeä nostatetaan loitsuin ja rummunlyönnein. Näin se on nähtävä. Varsinkin kun on kyse niin perustavanlaatuisesta asiasta, joka liittyy hengissä pysymiseen ja eloonjäämiseen. Syömisestä, ruoansaannista, ravinnosta. Niistähän sitä eletään eikä pelkästään pyhästähengestä. Tosin olen tavannut heitäkin, jotka ovat yrittäneet. Huonolla menestyksellä. Se mikä tässä minua jurppii, on tämä esineellistäminen ja suoraviivaistaminen. Että mitä, että? Siis se, että kun toimit tavalla A pääset tulokseen B, jolloin C on B+A x B. Ja maailma pelastuu. Olen varmasti ennenkin jäkättänyt tästä. Että kuvitellaan oman pienen maailman parantuvan ulkopuolisen voiman ja tahdon antaessa s...

Aika on taas lentänyt kuin siivilä. Kaikensorttista pilettä ja juhlaa ja muuta huttua on tässä ollut pilvin pimein. Ruokapoliittinen vääntö on jäänyt sekä omaksi että muidenkin huoleksi. Ja sehän tässä huolestuttaakin. Onneksi on noita vihanneksia niin maan perusteellisesti. Sekä kesäuusintoja. Turautin tässä muikean kesäkeiton. Sain nimittäin torimyynnistä todella karmaisevia herneitä, joita ei voinut syödä raakana. Olivat jo ns. liian vanhojakin. Sekä jotain rehulaatua. Enkä enää viitsinyt lähteä viemään takaisin Smarketin ovenpieleen. Kauheita olivat, joten silvin koko kasan ja äkkäsin samalla, että perskeles, sommarlitkuahan tässä on kroppa huutanut monta herran tovia. Ei kun hommiin. Alitajuisesti olin hommaillut uusia porkkanoita ja svedujen kasvattaman, hetinahistuvan kukkakaalin. Kukkakaalista käytin ainoastaan pienen osan. Mausteet pihamaalta: persiljaa, salviaa, rakuunaa, timjamia, mäkimeiramia ja lipstikkaa. Kiehuttelua maltillisesti ja voita väliin sekä reilu ruittaus ker...

Seuraavassa on taas sellaista narinaa vähän joka asiasta, että heikkohermoiset älkööt vaivautuko. Hyllyin taas ja jälleen terveyskeskustelujen suossa. Hilluin myös stalkkaamassa, mitä kaikkea pulistaan laihtumisesta ja sen suunnattomasta keveydestä. Tutkailin virallisen kaavan suosituksia ja epävirallisen. Mietiskelin ravinnehienosäätöä, tehotuotettua, luomua, suomua ja muuta sellaista. Sai aikaan melkein mielenhäiriön, halvauksen, tulpan, manian ja pari syndroomaa. Totesin tyynesti, että vahvasti vaikuttaa siltä, että mennään ahteri edellä seiniä päin ja kuin orava kohti latvaa. Lillukanvarsissa kieriskellessäni, olen nimittäin ääliömäinen hifistelijä ja pilkunviilari, huomasin jättäneeni vähemmälle sen kaikkein tärkeimmän. Oman kroppani! Jyrryyttäisin tähän Matti Salmisen bassoäänellä, 120dB, että mistä alkaisin! Hämmästyttävän moni ei tunne sitä tärkeintä, omaa itseään. Ei henkisesti eikä fyysisesti. Tarkoitan tällä näitä "itseään etsimään vetäytyviä" julkkiksia ja muit...

Kiitän taas nuoruuteni lukemistoa, legendaarista Pahkasikaa. Melkein kaikki löytyvät tuolta vintin uumenista ja toivon, ettei seassa ole kovasti hiirenpesiä. Tuokin otsikko on pöllitty Pahkiksesta. Ja toivotan tietenkin kaikille lukemaan vaivautuneille mukavaa vuotta 2011. Lukemisen jälkeen te vasta vaivautuneita olettekin. Se taas pääsi yllättämään tämä uusi vuosi. Kyllä. Nautimme avioliiton kautta saadun lisäosani kanssa kuohuviiniä. Porukka puhuu kuoharista. Siitä tulee ennemminkin mieleen eläinlääkäri, joka käy kuohimassa elukoita. Enkä minä ainakaan voisi kuvitella elukkatohtoria tungettuna mihinkään lasiin. Kuohuviini on pakollinen kuvio, johan tässä pyörähtää kohta ties kuinka mones vuosi käymäselleen. Tuosta "kuoharista" juontui mieleeni jo FB:ssä tirisemäni kääntäjäsuomi. Vallan innokkaana ruokaohjelmien tillittäjänä kiinnitän huomiota hulppeisiin käännöksiin. Porkbellynkin voi kääntää usealla eri tavalla. Näämmäs. Välillä se on siankylkeä, sian sivua, sian vatsa...

HEIKKOHERMOISET LUKEKOOT TILITYKSEN SILMÄT KIINNI. Tässä kun on seuraillut tätä "rasvasotaa" on meikäläinen alkanut ihmetellä sitä, että miksi tämmöisiä sotia pitää käydä. Tämän aamun Hesarissa oli parikin mielipidekirjoitusta, joista ruokaan ja ruoan laatuun kommentoi Sami Garam, ja toinen oli nimimerkkikirjoitus, joka kommentoi naisten asemaa työpaikoilla. Tietenkin kirjoitukset ovat luettavissa vain digilehdessä tai paperiversiossa. Paperilootalle, kirjastoon tms. mars! Mitä sanoisin tuohon Garamin juttuun, niin sanonpa vain lyhykäisesti, että voi on aina voita. Eikä mitään akselirasvaa, joka maistuu vanhoilta räteiltä ja sun muulta skeidalta. En ole koskaan voinut sietää margariineja edes leivonnassa. En koskaan. Mielestäni margariini pilaa maun kuin maun. Huushollissa ei margariinia (Oivariinia lukuunottamatta) ole syöty sitten vuoden 2006. Silloin siirryin lopullisesti voirintamaan. Harmittelen myös laardin katoamista kaupoista. Muistaakseni sitä myytiin ihan paisti...

Tuskallisen puolitoistaviikkoisen päätteeksi palkitsin itseni lukemalla Hyperlipidiä ja The Heart Scan Blogia . Varsin jänniä asioita siellä oli molemmissa havaittu. Osan olen havainnut ihan omissa ihmiskokeissani. Välihuomautus: Olen jaaritellut kaikkien myötähäpeälliseksi kiusaantumiseksi täällä Blogistaniassa yli vuoden. Mikä on näinkin lyhytpinnaiselta ämmältä, kuin minä, melkoinen suoritus! Sain nimittäin tässä helteen myötä aivan perkeleellisiä ideoita, jotka eivät olleet terveellisiä miltään kantilta tarkasteltuna. Eivät ainakaan tuon sokerimittarin lukemia tiiraillessani vaikuttaneet mitenkään hyviltä... Eräänä päivänä keitin(ulkotiloissa, rengaspolttimen varassa) varmaan ämpärillisen uusia perunoita, joita sain äetiltä. Nautin parempiin suihin runsaan voin ja sillin kanssa. Hups. Sokuristoni evästelyn jälkeen olivat komeat 15.7 mmol! Piikkiä nahkaan, jota inhoan yli kaiken. Toinen älynjättiläisen saama sieppi kuului osastoon Leipä. Ja sillä pääsinkin lähes sairaala...

Näin tuumailee mm. äitini, kun joku ihminen käyttää esim. itte olit -tokaisua. Tämä sopii myös erinäisiin muihinkin asioihin. Arvasitte oikein, keittiöön. Patojen, pannujen ja kattiloiden puhdistukseen ja muuten sopivaisuuteen. Puhdistushan luontuu ihan käypäsesti kuumalla vedellä, patasudilla ja kuivaamalla, jos on valuraudasta kyse. Jos sitä erehtyy valurautaa pesemään tiskiaineella, pitää rasvapoltto tehdä uudelleen. Ei sekään mikään hankala juttu ole. Ja väitteeseen, etteikö sianläskiä saisi lähikaupasta, viittaan kintaalla. Aina niillä on hyllyssä siankylkeä, josta sen rasvan voi erottaa! Tumpelot!! Esilämmitetään himpun verran sitä patakattilapannua ja sen jälkeen hieraistaan sikaa pintaan. Uuniin 250 - 300. Eikä mitään hemmetin ruokaöljyjä, ne alkavat haista pahalle ja eivät kestä kunnon lämpötiloja. Teräs kirkastuu soodalla kätsästi. Alumiini kovalla työllä. Itse asiassa en ole aivan varma, miten tuon aluminiumin kanssa pitäisi toimia. Kai sitäkin voi soodalla putsata. Sood...

Kyllä, luitte aivan oikein, perunaa ja silliä i dill. Harmi vaan, että nakkelin ne perunat herran lautaselle, sillä olomuotoni ei siedä perunaa! Kyllä, kerron sen silti, vaikka olen siitä jauhanut melkein koko blogituksen ajan. Kun voin syödä noin kolme pientä perunaa päiväassä ja eri aterioilla ilman, että verensokerit heittävät volttia, olen katsonut parhaaksi syödä perunaa vain tässä uuden perunan aikaan. Tukevasti insuliinikynä toisessa kädessä... Ja mistäkö tämä perunasössötys johtuu? No, tästä tietenkin, tiuhaan seuraamastani Varpumaailmasta . Joku vimmatun pervessori on taas julistamassa perunan hyvyyttä, parhautta ja kauneutta muihin vihanneksiin ja juurikasveihin nähden. En silti luovu tästä ajatuksestani, että kun syö vihreitä kasviksia sekä tuoreita juureksia, saa enemmän vastinetta rahoilleen, kuin että söisi perunaa viidessä muodossa joka aterialla. Sitäkin kun on joutunut suorittamaan: Olin joskus helkutin kauan sitten isosena yhdellä riparilla Pälkäneellä, ja siellä em...

Se taas änkeää päälle, suomalaiskansallinen vapautusjuhla. Juhannus. Mittumaari. Oksat pois mummun puujalasta, vaatteet hankeen ja kokkoa polttamaan. Siinä ohessa vaikka palaisi naapurin sauna, niin eikös mitä! Meno jatkuu. Koivua vaan rapunpieleen ja vastalla selkänahkaa pieksemään. Kossua koneeseen, ettei pääse totuus unohtumaan. Tai siis että unohtaisi. Kaiken. Pihisen tässä siksi juhannuksesta, kun vilpittömästi olen alkanut vieroksua kaikkia tekonenäjuhlia. Juhlaan on syytä vaikka joka päivä, mutta että "perinteitä pitää kunnioittaa". Jos niistä perinteistä ei ole jäljellä kuin rippeet, niin onko se silloin kivaa? Oikeaa juhlaa?? Ei. Perinteiden rypistymisestä on taas nähty oiva esimerkki Hämeenlinnassa. Uhrikivi jääpi autokaupan kinttuihin ja varmaan kohta siirtävät Hämeenlinnan kaupunginkin vanhimmat osat Hattulaan tai Pälkäneelle, pois modernien lasivitriinien tieltä. Grr ja mur. Linkki etiäpäin. Lueskele, mitä mieltä. Ei, minun piti tässä ihan muusta jupista. ...

Kyllähän se on sillä viisiin, että liian ison palan haukkaamisesta ei tule kuin tukehtumisoireita. Tai vatta kippeeksi. Eli liput liehuen kohden uusia epäonnistumisia! Mutta tietenkin, pois se minusta. Ja mistä tämä kitkerä kommentointini? No, siitä, että aika ajoin tuntuu, että ei mitään ole oppinut. Ei itsestään, ei ravinnosta, ei liikunnasta eikä varsinkaan näiden kolmen tekijän yhdistelemisestä. Tähän on nyt tultu hyllyen, hölskyen ja epätoivon vimmalla. Sekä hyydytty alamäkeen, nahkainen perspaikka ei luista. Kun sieltä sadan kahdenkympin vauhdista on kaasuteltu ensin alle sataan kymppiin, sitten yli ja taas alle...ja sitten tuli kuvioihin Johan Pomppas. Sukua tohtorille nimeltä Johan Tokeni. Joka puolestaan on sukua herralle Johan "Nyt On" Markkinat. ..Johan Strauss ja Johan Ludvig Runeberg eivät puolestaan tiedä mitään näistä tyypeistä. Hankalaahan se olisikin, kun ovat olleet mullan alla jo reippaasti parin ihmisiän verran. Jees. Piti ottaa käteen peili ja pari mu...

Varpu pitää sokerittoman vuoden 2010. The Heart Scan blogissa on vehnätön vuosi. Ja minä pähkin täällä, että miten opettelen laskemaan hiilihydraatteja, kun eräs laskemisjuttu ei oikein avaudu meikäläisen kuulalle. Se oli jotenkin kahdeksasosiin tms. jaettu se juttu. Ei vaan tajua, niin ei tajua. Taisi olla ainakin Varpun kirjassa se kaava. Mutta tähän sokerittomaan vuoteen. Mitä siihen tulee, niin kysymys on lisätyn sokerin välttelystä. Minä ajattelin vältellä siis jopa leikkeleitä. Onneksi Anja  käväisi vaspuukissa kommentoimassa, että olen tiukkis. No, sain synninpäästön siis siitä. Täytyy yrittää vaan kattella semmoisia enemmän lihaisia meetwursteja. Ja vertailla kevyttuotteiden kontra "oikeiden" sieluntilaa tuoteselosteesta. Kun yritän vältellä mahdollisuuksien mukaan myös lisäaineita! Hallinnoiva entiteettini meni sitten ja alkoi laittaa soppaa uudenvuoden iltana. Kuten perinteisiin kuuluu. Ensin liotetaan herneitä ihan ohjeen mukaan, yön yli. Keitetään mauste...

Kaikille lukijoilleni! Vanha vuosi päättyi murheellisissa merkeissä. Kauhistelinkin sitä vaspuukin puolella. Ja vanhasta vuodesta jäi minulle käteen paljon hyviä asioita. Jos huonojakin. Mutta opettavaisia ennen kaikkea. Tänä vuonna en syö mitään, mihin on lisätty sokeria. Hyvästi leikkeleet...! :P Palaan tänne palauduttuani lenkiltä.

Joulu on eräs niistä ruokajuhlista, joista eniten tykkään. Ruokapuolikin on ihan mahdottoman skarppi ja karppi. Toiset väittävät, että kinkun yms. syönti aiheuttaa kaikenlaista vaivaa. Mutta tähän mennessä olen huomannut, että enemmän vaivoja ovat aiheuttaneet kaikki muut tykötarpeet. Kuten pottuloota ja puuro. Puuroon kun vielä levitetään reippaasti kanelia ja sokeria kyytipojaksi...sen jälkeen puoli looraa suklaata. Josta siirrytään sujuvasti kahveeseen ja pöydän antimiin, jotka ovat usein kakkua, torttuja ja pipareita sekä sitä sun tätä, mm. sitä saakelin maitosuklaahöttöä.  Varsinaisessa ruokapöydässä on sitten kalaa, kinkkua, kaikensorttisia laatikoita(peruna;lanttu;porkkana), keitettyjä perunoita, valkokastiketta, rosollia, kermavaahtoa, onpa kananamunaakin koristeena, omenaa ja luumua kinkun kyljessä, herneitä ja erisorttisia leipiä, makeita sellaisia, juustoa ja vaikka jos sun mitä! Röyh. Kun siis olen vedellyt annoksen lipeäkalaa ja sen päälle sillila...