Alkumetrien kalkkiviivoilla
Kiitän taas nuoruuteni lukemistoa, legendaarista Pahkasikaa. Melkein kaikki löytyvät tuolta vintin uumenista ja toivon, ettei seassa ole kovasti hiirenpesiä. Tuokin otsikko on pöllitty Pahkiksesta. Ja toivotan tietenkin kaikille lukemaan vaivautuneille mukavaa vuotta 2011. Lukemisen jälkeen te vasta vaivautuneita olettekin.
Se taas pääsi yllättämään tämä uusi vuosi. Kyllä. Nautimme avioliiton kautta saadun lisäosani kanssa kuohuviiniä. Porukka puhuu kuoharista. Siitä tulee ennemminkin mieleen eläinlääkäri, joka käy kuohimassa elukoita. Enkä minä ainakaan voisi kuvitella elukkatohtoria tungettuna mihinkään lasiin. Kuohuviini on pakollinen kuvio, johan tässä pyörähtää kohta ties kuinka mones vuosi käymäselleen.
Tuosta "kuoharista" juontui mieleeni jo FB:ssä tirisemäni kääntäjäsuomi. Vallan innokkaana ruokaohjelmien tillittäjänä kiinnitän huomiota hulppeisiin käännöksiin. Porkbellynkin voi kääntää usealla eri tavalla. Näämmäs. Välillä se on siankylkeä, sian sivua, sian vatsaa tai possu-alkuista. Itse kääntäisin sen ihan siansivuksi. Koska siitähän se on kylkiluiden alta peräisin. Paras huutonaurukohtaus tuli Travel Chanelin käännöksen "Suckling Pig" myötä. Oli kääntäjäraukka kiirespäiten mennyt ja kääntänyt sen suoraan "imeväistä possua". Ristus, että olin sohvalta pudota. Oikeampi käännös olisi ollut maitoporsas tai juottoporsas. Syöttösika onkin sitten jo aivan toinen juttu.
Tässä vuoden kulun kolmantena päivänä on hyvä tarkastella mennyttä vuotta. Jonka totisesti toivon olevan mennyttä ja syvälle. On se ollut sen verran -piiiip- koko heleketin vuosi. Nyt näyttää ehken jo jopa vähän, hyvin vähän -öö- paremmalta tai sinne päin. Viime vuonna vaan kaikki hommat tuppasivat mennä putkeen. Viemäriputkeen. Mutta sanalla sanoen, oli ihan hyvä kylpeä välillä paskassa ja saada sitten viimelopuksi ennen joulua palkinto kärsimyksistänsä. Ei ollenkaan hullumpaa! Sanoisin, etten tullut viime vuonna hullua hurskaammaksi mutta paremmin tässä on käynyt, kuin kuvittelin. Nyt on jo taas vähän valonpilkahdustakin havaittavissa. Ainakin, jos laittaa valot.
Pitkästä aikaa ovat sokuriarvojen kanssa tappelemiset olleet suorastaan ällistyttävän helppoja. Joulun hiilarimätöistä huolimatta. Tai ehkä juuri siksi. Puistattaa vieläkin se täristävä hiilarikrabbis. Suunnan korjaus olikin paikallaan, kun lipsumisista alkoi tulla jo maan tapa. Olen tässä ajoittain vähän puolivälissä, etten sanoisi pienessä heiluriliikkeessä sinne ja tänne. Lääkkeiden sivuvaikutuksena on mm. päänsärkyä, joten alkumetrien kankeus saa mennä niiden piikkiin. Eli päätä särjeskelee taas hieman, kun väännyn takaisin vähän puhtaampaan eloon. Vielä kun pääsisi ylimääräisistä napeista eroon, niin siitähän se elämä vain paranee. Tai sitten ei. Ans kattoo ny, mitä kissa tuo sisälle.
Aamupalaksi alkaa vakiintumaan näämmäs turkinäijää marjalisällä ja ylläri: lämmin kasvissalaatti. Molemmat helppoja. Lisänä raejuustoa ja/tai kananmunaa. Vaihtoehtoisesti kasvisten päälle sulatettua juustoa ja paistettu muna. Jos paistan munan, niin kieräytän kasviksetkin pannulla. Lihaa ei tässä taas vähään aikaan kaipaa. Jos oikein hiukaisee, niin muutama siivu meetwurstia ajaa asian. Ja jostain kaukaa kuulen pienen äänen, ettei ravinnossani ole riittävästi kuituja! Guarempussukka tuolloin tällöin, jos siltä tuntuu. Ei ole vähään aikaan tuntunut. Vatsa toimii ihan mukavasti. Päivällä saan laittaa itselleni juuri sellaista herkkua, kuin haluan. Tänään(kin) olisi listalla lipeäkalaa voisulalla ja pekonilla. Hernemuhennosta siihen vielä, eli norjalaisittain menee. Jää tuota vielä huomiseksikin.
Jouluinen pottumuusilaatikko sisälsi puolet petäjäistä, eli kukkakaalia. Mausta sitä ei huomannut. Kumpikaan. Ja vihreitä vihanneksia tulee kyllä mätettyä hapankaalin muodossa, muista puhumattakaan. Tein syksyllä valtavan annoksen kyseistä tavaraa ja sitä vaan riittää ja riittää. Säilytän sen melko kylmässä. Eivät pääse maitohapot menemään hapoille.
Hapankaalikeittokin on ollut tässä listalla. Huuhdellaan se hapankaali vaan reilusti, ruskistetaan sipulia paljon kasarissa ja hutkaistaan kaali niskaan. Maustetaan kuminalla ja meiramilla, suolaa harvemmin tarvitsee kovasti laittaa. Miksen tietysti maustepippuriakin. Lisätään lihalientä, kunnes on mielestäsi sopivan paksuista. Kuumennetaan kiehuvaksi ja nautitaan smetanan kera. Miksei myös punajuuriraasteenkin kanssa. Sen voi lisätä soppaan, jos tuntuu liian kuumalta pisteltäväksi iäntä kohen. Jokunen rapeaksi käristetty siansivun viipale autta asiaa! Joskus olen uittanut loput uunilihasta hapankaalisopan uumeniin.
Välillä tuntuu, että ei mitenkään jaksaisi syödä näin paljon. Saatankin ajoittain siirtää syömistä. Mutta yritän kuitenkin syödä ennen iltayhdeksää, sillä muutoin alkaa öinen vessassaramppaaminen häiritä unia. Kun se vatsa toimii.
Ällistyttävää on ollut se, että mikä kaikki tähän syömiseen vaikuttaa. Miettikääpä sitä omalla kohallanne.
Se taas pääsi yllättämään tämä uusi vuosi. Kyllä. Nautimme avioliiton kautta saadun lisäosani kanssa kuohuviiniä. Porukka puhuu kuoharista. Siitä tulee ennemminkin mieleen eläinlääkäri, joka käy kuohimassa elukoita. Enkä minä ainakaan voisi kuvitella elukkatohtoria tungettuna mihinkään lasiin. Kuohuviini on pakollinen kuvio, johan tässä pyörähtää kohta ties kuinka mones vuosi käymäselleen.
Tuosta "kuoharista" juontui mieleeni jo FB:ssä tirisemäni kääntäjäsuomi. Vallan innokkaana ruokaohjelmien tillittäjänä kiinnitän huomiota hulppeisiin käännöksiin. Porkbellynkin voi kääntää usealla eri tavalla. Näämmäs. Välillä se on siankylkeä, sian sivua, sian vatsaa tai possu-alkuista. Itse kääntäisin sen ihan siansivuksi. Koska siitähän se on kylkiluiden alta peräisin. Paras huutonaurukohtaus tuli Travel Chanelin käännöksen "Suckling Pig" myötä. Oli kääntäjäraukka kiirespäiten mennyt ja kääntänyt sen suoraan "imeväistä possua". Ristus, että olin sohvalta pudota. Oikeampi käännös olisi ollut maitoporsas tai juottoporsas. Syöttösika onkin sitten jo aivan toinen juttu.
Tässä vuoden kulun kolmantena päivänä on hyvä tarkastella mennyttä vuotta. Jonka totisesti toivon olevan mennyttä ja syvälle. On se ollut sen verran -piiiip- koko heleketin vuosi. Nyt näyttää ehken jo jopa vähän, hyvin vähän -öö- paremmalta tai sinne päin. Viime vuonna vaan kaikki hommat tuppasivat mennä putkeen. Viemäriputkeen. Mutta sanalla sanoen, oli ihan hyvä kylpeä välillä paskassa ja saada sitten viimelopuksi ennen joulua palkinto kärsimyksistänsä. Ei ollenkaan hullumpaa! Sanoisin, etten tullut viime vuonna hullua hurskaammaksi mutta paremmin tässä on käynyt, kuin kuvittelin. Nyt on jo taas vähän valonpilkahdustakin havaittavissa. Ainakin, jos laittaa valot.
Pitkästä aikaa ovat sokuriarvojen kanssa tappelemiset olleet suorastaan ällistyttävän helppoja. Joulun hiilarimätöistä huolimatta. Tai ehkä juuri siksi. Puistattaa vieläkin se täristävä hiilarikrabbis. Suunnan korjaus olikin paikallaan, kun lipsumisista alkoi tulla jo maan tapa. Olen tässä ajoittain vähän puolivälissä, etten sanoisi pienessä heiluriliikkeessä sinne ja tänne. Lääkkeiden sivuvaikutuksena on mm. päänsärkyä, joten alkumetrien kankeus saa mennä niiden piikkiin. Eli päätä särjeskelee taas hieman, kun väännyn takaisin vähän puhtaampaan eloon. Vielä kun pääsisi ylimääräisistä napeista eroon, niin siitähän se elämä vain paranee. Tai sitten ei. Ans kattoo ny, mitä kissa tuo sisälle.
Aamupalaksi alkaa vakiintumaan näämmäs turkinäijää marjalisällä ja ylläri: lämmin kasvissalaatti. Molemmat helppoja. Lisänä raejuustoa ja/tai kananmunaa. Vaihtoehtoisesti kasvisten päälle sulatettua juustoa ja paistettu muna. Jos paistan munan, niin kieräytän kasviksetkin pannulla. Lihaa ei tässä taas vähään aikaan kaipaa. Jos oikein hiukaisee, niin muutama siivu meetwurstia ajaa asian. Ja jostain kaukaa kuulen pienen äänen, ettei ravinnossani ole riittävästi kuituja! Guarempussukka tuolloin tällöin, jos siltä tuntuu. Ei ole vähään aikaan tuntunut. Vatsa toimii ihan mukavasti. Päivällä saan laittaa itselleni juuri sellaista herkkua, kuin haluan. Tänään(kin) olisi listalla lipeäkalaa voisulalla ja pekonilla. Hernemuhennosta siihen vielä, eli norjalaisittain menee. Jää tuota vielä huomiseksikin.
Jouluinen pottumuusilaatikko sisälsi puolet petäjäistä, eli kukkakaalia. Mausta sitä ei huomannut. Kumpikaan. Ja vihreitä vihanneksia tulee kyllä mätettyä hapankaalin muodossa, muista puhumattakaan. Tein syksyllä valtavan annoksen kyseistä tavaraa ja sitä vaan riittää ja riittää. Säilytän sen melko kylmässä. Eivät pääse maitohapot menemään hapoille.
Hapankaalikeittokin on ollut tässä listalla. Huuhdellaan se hapankaali vaan reilusti, ruskistetaan sipulia paljon kasarissa ja hutkaistaan kaali niskaan. Maustetaan kuminalla ja meiramilla, suolaa harvemmin tarvitsee kovasti laittaa. Miksen tietysti maustepippuriakin. Lisätään lihalientä, kunnes on mielestäsi sopivan paksuista. Kuumennetaan kiehuvaksi ja nautitaan smetanan kera. Miksei myös punajuuriraasteenkin kanssa. Sen voi lisätä soppaan, jos tuntuu liian kuumalta pisteltäväksi iäntä kohen. Jokunen rapeaksi käristetty siansivun viipale autta asiaa! Joskus olen uittanut loput uunilihasta hapankaalisopan uumeniin.
Välillä tuntuu, että ei mitenkään jaksaisi syödä näin paljon. Saatankin ajoittain siirtää syömistä. Mutta yritän kuitenkin syödä ennen iltayhdeksää, sillä muutoin alkaa öinen vessassaramppaaminen häiritä unia. Kun se vatsa toimii.
Ällistyttävää on ollut se, että mikä kaikki tähän syömiseen vaikuttaa. Miettikääpä sitä omalla kohallanne.
Kommentit