MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Taas on se(kin) aika vuodesta, että ravitsemuskeskustelu on alkanut velloa siellä täällä. Lehdissä ja somessa ja sen sellaisissa ympyröissä. Rasvasota on julistettu lopetetuksi, muttei se kyllä missään näy. Akselirasvat ovat edelleen kauppojen hyllyillä. Ja ihmiset luimistelevat, kun kerään kärryyn/koriin ainoastaan voita, voita ja voita. Valion vanhaa mainosta lainaten: Voita ei mikään voita. Ostin jopa ämpärinkokoisen purkin kirkastettua voita etnisestä kaupasta. Korvaa keveästi öljyt. Rypsiöljy sopii kivasti hydrauliikkaöljyksi, eikä ole niin tajuttoman vaarallinen luonnolle. Taannoin kuuli useastikin, että VHH eli siis tämä hiilihydraatteja karsiva ruokavalio on uskomustietoon perustuvaa humpuukia. Hyvin se on kyllä kohdallani pelittänyt. Käytin inskakyniä tikkojen korvikkeena muutama vuosi takaperin ja linkosin mäkeen koko tyhjänpäiväisen insuliinin. Insuliinitasot taisivat olla melkoisia, koska lihoin kuin sika. Eli en tule kaipaamaan niitä päiviä, jolloin kävelin kuin Martti A...

Niinpä. Mikäs pahan tappaisi, ellei paha itse. Jaa, että mitä kuuluu? Tietenkin kaikki mikä kovaa huudetaan. Mitäpä kuulupi nykyelämään verrattuna kuuden vuoden takaiseen menoon ja varsinkin nokitukseen? Ränttätänttää sen olla pitää. Sano. Semminkin kun pahin vaihe, 136kg maan pinnalla, on taatusti lopullisesti takanapäin. Nyt on alettu punnitsemaan neuvolassa. En paina sataakaan. Kiloa siis. Likimain yli neljänkymmenen kilon menetys, yhyybyhyy.  Mitä olen tehnyt? En mitään. Tai no, Dr. Massu heitti inskat ikkunasta ja syö edelleen välillä päin helvettiä, lisäravinnetta menee edelleen, omia luulouskomuksia on pannahisen paljon ja liikuntakin minimalistista. Tosin olen mennyt kaloreita kuluttavaan työn maailmaan venyttyäni kotona saikulla/työttömänä turhankin kauan. Olipa kypsät oltavat, jhoo. Lääkkeet vaihdettiin totaalisesti, nyt enää yksi diabetespilleri, mieto verenpainelääke munuaisten suojaksi sekä migreeninestoon propranololia. LOL. Ei inskaa enää ollenkaan, paitsi varalla ...

Törmäilty on taasen siellä ja täällä, Blogistaniassakin, kaikensorttisiin mätönhillintäjuttuihin. Puhumattakaan kusenvärisestä lehdistöstä saati valtavirran päivälehdykäisistä. Siis törmäilty on ravitsemuksellisiin asioihin. Eräskin julistus käsitti sokerittoman vuoden viettämisen vaikeuden ja sen jälkeiset ajat. No joo, ihminen on kummallinen epeli. Outoa ei minusta ole ollenkaan se, että etsitään sitä kaikkein helpointa ja nopeinta keinoa kaikkeen. Laiskuus on hyvä lahja, kun sen oikein oivaltaa. Mutta minusta jotenkin vaan tuntuu, että sekään ei sovi aivan kaikkeen. Edes syömisessä. Tai ehkäpä juuri siinä. Luin muutamiakin sivustoja siinä toivossa, että edes jossain sanottaisiin jotain järjellistä. Turha oli työni ja toivoni sain kaivoon heittää. "Tämä kikka saattaa auttaa laihtumaan". Siinä oli pari semmoista sanaa, jotka musersivat toivon heti: SAATTAA ja KIKKA. Näitä oli paljon, aivan liian paljon! Pullapoliisi oli järjen ääni tässä hutunkeitossa. Lukekaapa juttu tä...

Maailma on vääränään erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia painosta ja sen pudottamisesta. Yhdestä asiasta koko konkkaronkka on samaa mieltä. Painon pudottaminen on hyväksi nykyihmiselle, joka ei enää pelmua ojalapion kanssa soissa päivät päästään. Eikä riehu varsta kourassa puimalassa, saati painu pitkin metsiä ansoja kokemassa. Siinähän se kaloria paloi kuin kuloheinä. Humps vain, ja syöty leipä oli muuttunut energiaksi vähän sassiin. Ruokatottumukset jäivät torpparitasolle ja nykyvintiö elää kuin kuningas. Ei kakarainkaan tarvitse eväänsä reväyttää, kun pedofiilipelkoiset vanhemmat kyöräävät herranlahjansa ovelta ovelle, kuin veeär tavarat muinoin. Tästä tulee tietysti turpaan, että pedofiili on todellinen vaara mailman pilteille. Ai, vielä viisitoistavuotiaille kultamussuillekin? Jotka käyvät karatessa ja niillä on ruskea vyö? Tai sitten downshiftataan. Siis himmataan, muka. Muutetaan jonnekin erämaahan länässä seisovaan mökkiin, ilman muita mukavuuksia, kuin savuttavat leivinuuni j...

Sitä on taas kevättulvaa virrannut paikallisessa Mississipissä ihan kiitettävästi edellisestä postauksestani. On vaan sen verran ollut pollassani yli-, ali- ja tyhjäkäyntiä sekä migreenin muodossa että monessa muussakin, ettei ole oikein ottanut tuulta alleen tämä naputtelu, edes puutarhaus ei ole tässä oikein onnistunut viime päivinä. Noh, galsaahan sitä on ollutkin eikä galsassa kelissä paljon huvita mikään. Eritoten, jos on vielä matalapainetta ja pilvistä. Ohut yläpilvi menettelee vielä. Jaa, minä taas eksyn aiheesta. Tai siis aiheettomuudesta. Tässä olen viime päivinä yrittänyt sisäistää asioita lukemalla. Posti on kantanut autonjouset natisten minulle uusia oppaita, luettavaa ja kahlattavaa. Olen tutustunut niiden välityksellä uusiin maailmoihin, kuten esimerkiksi erilaisiin tyyppeihin. Heh, heleppoa kuin heinänteko. Sanoisin, ettei ollenkaan. Olen kyllä nopea lukemaan ja nopea sisäistämään, mutta muutama asia aina jää kaihertamaan tuonne mielen reunoille. Ja nyt ne aiheuttivat...

Pannaanpas vähän jalalabadilla koreasti ja sörhitään mehiläispesää ja muita hiilihydraattilähteitä. Viimeinen viikko on mennyt kohinassa ja tohinassa, ja minusta on tulossa vakituinen luomuverkkokaupan asiakas. Tämän viikon tilluu on vielä tekemäti. Kun en tiedä, mitä kivaa sieltä tilaisin! Nam. Olisi sen verran paljon tilattavaa, vaan ei kestä likviditeetti eli lompsa. Määrärahani on sen verran pikkiriikkinen, ettei sillä juhlita kuin Intiassa tai ehkä itäisessä naapurimaassa, jos sielläkään. Mutta jokin kumma on saanut minut tilaamaan nyt keväimellä kaksi kiloa luomusipuleita. Mihin ihveeseen niiden kanssa joutuu, kun sipulipurkissa on jo kaksi kiloa tekosipulia. Eikun siis tehosipulia. Tämä on välillä ihan hönttiä. Ehkä laadin kunnollisen sipulisopan. Se on maailman helpoin herkku. Tässä eräänä päivänä, kesken päivän askareiden, tuppaantui mieleeni viimeaikaisten häröilyjen myötä, sellainen asia, että meidän ruokamaailmamme on pirstaloitumassa. Kyllä. On rasvajuttuja, jotka jakaut...

Lainaan heti alkuun Feissarista pätkän Varpua. Rips, noin. -klipsis, lainaus alkaa-  Sain sähköpostia, jossa kyseltiin kantaani tämmöiseen asiaan: Mikä on vähähiilihydraattisen määritelmä Suomessa, Ruotsissa  LCHF-lehti määrittelee seuraavasti: 1) max 10g hiilareita (E2%) tiukkadieetti 2) max 25g   (E5%) normaali 3) max 50 g  (E10%) ylin mahdollinen 4) max 100g  (E20%) hiilarirajoitteinen Ymmärrän, että kun tehdään tutkimusta, on määriteltävä tarkkaan, mitä tarkoitetaan kun puhutaan vähähiilihydraattisesta. Yleensä tutkimuksissa on tarkoitettu käytännössä VÄHEMPihiilihydraattista. Mutta ihan en tajua. mihin tavalliset ihmiset tarvitsevat tuota tietoa? Ja mihin nuo rajat perustuvat? Nuo eivät ole Atkinsia, vaan ilmeisesti ruotsalaisgurujen ja tiukistelijoitten määritelmiä? -klapsis, lainaus päättyy- Ajatus vaikuttaa aivan päättömältä. Siis tuo määritelmä. Rajaaminen. Mielestäni rajat syyllistävät. Tulee niitä ...

No, typerien otsikointieni kirjossa on aivan se ja sama, mitä tuossa ylhäällä lukee. Saa lukea vaikka mitä tai olla lukemattakin. Onhan sitten joskus analysaattoreilla katalyyttejä. Vai mitä ne nyt oli? Ravintolisiä? Siitä piti tässä tolittamani, että nykymaailmassa kun on läjäpäin suosituksia, määräyksiä, käypää hoitoa, käymätöntä korpimaata ja paljon muuta hämmetävää. Kuten soppakauhoja. Ajattelin saattaa harvan, mutta uinuvan lukijakuntani hulluuden partaan yli mietiskelemällä näin kirjallisesti, että mitä, että. Koska olemme tulleet siihen pisteeseen, että piste on johonkin hukkunut ja häipynyt auringonlaskuun. Pulinat pois rivissä. Olen tässä palstojen ja foorumien luvatussa internetissä seikkaillut nyt oman-, meän-, viärän-, ulukomuan- sekä kirjoituskielisten keskustelujen maailmassa ja universumissa, sekä univormumissa. Tulin kesken seikkailuni huomaamaan, että taas tarvittaisiin parinkin Mustanaamion pahat merkit, yksi Teräsmies, Batman ja Robin sekä Batman ja Ryydman unoht...

Nyt on paha dejavu vai oliko se delirium, että tästä on puhuttu ennenkin. Jossain muualla, jossain toisessa blogissa, jossain toisessa ajassa...aikakäsitykseni kun on tälläerää melko venähtelevää plaatua. Eilen voi olla myös toissapäivänä tai viime viikolla. Enivei. Olen ahtanut itseeni Michael Pollanin Oikean Ruoan Puolesta -kirjaa kuin kärmestä tussariin. Myönnettäneen, että on siinä popularisointiakin ja asioita, jotka riipivät sisäistä korvaani, mutta niiden ohessa aivan samoja asioita, joista jaksan kiivailla vuodesta toiseen. Helsingin Sanomista, tuosta valikoidun tiedon mekasta, bongasin amöriikkalaisen ruokasuosituksen muuttumisen suolattomampaan suuntaan(HS 17.6.10). Meni maku. HeSan valikoivista uutisista puhun siksi, että elämäni suola, moottoripyöräily ja varsinkin motoristeille sattuneet vahingot uutisoidaan poikkeuksetta niin, että asiasta saa kuvan toisen osapuolen olleen oikeassa. Ja se ei ole moottoripyörä! Samoin motoristijengeillä/moottoripyöräkerhoilla tarkoiteta...

Tässä keväimen kainalossa, kohden lyhykäistä ja vähälumista kesää vaellettaessa, tuttavani ja kylänhenkilöni Varpu kuulutti resepteja hakuun. Vajosin keittokirja-avaruuteen alle puolen minuutin. Olen viettänyt kuistin sohvalla luvattomia aikoja keittokirja tai muistiinpanovihko kourassa, kynää imeskellen (kun en tupakoi, enää) ja mutisten loitsuja keittiön ruokapatoja kohden. Kiisseliä teki mieli. Raparperikiisseliä. Tulin vaan kohdanneeksi taannoin raparperiä monenlaista. Otto 1 oli kovasti kitkerää ja hapanta. Seuraavat, samana päivänä saadut ovat paljon lempeämpiä. Missä syy, en tiedä. Asiaan. Siis kun raparperikiisseliin tulee kovasti vieroksumaani sokeria, niin päätin tehdä kokeilun persikoilla. Ostin näes persikoita Liiteristä. Alkoivat olla ns. mennyttä kalua kahdessa päivässä, joten jotain piti kekata. Pilkkeiksi vain persikat ja mätäpatit pois. Malto oli kivikovaa, mutta kun olivat jossain vaiheessa, saatana, paiskoneet herkkiä hetelmiä, niin mustelmiahan niihin oli tullut...

Tai allikossa, pikemminkin. Synkeä hiljaisuuteni on tuonut päähäni uusia ajatuksia ja muuta mutaa. Olen ruotinut miksi -merkkisiä kysymyksiä kyllästymiseen asti. Piimää on kulunut. Ja lunta lapioitu. Luovaa työtä. Projektit könöttävät sievässä pinossa, kuka missäkin. Ainoa edistyvä projekti on tapahtunut koirarintamalla. Mutta se etenee nyt omalla painollaan. Jonkin aikaa. Tupakointia en ole aloittanut, vieläkään, vaikka välillä  mieli tekisi. Sillä painonperkele on nyt tyssänyt tähän nykyiseen lukemaan käytyään jo alle 110kg:n. Siinäpä se. Eli olen pyöritellyt ja paukuttanut ja vääntänyt ja kääntänyt. Sainkin aikaan tolkullisia tuloksia. Aika paljonkin. Mutta, mutta. Mitään ei tapahdu, ellei itse asioille jotakin tee. Oliko jollekulle yllätys? Mennyt viikonloppu meni hyväntuulisten juhlien merkeissä. Aloitin perjataina, kermakakulla ja etenin sen kautta punkulla lauantain kuohuviinisessioon. Sain "kukkia", enkä raaskinut niitä tuhlata, kun "olivat oikeita" el...

Kun tässä on nyt tätä maallista ryömiskelyä harrastanut vuoden, päässyt päänsä sisään kummastelemaan kaikenlaisten asioiden paljoutta, mikä mihinkin vaikuttaa ja kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin on varmaankin aika tehdä uusia suunnitelmia. Doh, siis viime vuoden rämpimisestä jäi käteen hippaa vaille kolmen kilon, eikä puolentoista, kuten edellisessä väitin, pudotus. Sehän ei tee pal mittää pers kuukausi.  Mutta pidän sitä silti noin perinkin pientä pudotusta loistosuorituksena. Ette kuulkaa tiedä, millaisia mokailuja se on vaatinut! :D *päälle kunnon röhönaurut* Eli olen pudottanut kuukaudessa suunilleen sen, mitä aioin pudottaa viikkotasolla! Nyt on vaan nostettava viikkotason tavoite realistiselle tasolle.  Hiljaa hyvä tulee! Eli nyt on pudotusta kehitettävä 0,65 kg viikolle. Eikä huono. Mutta mitä olen oppinut? Olen oppinut olemaan riehaantumatta. Olen oppinut olemaan julistamatta. Olen oppinut sen, että se mikä toimii minulla, ei välttämättä toimi sinulla. Olen opp...

Sain tässä jonniinmoisen herätyksen päivänä muutamana tutkaillessani kyökkini uumenia. Suomeksi sanottuna, katsastin pari loodaa, josko niiden järjestämisellä saisi lisää säilytystilaa. Hiki tuli, mutta mehulinkokin löytyi. Edellinen käyttökerta taisi olla joskus viime vuoden kevättalven puolella. Pesin härvärkin ja aloin suunnitella herkullisia tuoresmehjuja. Kas, respektistä voi nyt unohtaa klassiset omenat, päärynät, appelsiinit ja muut etelänhetelmät. Raapiessani siinä ohtaani, ajattelin pistää hiukopalaksi annoksen hapankaalia. Unohduin kaalinhakureissulla jääkaappiin. Tein sen uumenista löytöjä. Pala lanttua,varsisellerin jämä, juurisellerin kappale, muutama pieni nauris, suolakurkkuja (OIKEITA), kaalia, porkkanoita, punakaalia, paprikaa, tomaattia, chiliä...ja niin edelleen! Purin ne kaikki leikkuulaudan välittömään läheisyyteen. Vielä sipulia, valkosipulia ja inkivääriä kaveriksi, niin eiköhän siitä jotain tule! Eli mehulinkoni kitaan joutui lantunpalanen, parit s...

Kyllä. Se taisi olla sitten SIKAlunssa ihan tosissaan. Tässä on viimeisen viikon räkinyt vaan keuhkojaan tantereelle, kun karmea pesäpallomailayskä muuttui lohkeavaksi röhäksi. Keskiviikkona kuuntelutin keuhkot, eikä hälyttävää ollut havaittavissa. Menen vielä tänään. Ja imen tuota helmetin yskäntroppia vielä pari päivää. Kun kahta viikkoa kauempaa ei sitä tohdi kurnautella iäntäkohen. Nyt olen ottanutkin sitä ainoastaan yötä vasten, että saan nukutuksi edes tovin. Positiivista sinällään, nukuin koko viime yön! Ainakin melkein. Inkivääriteeni alkaa jo hippasen kylläännyttää. Pari litraa päivässä kun nieleskelee, niin johan se valuu korvasta laattialle...hyvä troppi kuitenkin. Pistän tähän vielä resettin vastaisen varalle: INKIVÄÄRITEE - peukalon mittainen pätkä inkivääriä ohuina viipaleina (ei tarvitse kuoria) - 10 -> tai enemmän veitsenlappeella murskattuja valkosipulinkynsiä (siis maun ja sietokyvyn mukaan) - tuoretta chiliä (sietokyvyn mukaan, yllättäen) - timjamia joko tu...

Tuo tarkoittaa, tuo otsikko sitä, että nyt on käyty euforinen vaihe läpi ja on aika tarkistaa, että mitä että! Tuliko tehtyä oikein, väärin vai oikein väärin, kropan mielestä. Vaakani, jonka vanha herrakoira kusi jumiin, on saatu jälleen elävien kirjoihin, mutta kauanko toiminee, sitä ei tiedä edes Aino Kassinen. No, Ainolla on multaa nokan päällä jo jonkin verran, että voihan vastausta joutua odottelemaan... Niin! Rämäytin siis kroppaani painonlisää erinäisiä kilogrammoja. Koko paska alkoi edellisestä hormonihyrskeestä ja siitä, että enimmäkseen istun tässä koneella naputtamassa vimmaisesti, ties mitä. Eikä sitä tiedä edes tämä naputtaja itse. Nyt pitäisi tehdä pari selvitystä sinne ja tänne sekä raapata CV:tä uuteen uskoon ja toivoon, mutta näyttää siltä, että a) vanhat naiset eivät saa duunia b) kuulostan puhelimessa mainiolta, mutta ulkonäkö ei passaa vartalolle... Eipä silti, että vaipuisin mihinkään toivottomuuden tilaan, täytyy järkkäillä tässä vähän. :) Vaipumisesta toivot...

Tämä on viideskymmenes jaaritukseni tähän ajatusten jatkumoon, jolla ei ole päätä ei häntää. Ei tunnu alkavan mistään eikä loppua näytä tulevan, ellen nyykähdä tähän koneeni ääreen pää näppiksellä. Jota varmaan joku toivookin, että en toistaisi itseäni. Toistaiseksi ko. helpotusta ei ole näkösällä. Olen availlut silmiäni jälleen tämän nykyisen kaltaisen syömäpolitiikan mallista. Alkaa vaikuttaa, että voiton maksimoinnilla on sormensa pelissä ja vähän muuallakin. Tämän laukaisi uutinen kevytmargariinien jos ei suorastaan mystillisestä myrkyllisyydestä niin vähintäänkin terveydelle haitallisuudesta. Mitä muuta lisäaineidenkyllästämät "kevyttuotteet" voivat olla? Kun kermakkeet sisältävät ties mitä aineita, että niihin saadaan kerman suutuntuma, niin rasvaan voidaan näämmäs lisätä kovetettuja rasvoja, siksi, että a) jonnekinhan ne pitää hukata b) lienevät halvempien ainesosien joukossa. Ja tämän jälkeen pannaan tälle "kevyt" -alkuiselle tuotteelle hintaa vähintään kolm...

Jukelinmoisen vatutuksen kera kävin Kyklooppi EKS:n juttusilla. Sen jälkeen turvauduin vielä mittarimatooni. Mutta sanomattakin on selvää, että jos kurkistelet kahden nakin välistä mualimoo ja jopa veryttelyhousujen vyötärönauhaa joutuu hölläilemään, niin jossain on iso vika. Ja minulla se on nyt vatsan kohdalla...! Mitä viimeisen viikon syömisiin tulee, niin voin kertoa, että Hiilarimaa on taas vienyt minut syövereihinsä. Hampurilainen, mutta vain yksi, pari ruisleipäjäljitelmävoikkaria, voilla...saatana. Ja paahtista. Enkö minä perkele aikuinen ihminen opi koskaan? Opin, minä en anna periksi. Lipsumista on sattunut myös siksi, että olen lomalla, ja lipittänyt alkoholipitoisia juomia. Tosin vain yhtenä iltana meni överiksi. Pari kevytlonkkua päivässä ei edistä ainakaan minulla muuta, kuin että kaikki muuttuu painottomaksi, hiilarittomaksi ja kalorittomaksi. Sitten tekeekin mieli hiilareita. Nyt vellon ympäriinsä ja ajan nesteitä liikenteeseen sienestämällä niin, että naapurit eivät k...

Jep. Olen tässä vuoden verran seurannut erästä rouvaa. Tarkoitan siis tietenkin, että joudun olemaan tämän matamin kanssa väkisin samoissa tiloissa. Hänellä on arvot kunnossa. Ihan kaikki. Hän ei kärsi kolesterolista eikä kohonneesta verenpaineesta eikä kohonneesta verensokeristakaan. Myöskään lihavuudesta hän ei kärsi. Kaikkia edellämainittuja varten on joko kauppa tai lääkkeet. Hyvin näyttävät toimineen. Nyt viimeisen puolen vuoden sisällä olen salakavalasti onnistunut siirtämään tähän huhkaimeen kaikki pudottamani (tai siis hylkäämäni) kodittomat kilot. Ja selvittänyt moneen kertaan tämän hiilaritietoisen ruokavalion saloja. Minä en myöskään enää kärsi turvotuksesta, kuin silloin, kun on tullut vedeltyä hehto hiilihydraatteja. Alan jo melko hyvin tietää, mikä tekee kropalle mitäkin. Tämä nimeltämainitsematon naisimmeinen on alkanut lyllertää. Siis kuvailen lyhyesti: eteenpäin liikuttaessa jalat ovat leveähkössä haara-asennossa, jalkaa nostetaan keinahtamalla puolelta toiselle ja hei...

Tuossa heräsin vastaikään, ja sain päähäni, että nytpä tahdon olla ma, pienen linkin laittaja! Eli puskin tuohon sivun sivuun muutamia linkkejä. Laitan niitä vielä myöhemmässä vaiheessa lissee. Eritoten tuo ulkomaankielinen hemmo tuntuu pätevältä jässikältä. Minua hallinnoiva entiteetti valittaa, että väsyttää ja käsi on hauen jauhamissessiosta suorastaan arka, että nyt ei kykene naputukseen...hah! tekosyitä kekkailee hän! Tästä tulikin ennätyslyhyt postaus, kun kello käy, kello käy!

Mietiskelin tässä työn tuoksinassa sitä, että miten ihminen tottuukin kaikenlaisiin asioihin! Ja sitten kun niitä asioita muuttaa, niin se täytyy tehdä joko kertaryskeellä tai "aivoni ajattelevi" –systeemillä, eli tarvitaan paljon mietintää ja kysymyksiä. Oma elinkaareni oli hyvää vauhtia jo hiipumassa loppua kohden, ja tunsin itseni niin fyysisesti kuin henkisestikin vanhaksi ja väsyneeksi. Arki alkoi masentaa ja viikonloput menivät harmaassa massassa ohi kuin kaupparatsun Bemari. Pari vuotta tuntui puolikkaalta vuodelta. Muistini heikkeni siihen malliin, ettei kohta tiennyt onko kevät vai synkeä syys. Ei ole todellista, joku väittää. Kyllä vain. Juutuin vain kuvioihini niin, että aviohenkilöitymäni alkoi epäillä jo, että on mennyt naimisiin haamun kanssa. Nukuin valtavasti. Kun vaan väsytti. Ja kun heräsi, oli nälkä. Syömään. Ja sen jälkeen ettonelle. Ja minulla on koiria, joiden ulkoiluttaminen jäi melkein yksinomaan miehelleni. Hemmetti, jos tämä olisi vielä jatkunut, oli...