Juntta ja puolen vuoden syömigit.
Törmäilty on taasen siellä ja täällä, Blogistaniassakin, kaikensorttisiin mätönhillintäjuttuihin. Puhumattakaan kusenvärisestä lehdistöstä saati valtavirran päivälehdykäisistä. Siis törmäilty on ravitsemuksellisiin asioihin. Eräskin julistus käsitti sokerittoman vuoden viettämisen vaikeuden ja sen jälkeiset ajat. No joo, ihminen on kummallinen epeli.
Outoa ei minusta ole ollenkaan se, että etsitään sitä kaikkein helpointa ja nopeinta keinoa kaikkeen. Laiskuus on hyvä lahja, kun sen oikein oivaltaa. Mutta minusta jotenkin vaan tuntuu, että sekään ei sovi aivan kaikkeen. Edes syömisessä. Tai ehkäpä juuri siinä. Luin muutamiakin sivustoja siinä toivossa, että edes jossain sanottaisiin jotain järjellistä. Turha oli työni ja toivoni sain kaivoon heittää. "Tämä kikka saattaa auttaa laihtumaan". Siinä oli pari semmoista sanaa, jotka musersivat toivon heti: SAATTAA ja KIKKA. Näitä oli paljon, aivan liian paljon! Pullapoliisi oli järjen ääni tässä hutunkeitossa. Lukekaapa juttu tästä LINKISTÄ. Juttu on iltapäivälehdessä. Pullapoliisillakin on oma blogi. Kiva sellainen. Klikkaile tästä. Pulliksen blogi on uusiutunut ja näyttää todella hienolta. :)
Pää oli sulaa näiden omituisten kikkakolmosten lukemisen kanssa. Korvasta valui jo laattialle, enkä yhtään liioittele että jossain vaiheessa alkoi oksettaa. Kyllä. Oksettaa, yrjöttää, yki pyrki ylös, voitatti pahoin. Kun joka toisesta tai kolmannesta jutusta paistoi ja keitti silmille se, että asia on täysin järjenvastaisesti ymmärretty. Eli väärin. Tahallaan tai tarkoituksella väärin. Joko otsikko esitti karmean uhkauksen: "Nämä ruoka-aineet tuhoavat diettisi" tai sitten tekstistä räimi simmuun täydellinen tietämättömyys homo sapiens -lajin ruokanaan käyttämistä aineksista. Kun lajimme on lajityypillisesti jäänyt henkiin niillä eväillä, joita on ollut tarjolla kautta aikain. Rasvalla, vähäisillä määrillä sokereita ja proteiineja. Proteiinin saanti lienee ollut se haasteellisin osinko.
Olen ennenkin ihmetellyt sitä, että miten on makuaistimukset muuttuneet. Hämärähkö aavistus minulla onkin siitä, että miksi ne ovat muuttuneet. Nimittäin happamat aineet, kuten hapanmaitotuotteet, puolukat ja muut happamat marjat, hapankaalit sun semmoiset maistuvat sokerinsyönnin jälkeen aivan kauheille. Kokeilkaa kohillenne: syötte mahdollisimman paljon makeaa, siis sokeripitoisia eväitä ja niitä piilosokereita sisältäviä, sen jälkeen puolukkasurvosta...vihtu, että kipristää poskilihat palloksi! Ihan syljeneritys kiihtyy pelkästä ajatuksesta. Ennenvanhaan suomalaiskansallisesti kummasteltiin ruotsalaisten rusinaleipää. Sitä makeaa mausteleipää. Siksi, että se oli makeaa. Suomessa kun syötiin hapanta ruislimppua ja -leipää vallan. Joten se ruottalaisversio oli suussa vähintäänkin omituinen. Ainakin lauantaimakkaran alusena.
Leipää onkin pidetty jonkin sortin lyksystuotteena. Siis sen koostumusta ja väriä. Eli valkoinen leipä on ollut hienojen ihmisten ruokaa. Ja jos se on vielä ollut makeaa, niin sitä suuremmalla syyllä. Köyhä joutui tyytymään hapatetusta taikinasta väännettyihin kakkaroihin. Mitä tulee nykyinehmon ruokatottumuksiin, niin kovin ovat kaukana viidenkymmenen vuoden takaisista. Minulla on muistikuvia tuolta 60 -luvun alusta. En muista nähneeni eineksiä. Enkä juuri pakasteitakaan. Kun ei kotipakastimia juurikaan ollut. Jos niitä oli, niin tilaa ne veivät muutaman neliön. Olen vahvasti sitä mieltä, että vaikka esim. mehut ja mehujauheet sisälsivät järjettömiä määriä määrittelemättömiä lisäaineita, niin silti meistä kasvoi kohtalaisen terveitä, eikä vähiten ruoan vaan myös liikunnan ansiosta. Lapset eivät enää liiku siinä määrin, kun silloin.
Nyt onkin sitten vallalla hävityksenkauhistuskulttuuri. Kaikkea "hallitaan", arkea helpotetaan ja päästään yli puolet helpommalla kuin ennen. Tästä jos elämä helpottuu vielä, niin siirryn kyllä taivaalliseen MasterChefiin. Kun ruoanlaittokin on nykyään komponenteista kokoamista. Ostat neljää eri puolivalmistetta ja yhdistelet ne sitten kotona. Eeeehh.. jotekin tylsää ja mälsää. Ruoanlaiton viehätys on minusta siinä, että siinä lihaa pilkkoessaan näkee sen lihan koostumuksen ja voi suunnitella vaikka seuraavankin kastikkeen tai sopan jo heti veitsi kauniissa kädessä. Tai tutustua kalan sisikuntaan sen kummemmin omantunnontuskia potematta.
Silloin astuu kuvaan Syyllistäjä. Me. Me täällä SoMen uumenissa. Sekä paperi- että sähköisessä mediassa toimittavat toimittajat. Toimittavat meille omantunnontuskia. Eikä mitään ihan mitättömiä toimitakaan. Sanan säilä kun usein on se terävin miekka. Puukko kylkiluihin. Mietin parhaillaan tuolle HALLITA -sanalle kiertoilmaisua. Tuolla niitä Synonyymisanakirjassa onkin pilvin pimein. Puistattavia synonyymejä. Hrrr....!
Syyllistäjä osoittelee sinua sieluun sormellaan ja tuomitsee epäkelvoksi. Olet epäkelpo ja huono ihminen, kun laihduttaminenkaan ei suju sinulta oikein. Ulkonäkösi on kuvottava, kun sinulla on painoindeksikäyrän mukaan neljän prosentin verran ylipainoa verraten muihin pituuisiisi ihmisiin. Olet hylkiö! Vedä itsesi vessasta. Rikot standardia! Onneton!! Koska paska valuu aina alaspäin, niin kohta näppis laulaa, soi ja haisee, että maahanmuuttajien virtaa on suitsittava keinolla millä hyvänsä. Mutta teollisuuden pakenemisesta tai muusta rakennemuutoksesta ei puhuta mitään. Ei tietenkään, eihän läskin järki semmoiseen riitä...! Olen muuten ollut 22.3 mennessä työttömänä 463 päivää. En vaan ole saanut töitä. Mistään. Kokoaikaisia töitä. Kun olen läski. Ja koska olen vanha, liian vanha. Jo 52 -vuotias. Mikä pahinta: olen habitukseltani vielä naiseläjään viittaava!
Eli syyllistsyyllist: olet vanha kehäraakki, luuseri, joka imee yhteiskunnan voimavarat kuiviin työttömyyskorvauksillaan.
Olen kovastikin ihmeissäni myös teeveeseen rääkkäriohjelmista. Olen niitä muutaman katsellutkin, tukka pystyssä. Ei käy meikäläiselle moinen. Eikä varmaan monelle muullekaan. Olen huomannut. Jos tekee elämäntapamuutosta, niin sen tekeminen voi kestää enemmän kuin puoli vuotta. Reilusti enemmän. Minulla on mennyt kohta kymmenen vuotta sen ymmärtämiseen, etteivät lääkärit ole aina laihtumisen asiantuntijoita, semminkään kun laihtumisen asiantuntijoita nyt olisi olemassa. Jokaisen on ihan itse tyrittävä ensin, ennen kuin lajin koko kirjo avautuu, edes vähän. En tue ajatusta, että itseään rääkkäämällä voisi mitenkään pysyvästi laihistua.
Tein muuten lahnanpääkeittoa. Saatiin lahnoja. Käytin keitossa myös mädin ja lahnojen ilmarakot. Ja pari hauenpäätä. Kun saatiin haukiakin. Oli muuten soppa hyvvee! Siihen ei tarvittu kuin mainitut päät ilman kiduksia, suolaa, maustepippureita, kermaa, munanvalkuaisia sipulisilppua, voita pikku löntti ja vettä. Tilliä en laittanut, olen hiiiiuukkasen kyllästynyt siihen. Kalapulliin kyllä laitoin tilliä. Ja paljon muuta.
Tein myös nokkoskastiketta. Semmoisen paksun töhnän. Siihenkin laitoin sipulisilppua. Mukaan kermaa, keitettyjä munankeltuaisia ja parit raa'at, koska valkuaiset käytin yhden tuohon kalasoppaan ja pari kalapulliin.
Lahnanpääkeiton ohjetta en tähän tällää, se on marginaaliruoka. Bizarre Food! Kuten Andrew Zimmernin Travel Channel -ohjelma. Mutta hyvää, kiireettömästi syötävää evästä onpi. Eritoten silmät ovat namsaa! Keiton clue on siinä, että sitä pitää syödä kiireettä.
Kalapullat olivatkin vähän jännempi juttu. Kun kerran ruotoista kalanlihaa oli määrättömästi, eli lahnan ja hauen lihat, niin jotain niistä piti taikoa. Mureke, pullat tai kohokas. Eli pullat:
Jauhoin kypsät lihat sauvasekoittimella kipossa. Sekoitin joukkoon n. 1dl:n voisulaa, johon olin lisännyt suolaa sekä muutaman kypsän valkuaisen, kun tarvitsin keltuaisia niistä keitetyistä munista toisaalle. Seuraavaksi sotkin joukkoon kananmunatuotteet eli raa'at valkuaiset ja pari kokonaista munnoo. Maustepippuria, valkopippuria ja varovainen maisto. Tilliä pakkasesta. Desilitra ainakin! Lisää suolaa. Sekoitus jatkui. Koepaisto osoitti, että mössö pysyy kasassa pannulla. Veivasin kahden lusikan avustuksella pullat pellille ja uuniin. 150 astetta ja vajaa tunti (olivat kauniin ruskeita)
Nokkossoossin veivasin sitten odotellessa:
Pienen pieniä nokkosenalkuja (äääää! olen lapsenmurhaaja!) noin litra ellei vähän yli.
Huuhdellaan hyvin ja ryöpätään n. 1-3 minuuttia kiehuvassa, suolatussa vedessä.
Hakkaa veitsellä ne pieneksi.
Kuullota yksi herkullinen sipuli voissa, älä ruskista! Lisää nokkoshakkelus sekaan ja kääntele hetkonen. Lisää haarukalla survotut, keitetyt keltuaiset (siis niistä keitetyistä kananmunista ryövätyt) ja sekoita kermaan. Sekoita siihen myös pari raakaa keltuaista. Hulauta pannulle ja sekoita kastiketta, niin että se sakenee. Annetaan pulpahtaa muutaman kerran. Maustetaan valkopippurilla ja suolalla.
Outoa ei minusta ole ollenkaan se, että etsitään sitä kaikkein helpointa ja nopeinta keinoa kaikkeen. Laiskuus on hyvä lahja, kun sen oikein oivaltaa. Mutta minusta jotenkin vaan tuntuu, että sekään ei sovi aivan kaikkeen. Edes syömisessä. Tai ehkäpä juuri siinä. Luin muutamiakin sivustoja siinä toivossa, että edes jossain sanottaisiin jotain järjellistä. Turha oli työni ja toivoni sain kaivoon heittää. "Tämä kikka saattaa auttaa laihtumaan". Siinä oli pari semmoista sanaa, jotka musersivat toivon heti: SAATTAA ja KIKKA. Näitä oli paljon, aivan liian paljon! Pullapoliisi oli järjen ääni tässä hutunkeitossa. Lukekaapa juttu tästä LINKISTÄ. Juttu on iltapäivälehdessä. Pullapoliisillakin on oma blogi. Kiva sellainen. Klikkaile tästä. Pulliksen blogi on uusiutunut ja näyttää todella hienolta. :)
Pää oli sulaa näiden omituisten kikkakolmosten lukemisen kanssa. Korvasta valui jo laattialle, enkä yhtään liioittele että jossain vaiheessa alkoi oksettaa. Kyllä. Oksettaa, yrjöttää, yki pyrki ylös, voitatti pahoin. Kun joka toisesta tai kolmannesta jutusta paistoi ja keitti silmille se, että asia on täysin järjenvastaisesti ymmärretty. Eli väärin. Tahallaan tai tarkoituksella väärin. Joko otsikko esitti karmean uhkauksen: "Nämä ruoka-aineet tuhoavat diettisi" tai sitten tekstistä räimi simmuun täydellinen tietämättömyys homo sapiens -lajin ruokanaan käyttämistä aineksista. Kun lajimme on lajityypillisesti jäänyt henkiin niillä eväillä, joita on ollut tarjolla kautta aikain. Rasvalla, vähäisillä määrillä sokereita ja proteiineja. Proteiinin saanti lienee ollut se haasteellisin osinko.
Olen ennenkin ihmetellyt sitä, että miten on makuaistimukset muuttuneet. Hämärähkö aavistus minulla onkin siitä, että miksi ne ovat muuttuneet. Nimittäin happamat aineet, kuten hapanmaitotuotteet, puolukat ja muut happamat marjat, hapankaalit sun semmoiset maistuvat sokerinsyönnin jälkeen aivan kauheille. Kokeilkaa kohillenne: syötte mahdollisimman paljon makeaa, siis sokeripitoisia eväitä ja niitä piilosokereita sisältäviä, sen jälkeen puolukkasurvosta...vihtu, että kipristää poskilihat palloksi! Ihan syljeneritys kiihtyy pelkästä ajatuksesta. Ennenvanhaan suomalaiskansallisesti kummasteltiin ruotsalaisten rusinaleipää. Sitä makeaa mausteleipää. Siksi, että se oli makeaa. Suomessa kun syötiin hapanta ruislimppua ja -leipää vallan. Joten se ruottalaisversio oli suussa vähintäänkin omituinen. Ainakin lauantaimakkaran alusena.
Leipää onkin pidetty jonkin sortin lyksystuotteena. Siis sen koostumusta ja väriä. Eli valkoinen leipä on ollut hienojen ihmisten ruokaa. Ja jos se on vielä ollut makeaa, niin sitä suuremmalla syyllä. Köyhä joutui tyytymään hapatetusta taikinasta väännettyihin kakkaroihin. Mitä tulee nykyinehmon ruokatottumuksiin, niin kovin ovat kaukana viidenkymmenen vuoden takaisista. Minulla on muistikuvia tuolta 60 -luvun alusta. En muista nähneeni eineksiä. Enkä juuri pakasteitakaan. Kun ei kotipakastimia juurikaan ollut. Jos niitä oli, niin tilaa ne veivät muutaman neliön. Olen vahvasti sitä mieltä, että vaikka esim. mehut ja mehujauheet sisälsivät järjettömiä määriä määrittelemättömiä lisäaineita, niin silti meistä kasvoi kohtalaisen terveitä, eikä vähiten ruoan vaan myös liikunnan ansiosta. Lapset eivät enää liiku siinä määrin, kun silloin.
Nyt onkin sitten vallalla hävityksenkauhistuskulttuuri. Kaikkea "hallitaan", arkea helpotetaan ja päästään yli puolet helpommalla kuin ennen. Tästä jos elämä helpottuu vielä, niin siirryn kyllä taivaalliseen MasterChefiin. Kun ruoanlaittokin on nykyään komponenteista kokoamista. Ostat neljää eri puolivalmistetta ja yhdistelet ne sitten kotona. Eeeehh.. jotekin tylsää ja mälsää. Ruoanlaiton viehätys on minusta siinä, että siinä lihaa pilkkoessaan näkee sen lihan koostumuksen ja voi suunnitella vaikka seuraavankin kastikkeen tai sopan jo heti veitsi kauniissa kädessä. Tai tutustua kalan sisikuntaan sen kummemmin omantunnontuskia potematta.
Silloin astuu kuvaan Syyllistäjä. Me. Me täällä SoMen uumenissa. Sekä paperi- että sähköisessä mediassa toimittavat toimittajat. Toimittavat meille omantunnontuskia. Eikä mitään ihan mitättömiä toimitakaan. Sanan säilä kun usein on se terävin miekka. Puukko kylkiluihin. Mietin parhaillaan tuolle HALLITA -sanalle kiertoilmaisua. Tuolla niitä Synonyymisanakirjassa onkin pilvin pimein. Puistattavia synonyymejä. Hrrr....!
Syyllistäjä osoittelee sinua sieluun sormellaan ja tuomitsee epäkelvoksi. Olet epäkelpo ja huono ihminen, kun laihduttaminenkaan ei suju sinulta oikein. Ulkonäkösi on kuvottava, kun sinulla on painoindeksikäyrän mukaan neljän prosentin verran ylipainoa verraten muihin pituuisiisi ihmisiin. Olet hylkiö! Vedä itsesi vessasta. Rikot standardia! Onneton!! Koska paska valuu aina alaspäin, niin kohta näppis laulaa, soi ja haisee, että maahanmuuttajien virtaa on suitsittava keinolla millä hyvänsä. Mutta teollisuuden pakenemisesta tai muusta rakennemuutoksesta ei puhuta mitään. Ei tietenkään, eihän läskin järki semmoiseen riitä...! Olen muuten ollut 22.3 mennessä työttömänä 463 päivää. En vaan ole saanut töitä. Mistään. Kokoaikaisia töitä. Kun olen läski. Ja koska olen vanha, liian vanha. Jo 52 -vuotias. Mikä pahinta: olen habitukseltani vielä naiseläjään viittaava!
Eli syyllistsyyllist: olet vanha kehäraakki, luuseri, joka imee yhteiskunnan voimavarat kuiviin työttömyyskorvauksillaan.
Olen kovastikin ihmeissäni myös teeveeseen rääkkäriohjelmista. Olen niitä muutaman katsellutkin, tukka pystyssä. Ei käy meikäläiselle moinen. Eikä varmaan monelle muullekaan. Olen huomannut. Jos tekee elämäntapamuutosta, niin sen tekeminen voi kestää enemmän kuin puoli vuotta. Reilusti enemmän. Minulla on mennyt kohta kymmenen vuotta sen ymmärtämiseen, etteivät lääkärit ole aina laihtumisen asiantuntijoita, semminkään kun laihtumisen asiantuntijoita nyt olisi olemassa. Jokaisen on ihan itse tyrittävä ensin, ennen kuin lajin koko kirjo avautuu, edes vähän. En tue ajatusta, että itseään rääkkäämällä voisi mitenkään pysyvästi laihistua.
Tein muuten lahnanpääkeittoa. Saatiin lahnoja. Käytin keitossa myös mädin ja lahnojen ilmarakot. Ja pari hauenpäätä. Kun saatiin haukiakin. Oli muuten soppa hyvvee! Siihen ei tarvittu kuin mainitut päät ilman kiduksia, suolaa, maustepippureita, kermaa, munanvalkuaisia sipulisilppua, voita pikku löntti ja vettä. Tilliä en laittanut, olen hiiiiuukkasen kyllästynyt siihen. Kalapulliin kyllä laitoin tilliä. Ja paljon muuta.
Tein myös nokkoskastiketta. Semmoisen paksun töhnän. Siihenkin laitoin sipulisilppua. Mukaan kermaa, keitettyjä munankeltuaisia ja parit raa'at, koska valkuaiset käytin yhden tuohon kalasoppaan ja pari kalapulliin.
Lahnanpääkeiton ohjetta en tähän tällää, se on marginaaliruoka. Bizarre Food! Kuten Andrew Zimmernin Travel Channel -ohjelma. Mutta hyvää, kiireettömästi syötävää evästä onpi. Eritoten silmät ovat namsaa! Keiton clue on siinä, että sitä pitää syödä kiireettä.
Kalapullat olivatkin vähän jännempi juttu. Kun kerran ruotoista kalanlihaa oli määrättömästi, eli lahnan ja hauen lihat, niin jotain niistä piti taikoa. Mureke, pullat tai kohokas. Eli pullat:
Jauhoin kypsät lihat sauvasekoittimella kipossa. Sekoitin joukkoon n. 1dl:n voisulaa, johon olin lisännyt suolaa sekä muutaman kypsän valkuaisen, kun tarvitsin keltuaisia niistä keitetyistä munista toisaalle. Seuraavaksi sotkin joukkoon kananmunatuotteet eli raa'at valkuaiset ja pari kokonaista munnoo. Maustepippuria, valkopippuria ja varovainen maisto. Tilliä pakkasesta. Desilitra ainakin! Lisää suolaa. Sekoitus jatkui. Koepaisto osoitti, että mössö pysyy kasassa pannulla. Veivasin kahden lusikan avustuksella pullat pellille ja uuniin. 150 astetta ja vajaa tunti (olivat kauniin ruskeita)
Nokkossoossin veivasin sitten odotellessa:
Pienen pieniä nokkosenalkuja (äääää! olen lapsenmurhaaja!) noin litra ellei vähän yli.
Huuhdellaan hyvin ja ryöpätään n. 1-3 minuuttia kiehuvassa, suolatussa vedessä.
Hakkaa veitsellä ne pieneksi.
Kuullota yksi herkullinen sipuli voissa, älä ruskista! Lisää nokkoshakkelus sekaan ja kääntele hetkonen. Lisää haarukalla survotut, keitetyt keltuaiset (siis niistä keitetyistä kananmunista ryövätyt) ja sekoita kermaan. Sekoita siihen myös pari raakaa keltuaista. Hulauta pannulle ja sekoita kastiketta, niin että se sakenee. Annetaan pulpahtaa muutaman kerran. Maustetaan valkopippurilla ja suolalla.
Kommentit