MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Törmäilty on taasen siellä ja täällä, Blogistaniassakin, kaikensorttisiin mätönhillintäjuttuihin. Puhumattakaan kusenvärisestä lehdistöstä saati valtavirran päivälehdykäisistä. Siis törmäilty on ravitsemuksellisiin asioihin. Eräskin julistus käsitti sokerittoman vuoden viettämisen vaikeuden ja sen jälkeiset ajat. No joo, ihminen on kummallinen epeli. Outoa ei minusta ole ollenkaan se, että etsitään sitä kaikkein helpointa ja nopeinta keinoa kaikkeen. Laiskuus on hyvä lahja, kun sen oikein oivaltaa. Mutta minusta jotenkin vaan tuntuu, että sekään ei sovi aivan kaikkeen. Edes syömisessä. Tai ehkäpä juuri siinä. Luin muutamiakin sivustoja siinä toivossa, että edes jossain sanottaisiin jotain järjellistä. Turha oli työni ja toivoni sain kaivoon heittää. "Tämä kikka saattaa auttaa laihtumaan". Siinä oli pari semmoista sanaa, jotka musersivat toivon heti: SAATTAA ja KIKKA. Näitä oli paljon, aivan liian paljon! Pullapoliisi oli järjen ääni tässä hutunkeitossa. Lukekaapa juttu tä...

Edellisessä jaarituksessani junnasin näiden syvien vesien äärellä. Vanhenevan  naisen kohtelusta terveyden'hoidon' villillä saralla. Mutta kuinkas se suu pannaan oikeasti. Messingillekö, kuin torvensoittajalla. Vai peräti ryttyyn. Olen tässä saanut viitteitä ja viittilöinyt itsekin kintaalla, siihen, että toisille ihmisille, myös miehille, on vanheneminen aivan karsea peikko. Niin hirveä ja karsea, että ollaan valmiita ihan mihin vaan ja kieltämään sitten ne valmiutensa. Esimerkiksi julkisuuden henkilöihin osoittelen osoittimellani. Ei minun mielestäni ole mitenkään hirveää, että joku tahtoo leikkautella itseään ja lihottaa kirurgin kukkaroa muutamalla almulla, jos suostuu asian myös suoraan sanomaan ja myöntämään. Tai syömään vain tiettyjä asioita, aineita ja tyylejä. Tai tekemään vain tiettyjä harjoituksia, tietyillä välineillä tai tietyissä paikoissa. Ja seuraavassa repliikissä pudotellaan, että 'en minä, mutta muut'. Olen kummastellut mielessäni sitä, että vanhuus...

Viimeisestä sössötyksestäni onkin palanut aikaa ihan huolella. Nahka ei ole palanut. Paitsi broilerinnahka grillissä. Vaikka tänä vuonna onkin grillaus jäänyt vähemmälle harrastuneisuudelle. Olen viettänyt vähän niinkuin lomaa itsestäni ja tyhjennellyt paitsi vatsan kohdalla mollottavaa kerrostumaa, myös päätäni. Harvemmin sattuu, että kaikki tyhjenevät kerralla. Vinttiä on siivottu myös. Niin fyysistä, talomme sekavaa vinttiä kuin psyykkistäkin. Olen myös miettinyt tätä niinkutsuttua yksilönvapautta. Siis niitä sidonnaisuuksia, joihin jokapahinen sortuu elämänsä aikana ja haluaa kuvitella, että olisi vapaa. Mukavapaa. Vapautta ei vaan ole, eikä ole ikinä ollutkaan, kuin rippusia siitä, mitä ihminen itse kuvittelee vapaudeksi. Aamuaviisia särpiessäni sieltä pomppi silmille erilaisia uutiseksi väsättyjä asioita, kuten festivaalien jatkuminen, kolarisumia siellä täällä ja luksustuotteet. Arjen luksusta ja arjen säästöjä. Elopin kello ja luomuruisleipä ripirinnan. Kovaa teknologiaa kuo...