MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Ei perkule sentään, törmäsin tuolla somen syövereissä melkoiseen trilleriin ja pöyristyttävään tolkuttomuuteen. Kertakaikkisen aivottomaan kotiuttamiseen suuresta lasaretista täällä todellisuutemme keskiössä. Ihan totta. Tarina on tosi ja tärinä on vavisuttava. Kuinkahan moni moisesta kohtelusta joutuu kärsimään? Entäs ne, joilla ei ole sukulaisia eli lapsosia aikoinaan tehtynä ja välit perikuntaan kunnossa? Kukas heitä puolustaa ja hyvinvointiansa valvoskelee? Tämä tarina on tosi. Ainoastaan aikaa, paikkaa, henkilöitä ja muutakin muuteltu, muttei liikaa. Ettei totuus kärsi ja pala tulessakaan. Raivostuttaa ja itkettää. Älä sairastu vakavasti Säästö-Suomessa.  Siis hommat himaan. Eli seniorikansalainen potilaskuljetukseen ja kotio. Hjoo. Muuten hyvä, mutta: Kintut eivät ole pitäneet viikkokausiin alla. Lasaretissa osastolla neljä hoitajaa on hiissannut pyörätuoliin. Toissapäivänä. Kun ekan kerran pääsi pystyasentoon. Kahteen (2) viikkoon. Eikä ole käynyt vessassa, ei tod. Katet...

Paha kertomus.  Yritteleiksin tässä miettiä, että mikä oli se niitti, joka katkaisi hanhen selän enkä tullut viisastakaan hurskaammaksi. Oliko se ainainen lihominen. Oliko ehkä fyysinen 27/7 -kärsimys jatkuvien kipujen muodossa. Oliko peräti se, että menin työpaikkaan, jossa en kuitenkaan viihtynyt enkä uskonut sitä pientä ääntä kellossani, joka moiki korvat lukkoon. Tai jopa lääkityksen yhteisvaikutukset? Varmaan koko paletti yhdessä. Sekaan kun heitettiin vielä pari-kolme puutaheinää (tre och hö) puhuvaa idioottia, niin liemestä tuli kyllä paksu, tulinen ja painava. Monesti keitetty. Arvosteluja ei olisi pitänyt missään tapauksessa kuunnella lainkaan, lääkityksen rukkaamisessa olisi pitänyt uskoa itseään ja idiooteilta olisi pitänyt katkaista kaula, kieli ja raajat heti eikä vasta tilipäivänä. Nih. Jälkiviisaus se on ajokoirankin hyve. Elämää mielikuvituksessa Koko paskanjauhantahan tässä blogissa alkoi siis jo viisi vuotta sitten. Kun koin ruokaherätyksen ikilaihduttajan om...

Ilta-, naisten-, aikakaus-, erikois- ja sanomalehdet tuntuvat olevan näinä päivinä jälleen täynnänsä kaiken saatanan listoja, mitä voi syödä huoleti ja mitä ei missään nimessä tule syödä edes huoleti. Tai jos syö, on syytä huolestua syvästi. Ja taajaan! Eikä missään nimessä toistaa syntiänsä, että on tullut syöneeksi jotain, mielummin ripottelee henkilö tuhkaa päällensä ja repii ihokkaansa korviavihlovasti oihkaisten kuni sureva leski ja muut humut Raamatu vallattomissa kertomuksissa muinoin. Toisaalta, aihe ei ole niin syväluotaava, että mitäpä sitä Raamattuakin tähän sekoittamaan. Tai toisaalta, sotketaan vaan, sillä sitä saatetaan tarvita viimelopuksi, jos joku menee, ottaa ja syö jonkun listan mukaan... Omalla vastuulla, minä irtisanoudun tämän tekstin oikeellisuudesta ja terveellisyydestä justiinsa tässä alkumetreillä, heti. Kiitos. Savolainen kun olen. Olen poiminut kymmenen ainetta, joista ei saa läskiä vyötärölle, päähän, persieen tahi paksuuntuneita luustonosia, paitsi kalloon...

Seuraava teksti sisältää provokaatiota, tilitystä, vinkunaa sekä kaikenlaista mutinaa. Rasvaprosentti voi kohota yli ymmärryksen. Kuitupitoisuus laskee lähelle nollaa. Pitäkää hatustanne. Tuli tässä taas tuijotettua teeveeseetä. Tuli vahingossa katsottua Akuutti ja Ruoka on lääke osa jotain. Kohdassa 32.10min. Tuli siinä samassa ohjelmassa minun mielestäni joku toinenkin sammakko. Mutta tämä ruokalääke sai hiukset nostattavan reaktion sohvanmutkassa. Arvatkaapa mikä oli lääke? Erittäin kuitupitoinen täysjyväleipä itseleivottuna. Sain melkeinpä sokerikooman ja suolitukoksen, suoliston käyntiinhyrähtämisestä ja ilmavaivoista puhumattakaan. Asialla ohjelmassa olikin lääkäri ja ra-vit-se-mus-te-ra-peut-ti. Selvästi kädestä leipäruokittu pullasorsa. Soppa, jota täti väänsi, vaikutti kyllä erinomaiselta. Tosin ruokien terveysväitteenä oli keveys ja kukkaroystävällisyys. Keveys? Jaa-a. Huomautan tässä nyt heti kärkeen, että minä olen kertakaikkisen kypsynyt näihin leipä-, vilja- ja kuitu...