MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Jees, se otti ja vaihtui tuo vuosi. Nyt alkoikin moninkertainen "juhlavuosi". Huomasin semmoisenkin justiin. Minä tulen kypsään ikään. Täytän viisikymmentä. Viidenkympin villityksestä tahi kriisistä ei tietoakaan. Ikä on mielentila. Tänäänkin tunsin itseni yhdeksänkymppiseksi, enkä yhtään yli... Pari koiraa täyttää kymmenen vuotta, yksi tulee viiden vuoden korkeaan ikään. Ehkäpä tänä vuonna syntyy meidän koiriemme seuraava sukupolvikin, ken tietää. Kyllä, möhkiäisen tahtoisin tänne kuolaamaan. Voi kun tämä toiveeni toteutuisi. Siitä on kaksikymmentä vuotta, kun tapasin ensikerran nykyisen aviomieheni. Ja tusina vuosia ollaan saman sukunimen kanssa tässä käkitty. Vammani, nilkassa ja kädessä, ne jotka haittaavat, täyttävät kymmenen vuotta, enkä voi sanoa, että ovat parantuneet ratkaisevasti. Blogi täyttää neljä, herranjestas, joko minä olen kiusannut kansaa niin kauan tällä höpötyksellä? Ja aion jatkaakin, olen erittäikin kyllääntynyt siihen arroganssiin, jota olen erinä...

Televisio oksensi viime viikon lopulla päälleni hirvittävän määrän sekalaista ja koottua tietoa, knowhowta ja muuta jännää. Puhuivat siellä viisaita oikein joukolla. Lisäaineet ovat olleet kaikkien huulilla jo pidempään ja osa kansasta vannookin luomun nimeen. Ja samalla aloittavat ylivertaisuuselämän. Tokihan nyt luomua syövä ihminen on aina metrin verran parempi, kuin kaupan tehotuotantoporkkanoita pelmuuttaava perheenäiti, jolla ei ole aikaa metsästää marketista luomutuotteita. Siitä kopasta, jossa on pari rasiallista muoviin (!!) pakattuja omenoita ja pussi pinaattia. Nelinkertaiseen hintaan. Katselin osan näistä ohjelmista vasta myöhemmin. Ihan vain todetakseni, että voi herranpieksut ja rouvan nappikengät. Minkähän kaltaisen kahvipöytäkeskustelun tämä parivaljakko saakaan aikaiseksi! Ihan veti kuulkaa suuta messingille. Pressiklubi ssa harrastettiin pessimismiä ja oltiin skeptisiä. Elämäntapajournalismi sai oikein reilulla kädellä ympäri korvien. Stillerin narinaa on ihan hausk...

Kun olen taas palannut keuhkoamisen tuolta puolen lähes normaaliin tilaani, niin ajattelin kertoa, että aamulla sokureita mittaillessani totesin, että kohillaan on. Ajattelin, että varmaan ovat koholla, kun niin ramasi. Mutta eilinen ”metsässä” huhtominen teki tehtävänsä, vaikka pistelin illalla munakasta. Aika myöhään. Jos sattuu myöhään syömään, niin silloin saattavat aamusokurit vähän koikkelehtia. Lienee tietysti osuutta silläkin, mitä helttaansa heittelee. Illalla raivasimme tontilta pikkupajua ja vähän isompaakin. Tiedossa on haketusta ja rankojen karsintaa. Pienellä puulla sitä äkkiä lämmäyttää yhden saunan kätevästi. Kiva, kun tuota saa myös omasta takaa. Puoli tonttia on vielä raivaamatta. Mm. isot pajut yläpihan rajalta täytyy siivota pienemmiksi, sillä säästetään taas lämmityksessä. Aurinko porottaa suoraan seinään. Tuo tontilla riehuminen sienten metsästyksen lisänä on mitä mainiointa hyötyliikuntaa. Sieni- ja marjametsässä kun on tottunut kakarasta asti käymään. Olen ollut...