MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Ajatelkaapa omalle kohallenne, nii. Tässä viimeaikaisten tapahtumien valossa olen rynnännyt ajatusten barrikaadeille sen kummemmin ajattelematta. Ajatuksena, johtoajatuksena, oli silloin viisi vuotta sitten koota tämä blogi täyteen ajatuksia laihtumisesta ruokavaliolla. Nimenomaan kunnolla kakkostyypin diabeetikolle sopivalla ruokavaliolla. Tästä tulikin ajatusten synkeä vuo, jossa ajattelematta kirjoitettujen lätinöiden loppumaton suo rääkkää kaikkia tätä lukemaan erehtyneitä. Ajatelkaapa, jos olisi oikein ajateltukin mitä kirjoitellaan. Ei kirjoiteta, vaan kirjoitellaan. Vähän niinkuin kaikki autoilijat asian tietävät, että ajellaan. Ei ajeta. Sillä jos kaikki ajaisivat, niin ajeleminen jäisi vähiin ja kolarisumatkin puolittuisivat. Se liikennepolitiikasta. Mitä syömiseen ja sen sietämättömyyteen tulee, olen jännityksellä odottanut Keltaisen Lehdistön julkimointia aiheesta "Oletko pyyhkinyt perseesi vuosia väärin? Katso kohottavat kuvat oikeasta tekniikasta!". Kun ne ovat...

Meillä on taas ilo huomata, että ilma on sakeanaan helikopterinkokoista hyttystä. Ja muutakin kauhistuttavaa öttimööniäistä. Heräsin aamuyöstä melko sekavissa tunnelmissa. Olin jo lähes täysin varma, että nyt on tullut pahanlaatuinen tinnitus mun korvaraukkaan. Ei ollut. Avioliiton kautta saatu lisäosa rankaisi itseään jostakin läpsimällä itseään ympäri korvia. Tai siltä se kuulosti pimennykse vallitessa. Napsautin valot ja yllämme hillui paitsi peitto, niin noin kvartziljoona hyttystä. Tai siltä se kuulosti pimennyksen vallitessa. Nyt olivat hävinneet kuin pieru Saharaan. Ei ensimmäistäkään. Yksissä tuumin unenpöpperössä päätimme, että tähän tönöön hommataan paitsi lisää hyttysverkkoja myös kesäovi (semmoinen hyttysverkko-ovi, joita näkee jenkkileffoissa) sekä ötökkäpyydys, sähöllä toimiva pyyntiväline. Siis sillä savuenergialla. Jos sähkökäyttöisestä vekottimesta nousee savu, se lakkaa toimimasta ja looginen päätelmä tästä on se, että savu kulkee tuolla sähkölangoissa. Kun ilmapistoo...

Nyt kun tämä tekstinsyöttö on taas kohdallaan, jotenkin pystyn kirjoittamaan särkylääkkeiden voimalla, niin pannaanpas tulemaan jo kolmas postaus ihan lyhykäisen ajan sisään. Tämä onkin hyvin, hyvin ruokapainotteinen. Etten sanoisi jopa reseptinen sössötys. Ja mitäpä muuta tästä voisikaan tulla kuin sössötystä, kun sörsseleistä aloin skrivaamaan. Muuten tuotanoin, ajoittain ärsyttää se, että bloggaajat kuvittelevat olevansa yksin universumissa ja imurin tavoin imevät henkimeensä sitten milloin mitäkin sattuu kissa sisälle tuomaan. Puolin ja toisin. Minua ei nyt oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa, mitä se kissa sitten loppujen lopuksi sisälle toi, koska yleensä ne pakkaavat olemaan puolikkaita hiiriä. No, tämä tästä kissakevennyksestä. Ihmettelimme tuolla vaspuukin puolella muuannen mukavan tutun kanssa sitä, mikä vimmattu tekee ruoan hinnasta ihan poskettoman. Ja sitten kun se on halpaa, niin hamstrataan. No, sorrun hamstraukseen itsekin, varsinkin kahvijuomanporojen kanssa, niiden...

Viikonloppu vierähti kivasti reissunpäällä auton sisällä. Siis suurin osa siitä. Loput lepäilin laakerinlehdillä. Nautiskelin viikonlopusta mm. rakentamalla kaalilaatikkoa auki ja kiinni. Sekä ikäihmisten suureksi riemuksi tein myös oikean, mummon ohjeistaman, läskisoosin. Luomusikaa kun oli kävellyt huusholliin. Laardia jäi vielä paistamiseekin. Ja esipaistoin siinä kaalit ja jauhelihan laatikkoa varten. Tulee mielestäni parempaa, kun ensin paistaa kaalin ja sen jälkeen vielä uunissa hiiiiitaasti hauduttaa. Palsteriakin kerkisin nakkelemaan. Ei meinannut ottaa oikein tuulta juureksen alle, mutta sain kuin sainkin tehtyä pari viritystä. Kovaa ja korkealta, sillä olin sipaista sormeen sitä pilkkoessani ja nakata koko juureksen kuutamolle. Mutta silloin valkenikin kaukainen ranta. Ja haastan kaikki mielikuvitukselliset mukaan seuraavaan Uuden Mustan   Paluu Juureksiin -juureshaasteeseen! Palsterfelpullat 1-2 rkl voita tai öljyä 2 dl sipulisilppua 4dl kypsää palsternakka silppua...

Se oli niihin aikoihin, kun isä rasvalampun osti, että koko Suomaan kansa oli statiineille pantava. Ja ehtoomyöhällä aviisien tavaaminenkin alkoi sujua kuin rasvattuna. Niinä päivinä olivat kaikki Suomaan viestimet täynnään uutisia vasta-alkaneesta, vanhastaan jo tutusta Rasvasodasta, joka oli uudelleen leimahtanut liekkiin hellankulmalla. Padan kantta ei meinattu etsinnöistä huolimatta löytää mistään, joten kattilaan liekkejä tukahduttamaan tungettiin puska. Tulenarkuutta ei tässä ymmärtänyt edes VPK, sillä puskahan syttyi hetimiten. Ja rasva vaan kärysi. Kuuma rasva on iholle ikävä tuttavuus. Tulee rakkuloita, ja rakkulat saattavat puhjetessaan tulehtua, kuten ne tietävät, joilla on ollut varaa uusiin kenkiin. Kun kohta koko tili menee marketin kauppiaalle, niin paljon tästä Rasvasotimisesta vouhotetaan, että hinnat nousevat kohta Maata kiertävälle radalle. Kuten sotakirieenvaihturimme on kirjeitä vaihtanut, niin uudimet kerturoivat rasvan olevan jo luistamassa kansan karttuisasta ...

Tässä ollaan taas poteroissamme kautta Suomenniemen. Voimiinaan on astunut useampia talouselämän vaikuttajia ja muita meitä elontiellä sinne ja tänne johdattavia tahoja. Jauhopommien heittelyyn keskittyvät savolaisalueiden sydämessä värjöttelevät ravintotieteilijät täysjyväviljoineen ja sokuripaloineen, joita ammutaan sarjatulella päin näköä kaikista Suomen tiedotusvälineistä. Harhaanjohtajien kruunaamaton kuningas istuu hiilloksessaan, kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan, saati olisi tapahtumassakaan. Massamurhaajan osaa näyttelevät tuhannet suomalaiset, jotka ovat löytäneet avun hiilihydraattien vähentämisestä tai jopa vielä radikaalimmasta vaihtoehdosta, hiilihydraattien poistamisesta lähes tyystin ruokapöydästä pariksi viikoksi. Huomatkaa, pariksi viikoksi , eikä loppuelämäkseen. Jukupätkä. Viimeisen parin kuukauden aikana olen kompastellut viestimien kylvämiin rasvakasoihin, joita on löytynyt mitä yllättävimmistä paikoista. Ja useimmat niistä haisevat todella pahalle. Tosin asia...

Pitkin viikkoa on tupsahdellut silmille kaikenlaista nanoon viittaavaa. Ravintoaineista ja niiden pilkkomisesta ja paljon muista minimalistisen pienestä. Samoin enenevässä määrin aletaan taas rakentaa listoja eniten lihottavasta, eniten laihduttavasta, eniten terveellisestä ja eniten pahasta ruoasta ja liikunnasta. Oikein henkeä nostatetaan loitsuin ja rummunlyönnein. Näin se on nähtävä. Varsinkin kun on kyse niin perustavanlaatuisesta asiasta, joka liittyy hengissä pysymiseen ja eloonjäämiseen. Syömisestä, ruoansaannista, ravinnosta. Niistähän sitä eletään eikä pelkästään pyhästähengestä. Tosin olen tavannut heitäkin, jotka ovat yrittäneet. Huonolla menestyksellä. Se mikä tässä minua jurppii, on tämä esineellistäminen ja suoraviivaistaminen. Että mitä, että? Siis se, että kun toimit tavalla A pääset tulokseen B, jolloin C on B+A x B. Ja maailma pelastuu. Olen varmasti ennenkin jäkättänyt tästä. Että kuvitellaan oman pienen maailman parantuvan ulkopuolisen voiman ja tahdon antaessa s...

Tässä edellisen postaukseni taustaa. Ja paljon muuta! Kivoja juttuja lekureista ja hoitohenkilökunnasta, joita tulen kertomaan taatusti pikku hiljaa lisää. Ihmisiähän hekin ovat, mutta vastuussa paljosta ja väärä vallankäyttö tuhoaa monta elämää totaalisesti tai sitten ei. Mutta tappelukseen joudut ihan väkisin, jos pidät kiinni oikeuksistasi tai vaadit tarkempia tutkimuksia. Ethän SINÄ voi tietää miten kehosi käyttäytyy! Varsinkaan, jos olet lihava ja vaihdevuosia odotteleva saati vielä sukupuolivammainen, nainen. Kitisevä menopaussipakkaus. Ei niitä kannata vakavasti ottaa. Luulotautia! Siis viime aikoina askeleni on hidastunut huolestuttavan paljon, ihan tässä viimeisen vuoden aikana. Kinoksissa nojailin lapioon pihisten kuin höyryveturi. Postiretkellä oli pakko pysähtyä ihailemaan maisemaa, vaikka vettä tuli kuin saavista kaataen. Kun jalka ei kantanut tai pikemminkin, ei jaksanut liikahtaa samaan malliin kuin ennen. Ennen mitä? No, vaikka kaksi vuotta sitten! Tai viisi! Eni...

Paras tapa pudottaa painoa, on ulkoistaa kaikki ruumiintoiminnot esimerkiksi sairaalalle ja krematoriolle. Senhän nyt arvaa. Seuraavaksi paras on tietenkin rääkätä itsensä henkihieveriin olemalla syömättä joitain tietynkaltaisia ruoka-aineita. Kuten minä. Minähän tunnetusti välttelen pottuja, potaskaa ja viljaa, laareissa ja ilman laareja. Laardi sen sijaan maistuisi, muttei sitä saa mistään. Näiden perässä marssivat paririvissä rasvattomat ja kevyet vaihtoehdot. Joita eivät osta kuin naamastaan harmaat askeetikot, jotka naukuvat rasvattomuuttaan joka puolella Suomea ja lihavat, jotka pyrkivät keventymään keventämällä ruokavaliotaan ja kukkaroaan, mutta kovin keinotekoisesti. Loppuviimeeksi esiinmarssin suorittavat trendien perässähiihtäjät, joille mikään ei ole hyväksi. Ei voi liikkua, kun tulee hiki. Ei voi syödä kevyttuotteita, kun ne on niin kalliita. Ei voi käydä julkisessa vessassa kun on niin ujo. Eikä voi itse tehdä, kun hella likaantuu. Vaikka halutaan bikinikuntoon kesäksi. T...

Tuommoinen löytyi Kotiruoka -kirjastani vuodelta 1930. Piti ihan katsoa resepti, kun sattui niin kivasti silmään tämä orleanssi. Vanukashan se, kyllä. Aika vekkuli sellainen. Reseptin pistän tähän loppuun. Ja tähän alkuun kiitän sitä tyyppiä, joka oli kantanut lähes käyttämättömän Kodin Keittiökirjaston roskalaatikkoon, josta se bongattiin ja toimitettiin pikku kätösiini. Siellä oli aivan upeita ideoita ja reseptejä. Annoskananpojat takaisin, sa***na! Samoin annoskalat!! En minä halua varttitonnin lohta pannulleni, tahdon 300g kirjolohen, jota voi jo kutsua forelliksi...Ja paljon muuta. Arvatkaa vaan, menenkö jälleen lehteilemään kyseistä kirjallisuutta? KYL-LÄ. Mikään ei virkistä niin paljon, kun kunnon reseptien tavaaminen koiraa rapsutellen. Jotenkin siinä rauhoittuu, verenpaine laskee ja maailman murheet unhettuvat! Viimeaikaiset touhotukseni eivät ole suoneet minulle aikaa tulla tilittämään tänne, että mikä nyt ottaa kupolista. Ehkä hyvä niin, sillä olisin saattanut kyllästyttää...

Syömisen järkyttävä keveys teki minulle tepposet taannoin äitilässä ollessani. Pistelin hyvällä halulla iäntäkohen parit herkut ja kaffen kanssa. Totta kai. Kahviaddikti suomalainen vetelee kyllä mitä vaan rautanauloista koivuntuoheen, kunhan on kahvia. Nyt oli pari kalapitoista hiukopalaa taltrikilla. Sekä tutun tättäräisen vääntämää jännittävänoloista ns. makeaa. Aika vekkuli paistos, en ole varma tahdonko reseptiä kysellä. Enkä ole varma, oliko kyseessä edes paistos vai muuten vaan pieleen mennyt leipomotuote. Ei se pahaa ollut, mutten tosiaankaan tiedä, miten sitä nimittäisin! Olemme molemmat, äitini ja minä, lähestulkoon ammattilaihduttajia, jotka seuraavat diettirintaman viimeisiä huutoja. Huhuu. Mikään inhimilliseen viittaava ei ole vierasta ja molemmat olemme reilusti ylipainoisia, ja meillä on siihen miljoonia syitä. Parempia ja peräti vielä huonompia. Emme ajoittain usko niihin itsekään. Emme usko edes noudattamiimme ruokavaliohin. Siksipä satunnaisgeneroimme hyviä ja vielä...

Tässä kun on pari viikkoa nähnyt sekalaisia ja -via painajaisia ra-vit-se-mus-te-ra-peu-tis-ta, niin tulin ajatelleeksi, että mikä se on sellainen asia, joka minussa herättää uinuvan perkeleen. Siis sekä minussa että vastapelurissa. Olen huomannut, että ammatti-ihmisissä on eroja. Toiset onnistuvat ja toiset eivät onnistu. Pari tyyppiä selkeästi on kokenut minut jonkinsortin "Marshmallow Man" -tyyppiseksi kummajaiseksi. Marshmallow Man vaappui leffassa Ghostbusters. Kyseisen leffan voisin vilmatiseerata uudelleen, minä vastaan muut. Mutta joku pikku asia käytöksessäni tai tavassani ilmaista itseäni saa toisen osapuolen hyökkyylinjalle. Sitäkin minä olen pohdiskellut, että minkä vimmatun takia nyt soditaan ruokasotia? Mikä tekee niin herkäksi sen, että ruoka on tavalla tai toisella osallisena uutisointia vähän joka rintamalla. Siinä se tuli taas, rintamalla, selvää sotasanastoa. Minua viisaammat ihmiset bloggailevat sinne ja tänne, kommentoivat ja patoavat kuohuntaa. Minä pu...