MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Tein taas ehkä päivän pahimman mokkeron. Menin tavaamaan keskustelupalstoja. Parissa otin osaakin jaarituksiin. Saaden varmaan osan porukasta pois tolaltaan. Samoin kuin itsenikin. Epäillyttävästi on enenevässä määrin alkanut tuntua siltä, että ihmisiltä on kadonnut tykkänään ote oman elämänsä reunasta. Ja nyt pudotaan sitten kovaa ja korkealta. Sekä sotketaan pää salaliittoteorioilla. Kun tässä reilun kymmenen vuoden aikana on todennut tehneensä kaikki mahdolliset virheet asian eli laihduttamisen tiimoilta, olenkin päättänyt pitää ns. vapaavuoden tai miten sen nyt muotoilisi, sapatin, tästä sapuskoinnistani. Keskusteluja selatessani huomasin ärtyväni JUURI NIISTÄ asioista, joita olen itsekin kysellyt. Ja juuri niistä virheistä, joita itsekin olen tehnyt. Liikaa yrittäminen ei kuulkaa toimi millään elämänsaralla. Oli sitten kyse -noh- aivan mistä tahansa. Vaikka marjanpoiminnasta. Harrastamisesta verenmaku suussa. Pitää nääs olla täydellinen! Kaikki onnistuu! Ei hätää. Mutta aivan pi...

Joo-o. Tuli törmäiltyä somessa taas ikiaikaiseen vääntöön "karppauksesta". Julistan termin "karppaus" tässä ja nyt pannaan. Kuin paavi. Pannaan pannaan! Sihisen edelleen kuin hellankoukku. Asialla oli tälläkertaa hiihtimien ravintovalmentaja . Ehkä kannattaisi jo hänenkin tulla alas puustosta, kuten Sakkeus Raamatun kertomusten mukaan käskystä tuli. Alas. Puusta. Kun oli sinne ensin ihan itte kiivennyt. Lyhykäinen kun oli. Kääpiö, ehken. Voisivat tietysti nämä ravintoihmeetkin tutustua näihin moninaisiin suuntauksiin ravitsemuksen alalla. Kun se, että vähentää hiilihydraatteja ei todellakaan tarkoita, että ne lopetetaan tykkänään. Ja korvataan proteiineilla. Ei. Vaan rasvalla. RASVALLA. Siis voita, öljyä ja semmoista kehiin. En minä jumalauta vedä huuleeni sapuskalla rasvaa ja proteiinia. Pelkästään. Kyllä sinne kasviksista niitä hiilareitakin öksyy. Ruokavalioon. Enempi vähempi! Ja se, minkä olen huomannut on: kroppani ei todellakaan kestä kuin todella pienen mä...

Tässä sitä taas ollaan. Puhtaan kaulan kanssa, kuten tavataan sanoa. Olen tässä seuraillut näitä internetin ihmeellisen maailman keskustelupalstoja. Vähän ehkä liikaakin. En ole oikein taas ajan enkä muunkaan tasalla, että missä mennään. Toisinaan tuntuu, että joulun jälkeen alkaa taas jesuksenmoinen paniikki siitä, että kiloja on tullut. On, on, mutta nää onkin nopeita kiloja! Suuren suosion saanut mässääminen joulun aikaan tuo tullessaan vääjäämättä myös nestekiloja. Nappasin huuleeni hyytävät neljä pilleriä erästä luontaistuotekaupan nesteenpoistajaa. Poisti minusta (äskeisen punnaamisen jälkeen, sunnuntaiehtoosta alkaen) peräti -700g!! Liki kilo! Jössess! No, jatketaan vihreällä teellä mustapippurilla reilusti maustettuna. Silläkin kun on vaikutuksensa. Maksanpuhdistuskuuriakin tässä suunnittelen, olo on nimittäin kaiken mässäilyn ja vinkunimemisen jälkeen aika tankea. Täytyy vaan poimia tuolta sopivat yrtit, jotka tukevat maksaa sen puhdistuksen aikana. Teetä toki, mausteita ja ru...

Tulipa pätkä. Meinaan aikamoinen tauko. Ei tehnyt pahaa, ainakaan pääni sisukselle. Oli jotenkin niin hirvittävästi muuta ajateltavaa, etten tehnyt muuta, kuin kaivelin luonnoksista sopivaisia bloggautusaihioita. Niistä rakentelin päivän aiheeseen soveliaita muunnoksia. Tai kierrätin vanhoja juttuja, kuten moni muukin. Mutta täällä ollaan taasen teidän kiusananne! Heleijaa! Todella. Ravitsemus on tunteiden suuri erämaa. Tunteita tuntuu piisaavan joka lähtöön. Varsinkin lähtöön. Ja minulla on sellainen kutina, että kaikki ovat halunneet keksiä pyörän uudelleen ja mielellään vielä omalla nimellään! Sen jälkeen pyritään tuotteistamaan koko hoito, yritetään hyötyä mahdollisimman paljon rahallisesti ja saada mammonaa, mainetta ja kaupanpäällisiksi vielä vaikka ikuinen nuoruus, punaviiniä ja joukoittain ihailijoita, varauksettomia sellaisia. Kritiikin kesto on nollaakin alempana ja sen jälkeen kirveet lentelevät kiurujen lailla kevätsäässä. No, mitäs näistä, viirapäistä. Antaa paukkua vaan...

Nautin tässä samalla, vaikka nyt joku alkaa kirkumaan, aamupalaani. Kourallinen pillereitä, lasi piimää 2,5 prossaa rasvaa, kun vahvempaa ei saa. Keitetty kananmuna, juustoa, tomaattiviipaleita, majoneesia, itsevärkättyä yrttisipulisuolaa ripsaus, siivu kesäkurpitsaa, salaatinlehtiä ja muutamia valittuja valkosipulimeetwurstin siivuja lisäksi, jälkkäriksi kahvia punaisella maidolla. Kyllä näillä nälkä lähtee joksikin toviksi. Eilisellä aamiaisella nälkä pysyi poissa vähän liiankin hyvin. Söin vasta illalla. Tuttuni sähkötti minulle, että Prisma Studiossa olisi jälleen asianvierestä asiantyngän tallaamista. Todella. Pitkään on kiljuttu siellä ja täällä, että karppaus on uskonto, tai jos ei ihan uskonto, niin ainakin uskonlahko. Tuotiin oikein uskontotieteilijä rutuun posmottamaan, että rajoitukset ja määräykset ovat sen merkki, että uskontohan se. Pam. Asia loppuun käsitelty. Uskonto. Nyt sitten vaan hakemaan uskonlahkon statusta. Ihmettelen tässä ääneen, että mitenkäs sitten...

Kyllähän se niin on, että jokainen on oman elämänsä herra. Tai guru. Tai ihammikävaan. Tuo guru saa kyllä meikäläisen hymyämään vienosti, kun tulee koko ajan mieleen semmoinen laiha, rapainen, muniaan räpläävä, hienoisessa yläpilvessä poukkoileva äijänkäppyrä, joka ei vaatteita ole nähnyt kuin ehkä lapsuusaikanaan ja silloinkin muiden päällä. En tunnista, enkä tunnusta, itsessäni minkään valtakunnan gurua. Enkä myöskään herraa, rouvankin niukin naukin. Viime aikoina olen saanut tutustua vaihteeksi kipuhin oikein tavattomasti. Jees, tiedän, että kun syö luomua ja smoothieita, ei voi mikään maallisessa vaelluksessa mennä pieleen, eikä varsinkaan tulla kipuja, kun ne ovat merkki siitä, että myrkkyä on syöty. Että mitä siis. Superfoodejakin kannattaisi syödä sen luomun ja niiden smoothieiden kanssa. Ja varmasti vielä ravintolisiä ja kipulääkkeitä. Tohtori on minulle tarjonnutkin kipulääkitystä, juu. Kaikkia mahdollisia, Tramalista Oxycontiniin. Noutänkjuu, vahvin, jota suostun ottamaan o...

Päivän trendihän on siis se, että tehdään tutkimus asiasta kuin asiasta. Minä olen tutkinut Veispuukin kautta ihan kaikkea. Olen tehnyt vakavahenkisiä nollasummatutkimuksia ja naurettavia mutututkimuksia sekä ihmiskokeita, pääasiassa itselläni. Ilman muuta joukkoon mahtuu myös tappavan tarkkoja näkökantoja ja vähemmän tarkkoja tervaskantoja, ja kantona kaskessa on ihmiselämä noin ylisummaan. Kieltämättä elämisestä tuleekin tässä mediaähkyn hyökyaallossa melko kiikuttavaa ja keikkuvaa. Varsinkin jos ajelehdit herneenpalolla. Raastavin kokemus on ollut tämä lihansyöjän syyllistäminen, kuinka jalka kasvaa ja käy pyydykseen. Siis että, mitä että? No, kun joku propellipipoinen ruohonpurija kehitti käsitteen hiilijalanjälki. Joka harhauttaa mennen tullen kansakuntia maailman ääriin. Kaikki mahdollinen niputetaan hiilijalanjälkeen. Paskalla käyminenkin. Mitä useammin paskannat, sen isompi hiilijalanjälki? Ei, vaan täydempi lokakaivo, jolloin loka-autoa on soiteltava tavarannoutoon hyvinkin ...

Aika on taas lentänyt kuin siivilä. Kaikensorttista pilettä ja juhlaa ja muuta huttua on tässä ollut pilvin pimein. Ruokapoliittinen vääntö on jäänyt sekä omaksi että muidenkin huoleksi. Ja sehän tässä huolestuttaakin. Onneksi on noita vihanneksia niin maan perusteellisesti. Sekä kesäuusintoja. Turautin tässä muikean kesäkeiton. Sain nimittäin torimyynnistä todella karmaisevia herneitä, joita ei voinut syödä raakana. Olivat jo ns. liian vanhojakin. Sekä jotain rehulaatua. Enkä enää viitsinyt lähteä viemään takaisin Smarketin ovenpieleen. Kauheita olivat, joten silvin koko kasan ja äkkäsin samalla, että perskeles, sommarlitkuahan tässä on kroppa huutanut monta herran tovia. Ei kun hommiin. Alitajuisesti olin hommaillut uusia porkkanoita ja svedujen kasvattaman, hetinahistuvan kukkakaalin. Kukkakaalista käytin ainoastaan pienen osan. Mausteet pihamaalta: persiljaa, salviaa, rakuunaa, timjamia, mäkimeiramia ja lipstikkaa. Kiehuttelua maltillisesti ja voita väliin sekä reilu ruittaus ker...

Että jotta, tässä kun olen länkyttänyt ravitsemushitlerini käytöshäiriöistä, taidanpa pohtia asianlaitaa vähän toiseltakin laidalta. Tai ehkäpä vaikka muutamaltakin kanttikiveltä. Kyllähän se totta on, että jokainen henkilö tai etäisesti sitä muistuttava peilaa maailmaa omien kokemustensa ja kokemattomuuksiensa kautta. Minä tietenkin oman lihavan itseni kautta. En mahdu enää kuin peilikaapiston peileistä kokonaisuutena näkymään, vessan peilistäkin saa ensin katsastaa naaman toisen ja sitten vasta toisen puolen. Onko tuo mikään ihme, että terapistilla alkaa sormet syyhytä ruokavaliooni puuttuakseen. Ja minä olen sentään laihtunut monta kiloa. Monta kertaa. Useamman kymmenen kiloa, jos tarkkoja ollaan. Ainakin sata. Hankaluudet alkoivat jotakuinkin kymmenen vuotta sitten. Ehken jopa jo aiemmin. Se, mitä on sanottava terveydenhoitohenkilöstön puolustukseksi, on se, että ilmeisesti jossain on iso aukko. Toiset sanovat sitä ja toiset tätä. Yksi lääkäreistäni oli sitä mieltä, että hiilihyd...

Ihan luomua vaan! Ja oikein hyvää luomua teillekin tähän keinotekoiseen maailmaan. Tänään on perjantai, maaliskuun yhdentekevä päivä. Kaikki valmistautuvat viikonlopun viettoon, paitsi he, jotka valmistautuvat maailmanlopun viettoon tai ehkä jopa maailman pelastamiseen. Toiset valmistautuvat ottamaan Karjalan takaisin pullo kerrallaan. Minä taas valmistaudun tekemään itselleni pikkiriikkisen salaatin. Näin keveästi hukattuani heti alkuun johtoajatuksen, niin aloitanpa ihmettelyn tästä lisäaineiden tursuamisesta ihan joka mediasta. Menit sitten veikka vessaan, niin sinnekin joku on raapustanut, että ei E-koodeille. Arvaahan sen, miten siinä käy. Huonosti. Kansa nukkuu huonosti ja syö huonosti. Jos tässä vaikka on "niitä". Lisäaineista aletaan puhua kuiskaten. Einesteollisuus kiemurtelee kuin mato koukussa. Immeiset parkuvat kurkku suorana, ettei lisäaineta mihinkään sapuskoihin. Suurennuslasi hyppysessä painetaan hyllyltä toiselle kuin aropiru. Itkua veivaten kassalle, että ...

Hoo, jos minä olen musta. Tai valkoinen. Tai kretliini. Voisihan sitä olla välillä ihan vaan arkisen sininen. Kevään kamppis, Kevättalven Alennusviikot Hiilaritietoisten keskustelufoorumilla, ovat käynnistyneet alentavasti. Alennus on koskenut nyt lähinnä kaikkea muuta paitsi syömistä. Näytän olevan TAAS huoleton hulivili ja turpaan tulee tungettua kaikensorttista sinne kuulumatonta ainesta. Rypsiporsaaseen en vielä ole langennut. Rypsiporsas kuulostaa vähän siltä, että se makaa letkuissa jossain vanhainkodin uumenissa ja korisee. Toinen mielikuva on jänskästi sellainen geenimuunneltu, että sikarukkaan on istutettu rypsirapsin geenejä. En tiedä, mutta minusta rypsi on maistunut hirveälle, oli se sitten öljyvä tai ei. Vaikka olen ollut järkyttävä tupakkimie..henkilö. Loppui parin harjoituskerran jälkeen sairastamaani sikainfluenssaan. Näyttää korvautuneen kirjoittamisvimmalla... Tikkeriperinkin olen unehtanut rakennella vyötäröni ymmyriäisyyttä mittaroimaan. Vaakaan en koske, kun...

Selailin tässä huvikseni eri lehtien nettisivuja ja terveysosioita niissä. Osassa lehdistä olikin silkkaa huuhaata, skeidaa ja huttua koko terveysosasto. Kun toimittaja silpaisee jutun ja jättää komeasti tarkistelematta tietonsa, niin vot! Silläpä saadaankin mutujen joukkokokoontuminen yhteen artikkeliin oikein sa*t*nan tavalla. Ja vielä, kun terveys on niin suhteellinen käsite. Tuttavapiiriin kuuluu ns. terveiden mittakaavassa todella sairatakin sekä fyysisesti vammautuneita. He toteavat useimmiten, että terveenä on oltu! Vaikka jonkun terveeksi kutsutun silmissä heistä ei tule terveitä itkemälläkään. Mielestäni terveys on enemmän arpapeliä ja mielentila. Oma kokemukseni on, että diabeteksesta ja fyysisistä vammoistani huolimatta, olen terve ihminen. Mentaalihygieniastani moni voi kyllä olla toista mieltä. Mutta se on sen asia. Pitäköön tunkkinsa. Herkullisia olettamia, väitteitä ja täysin potaskaa unohtamatta. Mietin sitä, että mitäs, jos näitä juttuja lukeekin sitten immeinen, jon...

Lainaan heti alkuun Feissarista pätkän Varpua. Rips, noin. -klipsis, lainaus alkaa-  Sain sähköpostia, jossa kyseltiin kantaani tämmöiseen asiaan: Mikä on vähähiilihydraattisen määritelmä Suomessa, Ruotsissa  LCHF-lehti määrittelee seuraavasti: 1) max 10g hiilareita (E2%) tiukkadieetti 2) max 25g   (E5%) normaali 3) max 50 g  (E10%) ylin mahdollinen 4) max 100g  (E20%) hiilarirajoitteinen Ymmärrän, että kun tehdään tutkimusta, on määriteltävä tarkkaan, mitä tarkoitetaan kun puhutaan vähähiilihydraattisesta. Yleensä tutkimuksissa on tarkoitettu käytännössä VÄHEMPihiilihydraattista. Mutta ihan en tajua. mihin tavalliset ihmiset tarvitsevat tuota tietoa? Ja mihin nuo rajat perustuvat? Nuo eivät ole Atkinsia, vaan ilmeisesti ruotsalaisgurujen ja tiukistelijoitten määritelmiä? -klapsis, lainaus päättyy- Ajatus vaikuttaa aivan päättömältä. Siis tuo määritelmä. Rajaaminen. Mielestäni rajat syyllistävät. Tulee niitä ...

Alussa oli suo, kuokka ja suokuokka-Jussi. Alussa loi Sonja lunta. Ja lopussa kiitos seisoo. Tervetuloa uuteen uskoon ja toivoon väännettyyn ulkoasuun. Alkuun on todettava, että jaa-a, mitähän sitä pitikään todeta? Todetaan nyt vaikka, että on aamu ja työmatkaliikenne pahimmoillaan. Image -lehdessä Pekka Hiltunen (ja häntä siteeraa myös Varpu ) puhuu masennuslääkkeistä, niiden tutkimuksesta ja sen sietämättömästä keveydestä. Masennus jokseinkin kuleksii käsi kädessä ylipainonkin kanssa. Mutta kumpi on ensin, paino vai masennus, sitä on vaikea sanoa. Masentunut laihtuu aika usein, kun ruokahalu masennuksen myötä katoaa. Ei huvita enää mikään. Eikä sekään. No, se siitä masennuksesta. Voisin hölistä asiasta pitkät pätkät. Vaikka huomisaamuun, mutta ihan nyt en tunne asiaa omakseni. Sen sijaan ajattelin hinkuvinkua eilisen Hesarin kirjallisuustarjontasivusta. Linkkiä juttuun ei tietenkään ole, kun oli vanhassa ruokatorstaissa. En minä sitä vieläkään osaa muuksi sanoa, kuin ruokators...

Kiitän taas nuoruuteni lukemistoa, legendaarista Pahkasikaa. Melkein kaikki löytyvät tuolta vintin uumenista ja toivon, ettei seassa ole kovasti hiirenpesiä. Tuokin otsikko on pöllitty Pahkiksesta. Ja toivotan tietenkin kaikille lukemaan vaivautuneille mukavaa vuotta 2011. Lukemisen jälkeen te vasta vaivautuneita olettekin. Se taas pääsi yllättämään tämä uusi vuosi. Kyllä. Nautimme avioliiton kautta saadun lisäosani kanssa kuohuviiniä. Porukka puhuu kuoharista. Siitä tulee ennemminkin mieleen eläinlääkäri, joka käy kuohimassa elukoita. Enkä minä ainakaan voisi kuvitella elukkatohtoria tungettuna mihinkään lasiin. Kuohuviini on pakollinen kuvio, johan tässä pyörähtää kohta ties kuinka mones vuosi käymäselleen. Tuosta "kuoharista" juontui mieleeni jo FB:ssä tirisemäni kääntäjäsuomi. Vallan innokkaana ruokaohjelmien tillittäjänä kiinnitän huomiota hulppeisiin käännöksiin. Porkbellynkin voi kääntää usealla eri tavalla. Näämmäs. Välillä se on siankylkeä, sian sivua, sian vatsa...

Tässä heitellessäni keräyspaperikassiin vanhoja lehtiä, löysin seasta jokusen melko käyttökelpoisenkin aviisin. Joitakin hyviä ohjeita oli mennä sivu suun, kun käsi kävi tiuhaan kohden täyttyvää kassia. Josko noista ohjeista nyt jotain hyötyä ja hupia olisi, se jäisi nähtäväksi. Otetaan talteen, toiseksikin viisivuotiskaudeksi. Tilasin aikani kaikkia näitä kotiin ja puutarhaan liittyviä lehdyköitä. Aluksi ne olivat reilusti sellaisia vähän rahvaanomaisia ja niistä oli ihan hillittömästi hyötyä. Oli milloin minkäkinlaista ideaa ja ruokaohjetta, penninvenytystä, puutarhavinkkejä varmoista kukkijoista, neuvoja taimien valinnasta ja sitä rataa. Niitä aikoja haikailen edelleen. Nyt en viitsi nähin lehtiin paljoakaan ryhtyä, kuin arvauskeskuksen odotushuoneessa, että olisin tarpeeksi kammottavan näköinen marssiessani shamaanin huoneeseen. Viikon sairasloma tulee siltä istumalta, enkä ehdi edes istumaan. Pidän itseäni loistavana kotikokkina, mutten suostu suurin surminkaan tekemä...

Ajatus katkokävelee tässä joulunjälkeisessä sohjossa. Myönnän heti kättelyssä, näin julkisesti, että olen onnistunut joulun aikana sörsselöimään hiilareissa nilkkojani, ellei jopa nivusiani myöten. Ja sen huomaa!!  Jukoliste. Tätä se haki koko syksyn, hiilarikuormituksen kippaamista yli äyräitten oikein huolella. Kaikki meni. Ihan kaikki. Ja kaivokin paloi. Ja koko jupakka alkoi tuoreesta ruisleivästä. Nimenomaan! Tuoreesta täysrukiisesta, raskiin leivotusta Leipomo Emil Halmeen erinomaisesta, ties kuinka kauan lämpimänä olleen uunin lämmössä paistetusta leivästä! Sain sellaisen hyppysiini aatonaattona. Homma meni näin, kutakuinkin, ennen kuin järkeni himmeni: Söin tuoreeltaan ko. leipää kaksi palaa. Kaikki hyvin. Nam. Voita päälle, namnam. Siinä kinkkua uuniin valmistellessa (lämpimän vesihanan alla sulatetaan sen verran, että saadaan muovit pois). Illalla söin vielä toisen, kaksipuolisen pikkupalan. NAM. Tarkastin samalla kinkun lämpötilan. Marssin haeskelemaan myös olutta....

Seuraavat tarinat saattavat sisältää voimakkaita kohtauksia, tai ainakin luettuanne saatatte saada voimakkaan kohtauksen, joten vanhempien läsnäolo näitä luettaessa olisi suotavaa. Otatte ensin niiltä pullon pois, ettei läiky näppikselle tai läppäriin glögit. Olen suureksi kauhuksenne laatinut muutamia opettavaisia tarinoita lap...äh, lapsenmielisille. KAUPUNKI. Kerran, kauan sitten oli havaittavissa jouluvalojen välkettä ja kiirettä ympäri suuren kaupungin. Kaupunki ei ollut suuren suuri, olipahan vain sellainen kaupunkipahanen jossakin hämärän rajamailla. Siis talvihämärän. Kaupunki yritti epätoivoisesti erottua edukseen, muttei onnistunut siinä. Se otti uuden ja mahtipontisen nimenkin. Ja alkoi haalia ympäriltään lisää kaupunkia, ollakseen suurin ja hienoin kaupunki koko talvisessa maassa. Se teetätti itselleen kasvojenkohotuksen, uusia suonia ja hienoja lasipalatseja. Mutta se oli aina vaan pieni, surkea kaupunki, kun sitä tarkasteli matkan päästä. Varsinkin kun lähellä oli suu...