Uutta Vuotta...!
Jees, se otti ja vaihtui tuo vuosi. Nyt alkoikin moninkertainen "juhlavuosi". Huomasin semmoisenkin justiin.
Minä tulen kypsään ikään. Täytän viisikymmentä. Viidenkympin villityksestä tahi kriisistä ei tietoakaan. Ikä on mielentila. Tänäänkin tunsin itseni yhdeksänkymppiseksi, enkä yhtään yli...
Pari koiraa täyttää kymmenen vuotta, yksi tulee viiden vuoden korkeaan ikään. Ehkäpä tänä vuonna syntyy meidän koiriemme seuraava sukupolvikin, ken tietää. Kyllä, möhkiäisen tahtoisin tänne kuolaamaan. Voi kun tämä toiveeni toteutuisi.
Siitä on kaksikymmentä vuotta, kun tapasin ensikerran nykyisen aviomieheni. Ja tusina vuosia ollaan saman sukunimen kanssa tässä käkitty.
Vammani, nilkassa ja kädessä, ne jotka haittaavat, täyttävät kymmenen vuotta, enkä voi sanoa, että ovat parantuneet ratkaisevasti.
Blogi täyttää neljä, herranjestas, joko minä olen kiusannut kansaa niin kauan tällä höpötyksellä? Ja aion jatkaakin, olen erittäikin kyllääntynyt siihen arroganssiin, jota olen erinäisistäkin blogeista löytänyt. Ihan puistattaa, kuinka luulevat olevansa muiden yläpuolella ja bloggaavat varsinaisia idioottimaisuuksia tämän tuosta. Minä en luule. Minä tiedän.
Moottoripyöräilyn aloittamisesta tulee viisitoista vuotta. Auh. Ekan motskarin hankinnasta myös...!
Kennelnimen saannista tusina vuosia, vaikken mikään massahurmaaja sillä rintamalla olekaan. Ei ole rahaa! Koirankasvatus maksaa niin saatanasti, etkä koskaan saa rahoillesi minkään sortin katetta. Enkä ole mikään exhibitionisti, en tykkää olla framilla. Joskus on pakko.
Suomalaisen rautatieliikenteen alkamisestakin tulee sata vuotta. Silloin alkuun junat olivatkin aikataulussa.
Sekä se, että maailma loppuu ihan koht'sillään.
Taidan viettää tämän vuoden visusti kellarissa...
LUKEMAAN VAIVAUTUNEILLE OIKEIN RATTOISAA UUTTA VUOTTA 2012! Rääkkään teitä typerillä ja kuivilla kirjoituksillani ärsytyksen tuolle puolen tänäkin vuonna. En onnistunut kadottamaan hermosolujani viimekään vuonna juopottelemalla, niin tänä vuonna jätän juopottelun väliin, jotakuinkin kokonaan.
-Massu

Kommentit