Mutavellin Macchiavelli.
Kyllä on sitten sopiva blogautussää. Pilven varjot vaeltavat ja kylvävät pari pisaraa vettä lisää rutik läpimärkään maastoon. Ihan kuin ei olisi kesällä sitä jo tullut. No, enivei ja heisulivei. Ei haittaa, kun istuu sisällä lämpimässä. Tosin pakko tuonnekin on mennä rytyämään, kun koirat velvoittavat. Mikäs sen mukavampaa...hrrr. Sopiva vaatetus ylle ja baanalle, eihän se sen kummempaa ole. Niinkuin syöminenkään. Sopivat eväät ja silleen. Laiskottelulle tuppaa aina löytymään hyviä selityksiä pilvin pimein, ihan kaikensorttiselle laiskottelulle. En voinut, kun... Olin muualla, kun... Olisi pitänyt... Voisin... Tälläviisiin alkavat useimmat lauseet, kun pidetään puolustuspuheita, että miksei. Iltaa kohden sää ei muuten edes ole parannut, päinvastoin. Ajelimme umpisynkällä ja myöskin tylsällä kakkostiellä jonkun ultravarovaisen vanhemmanmallisen, siis iäkkään farmariauton takana, jonka kuljettajaksi paljastui nuorehko nainen. Mieli teki pysäyttää, että "Hei, 40km/h on vähän liian hiljainen vauhti, kun autoja tulee vastaan...vai pyrkiikö sotaratsusi vastaantulevien kyytiin?"
Toivoakseni, kun aamulla herään jatkamaan tätä, olisi parempi sää eli keli.
Nyt on hankala sanoa, kun ei tuonne vielä näe, että mitä ilmaa se minulle huomenna taritsee. Toden totta, ihan sama. Olen piehtaroinut monta päivää suolakalanhimoisena. Toinen mille mieleni on laulellut oodeja on juusto. Ihana juusto! Harmi vaan, ettei niitä ihania juustoja kohta enää Suomessa ole. Minne on kadonnut juustosta maku ja luonne? Mihin ovat joutuneet aromit ja vivahteet? Itkeskelin vaimeasti lukiessani kirjaa "Iloinen Juusto", vuodelta 1962. Silloin jos olisi kirjailija tiennyt, mihin pisteeseen olemme ajautuneet viisikymmentä vuotta myöhemmin, hän olisi itsemurhannut itsensä paperiveitsellä. Mutta siihen suolakalaan. Sitä siis piti saada. Koska olen mummo, WannabeChef ja agraarijuureni ovat vielä hyvinkin pinnassa, olen jo hyvissä ajoin hommannut muikkua ja silakkaa tarjousmyynneistä, mahdollisimman tuoretta. Siis sitä vähintään neljä päivää vanhaa, kun täältä ei tuoretta saa edes aseella uhaten. Onkohan kukaan yrittänyt? Juoksumarssia siis jääkaapin uumeniin ja kas, pääläri päätöntä muikkua haltuun. Vettä keittymään. Sen perästä totesin, että tönkkösuolattua muikkua ei voita mikään. Lanttuja kappaleina veteen ja melkein kypsäksi keitellen. Muikut siihen viimeiseksi päälle. Nautitaan jääkaappikylmän voin ja piimän kera. Vot, että oli hyvää. Joku vellihän se tuokin on, mutta perunoilla. Nauriista voi tehdäkin naurisvelliä, kermaa ja voita ja keitettyä nauriita. Survotaan ja kermaa ja voita peliin, se on siinä. Ehkä suola ja pippuri parantaa makua ja muutama yrttikin!
Eineestä tokeennuttuani totesin, että alan vuntsailla syntyjä syviä. Heräsin tuossa kolme varttia sitten. Enkä muista, mitä olen vuntsaillut. Kaikista maailman asioista selvisi minulle jo varmaan miljoonatta kertaa, että PITÄYDY YKSINKERTAISUUDESSA. Olenhan minä tehnyt monimutkaisiakin reseptejä ja ohjeita sekä vaikka minkäsorttisia voltteja tuossa hellan äärellä. Mutten ole omasta mielestäni onnistunut kovin hyvin, parahultaisesti vain. Mutta siinä vaiheessa, kun olen jättänyt turhat krumeluurit ja hilppeet vähemmälle huomiolle olen onnistumut suorastaan yllättävän hyvin, yllättämään jopa itseni! Kuten tuosta lanttu-muikku -hommelista huomasin. Sekä yllättäen muistamastani muhennetusta brysselinkaalista. Ruusukaali loppui kesken ja tälläsin sijalle tavallista. Pienen pieni kerä tavallista keräkaalia silpuksi ja voin kanssa pannuun, ruusukaalit neljään osaan ja samaan osoitteeseen. Vähän lisää voita, mausteet maun mukaan, maustepippuria, meiramia ja timjamia tuli lykättyä ja vähän lisää voita sekä kermanloppu. Kääntelin ja annoin muhia. Siinä sitä oli makkaran kyytipojaksi mukava ehtoopala.
Ihan näitten päättömien tuumailujen ja turhan jorinan jatkeeksi onkin sitten hyvä laittaa pari mukavaa, vanhaa reseptiä, jos nyt vaikka Sota-ajan keittokirjasta, vuodela 1917.
SOTAVOI
2½ dl täysimaitoa
½ rkl. perunajauhoja (20gr)
250 gr voita
suolaa
Perunajauhota sekoitetaan tilkkaseeen maitoa; loput maidosta kiehautetaan ja perunajauhot sekoitetaan joukkoon ja saavat kiehahtaa. Seoksen annetaan jäähtyä noin 35 asteeseen, jolloin notkeaksi vatkattu voi pienissä erin pannaan sekaan. Seos vatkataan, kunnes se tulee aivan sileäksi, suolataan ja pannaan jähmettymään kylmään paikkaan. (Hyvin maukasta). ½ kg voita.
-tämä oli Valtion Kotitaloustoimikunnan tiedonanto sanottiin reseptin lopussa. Kirjassa on paljon muistakin rasvaresepteistä, mm. Rasvahöysteestä ja parista erilaisesta Paistinrasvasta. Osastolla "kaikenlaista". Sotavoistakin on toinen versio. Hauskoja nämä vanhat keittokirjat.
Toivoakseni, kun aamulla herään jatkamaan tätä, olisi parempi sää eli keli.
Nyt on hankala sanoa, kun ei tuonne vielä näe, että mitä ilmaa se minulle huomenna taritsee. Toden totta, ihan sama. Olen piehtaroinut monta päivää suolakalanhimoisena. Toinen mille mieleni on laulellut oodeja on juusto. Ihana juusto! Harmi vaan, ettei niitä ihania juustoja kohta enää Suomessa ole. Minne on kadonnut juustosta maku ja luonne? Mihin ovat joutuneet aromit ja vivahteet? Itkeskelin vaimeasti lukiessani kirjaa "Iloinen Juusto", vuodelta 1962. Silloin jos olisi kirjailija tiennyt, mihin pisteeseen olemme ajautuneet viisikymmentä vuotta myöhemmin, hän olisi itsemurhannut itsensä paperiveitsellä. Mutta siihen suolakalaan. Sitä siis piti saada. Koska olen mummo, WannabeChef ja agraarijuureni ovat vielä hyvinkin pinnassa, olen jo hyvissä ajoin hommannut muikkua ja silakkaa tarjousmyynneistä, mahdollisimman tuoretta. Siis sitä vähintään neljä päivää vanhaa, kun täältä ei tuoretta saa edes aseella uhaten. Onkohan kukaan yrittänyt? Juoksumarssia siis jääkaapin uumeniin ja kas, pääläri päätöntä muikkua haltuun. Vettä keittymään. Sen perästä totesin, että tönkkösuolattua muikkua ei voita mikään. Lanttuja kappaleina veteen ja melkein kypsäksi keitellen. Muikut siihen viimeiseksi päälle. Nautitaan jääkaappikylmän voin ja piimän kera. Vot, että oli hyvää. Joku vellihän se tuokin on, mutta perunoilla. Nauriista voi tehdäkin naurisvelliä, kermaa ja voita ja keitettyä nauriita. Survotaan ja kermaa ja voita peliin, se on siinä. Ehkä suola ja pippuri parantaa makua ja muutama yrttikin!
Eineestä tokeennuttuani totesin, että alan vuntsailla syntyjä syviä. Heräsin tuossa kolme varttia sitten. Enkä muista, mitä olen vuntsaillut. Kaikista maailman asioista selvisi minulle jo varmaan miljoonatta kertaa, että PITÄYDY YKSINKERTAISUUDESSA. Olenhan minä tehnyt monimutkaisiakin reseptejä ja ohjeita sekä vaikka minkäsorttisia voltteja tuossa hellan äärellä. Mutten ole omasta mielestäni onnistunut kovin hyvin, parahultaisesti vain. Mutta siinä vaiheessa, kun olen jättänyt turhat krumeluurit ja hilppeet vähemmälle huomiolle olen onnistumut suorastaan yllättävän hyvin, yllättämään jopa itseni! Kuten tuosta lanttu-muikku -hommelista huomasin. Sekä yllättäen muistamastani muhennetusta brysselinkaalista. Ruusukaali loppui kesken ja tälläsin sijalle tavallista. Pienen pieni kerä tavallista keräkaalia silpuksi ja voin kanssa pannuun, ruusukaalit neljään osaan ja samaan osoitteeseen. Vähän lisää voita, mausteet maun mukaan, maustepippuria, meiramia ja timjamia tuli lykättyä ja vähän lisää voita sekä kermanloppu. Kääntelin ja annoin muhia. Siinä sitä oli makkaran kyytipojaksi mukava ehtoopala.
Ihan näitten päättömien tuumailujen ja turhan jorinan jatkeeksi onkin sitten hyvä laittaa pari mukavaa, vanhaa reseptiä, jos nyt vaikka Sota-ajan keittokirjasta, vuodela 1917.
SOTAVOI
2½ dl täysimaitoa
½ rkl. perunajauhoja (20gr)
250 gr voita
suolaa
Perunajauhota sekoitetaan tilkkaseeen maitoa; loput maidosta kiehautetaan ja perunajauhot sekoitetaan joukkoon ja saavat kiehahtaa. Seoksen annetaan jäähtyä noin 35 asteeseen, jolloin notkeaksi vatkattu voi pienissä erin pannaan sekaan. Seos vatkataan, kunnes se tulee aivan sileäksi, suolataan ja pannaan jähmettymään kylmään paikkaan. (Hyvin maukasta). ½ kg voita.
-tämä oli Valtion Kotitaloustoimikunnan tiedonanto sanottiin reseptin lopussa. Kirjassa on paljon muistakin rasvaresepteistä, mm. Rasvahöysteestä ja parista erilaisesta Paistinrasvasta. Osastolla "kaikenlaista". Sotavoistakin on toinen versio. Hauskoja nämä vanhat keittokirjat.
Kommentit