Ihmetyksenpoikasia ja -tyttösiä
Ihmettelin erinäisiäkin asioita tässä aamutuimaan, ja eksyin ruokasivuille, feissariin ja huomasin, että linkkilistastani puuttuu Raholan syötäviä sanoja.
Rahola, muistaakseni Jaakko Rahola. Joka on kerännyt valtavan tietopankin tavallisen ja tavattomankin pulliaisen tutkittavaksi omille sivuilleen netin uumeniin. Kiitos siitäkin! Laitan tähän vielä linkinkin: http://www.ruokasanastot.net/ koska jäin niille jumiin puoleksi tunniksi...Taas.
Usein bongailen tuolta ideoita, sillä tekstissä saattaa sellaisiakin vilahdella. Vaikka kyse on asiapitoisesta, joskus vähän kuivakastakin kirjoittelusta. Tai eihän tuo mitään "kirjoittelua" ole, ennemmin täyttä asiaa.
Niin noh, mitäs tässä taas pitikään pähkiä.
Joku mainitsi feissarin puolella sanat kilvoittelu ja askeesi. On meitä moneksi, totta kai! Mutta se mitä minä olen kautta aikain ihmetellyt, on tämä kilvoittelu, kisaaminen, kilpailu ja muu ottelu tämän laihtumisen kanssa.
Kun esimerkiksi tuosta kilvoittelusta tulee todellakin mieleen enimmäkseen Raamatun pyhien viruminen ruoatta ja juomatta jossain "erämaassa"! Eihän laihdutus sitä ole!
Samoin tämä kilpailu itsensä voittamiseksi. Onko sinulla mahdollisesti kylkeenkasvanut kaksonen, vai onko mielesi niin pahasti jakautunut, että taistelet itsesi kanssa ja itseäsi vastaan? Hakeudu pian lääkäriin, että saadaan lääkitys tuolle mielialahäiriölle.
Otan orrelta sanan "kisaaminen". Miten kisaaminen laihdutukseen kuuluu? Mielestäni sekään ei kuulu tähän, koska kisat ovat leikkimielistä menoa, ja joskus laihistelu on totista totta...Tosin tätä kisa -sanaa viljellään myös urheilukilpailujen nimissä.
Ottelu? Mitä ihmettä? Ketä vastaan? Kun se on kamppailu jotain vastustajaa vastaan. No, onhan tuo ylipainokin melkoinen vastus, mutta se ei ole erillinen osa minua, vaan tukevasti kiinni vyötärössäni.
Justiin, hukkasin taas johtoajatukseni, kun öksyin näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Ei se mitään, enpä minä koskaan ole kovin johdonmukainen ollut. Niin, minua siis suunnattomasti ärsyttää tämä kilpailuvietin manaaminen tässä laihtumisessa. Sitä on omissakin puheissaan vaikeaa välttää, koska kaikki ihmiselämässä näytetään niputetun jonkun kilpajutun taakse, alle tai sisälle. Olet epäonnistunut, jos et voita! Ja sitten ihmetellään, miksi ihmiset masentuvat ja ahdistuvat töissä. Onko ihme, onko?? Onko ihme, että sitten lohduttautuu syömällä tai juomalla tai sekä että? Yhteiskunnassa ei ole enää "armeiliasuutta" eikä erilaisuuden sietokykyä. -äää- voisin paasata tästä loputtomiin! Mutta nyt heitän kilpailun romukoppaan.
Ei kai pitäsi taas hullua yllyttää, mutta ei laihtuminen voi olla kovin mutkikas prosessi, kun sen omaan ajukoppaansa saa tolkutettua. Kaikki se, että miten, koska ja kuinka, mikä sopii minulle ei välttämättä sovi sinulle. Minä en kestä hiilihydraatteja, mutten kestä jumalattomasti niitä muitakaan aineita. Ja vauhti painonputoamiseen on vähän niinkuin sivuseikka, mutta jokin tavoite on oltava!
Kun minulla on ainakin kaavailtuna pienin askelin kuljettava polku, joka tuo minut takaisin siihen, missä olen aikoinaan jaksanut! Siis hyvänolonpainooni. Ja olen antanut siihen aikarajan. Tavoitteen viikoille ja kuukausille, sekä menen lempeästi, enkä tee äkkiliikkeitä. Tämä on pisimpiä henkilökohtaisia projektejani. Sekä mikä parasta! Voin käyttää omaa luovuuttani rakkaassa keittiössäni! Se on minulle henkilökohtaisesti tärkeää. Olenhan minä visuaalis-oraalinen olento, sekä rakastan tätä kieltä, siitä kiitos suomenopettajalleni. Tai siis hallinnoiva entiteettini on tätä kaikkea. :)
Vedän maton altani: Aloita aivoista! Laihtuminen on yhtälailla henkinen kuin fyysinenkin prosessi. Aseta se tavoite, "muutama kilo"on liian epämääräinen ja 55kg ihan liikaa tavoitteeksi. Olisiko 3kg tai 5kg? Jaa se viikoille. Etsi tapa laihtua, josta pidät. Tee tarvittavat muutokset. Hitaasti! Hitaasti, siksi, että uusien tapojen opetteleminen ei ole sitä, että nymmäävaanruppeen, heti. Olet kohta lähtökuopissa. Ja sama alusta.
Mutta hei! Ei minun pitänyt olla mikään saarnaaja eikä Job eikä varsinkaan Obi Wan Kenobi. Nyt tämä jorina saa riittää, surffaanpa netistä muutaman ruokaohjelman silmäniloksi.
Rahola, muistaakseni Jaakko Rahola. Joka on kerännyt valtavan tietopankin tavallisen ja tavattomankin pulliaisen tutkittavaksi omille sivuilleen netin uumeniin. Kiitos siitäkin! Laitan tähän vielä linkinkin: http://www.ruokasanastot.net/ koska jäin niille jumiin puoleksi tunniksi...Taas.
Usein bongailen tuolta ideoita, sillä tekstissä saattaa sellaisiakin vilahdella. Vaikka kyse on asiapitoisesta, joskus vähän kuivakastakin kirjoittelusta. Tai eihän tuo mitään "kirjoittelua" ole, ennemmin täyttä asiaa.
Niin noh, mitäs tässä taas pitikään pähkiä.
Joku mainitsi feissarin puolella sanat kilvoittelu ja askeesi. On meitä moneksi, totta kai! Mutta se mitä minä olen kautta aikain ihmetellyt, on tämä kilvoittelu, kisaaminen, kilpailu ja muu ottelu tämän laihtumisen kanssa.
Kun esimerkiksi tuosta kilvoittelusta tulee todellakin mieleen enimmäkseen Raamatun pyhien viruminen ruoatta ja juomatta jossain "erämaassa"! Eihän laihdutus sitä ole!
Samoin tämä kilpailu itsensä voittamiseksi. Onko sinulla mahdollisesti kylkeenkasvanut kaksonen, vai onko mielesi niin pahasti jakautunut, että taistelet itsesi kanssa ja itseäsi vastaan? Hakeudu pian lääkäriin, että saadaan lääkitys tuolle mielialahäiriölle.
Otan orrelta sanan "kisaaminen". Miten kisaaminen laihdutukseen kuuluu? Mielestäni sekään ei kuulu tähän, koska kisat ovat leikkimielistä menoa, ja joskus laihistelu on totista totta...Tosin tätä kisa -sanaa viljellään myös urheilukilpailujen nimissä.
Ottelu? Mitä ihmettä? Ketä vastaan? Kun se on kamppailu jotain vastustajaa vastaan. No, onhan tuo ylipainokin melkoinen vastus, mutta se ei ole erillinen osa minua, vaan tukevasti kiinni vyötärössäni.
Justiin, hukkasin taas johtoajatukseni, kun öksyin näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Ei se mitään, enpä minä koskaan ole kovin johdonmukainen ollut. Niin, minua siis suunnattomasti ärsyttää tämä kilpailuvietin manaaminen tässä laihtumisessa. Sitä on omissakin puheissaan vaikeaa välttää, koska kaikki ihmiselämässä näytetään niputetun jonkun kilpajutun taakse, alle tai sisälle. Olet epäonnistunut, jos et voita! Ja sitten ihmetellään, miksi ihmiset masentuvat ja ahdistuvat töissä. Onko ihme, onko?? Onko ihme, että sitten lohduttautuu syömällä tai juomalla tai sekä että? Yhteiskunnassa ei ole enää "armeiliasuutta" eikä erilaisuuden sietokykyä. -äää- voisin paasata tästä loputtomiin! Mutta nyt heitän kilpailun romukoppaan.
Ei kai pitäsi taas hullua yllyttää, mutta ei laihtuminen voi olla kovin mutkikas prosessi, kun sen omaan ajukoppaansa saa tolkutettua. Kaikki se, että miten, koska ja kuinka, mikä sopii minulle ei välttämättä sovi sinulle. Minä en kestä hiilihydraatteja, mutten kestä jumalattomasti niitä muitakaan aineita. Ja vauhti painonputoamiseen on vähän niinkuin sivuseikka, mutta jokin tavoite on oltava!
Kun minulla on ainakin kaavailtuna pienin askelin kuljettava polku, joka tuo minut takaisin siihen, missä olen aikoinaan jaksanut! Siis hyvänolonpainooni. Ja olen antanut siihen aikarajan. Tavoitteen viikoille ja kuukausille, sekä menen lempeästi, enkä tee äkkiliikkeitä. Tämä on pisimpiä henkilökohtaisia projektejani. Sekä mikä parasta! Voin käyttää omaa luovuuttani rakkaassa keittiössäni! Se on minulle henkilökohtaisesti tärkeää. Olenhan minä visuaalis-oraalinen olento, sekä rakastan tätä kieltä, siitä kiitos suomenopettajalleni. Tai siis hallinnoiva entiteettini on tätä kaikkea. :)
Vedän maton altani: Aloita aivoista! Laihtuminen on yhtälailla henkinen kuin fyysinenkin prosessi. Aseta se tavoite, "muutama kilo"on liian epämääräinen ja 55kg ihan liikaa tavoitteeksi. Olisiko 3kg tai 5kg? Jaa se viikoille. Etsi tapa laihtua, josta pidät. Tee tarvittavat muutokset. Hitaasti! Hitaasti, siksi, että uusien tapojen opetteleminen ei ole sitä, että nymmäävaanruppeen, heti. Olet kohta lähtökuopissa. Ja sama alusta.
Mutta hei! Ei minun pitänyt olla mikään saarnaaja eikä Job eikä varsinkaan Obi Wan Kenobi. Nyt tämä jorina saa riittää, surffaanpa netistä muutaman ruokaohjelman silmäniloksi.
Kommentit