Mahasta ottaa...

Aamullinen säikähdys teki tepposet. En päässyt tänne näppylöimään yhtään mitään, virhekoodia vaan pukkasi. Niipä tyydyin polttelemaan tässä yöpaita päälläni, villasukat jalassa ja tukka sekaisin, vaikka mitä. Tupakit on kauempana, ja nyt ei ole tullut sitäkään lajia paljon harrastettua. Siis CD-levylle polttelin vanhan koneeni sisikuntaa.

Mutta. Eiliseen läskikapina -postaukseeni viittoillen, mennäänpä vähän tähän juttuun: suvaitsevaisuus.

Miten te käsitätte tämän käsitteen? Mitä suvaitsevaisuus oikeasti on teidän mielestänne? Onko suvaitsevaisuuden varjolla toisten ihmisten syyllistäminen teistä oikein? Entä painostaminen suvaitsevaisuudella? Oletko parempi ihminen, jos olet suvaitsevainen? Minkälaista on suvaitsevaisuutenne?
Käytättekö suvaitsevaisuutta suojautumiseen vai lyömäaseena?

Minä kun olen sitä mieltä, että suvaitsevaisuuden varjolla tehdään politiikkaa siinä missä kodin, uskonnon ja isänmaankin. Eli sitä käytetään hyväksi kaikin tavoin ja suvaitsevaisuus -parka kärsii.

Se miksi haluan puhua suvaitsevaisuudesta on, että moni meistä väittää olevansa suvaitsevainen ja seuraavassa hetkessä osoittaa käyttäytymisellään että puhuu selvää paskaa. Ai, miten niin? Kun kanssasi keskusteleva henkilö toteuttaa käytännössä vitsin, että minä en ole mikään rasisti, mutta mitään en niin pal inhoa, kun mustalaisia. Niin siinä vaiheessa kannattaisi lähteä huomauttelun jalolle tielle. Jos tilanteessa ei ole viisaampaa hiljaa myönnellä ja peesailla.

Usein näillä kiloilla, joita tässä olen kanniskellut, on törmännyt tähän vekkuliin "suvaitsevaisuus" -teemaan. Ja varsinkin nyt, kun on kertonut, että noudattaa jotain muuta elämäntapaa, kun virallisterveellistä tai painonvartijoita....jännää. Toinen juttu onkin sitten se, että onko sitä suvaitsevainen itseään kohtaan? ...vai vähän liiankin?

Mutkia on siis vielä ihmispolon tiellä. Kun eilen juttelin tuosta feissarin ketjusta tuttavani kanssa, hän on ollut joskus niin laiha, että on sen takia joutunut ns. selittelemään ulkonäköään. Kai se on näissä äärilaidoissa, että molemmat saavat selvittää olemassaoloaan ympäristölleen, niin huikean lihavat kuin laihatkin. Ja ihmiset saavat omasta mielestään esittää molemmille tyypeille kysymyksiä ties mistä.
Mutta kiittää täytyy häntä, antoi minulle lohdullisen kommentin: "Olen pitänyt sinua aina kookkaana, en lihavana!" ja sanoa täytyy, että tuo ihminen ei sitten imartele ainakaant tahallaan. Sain taas uutta potkua tähän syömisen julmaan maailmaan. Toinen jalka kävi banaaninkuorella.

Että ei tämä elämäntapojenmuutos ihan ruusuilla tanssimista ole, se on ohdakekruununkin kanssa kulkemista ja varsinkin sisäistä havainnointia.

Mitä sisäiseen havainnointiin tulee, niin havaitsin tässä jälleen sen, että tiettyyn aikaan kuukaudesta tulee järjetön hiilarinhimo. Eikä mikään ihan pieni. Vaan siis järjetön. Ja jos siinä antaa pikkusormen hiilariperkeleelle, niin menee käsi selkäruotoa myöden. Tunnustan: söin eilen paistettuja perunoita ja päivällä kaksi "ruis"leipää. Aijai. Arvatkaa vaan, olenko nyt krapulassa? Kyllä, niin oudolta kuin se kuulostaakin, hiilihydraattikrapula ON olemassa, se ei ole pelkästään myytti.

Palataan aiheisiin.