Hallitse, hallitse ja hallitse.

Mikähän erinommaanen ny on, kun tässä ärsyttää taas vähän kaikki. Aloin ärsyyntyä jo edellisestä postauksestani, kun nyt luettuna se tuntui osittain helvatillisen tekopyhältä jaarittelulta. Varpu oli kommentoinut sitä juuri sillä, että mikähän siinä on, ettemme osaa elää ja antaa toistenkin elää? Niin mikä?

Entisessä elämässäni koin juuri näitä juttuja, etten "saanut olla rauhassa", vaan minulle tuli sellainen olo, että minua kytättiin. Tunne kasvoi hallitsemattomaksi pelkäämiseksi, ettei suunnilleen verhoja uskaltanut avata! Saati että olisi kuunnellut radiota tai katsonut telkkaria, varsinkaan myöhään illalla. Jos valot unohtuivat päälle, niin jo joku kyseli alkoholinkäytöstä. Tai jos sait itsesi kinnattua keppien kanssa kaupalle, niin olit luopio, joka jättää "toverit" pulaan. Auts! Tunsin, etten enää hallitse itseäni! Vaan se on joku ulkopuolinen, joka kertoo, että mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Kuulkaa, arvatkaa onko ollut pitkä tie pois tuosta "hallitsemisen" tunteesta?

Ja lehdet ovat taas väärällään näitä elämänhallintaohjeita. Joista suurin osa on silkkaa potaskaa. Hallitse sitä ja hallitse tätä! Heikkohermoiset eivät kohta hallitse enää suoltaan näiden hallintajuttujen sankassa viidakossa. Yhdessä julkaisussa kerrotaan, että sokeri on pahasta, ja toisessa heti perään, että arvovaltainen taho sanoo, ettei sokeri olekaan pahasta. Sokeritautisetkin saavat syödä sokeria! Voi jeesus. Olenko aivan hakoteillä, jos sanon, että on kummallista, jos minäkin saisin nyt vetää sokeria ja "nopeita hiilihydraatteja" mielin määrin, jos vaan lasken, paljonko niitä tulee vedettyä kuonoon ja sitten perään pikainskaa?? Ei voi se olla terveellistä eikä tervettä. Varsinkaan kun ei muuta  niin paljon inhoa, kuin pistämistä... Ja ajatelkaa niitä ihmisiä, jotka lukiessaan juttua painonhallinnasta, ottavat niin itseensä, että masentuvat lopullisesti ja lakkaavat yrittämästä. Kun jutut ovat aika aivottomia. Kylvetään tuuleen kikkoja, joiden epäonnistumisprosentti lähentelee sataa. Elämän-, painon- ja monen muun HALLINTA kuulostaakin jo jotenkin raskaalta ja ylivoimaiselta. Fingerporille kiitos stripistä, jossa Batman löytää verenpainetta hallitsevan tuotteen ja viimeisessä ruudussa nostaa vihollisensa verenpaineen tuhanteen...

Että voi taas hampaat kirskua ihan tyhjästä.

No, hallinnoin itselleni mukavan lounaan:
Tehdään paprikatomaattisalaatti: kirsikkatomaatteja rasia, kaksi suippopaprikaa, kolme luumutomaattia, 10cm purjoa ja pikkuruinen tavallinen sipuli. Silputaan siivilään koko roska ja jätetään valumaan.

Punajuurilaatikon virkkasin seuraavanlaisesti:
Raasta 4 isoa keitettyä punajuurta karkeaksi raasteeksi.
pala aurajuustoa murennettuna
(juustoraastetta)
 2 kananmunaa
1dl kermaa ja 1dl vettä (tai 2dl täysmaitoa)
suolaa
ripaus: meiramia, rosmariinia, timjamia, suolaa

Sekoita punajuuriraasteeseen mausteet ja aurajuusto. Tee kermasta ja kananmunasta munamaito ja kaada päälle. Voit myös ripotella päälle juustoraastetta. Uuniin 175c kunnes munamaito on hyytynyt.

Pilko vielä reilusti amerikan- tai muuta salaattia kyytipojaksi salaatille ja punajuurelle. Kivaa vaihtelua ja näin syksyllä ovat juureksetkin kohtuuhintaisia.

Ai niin! Iltalukemiseksi suosittelen:
Tavia ja Salmenkaitaa tai pelkästään tai sekä että ja myöskin:
Linkki Bookyyn:
https://www.booky.fi/book.php?book_id=9789529993321

https://www.booky.fi/book.php?book_id=9789529993338
Bookplussassa:
http://www.bookplus.fi/kirjat/salmenkaita%2c_ilkka/laihdu_ilman_n%C3%A4lk%C3%A4%C3%A4-7049926

http://www.bookplus.fi/kirjat/tavi%2c_varpu/laihdu!-4344556

Do dii! Siitä se lähtee.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luottoa, totuuksia ja tajutonta virtaa

Ähinää ja puhinaa, eräänlainen sairaskertomus.

VASTAUS JUURESRESEPTIHAASTEESEEN!!