Sisälämpötilan nostoon, herkut tassille.
Tässä on kuulkaa vanhaa viety kuin litran mittaa. Ensin vei lentsu, sen perästä perästä kuului ja p***a lensi kuin varpusparvi. Vai oliko se toisinpäin? Se oli vissiin kuullut tuo vatsa tästä parvitunteesta. Tuntui ottaneen onkeensa. Ripaskaa kesti muutaman päivän, maitohappobakteereista huolimatta. Imodium ihmelääke viimein sai vähäisen rauhan vatsalleni. Toki tokenihan se. Elämässäni tapahtuu omituisia mullistuksia, joita en olisi uskonut ihan tähän hätään näkeväni. Mutta eivät ne mitään negatiivisia ole, pelkästään posi. Plussaa plussapallolle.
Peruin laihdutusryhmään menon, eikä ryhmäveturitäti edes yrittänyt puhua minua ympäri. Kun ei pussikuurilla syytä hoideta, sillä hoidetaan seurausta. Ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä minä olen juuri se tyyppi, joka epäonnistuu hoidosta huolimatta. Myös laihdutusleikkauksen jälkeen, en mene perkele siihenkään. Kait minulla on jonkinlainen oikeus omaan kroppaani! Ja minähän ne syytkin tiedän. Kyllä tietää jokapahinen muukin ihminen, joka läskiälotinaa on itseensä haalinut. Toiset vaan eivät tunnusta eivätkä tunnista.
Sen silvontaleikkauksen sijaan pakkauduin terapiaan. Sain kuin sainkin kautta rantain ja vahingossa, viimeinkin terapeutin, jonka kanssa puhun samaa kieltä. Äidinkieltämme. On se jumalauta outo juttu näissä terapioissa "viran puolesta", että terapeutti on "läsnä" vaikka ajatukset häärivät jo kodinhoidossa tai ties missä. Tämä nykyinen terapeutti ei onneksi siihen sorru. Kun ihmettelin, että eikö aika ole jo täysi (1 tunti reikäreikä ja piste, ulos!), niin tämä loihe lausumaan, että ei hän voi tietää kauanko tässä menee, tunti, kaksi tai koko päivä. Jatkettiin juttua. Näin sen pitäisi toimia. Terapeutti kertoo myös omista inhimillisistä heikkouksistaan, eikä yritä asettua yläpuolelleni, kuten tähän astiset täti-ihmiset. Luuletteko ihan oikeasti, että asiakas ei huomaa sitä, miten "ammattimaisesti" suhtaudutte? Törmäsin jopa kalseaan halveksijaan, joka tuntui vähättelevän kokemuksiani ja olotilaani! Kun se tila, missä silloin olin, oli kyllä minulle ihan uusi ja ainutlaatuinen. Ei minulla ole ollut vastaavia kokemuksia menneisyydessä, en minä voi mitenkään tietää, miten se tai tämä juttu ihmisessä toimii. Vaikka syytä näämmäs olisi. Ja syytä olisi tietää lainsäädäntö ja kaikki lääketieteestäkin. Perkele.
Ja suoraan sanottuna, vaikka kaikki "terapeutit", joihin olen törmäillyt, ovat olleetkin ammattilaisia, niin pelkkä ammatilaisuus ei riitä hoidon onnistumiseksi. Pitää olla ihminen. Ettäs tiätte. Eikä edes lihavia ihmisiä saa aliarvioida. Todellakaan! Vyötärön ympärysmitta ei osoita aivotoiminnan alkeellisuutta. Lihavat näyttävät olevan nykyään samassa asemassa kuin mustat aikoinaan Amerikassa. Ei tähän bussiin!
Mitä ilmoihin tulee, niin ne eivät tunnu kohta pysyvän etes rattorin kumissa. Onneksi helmikuu helisee jokatapauksessa aina kirein pakkasin. Että ei tämä mikään yllätys näin puolivuosisataisen elontieni varrella ole. Pikemmin olisi ylläripylläri, jos olisi saman verran plusasteita. Siemenluetteloita on selattu jo ja Honteloa Auringonkukkaa on harkittu päivitettäväksi. Kyllä tää tästä! Vaikka näin sunnuntaiaamun rapeiksi lukemiksi tuli miinus 31 astetta pohjoisella seinustalla. Se ei peljätä, kuin yläkerran vesiputkia. Jotka hyytyvät tuossa seinän sisässä sen verran, että vesi haetaan ämpärillä alakerrasta.
Ja evääksi näillä keleillä suosittelen rehellisiä uuniruokia, piiiiiiiiiitkääään haudutettuja, höystettyinä lämmittävillä mausteilla ja mielellään jälkkäriruoatkin vielä uunin kautta pöytään! Osa jälkkäreistä ei ole kyllä kovin vähähiilarisia, mutta huu keers tähän aikaan vuodesta. Tarvitaan energiaa, joka pitää lämpimänä. Ja painokin vasta-aloittaneilla laihistelijoilla putoaa vähän vikkelämmin, kun antaa pikku energiahömpsyt kropalle. Se ei sitten pääse ruumiilta totuus unohtumaan eikä se pidä kiinni jo saavutetuista linjoista. Tekeehän se pääkopallekin hyvää, kun nykäisee iäntäkohen kunnon Runebergin leivoksen. Että lippua salkoon vaan.
Tunkekaa nyt ensin kattilaan luista keittolihaa, lampaanpotkaa, siankappaleita unohtamatta. Siis luinensa. Sekaan selleriä, maustepippureita, laakerinlehtiä, vähän porkkanoita ja palsternakkaa, persiljan varret, pari chiliä. Sekaan suolaa. Keittäkää. Ihan jumalattomasti. Mausteosaston voi kieritellä vaikka juustokankaaseen tai sideharsoon. Huom. idealside ei kelpaa pakettiaineeksi eikä laastari. Vaahtoa keitoksen päältä on helpompi kuoria. Muuten joutuu pippureita lätkimään takaisin kattilaan tämän tuosta. Maistelu ei ole poissuljettu ollenkaan tässä(kään) vaiheessa. Kun mättöaines on kiehahhahdellut tarpeekseen, eli lihas irtoaa luusta, niin sen jälkeen perataan luut pois. Ja muu aines, josta ei tykätä. Tosin se muu aines liuruaa sinne soosiksi, kun alkaa vaihe 2. Pilkotaan paljon, kamalasti ja monipuolisesti vihannespuolta, kukin makunsa ja mieltymystensä sekä sietokykynsö mukaan, kaaleja, lanttua, naurista, sipuleita, chiliä ja persiljaa sekä rutkasti inkivääriä (tuoretta ja maun mukaan). Ujutetaan keko edellisen keitoksen joukkoon sekoitetaan sekaisin, se pata. Laitetaan jossain vaiheessa mukaan vielä kuivattuaja sieniä ja jos sattuu olemaan, niin kuivattuja keittovihanneksiakin. Varataan kipollinen tuoretta persiljasilppua, chiliviipaleita sekä jos huvittaa, niin juustoraastetta/sinihomejuustomurusia/raejuustoa vielä tarjolle pöytään. Annetaan padan muhia, siis KAUAN. Tähän saa kuluttaa vaikka seuraavan yönkin, tähän kypsyttelyyn. Jos on leivinuuni, niin oi onnellinen! Siellä patapum kypsyy kuin itsestään.
Nautitaan höyryävän kuumana, pakkasen pamautellessa pommeja nurkissa, hiilarisietoiset raksuttavat leipää tämän kanssa ja laittavat pataa pottuja, minä taas välttelen palloksi turpoamista ja nautin patani ilman, ripotellen vain lisukkeita päälle. (Ihanan pitkä lause...! ) Menen paikalle.
Ratkaisu kaikkeen on tuossa, ihan tuossa noin, mutta pidänpä teitä vielä jännityksessä! Ähä!
Peruin laihdutusryhmään menon, eikä ryhmäveturitäti edes yrittänyt puhua minua ympäri. Kun ei pussikuurilla syytä hoideta, sillä hoidetaan seurausta. Ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä minä olen juuri se tyyppi, joka epäonnistuu hoidosta huolimatta. Myös laihdutusleikkauksen jälkeen, en mene perkele siihenkään. Kait minulla on jonkinlainen oikeus omaan kroppaani! Ja minähän ne syytkin tiedän. Kyllä tietää jokapahinen muukin ihminen, joka läskiälotinaa on itseensä haalinut. Toiset vaan eivät tunnusta eivätkä tunnista.
Sen silvontaleikkauksen sijaan pakkauduin terapiaan. Sain kuin sainkin kautta rantain ja vahingossa, viimeinkin terapeutin, jonka kanssa puhun samaa kieltä. Äidinkieltämme. On se jumalauta outo juttu näissä terapioissa "viran puolesta", että terapeutti on "läsnä" vaikka ajatukset häärivät jo kodinhoidossa tai ties missä. Tämä nykyinen terapeutti ei onneksi siihen sorru. Kun ihmettelin, että eikö aika ole jo täysi (1 tunti reikäreikä ja piste, ulos!), niin tämä loihe lausumaan, että ei hän voi tietää kauanko tässä menee, tunti, kaksi tai koko päivä. Jatkettiin juttua. Näin sen pitäisi toimia. Terapeutti kertoo myös omista inhimillisistä heikkouksistaan, eikä yritä asettua yläpuolelleni, kuten tähän astiset täti-ihmiset. Luuletteko ihan oikeasti, että asiakas ei huomaa sitä, miten "ammattimaisesti" suhtaudutte? Törmäsin jopa kalseaan halveksijaan, joka tuntui vähättelevän kokemuksiani ja olotilaani! Kun se tila, missä silloin olin, oli kyllä minulle ihan uusi ja ainutlaatuinen. Ei minulla ole ollut vastaavia kokemuksia menneisyydessä, en minä voi mitenkään tietää, miten se tai tämä juttu ihmisessä toimii. Vaikka syytä näämmäs olisi. Ja syytä olisi tietää lainsäädäntö ja kaikki lääketieteestäkin. Perkele.
Ja suoraan sanottuna, vaikka kaikki "terapeutit", joihin olen törmäillyt, ovat olleetkin ammattilaisia, niin pelkkä ammatilaisuus ei riitä hoidon onnistumiseksi. Pitää olla ihminen. Ettäs tiätte. Eikä edes lihavia ihmisiä saa aliarvioida. Todellakaan! Vyötärön ympärysmitta ei osoita aivotoiminnan alkeellisuutta. Lihavat näyttävät olevan nykyään samassa asemassa kuin mustat aikoinaan Amerikassa. Ei tähän bussiin!
Mitä ilmoihin tulee, niin ne eivät tunnu kohta pysyvän etes rattorin kumissa. Onneksi helmikuu helisee jokatapauksessa aina kirein pakkasin. Että ei tämä mikään yllätys näin puolivuosisataisen elontieni varrella ole. Pikemmin olisi ylläripylläri, jos olisi saman verran plusasteita. Siemenluetteloita on selattu jo ja Honteloa Auringonkukkaa on harkittu päivitettäväksi. Kyllä tää tästä! Vaikka näin sunnuntaiaamun rapeiksi lukemiksi tuli miinus 31 astetta pohjoisella seinustalla. Se ei peljätä, kuin yläkerran vesiputkia. Jotka hyytyvät tuossa seinän sisässä sen verran, että vesi haetaan ämpärillä alakerrasta.
Ja evääksi näillä keleillä suosittelen rehellisiä uuniruokia, piiiiiiiiiitkääään haudutettuja, höystettyinä lämmittävillä mausteilla ja mielellään jälkkäriruoatkin vielä uunin kautta pöytään! Osa jälkkäreistä ei ole kyllä kovin vähähiilarisia, mutta huu keers tähän aikaan vuodesta. Tarvitaan energiaa, joka pitää lämpimänä. Ja painokin vasta-aloittaneilla laihistelijoilla putoaa vähän vikkelämmin, kun antaa pikku energiahömpsyt kropalle. Se ei sitten pääse ruumiilta totuus unohtumaan eikä se pidä kiinni jo saavutetuista linjoista. Tekeehän se pääkopallekin hyvää, kun nykäisee iäntäkohen kunnon Runebergin leivoksen. Että lippua salkoon vaan.
Tunkekaa nyt ensin kattilaan luista keittolihaa, lampaanpotkaa, siankappaleita unohtamatta. Siis luinensa. Sekaan selleriä, maustepippureita, laakerinlehtiä, vähän porkkanoita ja palsternakkaa, persiljan varret, pari chiliä. Sekaan suolaa. Keittäkää. Ihan jumalattomasti. Mausteosaston voi kieritellä vaikka juustokankaaseen tai sideharsoon. Huom. idealside ei kelpaa pakettiaineeksi eikä laastari. Vaahtoa keitoksen päältä on helpompi kuoria. Muuten joutuu pippureita lätkimään takaisin kattilaan tämän tuosta. Maistelu ei ole poissuljettu ollenkaan tässä(kään) vaiheessa. Kun mättöaines on kiehahhahdellut tarpeekseen, eli lihas irtoaa luusta, niin sen jälkeen perataan luut pois. Ja muu aines, josta ei tykätä. Tosin se muu aines liuruaa sinne soosiksi, kun alkaa vaihe 2. Pilkotaan paljon, kamalasti ja monipuolisesti vihannespuolta, kukin makunsa ja mieltymystensä sekä sietokykynsö mukaan, kaaleja, lanttua, naurista, sipuleita, chiliä ja persiljaa sekä rutkasti inkivääriä (tuoretta ja maun mukaan). Ujutetaan keko edellisen keitoksen joukkoon sekoitetaan sekaisin, se pata. Laitetaan jossain vaiheessa mukaan vielä kuivattuaja sieniä ja jos sattuu olemaan, niin kuivattuja keittovihanneksiakin. Varataan kipollinen tuoretta persiljasilppua, chiliviipaleita sekä jos huvittaa, niin juustoraastetta/sinihomejuustomurusia/raejuustoa vielä tarjolle pöytään. Annetaan padan muhia, siis KAUAN. Tähän saa kuluttaa vaikka seuraavan yönkin, tähän kypsyttelyyn. Jos on leivinuuni, niin oi onnellinen! Siellä patapum kypsyy kuin itsestään.
Nautitaan höyryävän kuumana, pakkasen pamautellessa pommeja nurkissa, hiilarisietoiset raksuttavat leipää tämän kanssa ja laittavat pataa pottuja, minä taas välttelen palloksi turpoamista ja nautin patani ilman, ripotellen vain lisukkeita päälle. (Ihanan pitkä lause...! ) Menen paikalle.
Ratkaisu kaikkeen on tuossa, ihan tuossa noin, mutta pidänpä teitä vielä jännityksessä! Ähä!
Kommentit