Laatikointipäivän anti.
Kas kehveliä, kun aika lentää. Minä vaan en lentele juurikaan. En ole tässä viimeaikoina lentänyt edes nurin. Aatoskaan ei juuri ole lennellyt. Eikä kynä. Pari lautasta kyllä lenteli, kun ote kirposi vallan vahingossa. Onneksi olivat tyhjiä ne lautaset. Tiskarista kaappiin menossansa.
Lohettoman likakuun jälkeen ei ole juurikaan sattunut ja tapahtunut. Tai on. Sattunut on milloin lonkkaan ja milloin vatsaan saatika käteen. Särkylääkkeiden syömisessä tai oikeastaan syömisen välttelyssä, alan olla melko hyvä! Panadol ja Burana eivät ole parhaita ystäviäni. Vaan ihan perusjuttu: hiljainen käveleminen. Ihan vaan tuossa lähistöllä käppäily. Tosin metsään ei oikein ole päässyt, kun puro tulvii sen verran hienosti, etten uskalla siihen sillantapaiselle astua. Se kun on liukas. Saattaisi siro 42-numeroinen saapas siinä luistaa, nih.
Päässä ei näin syyskylmillä ole liikkunut juuri mitään, lentämisestä puhumattakaan. Olen ihan tarkoituksella taas pysytellyt tikunmitan päässä ravitsemuskeskustelusta, sillä siinä näyttävät suuret tunteet olevan enempi järjen sijalla. Ja kaiken ratkaisee tietenkin luomu+"kuuntele kroppaasi". Jos ei tuo kropan kuuntelu luonnistu, eli ei ole mitään hajua mitä mahtaa kroppa tarkoittaa, kun on maha sekaisin tai nivelet paukkaa kipeälle, niin mitäs sitten? Nappia vaan huuleen, juu. Ja kun tämän syöluomuajakuuntelekroppaasi -jankutuksen kuulee noin seitsemännen miljoonannen kerran, niin hermohan siinä napsahtaa hetimiten. Minun kroppani tahtoo nyt kyllä kylmää kinkkua ja ison lasin sahtia. Kinkkuviipale saa olla semmoinen reilusti sormenvahvuinen. Ja kotisinapilla voideltuna. (3 rkl sinappijauhoa, 3rkl kiehuvaa vettä (+3rkl sokeria/hunajaa/jotain helvetin imeläkivee. Se on siinä!)
Tein urheilusuorituksen kinkkupäissäni. Kannoin yläkerran pakastimista kaikki, tai ainakin luulen niin, sienipussukat alakerran pakastimeen. Mahtuivat nippanappa. Että sieniä on joka lähtöön! Kinkunkin kaveriksi joskus olen laatinut sienikastikkeen paistinliemeen. Eräänä jouluna tyrkkäsin kyllä paistinliemeen myös omenasosetta. Tajuamatta ollenkaan, että soseessa oli inkivääriä ja kanelia...! Ei se huonontanut soossia ollenkaan. Mutten sen jälkeen ole onnistunut aikeissani tehdä samanlaista.
Tapaninpäivä on meidän suissamme vääntynyt laatikointipäiväksi, sillä tapanina yleensä meillä syödään viimeiset laatikot ja muut jämät. Kuten lipeäkala. Sen jälkeen voikin taas rauhassa pistellä normievästä. Kuten munakkaita ja muunnoksia munakasteemasta: munakasrullia. Olen taas tappanut aikaa keittokirjamaailmassa ja kehitellyt kaikkea omituista. Pari kauhean makuista esitystäkin tuli laadittua, joista siis note-to-self: ei sitruunaa mihinkään maitoa sisältävään. Tai jos, niin oikeassa järjestyksessä. Hapan tekee jänniä temppuja!
Jos ja kun sitä helvetin kinkkua jäi sinne jääkaapin uumenin ja rosollia myös (ilman silliä), niin eikun hommiin!
Rosollista hyytelöä. Ja kinkusta mausteinen munakasrulla. Eli ihan näillä mennään. Että mässäilen ihan hyvällä omallatunnolla graavikalat, sillit, silakat, kinkun, rosollit sun muut lipeäkalat valkokastikkeella. Pieraisen ja röyhtäisen ja aloitan taas uudelleen aamulla syömisen. Panostan nimenomaan ruokaan ja joulun jälkeen ruoanjämien hyödyntämiseen. Lipeäkalasta syntyy oivallinen soppa tai muhennos. Kinkunjämistä munakasrulla rivakalla chililisällä. Rosollista hyytelö. Sillistä voi tehdä vaikka silliä papillotte. Eli kääriä sillinkappaleita vaikka kypsän porkkanan ja kesäkurpitsan kanssa leivinpaperipaketteihin ja uuniin. Pippuria myös sinne.
Äireen kanssa meillä on välillä kisat, että kumpi keksii maittavamman ruokalajin jäysteistä. Eritoten lipeäkalan valkosoossi on erittäinkin hyvä hyödynnyskohde. Siitä saa vaikka mitä! Ja melkein kaikesta voi tehdä hyytelöä. Paitsi ehkä maksapasteijasta. Se loppuu aina aattona.
Että havuja perkele...sateenvarjo tanaan, otsalamppu päähän ja kinkunsulatuskävelylle. On tässä taannoin ollut sellainenkin joulu, että laihduin "monta kiloa", kun namistelin enimmäkseen kinkkua ja muuta eläintä. Enkä koskenut pottuihin ja pippereihin enkä torttuihin! Ja ne hakaristinmuotoiset tortut: onnistuu kyllä, olen nähnyt Vaspuukissa niistä ennen-jälkeen -kuvan.
Mutta nyt: eikun syömään.
(Munakasrullan perusohjeena meillä on 6kpl kananmunia vatkattuna+2-4rkl nestettä+ ripaus jauhoja; vispataan ihan perkeleesti ja laitetaan voidellulle pellille tasaiseksi kerrokseksi ja paistetaan 200 astetta Celsiusta noin vartti. Tai enempi)
Lohettoman likakuun jälkeen ei ole juurikaan sattunut ja tapahtunut. Tai on. Sattunut on milloin lonkkaan ja milloin vatsaan saatika käteen. Särkylääkkeiden syömisessä tai oikeastaan syömisen välttelyssä, alan olla melko hyvä! Panadol ja Burana eivät ole parhaita ystäviäni. Vaan ihan perusjuttu: hiljainen käveleminen. Ihan vaan tuossa lähistöllä käppäily. Tosin metsään ei oikein ole päässyt, kun puro tulvii sen verran hienosti, etten uskalla siihen sillantapaiselle astua. Se kun on liukas. Saattaisi siro 42-numeroinen saapas siinä luistaa, nih.
Päässä ei näin syyskylmillä ole liikkunut juuri mitään, lentämisestä puhumattakaan. Olen ihan tarkoituksella taas pysytellyt tikunmitan päässä ravitsemuskeskustelusta, sillä siinä näyttävät suuret tunteet olevan enempi järjen sijalla. Ja kaiken ratkaisee tietenkin luomu+"kuuntele kroppaasi". Jos ei tuo kropan kuuntelu luonnistu, eli ei ole mitään hajua mitä mahtaa kroppa tarkoittaa, kun on maha sekaisin tai nivelet paukkaa kipeälle, niin mitäs sitten? Nappia vaan huuleen, juu. Ja kun tämän syöluomuajakuuntelekroppaasi -jankutuksen kuulee noin seitsemännen miljoonannen kerran, niin hermohan siinä napsahtaa hetimiten. Minun kroppani tahtoo nyt kyllä kylmää kinkkua ja ison lasin sahtia. Kinkkuviipale saa olla semmoinen reilusti sormenvahvuinen. Ja kotisinapilla voideltuna. (3 rkl sinappijauhoa, 3rkl kiehuvaa vettä (+3rkl sokeria/hunajaa/jotain helvetin imeläkivee. Se on siinä!)
Tein urheilusuorituksen kinkkupäissäni. Kannoin yläkerran pakastimista kaikki, tai ainakin luulen niin, sienipussukat alakerran pakastimeen. Mahtuivat nippanappa. Että sieniä on joka lähtöön! Kinkunkin kaveriksi joskus olen laatinut sienikastikkeen paistinliemeen. Eräänä jouluna tyrkkäsin kyllä paistinliemeen myös omenasosetta. Tajuamatta ollenkaan, että soseessa oli inkivääriä ja kanelia...! Ei se huonontanut soossia ollenkaan. Mutten sen jälkeen ole onnistunut aikeissani tehdä samanlaista.
Tapaninpäivä on meidän suissamme vääntynyt laatikointipäiväksi, sillä tapanina yleensä meillä syödään viimeiset laatikot ja muut jämät. Kuten lipeäkala. Sen jälkeen voikin taas rauhassa pistellä normievästä. Kuten munakkaita ja muunnoksia munakasteemasta: munakasrullia. Olen taas tappanut aikaa keittokirjamaailmassa ja kehitellyt kaikkea omituista. Pari kauhean makuista esitystäkin tuli laadittua, joista siis note-to-self: ei sitruunaa mihinkään maitoa sisältävään. Tai jos, niin oikeassa järjestyksessä. Hapan tekee jänniä temppuja!
Jos ja kun sitä helvetin kinkkua jäi sinne jääkaapin uumenin ja rosollia myös (ilman silliä), niin eikun hommiin!
Rosollista hyytelöä. Ja kinkusta mausteinen munakasrulla. Eli ihan näillä mennään. Että mässäilen ihan hyvällä omallatunnolla graavikalat, sillit, silakat, kinkun, rosollit sun muut lipeäkalat valkokastikkeella. Pieraisen ja röyhtäisen ja aloitan taas uudelleen aamulla syömisen. Panostan nimenomaan ruokaan ja joulun jälkeen ruoanjämien hyödyntämiseen. Lipeäkalasta syntyy oivallinen soppa tai muhennos. Kinkunjämistä munakasrulla rivakalla chililisällä. Rosollista hyytelö. Sillistä voi tehdä vaikka silliä papillotte. Eli kääriä sillinkappaleita vaikka kypsän porkkanan ja kesäkurpitsan kanssa leivinpaperipaketteihin ja uuniin. Pippuria myös sinne.
Äireen kanssa meillä on välillä kisat, että kumpi keksii maittavamman ruokalajin jäysteistä. Eritoten lipeäkalan valkosoossi on erittäinkin hyvä hyödynnyskohde. Siitä saa vaikka mitä! Ja melkein kaikesta voi tehdä hyytelöä. Paitsi ehkä maksapasteijasta. Se loppuu aina aattona.
Että havuja perkele...sateenvarjo tanaan, otsalamppu päähän ja kinkunsulatuskävelylle. On tässä taannoin ollut sellainenkin joulu, että laihduin "monta kiloa", kun namistelin enimmäkseen kinkkua ja muuta eläintä. Enkä koskenut pottuihin ja pippereihin enkä torttuihin! Ja ne hakaristinmuotoiset tortut: onnistuu kyllä, olen nähnyt Vaspuukissa niistä ennen-jälkeen -kuvan.
Mutta nyt: eikun syömään.
(Munakasrullan perusohjeena meillä on 6kpl kananmunia vatkattuna+2-4rkl nestettä+ ripaus jauhoja; vispataan ihan perkeleesti ja laitetaan voidellulle pellille tasaiseksi kerrokseksi ja paistetaan 200 astetta Celsiusta noin vartti. Tai enempi)
Kommentit