Olovansa olevinaan, luuloo olovansa olevinaan.

Siinä teille pätkä Rehupiiklestä tuohon otsikkoon survottuna. Vähän huumoriakin olla pitää, koska omani on jo melko vähissä. Toisaalta siksi, että olen viime aikoina joutunut valvoskelemaan luvattoman paljon ja toisaalta, että olen alkanut ärsyyntyä enemmän kuin -noh- jonkin verran tästä ravitsemuskeskustelusta. Minulla on naamaa myöntää, että menen ajoittain metsään tuhatta ja sataa, mutta ne ovatkin minun, silkanpelkän maallikon näkemyksiä ja kokemuksia. En aio teille työntää nokan alle yhtään tutkimuksenpuolikasta, meta-analyysiä, joukko-oppia tai muutakaan suomenkielellä tai vielä vähemmän engelskalla höpistyä, silmäinne alle ja tukea väitettäni siihen tai tähän kohtaan rivillä viisi. En.

Väittely jatkuu vekkulisti milloin milläkin syvällä rintaäänellä varustettuna. Tästäkin blogista varmasti joku kampaa kymmenittäin ristiriitaisuuksia, kummallisuuksia ja omituisuuksia. "Se sanoin toukokuussa 2010 tolleen ja sitten marraskuussa ihan toista. Ja reseptikin oli päin helvettiä, kannastapas kiertämällä" "Eipäsjuupasvaarinhousut". Sillä linjalla menee ravitsemuskeskustelu asiantuntijoiden ja tavisten välillä. Minä olen tavis mitä suurimmassa määrin, olen kiinnostunut ravinnosta. En niinkään hifistelystä ravintoaineiden parissa.

Että saanko minä jokapäiväisestä salaatistani, kukkakaalistani tai kyytönmaitolasillisestani nyt juuri yksikölleen ne välttämättömät rasvahapot tai vitamiinit. Perkele, jos se on hyvää ja maistuu, niin iäntä kohen. Jääkaapinoveen kliistrattava ruokakolmio on hyvä avitus. Saattaa jokunen päivä mennäkin sen mukaan, oikein. Useimmat eivät. Ja jos itselleen oikein rankasti haluaa valehdella, niin aloittaa ruokapäikyn pitämisen. Todistettu on, että sieltä sitä vasta unohtaakin tavaraa! Jossain postauksessani oli oikein linkkikin etiäpäin. Ainakin kommenttiosastoon oli sellaisen tällännyt Anna-Liisa.

Toimittajia olen haka syyllistämään ja murjomaan sanallisesti. Kyllä vain. Medialukutaitoa on peräänkuulutettu siellä täällä. Minä perään kuulutan median lukutaitoa. Ja aikaa noille toimittajaparoille valmistella juttunsa huolella, varsinkin kun on kyse ihmisten terveydestä! Maailman turuilla, toreilla ja tutkimuslaitoksissa tehdään nykyään niin paljon tutkimuksia, että siinä eivät taatusti pysy riu'ulla edes asiantuntijat ja alaa opiskelleet. Vaikka perustiedot olisivatkin oo ja koo, niin voipi sitä takkia käännellessä kuumakin tulla. Syyllistyn usein rankkoihin yleistyksiin minäkin. Halki, poikki ja pinoon  -journalismin tekijänä olisin legenda. A.Heikkilä jäisi siinä toiseksi mennen tullen, kun hurumummo pistelisi suupielet vaahdossa järjestykseen sekä syömisen, juomisen että sirkushuvit.

...mitä syömäpuoleen tulee, olen todellakin nyt rakastunut aivan tykkänään. Jokunen viikko sitten putkahti tietoisuuteeni pikkiriikkinen nettikauppa, josta otin ja tilasin ihan kokeeksi, ihan pikkuisen. Riehaannuin nyt tilaamaan vähän enemmän. Kohta meillä ei vissiin osteta marketista kuin etelän hetelmät. Jos niitäkään. Tilasin kyytönmaitoa, josta juhlinkin edellisviikolla. Että siis on hyvää. Tein sokkotestinkin, punainen maito kontra kyytönmaito. Onhan se perjantaiehtoolla hieno harrastus, kun hörppii maitoa tuopillisen verran. Ikäänkuin viininmaistajat konsa höperehdin erilaisia luonnehdintoja tästä maitotilkkasesta. Hesarin Fingerporikin oli ehtinyt ajan hermolle: FINGER.  Tänään on vuorossa ohukaisia, lettuja, räiskäleitä ja kreppejä kyseisestä kyytönmaidosta, emmer-& spelttijauhoihin, ohralla vahvistettuna. Ja toki maalaismunat ovat myös suuressa osassa taikinaa. Hiilarisietoinen osapuoli sai leivän näistä muinaisviljoista leivottuna. Oli kuulemma ensin jännän makuinen mutta parani suupala suupalalta. Voin suositella muillekin eteläisen periferian asukeille juuri tätä kauppaa: makumaku Siellä sitä luomua on.. Ja kuukkeli kertoo kyllä, mistä muista verkkopuodeista saa tilattua herkut monelaiset.

Uskon vankasti siihen, että tässä pikku hiljaa alkaa laiva kääntyä. On varsin surullista, että tehoteurastukset pilaavat lihan. Jossain kohtaa muistiini karkasi hurja mielikuva erään eteläsuomalaisen pienen lihakaupan ikkunasta. Huom! Ikkunasta! Siellä pötkötti kyljellään porsaanpuolisko aurinkoa ottamassa. Sisällä haiskahti jännittävälle, kun mummon kanssa poikkesimme asioimaan. Jauheliha jauhettiin "valitusta palasta" ja kaupan takahuoneen lihapölkkykin pilkotti ovesta. Silloista minua paljon korkeampi, rautavanteinen puupötikkä, jonka päällä lepäsi kirves ja saha. Taustalla roikkui lihaa, tarkalleen en muista mitä, koska koko kaupan interiööri oli jotenkin upea. Möyheitä berliininmakkaroita, lauantaita ja meetwurstia kuin halkoja, luonnonsuoleen, tietty, tehtyinä ja nakkeja. Niitä paistettiin kiukaalla. Salaa. Lihamylly oli jännittävä vekotin, ylempään tötteröön kun laittoi lihakimpaleen, niin se tursusi ulos alemmasta tuutista kauppalopon pitelemään paperiin. Lasku tehtiin makulatuurinkulmaan. Maksettiin ihan rahalla, kassakonetta ei ollut, vaan rahat sijoitettiin lippaaseen. Ja jatkettiin seuraavaan kauppaan...

Nostalgia on kivaa, mutten minä tätä nykymenoa halua takaisin vuosikymmeniä sitten vallineeseen tilaan ajaa, peräänkuulutanpa vain sitä, että kyllä myös EU:ssa pitää sallia pienemmät tuotantoyksiköt ja pienemmät käsittelypaikat, kuten kotiteurastamot. Samoin tinkimaitoa pitää voida ostaa tilalta, jos siellä ollaan halullisia myymään. Turhan paskantärkeän byrokratian saisi vetää vessasta. Ja pilkunn**siminen ravintokeskustelussa päättyä tänään. Joku roti siinäkin pitää olla. Mutta leipään en koske, kuin ani harvoin, julistettiin se sitten maksullisilla ilmoituksilla terveelliseksi tai hengenvaaralliseksi. Perunaa voisin harkita, jos sen kanssa tulisin toimeen. Leipä tekee niin karmeat ilmavaivat, että alta pois, nostaa verensokerini toiseen atmosfääriin ja tekee minusta pallon. Perunalla on sama taipumus. Kaasukuoliohan siinä uhkaa, ilmasto lämpenee asteen joka päästöllä ja hajuhaitat kattavat koko eteläisen Suomenmaan. Leipäsota on varmaan seuraava sota, jota ravintorintamalla käydään. *huoh*

Ei mutta, nyt hellan ääreen! Ai niin, ja lisäsin tähän sellaisen ominaisuuden, että kännykälläkin on helpompi lujeskella hurjia väitteitäni.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Uskaltaako tässä sanoakkaan, että yhdyn edelliseen puhujaan? 'Oikeeta lehmän maitoa' ostaisin minäkin, pikkutyttönä sitä mummolassa juotiin. Välillä maistui apilalle, mutta ei haitannut tahtia.
Muutaman kuukauden olen vhh ruokavaliota noudattanut, ja olo on mainio sekä verensokerit pysyvät kuosissa. Olen kuitenkin sen verran Kalevalaista sukua? jotta sitrushedelmät pistävät pitemmän päälle nahkaa kutittamaan... lantut ilman hiilarilisää (sinne jäi lanttukukko voilla -nam) ei pahemmin ilmavaivoja aiheuta, kotimaiset marjat ja kotimainen oikea kala, niitä tässä sitten pistellään naamariin hyvällä ruokahalulla!
Aasinsilta: Naapurini kehui laittaneensa pangasius-kalaa, ja oli kuulemma jännän makuinen. Me popsittiin isännän onkimat ahvenet kerman ja tillin kera... ja viime lauantaina luimme paikallisaviisita seuraavaa:
http://www.kymensanomat.fi/Mielipide---Kolumni/2011/04/02/Pangasius-filett%C3%A4+antibiooteilla/2011310908021/68
terv. Pipsa

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jussipussi.

Rillit kuumana!

Lihavat montunreunalle riviin -rattatatta- ja ongelma on ratkaistu