Ostetut olotilat.
Aika moni minuun yhteyttä ottanut, on valittanut olotilansa olevan huono ja pyytänyt neuvoja. Minähän se olenkin oikein varsinainen guru näissä ravitsemusasioissa, hjoo. Omaakaan oloa ei voi aina sanoa juhlallisen hienoksi, niin en lähde kovasti korjaamaan kenenkään muun olotilaa. Kroppa kun on yksilöllinen. Olo on ihan omanlaisensa itse kullakin toimijalla. Edellisessä lätinässäni höpisin pirstaloitumisesta. Kai se on tämäkin jonkinlainen osoitus pirstaloitumisesta ja pilkkoutumisesta ruokarintamalla, että kohta ei enää tiedä mitä saa ja mitä ei saa syödä, mikä lyhentää ikää, mikä pidentää ja mistä saat riittävästi olotilanrakennusaineita! Johan se nyt on perskeles!
Olen monesti tässä pälissyt ruoan aitoudesta. Olen tullut siihen tulokseen, että olemme hukassa. Todellakin siis. Täydellisesti hakoteillä. Out. Emme enää syö ruokaa, joka on terveellistä ja maukasta, maukasta ja terveellistä. Syömme ravinteita, ravintoaineita, mikroravinteita, makroravinteita, kolesterolia, partikkeleita, hippusia, ituja, molekyylejä, atomeja ja paljon muuta roipetta ja sälää. Kuten jo edellä olevassa töräytyksessänikin totesin. Saan pian jonkunlaisen hengenahdistuskohtauksen tästä saarnaamisesta. Tai ainakin alan huutaa ääneen. Vuoron perään muotiin tussahtaa joku tietty kasvis, sieni, lihas tahikka merenelävä tai niihin viittaava tuotos, jonka nimeen vannotaan joka niemenssä ja notkelmassa. Kun tätä nyt syöt, niin saat ensi tilassa itsestäsi erinomaisessa kondiksessa viilettävän trendsetterin, keksit pyörän uudelleen ja kaikki basiliskit pakenevat kropastasi vieden mennessään huonon onnen ja pahanhajuisen hengityksen.
Mitä peliä se tämmöinen on? Häh?! Sen verran voisi kyllä ottaa pakkia, että alettaisiin suosia pienempiä yksiköitä tuottamisessa, ei mitään molekyylijollotusta vaan ihan kotoisenkokoisia tiloja, joissa pystyisi mukavammin tehovalvomaan elukkain vointia. Viisikymmentä possua on helpommin valvottavissa kuin viisisataa. Sama pätee tietty lehmäin kanssa. Alkuperäisrotujen kanssa vehtaajia voisi palkita jo siitäkin syystä, että säilyttävät palasen suomalaisten emäntien historiaa. Sitäpaitsi kyytöllä on kaseiinipitoisempaa maitoa kuin monella "tuontilehmällä". Laadusta saisi tietenkin palkkioita tilille, ettei pelimerkit lopu kesken. Perkele.
Ruokaperinne alkaa olla monellakin hakusessa, koska suomalaista kotiruokaa pidetään tylsänä ja värittömänä. Tietenkin, jos viereen tällätään thaisoppaa taikka peruspizza. Varmasti on värittömämpää. Suomessa ei ole ehtinyt edes syntymään uusien ruokatarpeiden ympärille kunnon kotimaista kulttuuria. Sitä, jota kotikeittiöissä syntyy. Kyllä ammattilaiset epätoivon vimmalla kehittelevät kaikensorttisia uudisruokia, mutta eivät ne oikein tunnu istuvan Pihtiputaan mummun kyökkiin. Siihen hellankulmalle. Minä olen sitä mieltä, että tämä seitsemänkymmenluvulla tapahtunut "kansainvälistyminen" ja sen jatkuminen edelleen, on hukannut suomalaisilta montakin sellaista asiaa, joita olisi ollut syytä säilyttää!
Hygienistit alkavat kiljua, kun varovastikin vihjaisen kotona valmistetusta viilistä tahi jogurtista. Juustoista puhumattakaan. Saati, jos vinkkaan kotiteurastuksesta. Kanojen tappamisesta omaan pataan. Ankkojen pitämistä munia, poikasia ja lihaa varten. Tai vaikkapa ihan kalkkunan tai viiriäisten ottamista siksi, että niistä voi tehdä evästä. Jospa ottaisin kaniineja, niistä saa oivallista pataa! Tulee elukkainsuojeleija, joka suuressa viisaudessaan sanoo, että ei eläintä kuulu syödä. Liha pitää ostaa kaupasta, jos lihaa syödä haluaa. Tuohan se vasta rääkkäystä on, jos itse kasvattaa eläimiä. Julmaa! HYI!! Hirviö ja teurastaja, sinä lahtarinperkele, joka hyväksikäytät heikompiasi ja tuhlaat luonnonvaroja, lehmät pesii ja ne ei navetassa voi pesiä! Pitää päästää kaikki ulos luontoon kirmailemaan villeinä ja vapaina, strutseja myöten! Hallelujaa ja otsonikerros pelastuu.
Kohta tästä päästyä on villinä kimpussa ituhippi, joka vastustaa vastustamisen vuoksi myös yliluonnollisia asioita, kuten sitä, että ruoka tulee tosiaankin landelta! Siellä on niitä traktorityyppejä, jotka pilaa pellot kyntämällä ja kylvämällä niille jotain ihme "viljaa". Sehän ei kuulu luontoon! Eikä varsinkaan mihkään peltoon!! Vehnäähän kasvatetaan ikkunalaudalla! Ituja voi syödä, kunhan ne on kasvatettu luontaiskaupasta ostetuista ituaihioista omassa tiskikaapissa. Maailma pelastuu ja pääsee Paratiisiin tällätavoin, kun kaikki toimii. Espanjan, Viron ja Viipurin kulkukoiratkin pitää voida rahdata meille voimaan hyvin. Viis niistä kaikista mukavista önniäisistä ja taudeista, jotka kaupanpäälle saadaan! Viis leptospiroosista ja myyräekinokokista saatika muista jännittävistä tulokkaista, sehän on vaan luonnon monimuotoisuutta.
Toisekseen, kun kärräilet kauppapuodissa ostoskärrejä pitkin poikin, niin niitä kyttäävät kymmenet silmäparit. Eniten vituttaa se, että isoimmat tuhisijat ja mulkoilijat tyrkkivät omissa kärryissään pääasiassa sellaisia tuotteita, joissa lukee "kevyt", "vitamiinirikas", "vitaminoitu", "terveysvaikutteinen" ja monta muuta haisevaa. Siinä vetää silmää kieroon, kun minä mätän voipakettia, kermapurkkia, siansivua ja paljon muuta ruoaksi kelpaavaa koppani pohjalle. Sanon vielä avioliiton kautta saadulle lisäosalleni, että on se hyvä, että voita ei kahdeksankymmentäluvulla kielletty terveydelle vaarallisena. Saa nyt herkutella senkin edestä, mistä jäi kevythuumassa paitsi. Paitsi diabeteksestä. Tosin minun daudini on tullut kyllä ihan epäsäännöllisyyksien kylkiäisenä, työn ja elämäntapojen. Elämäntavat kun rukkaantuivat epäsäännöllisiksi työn myötä. Kummallista minusta on se, etteivät nämä tuhahtelijat ja mulkoilijat ollenkaan tajua sitä vihannesten määrää, joka näiden -heidän mielestään- epäterveellisten aineitten kanssa siellä rillassa lepäilevät! On kesäkurpitsaa, kurkkua, tomaatteja, lanttua, sipulia ja paljon muuta ameriikan herkkuva. Ei, he tinttaavat silmänsä vain voipaketteihin ja punaseen maitoon! Idiootit.
Ei olotilaa voi ostaa. Sitä voi kyllä parantaa tekemällä elämässä valintoja. Esimerkiksi juuri ruoan suhteen. Mutta siinäkään ei saa mennä liian pitkälle, pitää säilyttää järkikulta. Eikä siinä ole mitään järkeä, että sitten syyllistetään itsensä ja läheiset ihmiset, jos ei mennytkään kuin Strömsössä tai elokuvissa. Jos vaikka ei tullutkaan kevyt olo vissyllä, eikä kolesterolit parantuneet akselirasvaa syömällä. Ei aina voi mennä kaikkeen mukaan. Perusravinnollakin voi aivan yhtä hyvin, kuin mainoshemmojen taikomilla herkkuhetkillä, joiden mukaan elät ikuisesti ja pelastat maapallon vaikka vastapäivään. Hyvä olo on sinussa itsessäsi, ja kukaan muu, kuin sinä itse et voi sitä löytää. Minun hyvä oloni on luonnossa ja herkullisten aterioiden suunnittelemisessa, pienissä nautinnoissa vaikka ihan sohvalla istumisessakin. Minun hyvä oloni on koiranpennuissa ja arjen pienissä asioissa, se on myös murhemielessä ja tässä blogissa. Hyvää oloa ei voi hakea kaupasta. Paitsi ehkä pari kertaa vuodessa...
Huhhuh. Tulipa saarna. Mutta näinhän tämä menee. Puut ovat metsä. Metsässä kasvaa puita. Ruoka on kasviksia, lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita ja viljoja. Niistä ruoka-AINEISTA rakennetaan syötävää, aterioita. Kokonaisuuksia, joita syödään. Ei siinä lautasella ole pelkästään pilkkeitä, siis niitä ihmeellisiä ja outoja makromikrosilppupilkeravinteita. Siinä on ihan käsinkosketeltavaa, suuhun syötävää ruokaa. Anna mun kaikki kestää. Olisiko aika alkaa viimein puhua kokonaisuuksista, eikä nyperrellä niiden pilkkujen kanssa. Molekyyleille kaikki kunnia osallistumisesta, mutta kyllä ruoan pitää olla ruoan näköistä. Menen pistelemään nyt poskeeni lopun kyytönmaitojogurtin, marjoilla ja porkkanaraasteella, sekä herkullista hapankaalia! Voisi tuon hapankaalin kuumentaakin ja laittaa voinopan siihen päälle...!
Olen monesti tässä pälissyt ruoan aitoudesta. Olen tullut siihen tulokseen, että olemme hukassa. Todellakin siis. Täydellisesti hakoteillä. Out. Emme enää syö ruokaa, joka on terveellistä ja maukasta, maukasta ja terveellistä. Syömme ravinteita, ravintoaineita, mikroravinteita, makroravinteita, kolesterolia, partikkeleita, hippusia, ituja, molekyylejä, atomeja ja paljon muuta roipetta ja sälää. Kuten jo edellä olevassa töräytyksessänikin totesin. Saan pian jonkunlaisen hengenahdistuskohtauksen tästä saarnaamisesta. Tai ainakin alan huutaa ääneen. Vuoron perään muotiin tussahtaa joku tietty kasvis, sieni, lihas tahikka merenelävä tai niihin viittaava tuotos, jonka nimeen vannotaan joka niemenssä ja notkelmassa. Kun tätä nyt syöt, niin saat ensi tilassa itsestäsi erinomaisessa kondiksessa viilettävän trendsetterin, keksit pyörän uudelleen ja kaikki basiliskit pakenevat kropastasi vieden mennessään huonon onnen ja pahanhajuisen hengityksen.
Mitä peliä se tämmöinen on? Häh?! Sen verran voisi kyllä ottaa pakkia, että alettaisiin suosia pienempiä yksiköitä tuottamisessa, ei mitään molekyylijollotusta vaan ihan kotoisenkokoisia tiloja, joissa pystyisi mukavammin tehovalvomaan elukkain vointia. Viisikymmentä possua on helpommin valvottavissa kuin viisisataa. Sama pätee tietty lehmäin kanssa. Alkuperäisrotujen kanssa vehtaajia voisi palkita jo siitäkin syystä, että säilyttävät palasen suomalaisten emäntien historiaa. Sitäpaitsi kyytöllä on kaseiinipitoisempaa maitoa kuin monella "tuontilehmällä". Laadusta saisi tietenkin palkkioita tilille, ettei pelimerkit lopu kesken. Perkele.
Ruokaperinne alkaa olla monellakin hakusessa, koska suomalaista kotiruokaa pidetään tylsänä ja värittömänä. Tietenkin, jos viereen tällätään thaisoppaa taikka peruspizza. Varmasti on värittömämpää. Suomessa ei ole ehtinyt edes syntymään uusien ruokatarpeiden ympärille kunnon kotimaista kulttuuria. Sitä, jota kotikeittiöissä syntyy. Kyllä ammattilaiset epätoivon vimmalla kehittelevät kaikensorttisia uudisruokia, mutta eivät ne oikein tunnu istuvan Pihtiputaan mummun kyökkiin. Siihen hellankulmalle. Minä olen sitä mieltä, että tämä seitsemänkymmenluvulla tapahtunut "kansainvälistyminen" ja sen jatkuminen edelleen, on hukannut suomalaisilta montakin sellaista asiaa, joita olisi ollut syytä säilyttää!
Hygienistit alkavat kiljua, kun varovastikin vihjaisen kotona valmistetusta viilistä tahi jogurtista. Juustoista puhumattakaan. Saati, jos vinkkaan kotiteurastuksesta. Kanojen tappamisesta omaan pataan. Ankkojen pitämistä munia, poikasia ja lihaa varten. Tai vaikkapa ihan kalkkunan tai viiriäisten ottamista siksi, että niistä voi tehdä evästä. Jospa ottaisin kaniineja, niistä saa oivallista pataa! Tulee elukkainsuojeleija, joka suuressa viisaudessaan sanoo, että ei eläintä kuulu syödä. Liha pitää ostaa kaupasta, jos lihaa syödä haluaa. Tuohan se vasta rääkkäystä on, jos itse kasvattaa eläimiä. Julmaa! HYI!! Hirviö ja teurastaja, sinä lahtarinperkele, joka hyväksikäytät heikompiasi ja tuhlaat luonnonvaroja, lehmät pesii ja ne ei navetassa voi pesiä! Pitää päästää kaikki ulos luontoon kirmailemaan villeinä ja vapaina, strutseja myöten! Hallelujaa ja otsonikerros pelastuu.
Kohta tästä päästyä on villinä kimpussa ituhippi, joka vastustaa vastustamisen vuoksi myös yliluonnollisia asioita, kuten sitä, että ruoka tulee tosiaankin landelta! Siellä on niitä traktorityyppejä, jotka pilaa pellot kyntämällä ja kylvämällä niille jotain ihme "viljaa". Sehän ei kuulu luontoon! Eikä varsinkaan mihkään peltoon!! Vehnäähän kasvatetaan ikkunalaudalla! Ituja voi syödä, kunhan ne on kasvatettu luontaiskaupasta ostetuista ituaihioista omassa tiskikaapissa. Maailma pelastuu ja pääsee Paratiisiin tällätavoin, kun kaikki toimii. Espanjan, Viron ja Viipurin kulkukoiratkin pitää voida rahdata meille voimaan hyvin. Viis niistä kaikista mukavista önniäisistä ja taudeista, jotka kaupanpäälle saadaan! Viis leptospiroosista ja myyräekinokokista saatika muista jännittävistä tulokkaista, sehän on vaan luonnon monimuotoisuutta.
Toisekseen, kun kärräilet kauppapuodissa ostoskärrejä pitkin poikin, niin niitä kyttäävät kymmenet silmäparit. Eniten vituttaa se, että isoimmat tuhisijat ja mulkoilijat tyrkkivät omissa kärryissään pääasiassa sellaisia tuotteita, joissa lukee "kevyt", "vitamiinirikas", "vitaminoitu", "terveysvaikutteinen" ja monta muuta haisevaa. Siinä vetää silmää kieroon, kun minä mätän voipakettia, kermapurkkia, siansivua ja paljon muuta ruoaksi kelpaavaa koppani pohjalle. Sanon vielä avioliiton kautta saadulle lisäosalleni, että on se hyvä, että voita ei kahdeksankymmentäluvulla kielletty terveydelle vaarallisena. Saa nyt herkutella senkin edestä, mistä jäi kevythuumassa paitsi. Paitsi diabeteksestä. Tosin minun daudini on tullut kyllä ihan epäsäännöllisyyksien kylkiäisenä, työn ja elämäntapojen. Elämäntavat kun rukkaantuivat epäsäännöllisiksi työn myötä. Kummallista minusta on se, etteivät nämä tuhahtelijat ja mulkoilijat ollenkaan tajua sitä vihannesten määrää, joka näiden -heidän mielestään- epäterveellisten aineitten kanssa siellä rillassa lepäilevät! On kesäkurpitsaa, kurkkua, tomaatteja, lanttua, sipulia ja paljon muuta ameriikan herkkuva. Ei, he tinttaavat silmänsä vain voipaketteihin ja punaseen maitoon! Idiootit.
Ei olotilaa voi ostaa. Sitä voi kyllä parantaa tekemällä elämässä valintoja. Esimerkiksi juuri ruoan suhteen. Mutta siinäkään ei saa mennä liian pitkälle, pitää säilyttää järkikulta. Eikä siinä ole mitään järkeä, että sitten syyllistetään itsensä ja läheiset ihmiset, jos ei mennytkään kuin Strömsössä tai elokuvissa. Jos vaikka ei tullutkaan kevyt olo vissyllä, eikä kolesterolit parantuneet akselirasvaa syömällä. Ei aina voi mennä kaikkeen mukaan. Perusravinnollakin voi aivan yhtä hyvin, kuin mainoshemmojen taikomilla herkkuhetkillä, joiden mukaan elät ikuisesti ja pelastat maapallon vaikka vastapäivään. Hyvä olo on sinussa itsessäsi, ja kukaan muu, kuin sinä itse et voi sitä löytää. Minun hyvä oloni on luonnossa ja herkullisten aterioiden suunnittelemisessa, pienissä nautinnoissa vaikka ihan sohvalla istumisessakin. Minun hyvä oloni on koiranpennuissa ja arjen pienissä asioissa, se on myös murhemielessä ja tässä blogissa. Hyvää oloa ei voi hakea kaupasta. Paitsi ehkä pari kertaa vuodessa...
Huhhuh. Tulipa saarna. Mutta näinhän tämä menee. Puut ovat metsä. Metsässä kasvaa puita. Ruoka on kasviksia, lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita ja viljoja. Niistä ruoka-AINEISTA rakennetaan syötävää, aterioita. Kokonaisuuksia, joita syödään. Ei siinä lautasella ole pelkästään pilkkeitä, siis niitä ihmeellisiä ja outoja makromikrosilppupilkeravinteita. Siinä on ihan käsinkosketeltavaa, suuhun syötävää ruokaa. Anna mun kaikki kestää. Olisiko aika alkaa viimein puhua kokonaisuuksista, eikä nyperrellä niiden pilkkujen kanssa. Molekyyleille kaikki kunnia osallistumisesta, mutta kyllä ruoan pitää olla ruoan näköistä. Menen pistelemään nyt poskeeni lopun kyytönmaitojogurtin, marjoilla ja porkkanaraasteella, sekä herkullista hapankaalia! Voisi tuon hapankaalin kuumentaakin ja laittaa voinopan siihen päälle...!
Kommentit