Mä mitään tiedä...köh.
Joo, hyvä lukijani. Tässä olen ihmetellyt erinäisiä asioita. Mm. kaikkien alojen asiantuntijain julistamia juttuja, että ravitsemusrintamalla kiehuu. Niin no, sehän se ei ole esimerkiksi minun ongelmani. Mutta huvittaahan tuo moinen, vähän niinkuin hymyilisi kämmeneensä. Ääneen. Varsinkaan, kun ei itse miellä ravitsemusrintaman kiehuntaa. Loiskiehuntaa ehkä, muttei mitään järisyttävää ole siellä mielestäni julkituotu. Kun rintamassa on nyt ollut pelkkää vikinää. Pöperöproffa ja Laatikaisen Reijo ovat urhoollisesti pitäneet keskustelua yllä. Mikä minusta on hieno juttu. Reijo eritoten kaivelee tutkimuksia ja vielä, kun kaikki käännettäisi suomeksi, niin vot. Mutta kaikkea ei voi saada, ei edes ihan kaikkea.
Iltasatulehdet jatkavat valitsemallaan älämölölinjalla, jossa ei ole päätä, ei häntää. Mölisevät kuin lehmät samaa virttä. Milloin on vaarallista se, milloin tämä ja tuo, se se vasta vaarallista onkin. Mutta bikinikuntoon vaikka talvipakkasessa, se on pääasia, että kaikki laihduttaa. Metodista niin viis, kunhan kaikki akat ja ukot vaan muistuttavat heinäseivästä, perkele. Ja jokaiselle vaan personal trainer, elämäntapavalmentaja, ravintovalmentaja, ruokaräätäli ja hiostaja, niin kyllä työllisyys ja kansanterveys kohenee.
Lainasin tässä taannoin taas kasan ravitsemustieteellisiä julkaisuja, keittokirjoja ja muuta asiaankuuluvaa roipetta. Huomasin, että suomalaistenkin julkaisujen seassa on näitä leikkaa-liimaa-askartele -kirjoja, joiden varsinainen anti on aika pitkälti niinsunnäinsun. Positiivista niissä on se, että kieli on kaikille tuttu kotimainen ykkönen. Ainakin meille kantasuomalaisille tuttu. Jotkut jopa saattavat sitä ymmärtääkin. Samoja asioita löysin kaikista näistä lainaamistani kirjoista. Laihdutus- ja vähähiilihydraattisuuskirjallisuudesta puhumattakaan. Niitäkin minulta löytyy hyllymetri. Ja hyökkäsin siihenkin kasaan käsiksi, kun nyt olen lomaa itsestäni viettänyt. Parasta pääntuuletusta on lukeminen. Tosin hermo meinasi mennä, kun pedanttisuuteni pisti minua selaamaan kasaa kuin Väyrynen Dostojevskia. Taas sama juttu. Ja keskustelupalstoilla muinaisaikoina lyötiin kuin vierasta sianitraa, jos lausuit ääneen yhtäkään näistä teeseistä, jotka kaikista kirjoista sain kaiveltua. O tempura.
Syys on saanut vähän förskotissa, ja se onkin mukavasti virkistänyt raatoani. Olen jostain syystä ollut pois raiteiltani, tolaltani ja normaalista elostani tässä jo tovin jos toisenkin. Saan taas kiittää siitäkin viranomaistahojen taitavia asiakaspalvelijoita, jotka ajavat minua olemattomaan työelämään, kuin kärmestä pyssyyn. Perkele. Olen taas ollut vajoamassa, lievästi sanottuna, uupumuksen tuolle puolen, kun pitää viikoittain väätää jollekin tinalolle rautalangasta asioita, jotka he ikäänkuin jättävät kuuntelematta. Vahvin kokemus näissä asiakaspalvelutilanteissa on todellakin ollut, että en ole tullut kuulluksi, minua ei kuunnella asiakkaasta, eli minusta, tahdotaan eroon mahdollisimman pian. Nyt heti.Tämä ei ole hyväksi maksalle, se kerää mustaa sappea elimistöön ja limaa. Näin olisi ajateltu vielä kolmesataa vuotta sitten. Ja hörpätty päälle paloviinassa liotettuja takiaisenjuuria. Tai jotain. Vaikka nokkosvettä.
Seuraava kompurointi tuli tuossa lääkekasassa. Minulla kun on ollut kolme sydän- ja verenpainelääkettä. Nesteenpoistopillerit. Diabeteslääkkeet. Insuliinit. Ja särkylääkkeet vielä säkkiä myöten. On alkanut heikottaa, huomasin taannoin. En päässyt taaskaan portaita lepäämättä ylös, enkä tuota tietä postilaatikolta. Enkä oikein pystynyt ostoshelvettikipittelyynkään, vaan piti tyyrätä kärryjä muka-kiinnostuneena johonkin hyllypieleen puuskuttamaan ja asettelemaan silmämunia kohilleen. Kun maailma vispasi ylösalas ja heitti karusellia ja kärrynpyörää. Jätin ensin sydänlääkkeeksi määrätyn pois. Ei tokeentunut toivoton. Ja sitten nakkasin käyttämättömien konttiin myöskin tuon verenpainelääkkeen, ensin puolikkaana otettuani, ei puolituskaan auttanu, mutta kun jätin kokonaan ottamatta. Johan tokeni. Luin sittemmin internetin Doctor Googlen avituksella, että kappas vain, nykypiikkilläni on taipumus laskea verenpainetta. Tosin seuraava lääkärissäkäynti saattaakin taas verenpaineet tappiin.
Syksystä olen kyllä taas herännyt iloitsemaan erilaisten herkkujen muodossa. Kaalikääryleet ensimmäisistä talvikaaleista, kukkakaalia voisulalla ja kesäkurpitsalasagnea. Voe perkeles, sentään. Nyt kun viimein sienet saapuivat törröttämään, niin eilinen tattikastike rapeaksipaisettuine aineineen hävisi kuin taikaiskusta parempiin suihin. Paistoin tatit erikseen, ohuiksi viipaloituina voissa, samoin sipulit ja tarjosin ne erikseen kermakastikkeen, eli sakeaksi keitetyn kerman kera. Kankeutin kastiketta kyllä ropsauksella juustoa. Siihen ei kuin vihannesta kylkeen, niin sinnepä meni iäntäkohen.Oheen hiilarisietoiselle kesäperunaa sekä molemmille kaalivalikoima erivärisistä kukkakaaleista. Oranssi kukkis on ihana. Olen tykästynyt näihin värikkäisiin kukkakaaleihin, ei se väri makuun vaikuta, mutta silmäiniloon kyllä.
Nyt sadepäivän ratoksi kuppi kuumaa. Kellomäen Anille terkut, teehen ei kyllästy koskaan, kaivelin kaapista puketin Nepalista tuotua herkullista, vihreää teetä. Haudutan siitä aimo annoksen. Kiitos siitä ystikselleni Tompalle. Jolla on intohimo teehen ja teelaatuihin. Katin sisustusnavetasta puolestaan löysin ihania pieniä annospannuja teetä varten. Kiitos tuntemattomalle myyjälle. Himottaisi mennä sinne vielä uudelleenkin. Löysin sieltä takimmaisesta nurkasta Aivan Ihania Tarjoilulautasia. ARABIAN PIIPPULEIMALLA. Suomen Kukka ja Maisema, molemmat sinisenä sekä Tiplan jännittävän muotoisen tarjoilutassin ynnä vielä Suomen Kukka soppakulhon, kaikki aivan ihanan edullisia. Soppakulho eritoten himottaa, kun lähtisi alle viidenkympin ja siitä olisi kiva tarjota esimerkiksi vaikka rapuliemestä tehtyä punajuurisoppaa. Nam. Suosittelen toivioretkiä muillekin.
Iltasatulehdet jatkavat valitsemallaan älämölölinjalla, jossa ei ole päätä, ei häntää. Mölisevät kuin lehmät samaa virttä. Milloin on vaarallista se, milloin tämä ja tuo, se se vasta vaarallista onkin. Mutta bikinikuntoon vaikka talvipakkasessa, se on pääasia, että kaikki laihduttaa. Metodista niin viis, kunhan kaikki akat ja ukot vaan muistuttavat heinäseivästä, perkele. Ja jokaiselle vaan personal trainer, elämäntapavalmentaja, ravintovalmentaja, ruokaräätäli ja hiostaja, niin kyllä työllisyys ja kansanterveys kohenee.
Lainasin tässä taannoin taas kasan ravitsemustieteellisiä julkaisuja, keittokirjoja ja muuta asiaankuuluvaa roipetta. Huomasin, että suomalaistenkin julkaisujen seassa on näitä leikkaa-liimaa-askartele -kirjoja, joiden varsinainen anti on aika pitkälti niinsunnäinsun. Positiivista niissä on se, että kieli on kaikille tuttu kotimainen ykkönen. Ainakin meille kantasuomalaisille tuttu. Jotkut jopa saattavat sitä ymmärtääkin. Samoja asioita löysin kaikista näistä lainaamistani kirjoista. Laihdutus- ja vähähiilihydraattisuuskirjallisuudesta puhumattakaan. Niitäkin minulta löytyy hyllymetri. Ja hyökkäsin siihenkin kasaan käsiksi, kun nyt olen lomaa itsestäni viettänyt. Parasta pääntuuletusta on lukeminen. Tosin hermo meinasi mennä, kun pedanttisuuteni pisti minua selaamaan kasaa kuin Väyrynen Dostojevskia. Taas sama juttu. Ja keskustelupalstoilla muinaisaikoina lyötiin kuin vierasta sianitraa, jos lausuit ääneen yhtäkään näistä teeseistä, jotka kaikista kirjoista sain kaiveltua. O tempura.
Syys on saanut vähän förskotissa, ja se onkin mukavasti virkistänyt raatoani. Olen jostain syystä ollut pois raiteiltani, tolaltani ja normaalista elostani tässä jo tovin jos toisenkin. Saan taas kiittää siitäkin viranomaistahojen taitavia asiakaspalvelijoita, jotka ajavat minua olemattomaan työelämään, kuin kärmestä pyssyyn. Perkele. Olen taas ollut vajoamassa, lievästi sanottuna, uupumuksen tuolle puolen, kun pitää viikoittain väätää jollekin tinalolle rautalangasta asioita, jotka he ikäänkuin jättävät kuuntelematta. Vahvin kokemus näissä asiakaspalvelutilanteissa on todellakin ollut, että en ole tullut kuulluksi, minua ei kuunnella asiakkaasta, eli minusta, tahdotaan eroon mahdollisimman pian. Nyt heti.Tämä ei ole hyväksi maksalle, se kerää mustaa sappea elimistöön ja limaa. Näin olisi ajateltu vielä kolmesataa vuotta sitten. Ja hörpätty päälle paloviinassa liotettuja takiaisenjuuria. Tai jotain. Vaikka nokkosvettä.
Seuraava kompurointi tuli tuossa lääkekasassa. Minulla kun on ollut kolme sydän- ja verenpainelääkettä. Nesteenpoistopillerit. Diabeteslääkkeet. Insuliinit. Ja särkylääkkeet vielä säkkiä myöten. On alkanut heikottaa, huomasin taannoin. En päässyt taaskaan portaita lepäämättä ylös, enkä tuota tietä postilaatikolta. Enkä oikein pystynyt ostoshelvettikipittelyynkään, vaan piti tyyrätä kärryjä muka-kiinnostuneena johonkin hyllypieleen puuskuttamaan ja asettelemaan silmämunia kohilleen. Kun maailma vispasi ylösalas ja heitti karusellia ja kärrynpyörää. Jätin ensin sydänlääkkeeksi määrätyn pois. Ei tokeentunut toivoton. Ja sitten nakkasin käyttämättömien konttiin myöskin tuon verenpainelääkkeen, ensin puolikkaana otettuani, ei puolituskaan auttanu, mutta kun jätin kokonaan ottamatta. Johan tokeni. Luin sittemmin internetin Doctor Googlen avituksella, että kappas vain, nykypiikkilläni on taipumus laskea verenpainetta. Tosin seuraava lääkärissäkäynti saattaakin taas verenpaineet tappiin.
Syksystä olen kyllä taas herännyt iloitsemaan erilaisten herkkujen muodossa. Kaalikääryleet ensimmäisistä talvikaaleista, kukkakaalia voisulalla ja kesäkurpitsalasagnea. Voe perkeles, sentään. Nyt kun viimein sienet saapuivat törröttämään, niin eilinen tattikastike rapeaksipaisettuine aineineen hävisi kuin taikaiskusta parempiin suihin. Paistoin tatit erikseen, ohuiksi viipaloituina voissa, samoin sipulit ja tarjosin ne erikseen kermakastikkeen, eli sakeaksi keitetyn kerman kera. Kankeutin kastiketta kyllä ropsauksella juustoa. Siihen ei kuin vihannesta kylkeen, niin sinnepä meni iäntäkohen.Oheen hiilarisietoiselle kesäperunaa sekä molemmille kaalivalikoima erivärisistä kukkakaaleista. Oranssi kukkis on ihana. Olen tykästynyt näihin värikkäisiin kukkakaaleihin, ei se väri makuun vaikuta, mutta silmäiniloon kyllä.
Nyt sadepäivän ratoksi kuppi kuumaa. Kellomäen Anille terkut, teehen ei kyllästy koskaan, kaivelin kaapista puketin Nepalista tuotua herkullista, vihreää teetä. Haudutan siitä aimo annoksen. Kiitos siitä ystikselleni Tompalle. Jolla on intohimo teehen ja teelaatuihin. Katin sisustusnavetasta puolestaan löysin ihania pieniä annospannuja teetä varten. Kiitos tuntemattomalle myyjälle. Himottaisi mennä sinne vielä uudelleenkin. Löysin sieltä takimmaisesta nurkasta Aivan Ihania Tarjoilulautasia. ARABIAN PIIPPULEIMALLA. Suomen Kukka ja Maisema, molemmat sinisenä sekä Tiplan jännittävän muotoisen tarjoilutassin ynnä vielä Suomen Kukka soppakulhon, kaikki aivan ihanan edullisia. Soppakulho eritoten himottaa, kun lähtisi alle viidenkympin ja siitä olisi kiva tarjota esimerkiksi vaikka rapuliemestä tehtyä punajuurisoppaa. Nam. Suosittelen toivioretkiä muillekin.
Kommentit
-Massu