Kaikki käy, missä on hiivaa ja sokeria.
Joku onneton oli linkinkittänyt MeNaisten jutun Feispuukkiin siitä, kun superfoodit tekivätkin pahoinvoinnin turmelusta, eivät superioineet olotilaa sfääreihin ja sen taa. Niinkuin mainospuheissa usein jankutetaan, kuinka mahottottoman upea ja fiini, suorastaan glitteröity olotila tulee, kun superhyperfoodia pistää iäntäkohen. Ja kuinka monta tuhatta vuotta mm. mayat ja muut humut ovat mättöjä pistelleet Himalajanrinteillä. Gojit, inkamarjat ja muut rusinansukuiset saavat huikeita myyntilukuja ja markkinointiosastot ilmaisnäytteitä. Unhoittumattominta jutussa on se, että toinen on entinen anorektikko ja toinen ravintovalmentaja (tms.) joten aika metka juttu, juu.
Tarpeellisempaankin sitä rahnansa upotteleikselisi. Kuten kunnolliseen piffilihaan tai herkulliseen fisuun, siihen ruotoiseen klönttiin kalapuikkojen makua muistuttavalla lihaksella. Joo-o. En tiedä, olenko synnynnäisesti skeptisyyteen vaipuva vai yltiövarovainen vaiko jopa ekstrovertti näissä ruokajutuissa. Varsinkin tässä koohotuksessa, kuinka ties miten syömällä/juomalla/valikoimalla parhaat lisäaineet tai muuten vaan ryhtymällä palopuheita pitämään karppauksen tai muuten kaikensorttisen ruokavaliohöösellyksen puolesta, mailma pelastuu!
Toki, myöntää täytyy, että kun olen palannut "vanhaan sokeritautipotilaan" ruokavalioon tietyin pienehköin muutoksin, olen voinut tähän mennessä parhaiten. Alakarppaaminen, siis hiilihydraattien pudottaminen alle 100g:n päivässä sai minut(kin) voimaan huonosti ja vieläkin huonommin. Eikä siihen auttanut edes se, että arrogantisti kommentoitiin, että teet sitten jotain väärin! No teinhän minä, alakarppasin. Muuten hiilihydraattien välttely on ollut ihan kivaa puuhaa. Tämän tuosta voin poiketa periaatteistani ja mussuttaa jopa palasen pullaa. Tai lapsenlapsen synttärikakkua. Eikä se minua ole tappanut.
Huomaan ruokavalioni petraantuneen aika tavalla. Lihan ja kalan osuus ateriasta on noin kolmannes. Kolmannes on rasvoja. Loppu kasviksia. Ruokailukerrat ovat pudonneet kahteen. Aamupalalla, jossa on maitotuotteita ja kananmunia sekä joko lihaa tai kalaa ja salaattia, pärjään kummasti iltapäivään. Jolloin kupponen tai viisikin teetä, ja tietenkin sympatiaa, pitää ladulla iltaseen saakka. Joka jää aika keveäksi. Eilistä uunimakkarasessiota lukuunottamatta. Oli vaan ihan pakko säikäyttää kroppa moisella kamaluudella. Mutta hyvää se silti oli! Pääsääntöisesti mikään ei ole kiellettyä, toiset jutut vaan ovat enemmän "mun juttuja" kuin toiset. Kuten nyt kesällä ovat olleet mansikat ja aprikoosit.
Ei minun tarkoitukseni ole tässä riekkua MeNaisten haastateltaville, että mitäs minä sanoin! Kun olen sanonut paljonkin asian tiimoilta. Parin sivun verran: Avataan tästä. Jatkan vain kummastelua siitä, että miten järjellä varustettu naisihminen on niin tunteilla vietävä kuitenkin, että eksyy superfoodin hassunkuriseen maailmaan. Alankin markkinoimaan pahvilaatikkodiettiä. Se se vasta superfoodia on, ja kierrätystä! Syödään kaikensorttiset pahvirasiat pois kuleksimasta, ettei tule päästöjä ja turhia kilogrammoja roppaan.
Koittakaa nyt, hyvät kanssasisaret, viimein hyväksyä itsenne sellaisina kuin olette. Antakaa toimittajien ihannoida ihan minkälaista kuikkakoposta vaan, muttei niistä kuitenkaan ole haastajaksi normaalille, suomalaiselle naiselle. Joka on kaunis kuin pilvinen aitanpolulla asteleva kumisaapasjalkainen emäntä. Kippis sille!
Tarpeellisempaankin sitä rahnansa upotteleikselisi. Kuten kunnolliseen piffilihaan tai herkulliseen fisuun, siihen ruotoiseen klönttiin kalapuikkojen makua muistuttavalla lihaksella. Joo-o. En tiedä, olenko synnynnäisesti skeptisyyteen vaipuva vai yltiövarovainen vaiko jopa ekstrovertti näissä ruokajutuissa. Varsinkin tässä koohotuksessa, kuinka ties miten syömällä/juomalla/valikoimalla parhaat lisäaineet tai muuten vaan ryhtymällä palopuheita pitämään karppauksen tai muuten kaikensorttisen ruokavaliohöösellyksen puolesta, mailma pelastuu!
Toki, myöntää täytyy, että kun olen palannut "vanhaan sokeritautipotilaan" ruokavalioon tietyin pienehköin muutoksin, olen voinut tähän mennessä parhaiten. Alakarppaaminen, siis hiilihydraattien pudottaminen alle 100g:n päivässä sai minut(kin) voimaan huonosti ja vieläkin huonommin. Eikä siihen auttanut edes se, että arrogantisti kommentoitiin, että teet sitten jotain väärin! No teinhän minä, alakarppasin. Muuten hiilihydraattien välttely on ollut ihan kivaa puuhaa. Tämän tuosta voin poiketa periaatteistani ja mussuttaa jopa palasen pullaa. Tai lapsenlapsen synttärikakkua. Eikä se minua ole tappanut.
Huomaan ruokavalioni petraantuneen aika tavalla. Lihan ja kalan osuus ateriasta on noin kolmannes. Kolmannes on rasvoja. Loppu kasviksia. Ruokailukerrat ovat pudonneet kahteen. Aamupalalla, jossa on maitotuotteita ja kananmunia sekä joko lihaa tai kalaa ja salaattia, pärjään kummasti iltapäivään. Jolloin kupponen tai viisikin teetä, ja tietenkin sympatiaa, pitää ladulla iltaseen saakka. Joka jää aika keveäksi. Eilistä uunimakkarasessiota lukuunottamatta. Oli vaan ihan pakko säikäyttää kroppa moisella kamaluudella. Mutta hyvää se silti oli! Pääsääntöisesti mikään ei ole kiellettyä, toiset jutut vaan ovat enemmän "mun juttuja" kuin toiset. Kuten nyt kesällä ovat olleet mansikat ja aprikoosit.
Ei minun tarkoitukseni ole tässä riekkua MeNaisten haastateltaville, että mitäs minä sanoin! Kun olen sanonut paljonkin asian tiimoilta. Parin sivun verran: Avataan tästä. Jatkan vain kummastelua siitä, että miten järjellä varustettu naisihminen on niin tunteilla vietävä kuitenkin, että eksyy superfoodin hassunkuriseen maailmaan. Alankin markkinoimaan pahvilaatikkodiettiä. Se se vasta superfoodia on, ja kierrätystä! Syödään kaikensorttiset pahvirasiat pois kuleksimasta, ettei tule päästöjä ja turhia kilogrammoja roppaan.
Koittakaa nyt, hyvät kanssasisaret, viimein hyväksyä itsenne sellaisina kuin olette. Antakaa toimittajien ihannoida ihan minkälaista kuikkakoposta vaan, muttei niistä kuitenkaan ole haastajaksi normaalille, suomalaiselle naiselle. Joka on kaunis kuin pilvinen aitanpolulla asteleva kumisaapasjalkainen emäntä. Kippis sille!
Kommentit