Karppaus mainittu!
Takuuvarma konsti saada jutulle lukijoita ja innokkaita sellaisia, on tehdä juttu P.Mustajoesta, laihdutuksesta ja vertailla yksiköitä noin esimerksiksi kalori- ja kekopohjalta. Sekä mainita ainakin kerran tuiki väärässä kontekstissa karppaus. Siis niin väärässä, että vähänkään karppauksesta tietävältä menee aamukahvit kermalla väärään torveen. Kummallista, että karppaamisesta on tehty pahis, joka tappaa talossa ja puutarhassa. Ja siitä mainitsemaan tuodaan laihdutusguru mitä suurimmasta päästä! Professori ja tohtori. Ja vielä lihavuustutkija. Tämä juttu oli siis HS:n Kuukautisliitteessä numero 7. Sääliksi käy proffaa. Hyvä äijä, kaikesta huolimatta.
Minusta on hurjaa, että lääketieteessä on sellainen alalaji, kuin lihavuustutkimus. Minä alan tässä vuosikymmenien kokemuksella olla hissukseen sitä mieltä, että joo, laihduttaminen myy ja varsinkin, kun järkiään kaikki akkainlehdet, iltapäivälehdet ja muut semmoiset tukevat sitä kakkosnelosihannointia, jonka kuvitellaan olevan ihannenainen/-ihminen. Mieskään ei enää saa olla vatsakkuuteen taipuvainen eikä varsinkaan hiukkasen ylipainoinen. Pitää olla kuin kuivan kesän orava tai schwarzenegger toiseen potenssiin. Ellei jopa kolmanteenkin. En näe mitään järkeä näissä laihdutusjutuissa ja -ohjeissa. En enää. Joskus ne olivatkin kovasti tärkeää kamaa. Silloin, kun vielä tuli kokeiltua poikkeuksetta joka toinen "bikinidietti". Ja pilattua aineenvaihdunta, muutama ihmissuhde ja tunnelma.
Lihavuustutkimus pitäisi siirtää kokonaan kolmannelle tasolle. Nythän lihavuutta on tutkittu ja tutkitaan fyysisellä tasolla. Tehdään moniaitakin melko mitäänsanomattomia ja tyhjiä diibadaabatutkimuksia. Kysellään, että mitäpä tuli syötyä. Tai sitten laitetaan pitämään ruokapäikkyä. Ja molemmissa tapauksissa kohde valehtelee silmät, suut päästään. Kyllä niihin lihavuuden syihin pitää sekä kohde- että tutkimustasolla pystyä suhtautumaaan tuomitsematta ja osoittelematta. Onhan tunntettua, että fyysinen ähky ja oihkaus se on hyväksytympää kuin se, että myönnetään olevansa mentaalisesti heikoilla. On helpompaa olla lihava kuin masentunut. Lihavat harvemmin joutuvat sellaiseen oman minuuden riistävään prosessiin, kuin masentuneet konsa.
Ja tunnettuahan on, että lihavuus aiheuttaa masennusta, semminkin, kun ihmisihanne on aivan jotain järkyttävän outoa. Suoraan friikkisirkuksesta, suorastaan. Sopusuhtaiset, vain minimaalista ylipainoa kanniskelevat ihmiset hosuvat työpaikoilla ja busseissa, että kuinka läskit haittaavat elämistä ja nyt ne läskit lähtee! Ja lähdetysohjeita onkin sitten melkoinen määrä kummallisista outojen kautta älyttömyyksiin. Jopa ihan lääkäritasolla annetaan muikeita ohjeita, joita ei uskoisi opintoja vuosikaupalla ihmisen terveydestä suorittaneelta saavansakaan! Jessusmaaria sitä "ohjeiden" kirjoa. Sylettää välillä ihan satasella. Laihduttamiseen pitäisi kuulua myös psykologista ohjausta, varsinkin, jos syyt ovat syvemmällä eli tiedostamattomissa. Silloin, kun niissä ruokapäikyissä puhutaan potaskaa ja vastaillaan kysymyksiin, ettei syö juuri mitään, jos sitäkään. Ja se ohjaus pitää tehdä asiakkaan ehdoilla ja asiakkaan tarpeista. Ei ole kovin lohdullista, että juurikin ravitsemusterapeutit saavat ryöpyn niskaansa tämän tuosta. Tosin hän, jonka kanssa olin tekemisissä joskus aikain alussa, olikin varsin omituinen tapaus.
Mitä karppaamiseen tulee, ainakin omaani. Totesin jo joskus alkuvuosina, ettei aivan tiukinta mallia oleva 20g hiilihydraatteja päivässä sisältänyt melskaaminen sopinut lääkitykselleni. Melkoisia vääntöjä sain aikaan. Sekä ruoka- että muissa pöydissä. Minusta tuli myös hyvin ahdasmielinen. Kertakaikkinen hiilarifasisti, joka ei voinut olla samassa huoneessakaan pullalautasen kanssa saamatta arroganssin voitelemaa kohtausta "tekuolettekaikki" -teemalla. Sen huomasin kyllä, että perunan, pastan ja muidenkin viljatuotteiden, että ylenpalttisen runsashiilaristen kasvisten välttely sai minut voimaan paremmin kuin aikoihin. Senkin huomasin, että ainoastaan kananmunien osuus ruokavaliossani nousi. Kala, liha ja leikkeleet jatkoivat samalla linjalla, kuin aiemminkin. Niinno, kasviksia mätän edelleen lautaselle sen kummemmin laskeskelematta. Ainoastaan margariini ja siihen verrattavat tuotteet ovat täydelleen pannassa. Ihan sen hirvittävän maun vuoksi, jota en ole koskaan voinut sietää.
Minä en pysty myöskään käsittämään, että mitä hirvittävää on KOHTUUDELLA käytetyissä eläinrasvoissa tai alkoholissa? Maksahan tuntuu pysähtyvän dokatessa ja pistää silloin sapuskoidut ruoat jemmaan, rasvakudokseen. On sen verran duunia viinan kanssa läträtessä. En pysty myöskään ymmärtämään näitä sormi pystyssä vouhottavia "terapeutteja", joiden elämäntehtävänä tuntuu olevan kaiken poistaminen normaalista elämästä (mitä se normaali nyt itse kullekin merkitsee). Ei voi olla hyväksi kenellekkään, että päivät pääksytysten miettii, että tulikohan nyt gramman miljoonasosa liikaa viinaa tai rasvoja? Päähän siinä räjähtää.
Mitäpä, jos sovittaisiin niin, että "normaali" vaatekoko on nykyään 40-44 naisilla. Ettei kaikkien tarvitse ahtaa raatoaan johonkin kikkanaan 38 kokoon. Samoin nämä "teepaita"-koot olisivat M-L eikä S-M. Se on nimittäin ihan hirveetä, kun nykynuorinainen ahtaa rehevän perseensä housukokoon 38. Välissä killuu hirveä rasvamakkara ja t-paita, luonnollisesti koko S, peittää yläkropan mitenkuten. Tissiliivitkin tuppaavat olemaan mallinukelle laaditut, eivätkä isorintaiselle nykytyttärelle. Tietyin seurauksin. Selkätissit ja olkainuurteet, etutissit mouhottavat kuppien yli ja ympäri, kuin Boteron parhaissa maalauksissa. Katsokaa, pliis, edes peiliin siellä sovituskopissa. Tai mielummin: käykää siellä sovituskopissa. Oikeesti!
Ja muodinkukkaset, te, jotka kuvaatte ja ripustatte niiden henkarinlaihojen tyttöparkojen päälle niitä omituisia tekeleitänne: tulkaa vihdoin arkimuodin pariin. Glamour on viihteelle ja juhlatilaisuuksiin. Eikä normijakkujen ja -pukujen toimistoihin. Tehkää sitä muotia meille tasapaksuille, vyötäröttömille ja puolipyöreille. Eikä heinäseipäille. Ei kai minun tarvitse kulkea rumissa navettatakeissa vain siksi, että olen paksu vääristä kohdista? Eihän?
Mutta nyt jääteen maailmaan: ulko- ja sisäilmojen lämpötilat ovat taas sitä luokkaa, ettei meikäläisen eskimokeho meinaa kestää kumpaakaan. Onneksi löysin taasen jääteen. Keitin eilen vahvaa, mustaa teetä noin ämpärillisen. Saan siitä tynnyrillisen, kun silppuan sekaan reilusti minttua, sen tein jo eilen, kun tee oli kuumaa, minttu tuoksui ihanasti. Sitä kasvaakin omassa pihassa, reilusti. Helvetin rikkaruoho. Sekä puristan puolen sitruunan mehun. Viipaloin toisen puolen. Luttaan vettä puolet siihen keitokseen lisää. Jääkaappiin. Ja sieltä sitten kohtuuttoman isoon tuoppiin. Jos haluaa seurustelujuoman, niin tällää veden sijasta jotain mitäänsanomatonta halppisviiniä sekaan. Tai vaikka ihan perinteistä koshua. Kossu kolahtaa aina.
Menen äimistelemään, jos vaikka olisi salaatti jo marinoitunut: tomaattia, sipulia, chiliä ja paprikaa. Tilkkanen öljyä, merisuolaa ja mustapippuria, raikas hellepäivän ihanuus!
TÄNÄÄN OLEN TOLKUTTANUT TASAN NELJÄ VUOTTA TÄTÄ YHTÄ JA SAMAA! HYVÄ MINÄ! KIITOS KYYDISSÄ JAKSANEILLE! MORJESTA VAAN UUDET IHMETTELIJÄT!
Minusta on hurjaa, että lääketieteessä on sellainen alalaji, kuin lihavuustutkimus. Minä alan tässä vuosikymmenien kokemuksella olla hissukseen sitä mieltä, että joo, laihduttaminen myy ja varsinkin, kun järkiään kaikki akkainlehdet, iltapäivälehdet ja muut semmoiset tukevat sitä kakkosnelosihannointia, jonka kuvitellaan olevan ihannenainen/-ihminen. Mieskään ei enää saa olla vatsakkuuteen taipuvainen eikä varsinkaan hiukkasen ylipainoinen. Pitää olla kuin kuivan kesän orava tai schwarzenegger toiseen potenssiin. Ellei jopa kolmanteenkin. En näe mitään järkeä näissä laihdutusjutuissa ja -ohjeissa. En enää. Joskus ne olivatkin kovasti tärkeää kamaa. Silloin, kun vielä tuli kokeiltua poikkeuksetta joka toinen "bikinidietti". Ja pilattua aineenvaihdunta, muutama ihmissuhde ja tunnelma.
Lihavuustutkimus pitäisi siirtää kokonaan kolmannelle tasolle. Nythän lihavuutta on tutkittu ja tutkitaan fyysisellä tasolla. Tehdään moniaitakin melko mitäänsanomattomia ja tyhjiä diibadaabatutkimuksia. Kysellään, että mitäpä tuli syötyä. Tai sitten laitetaan pitämään ruokapäikkyä. Ja molemmissa tapauksissa kohde valehtelee silmät, suut päästään. Kyllä niihin lihavuuden syihin pitää sekä kohde- että tutkimustasolla pystyä suhtautumaaan tuomitsematta ja osoittelematta. Onhan tunntettua, että fyysinen ähky ja oihkaus se on hyväksytympää kuin se, että myönnetään olevansa mentaalisesti heikoilla. On helpompaa olla lihava kuin masentunut. Lihavat harvemmin joutuvat sellaiseen oman minuuden riistävään prosessiin, kuin masentuneet konsa.
Ja tunnettuahan on, että lihavuus aiheuttaa masennusta, semminkin, kun ihmisihanne on aivan jotain järkyttävän outoa. Suoraan friikkisirkuksesta, suorastaan. Sopusuhtaiset, vain minimaalista ylipainoa kanniskelevat ihmiset hosuvat työpaikoilla ja busseissa, että kuinka läskit haittaavat elämistä ja nyt ne läskit lähtee! Ja lähdetysohjeita onkin sitten melkoinen määrä kummallisista outojen kautta älyttömyyksiin. Jopa ihan lääkäritasolla annetaan muikeita ohjeita, joita ei uskoisi opintoja vuosikaupalla ihmisen terveydestä suorittaneelta saavansakaan! Jessusmaaria sitä "ohjeiden" kirjoa. Sylettää välillä ihan satasella. Laihduttamiseen pitäisi kuulua myös psykologista ohjausta, varsinkin, jos syyt ovat syvemmällä eli tiedostamattomissa. Silloin, kun niissä ruokapäikyissä puhutaan potaskaa ja vastaillaan kysymyksiin, ettei syö juuri mitään, jos sitäkään. Ja se ohjaus pitää tehdä asiakkaan ehdoilla ja asiakkaan tarpeista. Ei ole kovin lohdullista, että juurikin ravitsemusterapeutit saavat ryöpyn niskaansa tämän tuosta. Tosin hän, jonka kanssa olin tekemisissä joskus aikain alussa, olikin varsin omituinen tapaus.
Mitä karppaamiseen tulee, ainakin omaani. Totesin jo joskus alkuvuosina, ettei aivan tiukinta mallia oleva 20g hiilihydraatteja päivässä sisältänyt melskaaminen sopinut lääkitykselleni. Melkoisia vääntöjä sain aikaan. Sekä ruoka- että muissa pöydissä. Minusta tuli myös hyvin ahdasmielinen. Kertakaikkinen hiilarifasisti, joka ei voinut olla samassa huoneessakaan pullalautasen kanssa saamatta arroganssin voitelemaa kohtausta "tekuolettekaikki" -teemalla. Sen huomasin kyllä, että perunan, pastan ja muidenkin viljatuotteiden, että ylenpalttisen runsashiilaristen kasvisten välttely sai minut voimaan paremmin kuin aikoihin. Senkin huomasin, että ainoastaan kananmunien osuus ruokavaliossani nousi. Kala, liha ja leikkeleet jatkoivat samalla linjalla, kuin aiemminkin. Niinno, kasviksia mätän edelleen lautaselle sen kummemmin laskeskelematta. Ainoastaan margariini ja siihen verrattavat tuotteet ovat täydelleen pannassa. Ihan sen hirvittävän maun vuoksi, jota en ole koskaan voinut sietää.
Minä en pysty myöskään käsittämään, että mitä hirvittävää on KOHTUUDELLA käytetyissä eläinrasvoissa tai alkoholissa? Maksahan tuntuu pysähtyvän dokatessa ja pistää silloin sapuskoidut ruoat jemmaan, rasvakudokseen. On sen verran duunia viinan kanssa läträtessä. En pysty myöskään ymmärtämään näitä sormi pystyssä vouhottavia "terapeutteja", joiden elämäntehtävänä tuntuu olevan kaiken poistaminen normaalista elämästä (mitä se normaali nyt itse kullekin merkitsee). Ei voi olla hyväksi kenellekkään, että päivät pääksytysten miettii, että tulikohan nyt gramman miljoonasosa liikaa viinaa tai rasvoja? Päähän siinä räjähtää.
Mitäpä, jos sovittaisiin niin, että "normaali" vaatekoko on nykyään 40-44 naisilla. Ettei kaikkien tarvitse ahtaa raatoaan johonkin kikkanaan 38 kokoon. Samoin nämä "teepaita"-koot olisivat M-L eikä S-M. Se on nimittäin ihan hirveetä, kun nykynuorinainen ahtaa rehevän perseensä housukokoon 38. Välissä killuu hirveä rasvamakkara ja t-paita, luonnollisesti koko S, peittää yläkropan mitenkuten. Tissiliivitkin tuppaavat olemaan mallinukelle laaditut, eivätkä isorintaiselle nykytyttärelle. Tietyin seurauksin. Selkätissit ja olkainuurteet, etutissit mouhottavat kuppien yli ja ympäri, kuin Boteron parhaissa maalauksissa. Katsokaa, pliis, edes peiliin siellä sovituskopissa. Tai mielummin: käykää siellä sovituskopissa. Oikeesti!
Ja muodinkukkaset, te, jotka kuvaatte ja ripustatte niiden henkarinlaihojen tyttöparkojen päälle niitä omituisia tekeleitänne: tulkaa vihdoin arkimuodin pariin. Glamour on viihteelle ja juhlatilaisuuksiin. Eikä normijakkujen ja -pukujen toimistoihin. Tehkää sitä muotia meille tasapaksuille, vyötäröttömille ja puolipyöreille. Eikä heinäseipäille. Ei kai minun tarvitse kulkea rumissa navettatakeissa vain siksi, että olen paksu vääristä kohdista? Eihän?
Mutta nyt jääteen maailmaan: ulko- ja sisäilmojen lämpötilat ovat taas sitä luokkaa, ettei meikäläisen eskimokeho meinaa kestää kumpaakaan. Onneksi löysin taasen jääteen. Keitin eilen vahvaa, mustaa teetä noin ämpärillisen. Saan siitä tynnyrillisen, kun silppuan sekaan reilusti minttua, sen tein jo eilen, kun tee oli kuumaa, minttu tuoksui ihanasti. Sitä kasvaakin omassa pihassa, reilusti. Helvetin rikkaruoho. Sekä puristan puolen sitruunan mehun. Viipaloin toisen puolen. Luttaan vettä puolet siihen keitokseen lisää. Jääkaappiin. Ja sieltä sitten kohtuuttoman isoon tuoppiin. Jos haluaa seurustelujuoman, niin tällää veden sijasta jotain mitäänsanomatonta halppisviiniä sekaan. Tai vaikka ihan perinteistä koshua. Kossu kolahtaa aina.
Menen äimistelemään, jos vaikka olisi salaatti jo marinoitunut: tomaattia, sipulia, chiliä ja paprikaa. Tilkkanen öljyä, merisuolaa ja mustapippuria, raikas hellepäivän ihanuus!
TÄNÄÄN OLEN TOLKUTTANUT TASAN NELJÄ VUOTTA TÄTÄ YHTÄ JA SAMAA! HYVÄ MINÄ! KIITOS KYYDISSÄ JAKSANEILLE! MORJESTA VAAN UUDET IHMETTELIJÄT!
Kommentit
Plussa
www.lily.fi/blogit/plussan-puolella