Mitä, joko on kevät?! Joko maaliskuu loppui?

Tähän alkuun pitää sanoa, että oho. Niinkuin lapsuuden ajan Eemeli. Tyyppi kävi pitkin Suomea työväentaloilla ja tanssilavoilla jorisemassa joutavia ja ehkä vähän laulaa luikauttamassakin. Hyvässä lihassa oli setämies, juu. Vähän niinkuin muutkin kansanhjuumorin viljelijät. Jaakko Teppo jysähtää ensimmäisenä mieleni verkkokalvoille. Mutta eihän minun tästä...höh.

Aika on todellakin mennyt kuin siivilä. Kuin filminauha. Tai minkä tahansa vikkelä otus. Vastahan se oli helmikuu. Ja maaliskuusta ajattelin, että bloggaan teidän kaikkien muutaman lukijan harmiksi ahkerammin. Paskat. En onnistunut toteuttamaan ajatusta edes uhkauksen tasolla. Sen sijaan olen yrittänyt olla sotkematta muiden tekemisiä. Olen epäonnistunut siinäkin surkeasti. Hävitin mm. tärkeitä tiedostoja ja silviisii. Taidettiin tykätä siitä vedosta ihan vietävästi. Voi olla, ettei jatkoa seuraa. Tai sitten seuraa. Se jää nähtäväksi, mitä seuraa. Ja kuka. Erityisesti.

Vilkas mielikuvitukseni on loihtinut harmikseni kaikenlaista tekemistä jopa niinä päivinä, kun olen ajatellut aamupäivän maata sohvalla syleksimässä kattoon ja iltapäivän maata samalla sohvalla väistelemässä putoavia...Olen löytänyt itseni vaeltamassa muiden zombien keralla kohden auringonnousua. Vaikka idästä harvoin mitään hyvää on tullut. Niin aina vaan tuon Onnahtelevan Olkan tie vie kohden itää. Ajatus on alkanut itää, että miksei länteen? Kaipa sitä pitää joskus länteenkin. Tosin länteen vaeltavia autonostureita ei ole vielä näkynyt, joten ehkä ei kannata, sillä kevät viipyy, kun niitä ei näy. Autonosturit ovat yhtä vakaa kevään ennusmerkki kuin muuttolinnut.

Puljaan nykyisin jälleen ruokatarvikkeiden kanssa työkseni. Kyllä sekin työstä käy. Tuppaa käymään ylikin. Ylityöksi. Toisinaan jopa ylivoimaiseksi. Kun luonnonvoimat ovat vastapäivään. Ja vastaan. Vihtaan ei sentään. Luonnonvoimista tuli mieleen luomu. Sekä se, että luomuvihannekset ja -juurekset lopahtelevat tässä keväimellä. Tai sitten niiden löytämine on pirun hankalaa! Josko vaikka ne piiloutuvat himoitsijoiltansa jonnekin koloihin ja luolastoihin, ettei vaan joudu pilkotuksi pataan. Ja se hankaloittaa monen innokkaan luomuilijan evään hankintaa. Nyt olisin kiinankaalia vajaa!

Siitäpä pukkasi pieneen mieleeni, että koska osa porukasta ei voi kestää ajatusta, että tekisi makkaraa itse, niin mikä estää tekemästä kääryleitä? Kiinankaalista saimme kystä kyllin me, jotka olemme käyneet koulumme ja aloitelleet työpaikkaeinesruokailumme 1970-1980 -luvuilla. Kiinankaali oli se salaattiaines, joka pilasi monen tyypin salaatinsyönnin heti tiskin alkumetreillä. Sitä ei sitten kotiin ostettu vaikka aseella olisi kauppias uhannut. Ja usein se pakkasi olemaan epämääräisen mustapilkkuistakin. Olen tässä aikain saatossa keksinyt halvalle ja mauttomalle kaalintapaiselle monen monituista käyttöä. Salaattiin en sitä suostu suikaloimaan, pilkkomaan enkä silppuamaan. On se sen verran kamalaa. Mutta lämpimään evääseen se uppoaa kuin vanh veitsi voihin!

Niinpä:
Teepä tälviisii!

Kokonainen kiinankaali

Voita paistamiseen

700g sikanautaa (siitä yli, mistä aita on jo maassa), luomua toki mielellään!
300g silavaa hiton pieninä kuutioina.
½ tl (vajaa) maustepippuria, inkivääriä ja pomeranssia kutakin
2 tl suolaa
½ tl (vajaa) korianteria, persiljaa ja timjamia kutakin.

Vaivataan nuo ainekset erittäin hyvin esim. muusinuijalla (nyt vanhemmat armeijankäyneet henkilöt hörähtelevät) ja paistetaan pieni koe-erä pannulla. Käsiäkin saa vaivaamiseen käyttää. Ota sormukset pois, että ei tarvitse timangeja etsiä taikinasta. Jos koe-erä maistuu hyvälle, ei tehdä korjauksia makuun lisämausteilla. Jos ei, lisätään sitä, mitä luullaan puuttuvan. Yleensä suolaa. Toki omanmaun mukaisia mausteitakin saa käyttää!

Riivitään kiinanakaalista isot päällilehdet ehjinä irti. Pienilehtisempi ydin säästetään muihin toimiin. Esim. sopanjatkeeksi. Otetaan niitä isompia lehtiä, höyrytetään kantapuolelta (pistä vaan pystyyn höyrytyskattilan ritilälle) pari-kolme minuuttia, että pehmenevät sopivasti, eivätkä löllöönny.  Tyvi painellaan vähän litteäksi, kun ovat jäähtyneet ne lehdykät. Päälle laitetaan pari lusikallista täytettä, siis sopivasti, ja aletaan rullata kuin kaalikäärylettä ikään. Nämä eivät aina suostu pysymään rullalla vaan niitä on vähän autettava hammastikulla. Olen joskus hammastikkujen puutteessa työntänyt niitä grillitikkuun useampia. Ota pannulla näihin kääryleisiin rusketusta voissa paistamalla ja laittele nätisti uunipannulle mieleiseesi muodostelmaan. Tilkka pannunhuuhteluvettä pohjalle ja uuniin. Eikä tarvitse sitten täysille sitä uunia laittaa, ihan +200 Celsiuksen asteikolla piisaa kivasti. Paistoliemestä, jota sinne uunipannulle kertyy, voi loihtia kastikkeen, suurusta vaan peliin eli ruskeakastikkeen tekoon vaan. Tarjolle joko kesäkurpitsaspagettia, kukkakaalimuusia tai sitten ihan perinneherkku pottumuusia.
Paprika-tomaattisalaatti virkistää kivasti muuten vähän hailakkaa ateriaa:
Silppua tomaattia, paprikaa(mikää muu, paitsi kilohinta ja kukkaro, ei estä käyttämästä erivärisiä paprikoita!) ja jonkunsorttisia, tai vaikka joka sorttia, sipuleita sekä noin puolikas kurkku siivilään, rippaise suolaa niskaan ja valuta tovi, esim. tuon muun aterian teon ajan. Sekoita tasaiseksi tarjoilukulhossa, lisää persiljaa plus mustapippuria ja laita tarjolle oliiviöljyä myös.
Iäntäkohen.

En muuten olisi ikimaailmassa arvannut, että maaliskuun kuihtumissaldoksi tuli NELJÄ kiloa, joka on ihan liikaa. Kilo viikossa. Miten mun kolesterolien ja verenpaineen nyt käy?! Eiiiii!!! Nehän saattavat vaikka vahingossa parantua! Enkä pysty kinaamaan enää lääkärien kanssa. Ai joo, minulla on menossa tämän vuoden kolmas "omalääkäri". Perkele. Taitaa olla varmaan jotakuinkin 15 lekuria tavattu sen saata..siis sikaflunssan jälkeen. Upeaa, kotikuntani, upeaa! Että retuperällä on hoito. Juu.