Erittäin kylmä lounas
Samalla kun tässä mussutan taas ihan mistä sattuu, niin ihmettelen samalla kaikenlaisia ilmiöitä. Alkoi nimittäin tehdä rajaamattomasti mieli oikein kunnollista jauhomakkaraa. Parasta siivuina, suoraan kaupan paketista. Vaan kun ei enää voi mennä lähikauppaan, pyytää lihatiskin setää/tätiä siivuttamaan lauantaita vaikkapa seitsemää siivua. Ei, pitää ostaa himoonsa joko kokonainen pötikkä tai suojakaasuun (varmaan suoraan haisunäädästä) pakattua, valmiiksi siivutettua iljaketta. Se ei ole ollenkaan sama asia se. Oi, lauantaimakkarani, miksi joudun harhailemaan viimassa ja pakkasessa vuoksesi! Ensin vaan pitää ostaa auto, että pääsee harhailemaan.
Hesarista bongasin tänään kaksikin yleisönosaston mielipidekirjoitusta. Toinen manaa sianystäville synkkiä aikoja. Toisaalta: suomalainen sianliha alkaa olla luokattoman kehnoa maultaan. Possu on herkkä ja viisas eläin, joka luovuttaa henkensä ja lihaksensa meille, jotka rakastamme sen ihanaa rasvaisuutta ja herkullista mureutta. Ei sitä saa raahata ympäri maata vetoisessa ja heiluvassa kuljetusautossa. Se pitää hellästi ottaa hengiltä kotinurkissa, tuskattomasti ja nopeasti. Siitä suoraan kuluttajan pöytään eikun uuniin ja sitä myöten lautaselle. Tunnen, miten pitkään uunissa hautuneen porsaanlihan hennot syyt suorastaan sulavat suussa, puhumattakaan kamaran rapeudesta ja rasvan suorastaan makean maun huuhtelevan makukeräsiäni. Ei kitkeryyttä, ei katkeruutta, ei urean häivähdystä eikä varsinkaan samaa pistävyyttä, minkä voi löytää naudan lihasta. Maiskuttelen ihan siksi, että tunnen syljeneritykseni heränneen. Oi, voisin kirjoittaa oodeja porsaalle! Siantuottajat nyt vaan yhteyksissä tänne, laadimme yhdessä suomalaisen sian pelastussuunnitelman.
Toisessa ihmeteltiin kaupunkieläjiä. Että innostuisivat kotimaisesta ruoasta. Joo-o. Varmaan innostuisivat, jos olisi vaihtoehtona kotimainen, kohtuuhintainen ruoka. Eikä korvikkeita ja eineksiä. Ruoan hinta kun on jo ylittämässä kipurajan. Liha-aterian nauttiakseen täytyy kaivella keittokirja ja katsella siitä kuvia samalla kun lusikoi iäntä kohen suolalla maustettua vettä. Kun ei ole kohta varaa edes kiloon perunaa! Varsinkaan, kun ei syö perunaa. Kohta on kylmää kyytiä ja pakkolaihiksella koko vähäväkisempi kansanosa. Kun ei kertakaikkiaan ole varaa syödä juurikaan mitään. Kuusenkerkkiäkään ei vielä tähän aikaan vuodesta ole. Ja männynnilakin on jäässä. Ei saa edes pettua! Ja jos toisen mehtästä menet pettua tekemään niin sakothan siitä rapsahtaa, saatana. Ensivuonna pitänee harjoittaa keräilytaloutta vaikka pyörätuolista.
Olen vaihteeksi sairastellut sitä ja tätä. Pääasiassa lentsua ja sen johdannaisia. Ollen pakotettu ryhtymään myös kasaan erisorttisia ravintolisiä ja muita kummajaisia. Koko kourallinen. Vesiliukoisia vitamiineja meneekin keveästi yli oman tarpeen. Eli tuo C-vitamiini on kova sana. Saan sitä myös hapankaalista. Mutta virus tuntuu olevan sitkas, ja viipyilee elimistössäni eikä päästä irti. Olen kokenut tässä myräkässä mm. äänenmenetyksen, "kasvukivut" eli nivelet särkevät, olen tutustunut säryn myötä luideni sijaintiin, pääni on ollut haljeta kissankupeiksi (kun olisi vielä se kissa), näkö hämärtynyt, voimat menneet ja kuumettakin on piisannut. Se hyöty kuumeesta on ollut, että avioliiton kautta saadulla lisäosalla on ollut lämmintä öisin. Lisämöhmelöistä en ole suurtakaan hyötyä tänä vuonna havainnut oleen. Paitsi berberiinistä. Se tasapainotti kivasti heittelehtivän verensokurini.
Taas jälleen ja uudelleen olen tihrunnut näitä soppaohjelmia ja mittarinlukemani alkaa olla täysi. Anteeksi vain Sikke, mutta nyt alkaa tv-kasvosi olla kovasti kulahtanut. Vielä kun tunget itsesi vaikkapa johonkin keskusteluohjelmaan, Strömsöhön, uutisiin ankkuriksi tai pariinkymmeneen mainokseen, niin minä huudan. Riittää, että T.Välimäki on niine liemikuutioineen tämän tuosta höpisemässä markkinapuheita "kuin olisin tehnyt sen itse". Tämä Chef-boomi saa vähät hiukseni nousemaan kattoon, vaikkeivät ylettyisikään, sillä hemmetin kisahenkisyydellään ja arvostelullaan. Ei siinä paljon ole rakkaudesta ruokaan tietoa, Sikke. Olen miettinyt myös sitä, mikä on näiden ohjelmien kohderyhmä. Enkä ole päässyt oikein selkoon siitäkään.
Itse tunkisin ruutuun nyt:
PULA-AJAN RUOKAOHJELMAN: Avuttomille ja uusavuttomille, rahattomille ja asuntovelkaisille.
Siis heille, joilta on vähennetty kouluaikoina köksäntunnit minimiin ja niilläkin on käsitelty siivousta ja vaatehuoltoa, ruoanlaitto on mainittu sivulauseessa. Pojat on heitelleet kuminpalasilla. Tytöt lisänneet ripsiväriä ja poskipunaa. Kun ei v*ttu kiinnosta tollai siivoilu. Eikä voi mitää safkaa tehä, kun kynsilakka ei oo kuivaa.
Ja oikeasti on kuulema olemassa ihmisiä, joiden huushollista löytyy käyttämätön hella ja kaksi mikroa. Kun ostavat pelkkiä eineksiä. Edes koirille eivät anna tuoretta lihaa...kun se on niiiin hyyyii! vastenmielistä, kun se on tapettua eläintä se liha. Mitäs niissä eineksissä on? Tapettua ruokaa! Järki käteen ja hellan ääreen. Ja minulle on turha tulla puhumaan kiireestä. Ettei muka ehdi, kun on niiinpiiitkät työpäivät. Tulee kyllä tiskirätistä siinä vaiheessa ympäri korvain. Ja vähävaraisilla se vasta tiukkaa onkin ruoan kanssa. Ei kuulkaa ostella ulkofileitä ja mangoja, eikä mitään mikä maksaa yli kolme euroa kilo. Punalappuisista tapellaan ja mikään ihme ei ole, että puliukot syövät suolakurkutkin suoraan purkista kaupassa.
Ärsyttävintä on näissä ohjelmissa se, että tavis ja kokki ottelevat lähinnä mielikuvista ja tavis yrittää kovasti olla kokki. Kokista ei enää millään saa tavista, kun kokilla on kokin koulutus. Niksit tiedossa. Jos on hyvin harjoitellut. Ja sitä minä en kerta kaikkiaan siedä, että kaikki pitää laittaa samaan muottiin. Tarkoitan sitä, että joka helvetin annoksessa on kastikeviiru, heiniä ristissä, liha tai kala aseteltu ristikolle muusin päälle, ja muusilla on hieno nimi. KÄYTTÄKÄÄ JUKOLISTE SUOMALAISIA NIMIÄ NILLÄ EVÄILLÄNNE, EDES! Ja miksi ohjelmat ovat nimettykin vieraskielisesti? Ai että, fennomaani minussa saa kohta halvauksen. Miksi ei voisi Suomessa kilvoitella Mestarikokki ja Huippukokki -ohjelmissa? Miksi?
Nyt vielä rantautui tämä älytön Iron Chef -hömpötys kanaville. Siinä on kokki vastaan huippukokki, jolla on eräskin avittaja, että joutuu ruoka pöytään samassa ajassa kuin kahden muun kisaajaan. Ja annokset arvostelee kaksi snobistista "asiantuntijaa", jotka automaattisesti näyttävät palkkaavan sen huippukokin. Perin inhaa!!
Taidan palailla hissukseen nuoruusvuosieni ruokamaailmaan. On paljon yksinkertaisempaakin, kun ei tarvitse laukkoa kalakastikkeiden ja sambal oelekkien perässä pitkin hyllyjä. Enkä aio ostaa myöskään pangasiusfilettä (<- elikon oikea nimi on haimonni, eikä se ole yhtä myyvä) Vietnamista, enkä tilapiaa ties mistä. Enkä kassilohta. Vähiin käy kala-ateriat ennen kesää. Ellei saa naapurin setää puhuttua verkkoja laittamaan. Lähilätäkössä ei kovin kummoisia affenoita piileksi, haukea ja särkeä enimmäkseen. Molemmat erinomaisia ruokakaloja. Särjestä on moneksi, vaikka usealla on ruotojen pelko. Särjestä voi tehdä uuniruokaa, ja antaa sen hautua tarpeeksi pitkään, niin, että ruodoista ei ole kuin muisto vain. Jaa, ohjeenkin voisin tähän tällätä:
Järkipata särkiä täys.
½-1 kg pientä särkeä (hätätilassa muukin pikkukala käy)
½kg siansivua
2-3 perunaa siivuina tai pieni kesäkurpitsa
(rohkeat laittava perunaa, me mamikset kesäkurpitsaa)
maustepippuria
suolaa
Voita!!! eikä mitään huonoja kopioita.
Perkaa särjet. Päätä ei välttämättä pienestä kalasta tarvitse poistaa. Isommista ainakin kidukset on hyvä nyppiä pois. Suolaa kalat yön yli. Huuhtele ennen pataan laittoa. Voitele kunnollinen rautapata, tai paremman puutteessa vaikka uunivuoka käy. Asettele pohjalle siansivua siivuina, päälle ohuita viipaleita peru...kesäkurpitsaa ja kalaa, ripsaise vähän maustepippuria kalalle. Toista niin kauan että aineet loppuvat. Päälle olisi kuitenkin hieno saada peru...kesäkurpitsaa, jonka päälle voi juustohöylällä höylätä voisiivuja.
Peitetään foliolla tai kannella, laitetaan uuniin muhimaan useammaksi tunniksi (2-4h) ja nautitaan vaikka remusoosin kera. (Remoulade). Tuore tilli tekee hienon säväyksen. Jos siihen on ollut varaa.
Hesarista bongasin tänään kaksikin yleisönosaston mielipidekirjoitusta. Toinen manaa sianystäville synkkiä aikoja. Toisaalta: suomalainen sianliha alkaa olla luokattoman kehnoa maultaan. Possu on herkkä ja viisas eläin, joka luovuttaa henkensä ja lihaksensa meille, jotka rakastamme sen ihanaa rasvaisuutta ja herkullista mureutta. Ei sitä saa raahata ympäri maata vetoisessa ja heiluvassa kuljetusautossa. Se pitää hellästi ottaa hengiltä kotinurkissa, tuskattomasti ja nopeasti. Siitä suoraan kuluttajan pöytään eikun uuniin ja sitä myöten lautaselle. Tunnen, miten pitkään uunissa hautuneen porsaanlihan hennot syyt suorastaan sulavat suussa, puhumattakaan kamaran rapeudesta ja rasvan suorastaan makean maun huuhtelevan makukeräsiäni. Ei kitkeryyttä, ei katkeruutta, ei urean häivähdystä eikä varsinkaan samaa pistävyyttä, minkä voi löytää naudan lihasta. Maiskuttelen ihan siksi, että tunnen syljeneritykseni heränneen. Oi, voisin kirjoittaa oodeja porsaalle! Siantuottajat nyt vaan yhteyksissä tänne, laadimme yhdessä suomalaisen sian pelastussuunnitelman.
Toisessa ihmeteltiin kaupunkieläjiä. Että innostuisivat kotimaisesta ruoasta. Joo-o. Varmaan innostuisivat, jos olisi vaihtoehtona kotimainen, kohtuuhintainen ruoka. Eikä korvikkeita ja eineksiä. Ruoan hinta kun on jo ylittämässä kipurajan. Liha-aterian nauttiakseen täytyy kaivella keittokirja ja katsella siitä kuvia samalla kun lusikoi iäntä kohen suolalla maustettua vettä. Kun ei ole kohta varaa edes kiloon perunaa! Varsinkaan, kun ei syö perunaa. Kohta on kylmää kyytiä ja pakkolaihiksella koko vähäväkisempi kansanosa. Kun ei kertakaikkiaan ole varaa syödä juurikaan mitään. Kuusenkerkkiäkään ei vielä tähän aikaan vuodesta ole. Ja männynnilakin on jäässä. Ei saa edes pettua! Ja jos toisen mehtästä menet pettua tekemään niin sakothan siitä rapsahtaa, saatana. Ensivuonna pitänee harjoittaa keräilytaloutta vaikka pyörätuolista.
Olen vaihteeksi sairastellut sitä ja tätä. Pääasiassa lentsua ja sen johdannaisia. Ollen pakotettu ryhtymään myös kasaan erisorttisia ravintolisiä ja muita kummajaisia. Koko kourallinen. Vesiliukoisia vitamiineja meneekin keveästi yli oman tarpeen. Eli tuo C-vitamiini on kova sana. Saan sitä myös hapankaalista. Mutta virus tuntuu olevan sitkas, ja viipyilee elimistössäni eikä päästä irti. Olen kokenut tässä myräkässä mm. äänenmenetyksen, "kasvukivut" eli nivelet särkevät, olen tutustunut säryn myötä luideni sijaintiin, pääni on ollut haljeta kissankupeiksi (kun olisi vielä se kissa), näkö hämärtynyt, voimat menneet ja kuumettakin on piisannut. Se hyöty kuumeesta on ollut, että avioliiton kautta saadulla lisäosalla on ollut lämmintä öisin. Lisämöhmelöistä en ole suurtakaan hyötyä tänä vuonna havainnut oleen. Paitsi berberiinistä. Se tasapainotti kivasti heittelehtivän verensokurini.
Taas jälleen ja uudelleen olen tihrunnut näitä soppaohjelmia ja mittarinlukemani alkaa olla täysi. Anteeksi vain Sikke, mutta nyt alkaa tv-kasvosi olla kovasti kulahtanut. Vielä kun tunget itsesi vaikkapa johonkin keskusteluohjelmaan, Strömsöhön, uutisiin ankkuriksi tai pariinkymmeneen mainokseen, niin minä huudan. Riittää, että T.Välimäki on niine liemikuutioineen tämän tuosta höpisemässä markkinapuheita "kuin olisin tehnyt sen itse". Tämä Chef-boomi saa vähät hiukseni nousemaan kattoon, vaikkeivät ylettyisikään, sillä hemmetin kisahenkisyydellään ja arvostelullaan. Ei siinä paljon ole rakkaudesta ruokaan tietoa, Sikke. Olen miettinyt myös sitä, mikä on näiden ohjelmien kohderyhmä. Enkä ole päässyt oikein selkoon siitäkään.
Itse tunkisin ruutuun nyt:
PULA-AJAN RUOKAOHJELMAN: Avuttomille ja uusavuttomille, rahattomille ja asuntovelkaisille.
Siis heille, joilta on vähennetty kouluaikoina köksäntunnit minimiin ja niilläkin on käsitelty siivousta ja vaatehuoltoa, ruoanlaitto on mainittu sivulauseessa. Pojat on heitelleet kuminpalasilla. Tytöt lisänneet ripsiväriä ja poskipunaa. Kun ei v*ttu kiinnosta tollai siivoilu. Eikä voi mitää safkaa tehä, kun kynsilakka ei oo kuivaa.
Ja oikeasti on kuulema olemassa ihmisiä, joiden huushollista löytyy käyttämätön hella ja kaksi mikroa. Kun ostavat pelkkiä eineksiä. Edes koirille eivät anna tuoretta lihaa...kun se on niiiin hyyyii! vastenmielistä, kun se on tapettua eläintä se liha. Mitäs niissä eineksissä on? Tapettua ruokaa! Järki käteen ja hellan ääreen. Ja minulle on turha tulla puhumaan kiireestä. Ettei muka ehdi, kun on niiinpiiitkät työpäivät. Tulee kyllä tiskirätistä siinä vaiheessa ympäri korvain. Ja vähävaraisilla se vasta tiukkaa onkin ruoan kanssa. Ei kuulkaa ostella ulkofileitä ja mangoja, eikä mitään mikä maksaa yli kolme euroa kilo. Punalappuisista tapellaan ja mikään ihme ei ole, että puliukot syövät suolakurkutkin suoraan purkista kaupassa.
Ärsyttävintä on näissä ohjelmissa se, että tavis ja kokki ottelevat lähinnä mielikuvista ja tavis yrittää kovasti olla kokki. Kokista ei enää millään saa tavista, kun kokilla on kokin koulutus. Niksit tiedossa. Jos on hyvin harjoitellut. Ja sitä minä en kerta kaikkiaan siedä, että kaikki pitää laittaa samaan muottiin. Tarkoitan sitä, että joka helvetin annoksessa on kastikeviiru, heiniä ristissä, liha tai kala aseteltu ristikolle muusin päälle, ja muusilla on hieno nimi. KÄYTTÄKÄÄ JUKOLISTE SUOMALAISIA NIMIÄ NILLÄ EVÄILLÄNNE, EDES! Ja miksi ohjelmat ovat nimettykin vieraskielisesti? Ai että, fennomaani minussa saa kohta halvauksen. Miksi ei voisi Suomessa kilvoitella Mestarikokki ja Huippukokki -ohjelmissa? Miksi?
Nyt vielä rantautui tämä älytön Iron Chef -hömpötys kanaville. Siinä on kokki vastaan huippukokki, jolla on eräskin avittaja, että joutuu ruoka pöytään samassa ajassa kuin kahden muun kisaajaan. Ja annokset arvostelee kaksi snobistista "asiantuntijaa", jotka automaattisesti näyttävät palkkaavan sen huippukokin. Perin inhaa!!
Taidan palailla hissukseen nuoruusvuosieni ruokamaailmaan. On paljon yksinkertaisempaakin, kun ei tarvitse laukkoa kalakastikkeiden ja sambal oelekkien perässä pitkin hyllyjä. Enkä aio ostaa myöskään pangasiusfilettä (<- elikon oikea nimi on haimonni, eikä se ole yhtä myyvä) Vietnamista, enkä tilapiaa ties mistä. Enkä kassilohta. Vähiin käy kala-ateriat ennen kesää. Ellei saa naapurin setää puhuttua verkkoja laittamaan. Lähilätäkössä ei kovin kummoisia affenoita piileksi, haukea ja särkeä enimmäkseen. Molemmat erinomaisia ruokakaloja. Särjestä on moneksi, vaikka usealla on ruotojen pelko. Särjestä voi tehdä uuniruokaa, ja antaa sen hautua tarpeeksi pitkään, niin, että ruodoista ei ole kuin muisto vain. Jaa, ohjeenkin voisin tähän tällätä:
Järkipata särkiä täys.
½-1 kg pientä särkeä (hätätilassa muukin pikkukala käy)
½kg siansivua
2-3 perunaa siivuina tai pieni kesäkurpitsa
(rohkeat laittava perunaa, me mamikset kesäkurpitsaa)
maustepippuria
suolaa
Voita!!! eikä mitään huonoja kopioita.
Perkaa särjet. Päätä ei välttämättä pienestä kalasta tarvitse poistaa. Isommista ainakin kidukset on hyvä nyppiä pois. Suolaa kalat yön yli. Huuhtele ennen pataan laittoa. Voitele kunnollinen rautapata, tai paremman puutteessa vaikka uunivuoka käy. Asettele pohjalle siansivua siivuina, päälle ohuita viipaleita peru...kesäkurpitsaa ja kalaa, ripsaise vähän maustepippuria kalalle. Toista niin kauan että aineet loppuvat. Päälle olisi kuitenkin hieno saada peru...kesäkurpitsaa, jonka päälle voi juustohöylällä höylätä voisiivuja.
Peitetään foliolla tai kannella, laitetaan uuniin muhimaan useammaksi tunniksi (2-4h) ja nautitaan vaikka remusoosin kera. (Remoulade). Tuore tilli tekee hienon säväyksen. Jos siihen on ollut varaa.
Kommentit