MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Nykyään ei enää ole ongelmia. Se on vanhanaikaista. Tyystin vanhentunutta, mikään ei nykyään ole ongelma. Meillä on tukuittain haasteita! On haasteellisia ihmisiä, on haastellisia raha-asioita, on haastellista sitä ja tätä. Mielenterveydestä tulee haasteellista, kun yrittää seurata maailmastairtautuneiden mainostoimistolaisten mielikuvitusta. Veivataanpa tätä vähän uuteen uskoon. Jokainen valveutunut syöjä tietää, että on kaikenlaista ylimaallista ruokaa. Sitä syödessä kaikki asiat loksahtavat paikoilleen, kolesteroli alenee, vatsavaivat taittuvat ja henkinen elämä sen kuin paranee vain! Oo, tätä onnen huumaa! Liikumme vaarallisilla vesillä, ystävät. Suorastaan Beringin merellä talvimyrskyn aikaan. Ei näillä hypersupereväksillä tehdä muuta, kuin kannetaan vettä kaivoon. Tunnetusti kannetulle vedelle käy, niin kuin käy. Otetaas taas. Mainos näyttää hemakkaa leidiä, joka posket punottaen ja silmät innosta tuikkien ylistää sokerilientä, jota jotkut muinoin kutsuivat jogurtiksi. Asete...

Täytyypä tässä viritellä hyppysiään. Ovat aika ruostuneet. Samoin aivot. Ne ne vasta ruosteessa ovat. Ja toistaiseksi varmaan tulevatkin olemaan. Kun tässä on viime aikojen saatossa tyrät rytkyneet suuntaan jos toiseenkin. Eikä nyt pidä käsittää, että minulla oikeasti olisi joku tyrä jossain. Henkinen tyrä korkeintaan. Mutta mitäs tässä pitikään...niin joo. Arvostamani (yllätyksekseni huomasin näin olevan) kolumnisti A.W. Yrjänä jälleen pääsi huutamaan pöö puun takaa Hesarissa. Näyttää siltä, että meillä on yhteinen inhokki, suuret kaupat ja kauppakeskukset. Minulla onkin slogan "Mene Espooseen, Suomen suurimpaan ostoshelvettiin, ja jää henkiin". Kun tuntuu, että suuruudenhullut espoolaiset tinttaavat hypersupermegamarketin joka niemeen, notkoon ja saarelmaan. Samalla kun sieltä pitää päästä helvetinkyytiä pois. Radalla tai baanalla, 120-300km/h. Se, mikä minua suunnattomasti ihmetyttää työnantajapuolen lausunnoissa elintarviketyöläisten työssä viikonloppuisin pitämisess...

Arvoisat stalkkerini. Olen ollut tässä melkein kaksi kuukautta elämyshäiriön vallassa. Se tarkoittaa siis sitä, ettei ole paukut riittäneet pieneen kirjoitussessioon tässä konheen äärellä. Huolimatta siitä, että hallinnoiva entiteettini onkin riekkunut mm. vaspuukissa ihan virtanaan. Mutta se onkin toinen juttu. Sama tauti se on molemmilla. Etu- ja takapuolella. Tässä kun olen koristen vetänyt henkeä, ja todennut, että se perhana kulkee, olen kiinnittänyt sekä huomiotani että ärsytyskynnystäni mainosten sekavaan maailmaan. Täytyy olla melkoisia ruumistairtautujia ja outologikkoja mainostoimistojen pallit vääränään. Arjesta ovat kyllä irtautuneet jo silloin, kun menivät tekemään näitä mainoksia sinne toimistoihinsa. Ei siis sinällään mitään, saahan sitä ihminen elantonsa tienata vaikka lyhtypylväänä Eirassa, olisi ainakin valoisa tulevaisuus. Se vaan saa repimään tukkansa, ihokkaansa ja puhelinluettelon, kun mainokset lastataan täyteen paskaa. Siis ihan törkyä. Annetaan ymmärtää, ei...