Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2011.

Puhurin kourissa syntyy extremeruokaa.

Tässä oleilimme vastaikään sähköittä muutaman tovin. Ei meillä mitään hätää ollut, kun takassa paloi iloinen tuli ja saunan kiuaskin oli valjastettu lämmöntuontantoon. Ovi auki, että hönki lämpöä muuallekin, kuin saunatilaan. Kynttilöitä ja määrättömiä määriä taskulamppuja. Pikku taskulamppu on kätevä kaulaan ripustettuna. Ja portaissa auttaa etenemistä kummasti. Vettä noudimme naapurista, jonne sitä vielä tuli ja vessanhuuhdontaveden haimme lammesta. Hellanlettasta ei ole vielä saatu asennettua, avioliiton kautta saatu lisäosa ei ole pitänyt kiirettä, kun on ollut näin lämmin talvi. Eli ei ole vielä apuneuvoa keittiössä keittämiselle. Puolan armeijan pakkikeitin avitti kahveenkeitossa. Siitä vaan kuumaa vettä kaatelemaan suodattimen läpi, niin sai kuumaa kahveeta, jota en aamusella ollut huomannut keitellä. Pöydälle aamulla jäänyt kinkku vähän ensin suretti, mutta äkkiä jääkaapista temmottu kiinankaali pelasti tilanteen. Trangia hellalle ja kinkkua sen pannussa käristelemään. Vai...

RAUHAISAA

...JOULUNJATKOAIKAA! HERKULLISTA UUTTA VUOTTA 2012. Aion olla riesananne ensi vuonnakin. Joulun jälkeen on aika kehitellä kaikenlaisia herkkuja ylijääneistä joulueväistä. Ensin tuunataan kinkulle smetanasoosi: Smetanaan tungetaan dijonsinappia joko rakeista, kokonaisia siemeniä sisältävää tai tavallista, puoli putkea piparjuurta. Soosi käy myös kalalle. Sekaan voi tipauttaa myös hitusen chiliä ja inkivääriä. Kyllä lähtee!

Huulipuikko ja Tuhotulvatalvi.

Eräänlainen joulutarina. Vavistuksella häneen suhtautukaa, Nostramahadamus on puhunut. Hups.  No niin. Sitä se mun uneni tiesi. Kaupassa haahuillessamme lueskelimme lööppejä ja otsikoita noin huvin ja harrastuksen vuoksi. Silmille riekkui mm. piparkakuissa piileksivä myrkytysvaara ja tuhotulvat. Ei siinä auttanut kuin pyöritellä päätään ja purra huultansa, ettei olisi tirskahtanut raikuvaan nauruun. Paikallisessa äääsmarketissa kiemoivasta postijonosta olisi katseltu varmasti himpunverran kierohkosti. Kun hyväntuuliset joulunrakastajat ne siellä olivat ajoissa postipakettejaan postittelemassa... Kotiinpalattuamme palauttelimme näitä kohu-uutisointeja mielellämme mieliimme. Erityisesti tuo piparkakkujuttu kutkutti. Ajatelkaapa, Evirasta on annettu varoitus, että piparkakkujen kanssa pitää olla varovainen, kun niissä on kanelia. Kanelissa puolestaan on kumariinia, ja kumariini on maksamyrkky. Jahans, paljonkos tuota kumariinia pitäisi maksan pilaamiseksi sitten pistellä huuleen? ...

Joulukuun toinen maanantai.

Juu. Ja jos edellisen ilotulitukseni savuavia raunioita sammuttelisi postaamalla mitäänsanomattoman blogautuksen kaikkien kahden lukijani kiusaksi. Kaamosmasikseni petraa kuin sika juoksuaan. Ei ole hääviä tämä tämmöinen. Etsiskelen blogistanian uumenista haasteita. Että pysyisi hereillä jouluun asti. Tosin rahatilannekin asettaa pieniä haasteita. Muttei se ole ennenkään haitannut. Kahden ihmisen joulupöytä on helppo laatia sen mukaan, että siihen ei todellakaan tarvita ihan koko kategoriaa jouluevästä. Rajaamme hiukan syömisiämme. Eli saatanallinen kinkku, sellainen, että hyvä kun uuniin sopii. Jos ei, niin irroitetaan potka. Ja lootat eivät itseveivattuina paljoa kustanna. Sähkö on valmistusainesta varmaan hintavin. Ja herran mielestä ainoastaan lanttuloota on pakollinen. Siispä näin. Minun mielestäni pakollista on lipeäkala, kunnon valkosoossi, hienostelijat puhuvat bechamelkastikkeesta ja rosolli, joten ne tulevat siihen lisäksi. Ja jos kakara tykkää, niin teen niille sitten anno...

Carb hyökkää!! Carbilaiset ovat täällä!!

Carbilaiset ulkoavaruudesta ovat hyökänneet Maahan. Carbilaisten hyöky on vallannut jo Amerikan Yhdysvallat ja leviää nyt sekä itään että länteen. Hyökyaallon mukana leviää vaarallinen hiilarivirus, joka tekee allergiseksi hiilihydraateille. Hiilihydraatit vähenevät omituisesti ruoasta, jota jää syömättä länsimaissa miljoonia tonneja. Sen lisäksi, että sitä jää syömättä, niin syömätöntä ruokaa voisi toimittaa kolmansiin maihin syötäväksi. Kolmansista maista on jo kiitettävästi muutettu syömään muualle. Mutta hätä on suuri. Carbilaisten on havaittu häiritsevän kansainvälistä kauppaakin jo niin, etteivät kansainväliset kehitysyhteistyöyritykset eivätkä muut toimijat pysty tekemään mitään niiden edessä! Eivät eritoten uusia valmiseineksiä tai tyhjää sisältäviä tuotteita, joista hyötyvät suursijoittajat. Carbilaiset ovat saastuttaneet Pohjoismaista Norjan, Ruotsin ja Suomen, Tanska sinnittelee rasvaveron kanssa tasapäisesti carbilaisia vastaan. Carbilaiset ovat laittaneet ruokakolmion jo...

JUURESHAASTE osa nauris, nauris naamaan nakkaa!

Kun tässä on tullut elämän varrella keräiltyjä repsettejä muutaman pienen keittokirjan verran, niin ammensin niiden uumenista intialaisittain väsättyä evästä. Nauris on uskomattoman monipuolinen juures. Maultaan juuri sopivan mieto, ja suomalaisen ruokakulttuurin unohdettu sankari. Helpommin ja nopeammin satoa tuottava peruna pyyhkäisi nauriin suomalaisten ruokamaailmankartalta melko nopeassa tahdissa. Voisin väittää, että melkein kaikkia ruokia, joissa käytetään perunaa, voidaan valmistaa myös nauriista. Ja aika paljon olisin valmis korvaamaankin. Maukkaampi nauris on kuin peruna! Mutta asiaan, virkkasin curryä ja muuta herkkua. Helppoja ja nopeita. Syntyy tumpelommaltakin ruokamatkailijalta! MASALA PORIYAL eli mausteiset nauriit neljälle, valmista alle puolen tunnin! ½kg nauriita kuorittuna ja kuutioituna reiluiksi kuutioiksi 2 isoa sipulia pilkottuna 2 tomaattia pilkkeinä 1 tl valkosipulimurskaa 1 tl inkivääritahnaa 2 vihreää chiliä silputtuna 1 tl tummaa sokeria 1 ...

Seinillekiipeilyn juhlaviikot

Tässä on taas aikaa kulunut, samoin housunpersietä että sukkasiineja. Eipä ole vuosiin ollut tälläistä marrasvitutusta kuin tänävuonna. Johtunee sitten mistä hyvänsä, mutta tämä peli ei vetele kovin pitkään. Edes ruokasessiot eivät ole piristäneet muotoani saati mieltä. Vaikka olen ottanut osaa kaikensaatanan haasteiisiin ja muihin kisailuihin, niin ei. Ei vaan tunnu järkevältä tämä. Ehkä poden totista vauvakuumetta. Ähä! Älkääpä nyt riemastuko, kyse ei ole kaksijalkaisen sinappikoneen maailmaansaattamisesta, kun tässä iässä kuivaharjoittelu on jo paaaljon mukavampaa, kuin totiset toimet siemenen idättämiseksi. Juu sii. Kyllä kyse on nelijalkaisesta, suuresta ja karvaisesta ja mikä ettei, myös vahtivasta koirasta. Alkavat herrat vanhat herrat olla vanhoja. Mutta tuo on minun henkilökohtainen ongelmani, eikä kuulu muille. Noh, ehkä kuitenkin avioliiton kautta saadulle lisäosalleni. Toisaalta, se on kyllä hänen syytään, koko juttu! Mitä eväiden kanssa sähläämiseen tulee, niin kaikkea p...

JUURESHAASTE: OSA PALSTERNAKKA. Päivän lintu: Palsternakkeli.

Viikonloppu vierähti kivasti reissunpäällä auton sisällä. Siis suurin osa siitä. Loput lepäilin laakerinlehdillä. Nautiskelin viikonlopusta mm. rakentamalla kaalilaatikkoa auki ja kiinni. Sekä ikäihmisten suureksi riemuksi tein myös oikean, mummon ohjeistaman, läskisoosin. Luomusikaa kun oli kävellyt huusholliin. Laardia jäi vielä paistamiseekin. Ja esipaistoin siinä kaalit ja jauhelihan laatikkoa varten. Tulee mielestäni parempaa, kun ensin paistaa kaalin ja sen jälkeen vielä uunissa hiiiiitaasti hauduttaa. Palsteriakin kerkisin nakkelemaan. Ei meinannut ottaa oikein tuulta juureksen alle, mutta sain kuin sainkin tehtyä pari viritystä. Kovaa ja korkealta, sillä olin sipaista sormeen sitä pilkkoessani ja nakata koko juureksen kuutamolle. Mutta silloin valkenikin kaukainen ranta. Ja haastan kaikki mielikuvitukselliset mukaan seuraavaan Uuden Mustan   Paluu Juureksiin -juureshaasteeseen! Palsterfelpullat 1-2 rkl voita tai öljyä 2 dl sipulisilppua 4dl kypsää palsternakka silppua...

JUURESRESEPTIHAASTE vuorossa Räätikkä.

Huhhuh. Olipa viikonloppu. Vääntelin huvin ja harrastuksen vuoksi yötä myöten lanttureseptejä. Tuli jälkkäriksi sovelias herkku ja eturuoaksi sopiva pala. Eikä ollut läheskään niin hankalaa kuin ajattelin. Sitä kun on tottunut siihen lanttulaatikko, juuresmuusi ja keittojuurekset -ajatteluun. Nyt tämä juures sai kyytiä juurta myöten! Alkupalaksi kodinturvakeittiömme suosittelee: Lanttuspagetti  Suuri lanttu, sitä on helpompi käsitellä.  3 -7 valkosipulinkynttä , tai niin paljon kuin sielu sietää. 1 punainen chili , mahdollisesti jopa hurrrjan tulinen! 1 nippu lehtipersiljaa 1 dl oliiviöljyä suolaa ja mustapippuria sekä sitruunanlohkoja. Jos omistat omenankuorijan, niin käytä sitä ja veivaa lantusta mahdollisimman pitkiä soiroja, saman voit tehdä myös kuorimaveitsellä. Tai askartele tikkusiksi. 1.Höyrytä lanttusoirot puolikypsiksi, varo etteivät hajoa. Jätä kannen alle höyrytysalustalle, etteivät jäähdy. 2. Viipaloi valkosipulinkynnet ja chili ohuelti. Kuumen...

Kuumat oltavat Rasvasotaveteraaneilla.

Se oli niihin aikoihin, kun isä rasvalampun osti, että koko Suomaan kansa oli statiineille pantava. Ja ehtoomyöhällä aviisien tavaaminenkin alkoi sujua kuin rasvattuna. Niinä päivinä olivat kaikki Suomaan viestimet täynnään uutisia vasta-alkaneesta, vanhastaan jo tutusta Rasvasodasta, joka oli uudelleen leimahtanut liekkiin hellankulmalla. Padan kantta ei meinattu etsinnöistä huolimatta löytää mistään, joten kattilaan liekkejä tukahduttamaan tungettiin puska. Tulenarkuutta ei tässä ymmärtänyt edes VPK, sillä puskahan syttyi hetimiten. Ja rasva vaan kärysi. Kuuma rasva on iholle ikävä tuttavuus. Tulee rakkuloita, ja rakkulat saattavat puhjetessaan tulehtua, kuten ne tietävät, joilla on ollut varaa uusiin kenkiin. Kun kohta koko tili menee marketin kauppiaalle, niin paljon tästä Rasvasotimisesta vouhotetaan, että hinnat nousevat kohta Maata kiertävälle radalle. Kuten sotakirieenvaihturimme on kirjeitä vaihtanut, niin uudimet kerturoivat rasvan olevan jo luistamassa kansan karttuisasta ...

Vaaranna terveytesi syömällä hyvin ja monipuolisesti!

Jihaa! Rodeo on käynnissä, arvoisat katselijat! Tuolla mennä paukkaa härjän hurjassa kyydissä jo moninkertainen ruokasuos...rodeokiepautusten asijantuntija Pee Puzka. Aina vain näyttää olevan kahvassa kiinni, eikä irtoa millään, vaikka kuinka härkä vimmatusti viuhtoisi ja vauhkona silmiään pyöritellen pomppelehtisi. Heleijaa, sanoisi jo Alexis Kivennäinenkin! Siinä sitä on takertumisen makua, siinä! Mutta mitä nyt?! Härkä tuupertuu ja Pee Puzka kävelee areenalta voitomerkkejä ympärilleen näytellen. Tästä taitaa tulla protesti!! Toinenkin kisaaja avitetaan hevon selkään ja päästetään areenalle hetimiten, kun härkä on korjattu sieltä pois hoippumasta. Kuka onkaan tämä kisaaja? Hän on sitkaaksi tiedetty Mats Nyallrum (ent. Uusitupa). Ja näyttääkin ihan sitkeältä. Ei pysty häneen varmaan hallin hammas, eikä hallituksen. Kolmanneksi tähän rodeoon on kiinnitetty pehmeäkön vaikutelman kahdeksalla pisteellä antanut Miihkali Saumasähkösaari, (ent. Fog-el-holm), joka on jo pukeutumistiloissa v...

VASTAUS JUURESRESEPTIHAASTEESEEN!!

Uusi Musta julisti marraskuun "Paluu juureksiin" -kuukaudeksi. Minä otan osaa haasteeseen, mutta koska en lue ruokablogeja, joista osa ärsyttää suunnattomasti ja osa taas on mitäänsanomatonta hömppää. Siis en lue enää. Olen minä ruokablogeissa söhrännyt ihan kiitettävästi, juu. Tässä omassanikin on hupaisia sattumuksia kyökin puolelta. Ja olen yrittänyt niitä myös tänne jakoon laitella. En oikein tiedä, ketä tähän haastaisin? Lukijakuntaani kuitenkin varmaankin, ehkä vissiin! Tarttukaa haasteeseen ja kertokaa siitä sitten minullekin. Jookostakookosta? Nyt on tulossa siis TÄYTETYT PAPRIKAT! Paprikoita syöjien pääluvun mukaan, leikkaa "hattu" irti ja poista niistä sisuksesta valkeat osat ja siemenet. 4 keitettyä, keskikokoista punajuurta silppuna. Desi keitettyjä linssejä, värillä ei väliä, punajuuri hoitaa sen puolen. tuoretta chiliä 1-6 palkoa viipaleina (sen verran kuin sielusi tai muiden sielut sietää) pikkupala inkivääriä silppuna pari murskattua valkos...

Ruuhka ruokakaupassa ja Nettilaihdutuksen käsikirja osa 1.

Kun olen selaillut blogistanian uumenia, niin siellä näyttää, että valtaosalle on yks ja kaks hailee se, että meitä hiilihydraattien vähentäjiä, karppaajia, atkinseja, montignac-diettisiä, elämäntapansa muuttaneita ja virkistyneitä sekä monia muita moititaan mediassa ja ties missä. Jaellaan blogeissa kepeästi Tunnustuksia ja tilitetään selkätisseistä, sukkisten kirraavista haarakiiloista ja pullanhimosta. Tosin menin blogistaniaan hakusanalla "laihdutus" enkä vähähiilihydraattinen ruokavalio, kun se oli niin pitkä kirjoitettava. Nyt istun keittiön pöydän ääressä, kun en jaksa seurata tuota lainehtivaa kolarisumaa tuolla moottoritiellä. Heti aamusta, kun herää pilliauton vienoon henkäykseen, niin en pidä sitä kovin kohottavana. Ja nyt Turkua kohden viiletti kaksi ambulanssisa lähes kosketusetäisyydellä...kivakiva. Nekin onnettumuudet saataneen karppaajien syyksi ihan hakematta. No, seuraavaa kolinaa odotellessa. SoMessa on kuhinaa kyllä ollut. Parissa Faspuukiryhmässä on ham...

Voip*rkele ja hiilarit Helv*tistä.

Valitan tekstissä mahdollisesti esiintyviä krijtsvihreitä! (otsikkoakin piti sorvata, kun ei näy tilastossa tämä juttu muuten. Vaikka näytetään lukevan. Kun on kirosanoja hänessä... ) Vastakkainasettelun aika on täällä! Kansa jakautuu kahtia! Suomalaiset kuolevat kaikki piakkoin sydän- ja verisuonitauteihin, sukupuutto uhkaa! Leipomoita kaatuu kuin heinää! Myllyt lakkaavat jauhamasta, kansa kuolee suolistosyöpiin! Vaara vaanii kaupassa, ravintolassa ja hampurilaiskioskeilla, niitä ei kohta enää ole! Suomalaisten syömätottumukset vinoutuvat, kansa kuolee aivotoiminnan puutteeseen! Rasva tukkii suonet! Suola vie muistin! Eliniänodote putoaa karppauksen vuoksi kolmeenkymmeneen! Asiantuntijat taistelevat! Professori saa vihapostia! Lääkärit peloissaan uuden edessä, jääkö kukaan henkiin?! Näin kirkuvat Iltahemorroidin ja Iltaödeeman otsikot, niin että korviaan saa lehtitelineen edessä pidellä kaksin käsin, vaikka olisi kuulosuojaimet. Mainosveesee ja veesee4 tykittävät samaan tahtiin ...

Naistenlehtikarppaus, iltapäivälehtikarppaus...jne.

Tässä ollaan taas poteroissamme kautta Suomenniemen. Voimiinaan on astunut useampia talouselämän vaikuttajia ja muita meitä elontiellä sinne ja tänne johdattavia tahoja. Jauhopommien heittelyyn keskittyvät savolaisalueiden sydämessä värjöttelevät ravintotieteilijät täysjyväviljoineen ja sokuripaloineen, joita ammutaan sarjatulella päin näköä kaikista Suomen tiedotusvälineistä. Harhaanjohtajien kruunaamaton kuningas istuu hiilloksessaan, kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan, saati olisi tapahtumassakaan. Massamurhaajan osaa näyttelevät tuhannet suomalaiset, jotka ovat löytäneet avun hiilihydraattien vähentämisestä tai jopa vielä radikaalimmasta vaihtoehdosta, hiilihydraattien poistamisesta lähes tyystin ruokapöydästä pariksi viikoksi. Huomatkaa, pariksi viikoksi , eikä loppuelämäkseen. Jukupätkä. Viimeisen parin kuukauden aikana olen kompastellut viestimien kylvämiin rasvakasoihin, joita on löytynyt mitä yllättävimmistä paikoista. Ja useimmat niistä haisevat todella pahalle. Tosin asia...