Kuinka kohdata terapeutti?

Ylimalkainen ohje siitä, mitä tapahtuu, kun menet jonkin alan terapeutille. Myös lievä ohjeistus, että mitkä ovat vaihtoehdot, jos tökkää jo kynnykselle. Pyydän jo valmiiksi anteeksi arvon terapeuteilta, mutta joskus ei vaan synkkaa. Toisten kanssa ei terapeutti edes saa toista mahdollisuutta. Toisten kanssa saa. Ja koska minua laiskotti aivan jumalattomasti, teetä siemaillen etsiskelin sopivanoloista tekstiä netistä, kunnes sellainen löytyikin. Pienin, hyvin pienin muokkauksin selvisin siitä. KöH. Nauttikaa tekstistä, sillä se on takuulla vähähiilihydraattinen. Ainakin vähämielinen.


Terapeutin kohtaaminen

Terapeutti liikkuu iltaisin ja aamuvarhaisella.
Terapeutti pyrkii välttämään ihmisen kohtaamista. Erinomaisen haju- ja kuuloaistin avulla se aistii ihmisen jo kaukaa ja piiloutuu tai poistuu paikalta. Terapeutin kohtaaminen johtuu yleensä siitä, että se tulee yllätetyksi. 

Ohjeita vaaratilanteiden välttämiseksi

  • Älä ruoki terapeuttia. Ruokkiminen totuttaa terapeutin ihmisen läheisyyteen ja terapeutti muistaa helpon ruoka-apajan. Hävitä kesämökillä kaikki jätteet. Älä jätä ruokatarpeita tai roskapusseja yöksi ulos.
  • Jos löydät terapeutin tappaman eläimen, poistu heti paikalta tulosuuntaasi. Terapeutti voi todennäköisesti olla lähistöllä. Haaska on yleensä peitetty sammalilla tai upotettu osaksi suohon.
  • Jos näet terapeutinpennun, emo on varmasti lähistöllä. Älä mene lähemmäksi, vaan poistu tulosuuntaasi. Vaarallisinta on, jos joudut emoterapeutin ja pennun väliin. Emo puolustaa vaistomaisesti pentujaan hyökkäämällä vaaran aiheuttajaa eli sinua kohti.
  • Pidä koirasi kytkettynä. Vapaana liikkuva koira voi joutua terapeutin kanssa tekemisiin. Jos koirasi on irti ja kuulet sen suunnasta voimakasta ärähtelyä tai karjumista, poistu kauemmaksi ja hakeudu avoimeen paikkaan. Jos koira lähtee terapeuttia pakoon se tulee todennäköisesti sinua kohti ja terapeutti voi tulla perässä.

Mikäli kohtaat terapeutin, käyttäydy rauhallisesti ja poistu tulosuuntaan

  • Vihainen terapeutti urahtelee ja heiluttelee päätään puolelta toiselle. Sillä on korvat luimussa ja niskakarvat pystyssä ja se seisoo neljällä jalalla. Terapeutti varoittaa nousemalla takajaloilleen ja karjumalla voimakkaasti.
  • Peräänny rauhallisesti samalla hiljaa puhuen. Älä huuda tai ääntele voimakkaasti, sillä terapeutti tulkitsee sen vihamielisyydeksi. Älä tuijota terapeuttia silmiin, se merkitsee haastetta. Puuhun kiipeäminen ei pelasta vihaisen terapeutin hyökkäykseltä, koska terapeutti on ihmistä parempi kiipeilijä.
  • Jos terapeutti kuitenkin käy kiinni, heittäydy mahallesi maahan, suojaa käsilläsi päätäsi ja niskaasi, ole liikkumatta eli tekeydy valekuolleeksi. Pakoon juokseminen ei kannata, koska terapeutti on aina sinua nopeampi.
  • Vahingoittunut tai loukkaantunut terapeutti on aina vaarallinen. Jos törmäät autolla yhteen terapeutin kanssa, älä poistu autosta. Hälytä apua ja ilmoita poliisille. Poliisi huolehtii tilanteen selvittämisestä. Jos terapeutti on jäänyt henkiin, varoita muita tiellä liikkujia.
Alkuperäinen teksti on kähvelletty TÄÄLTÄ.

Kommentit

maama sanoi…
Aivan mahtava, kiitos päivän nauruista! xD Laitoin tämän suorilla eteenpäin muutamalla terapiassa käyvälle kaverille ja otinpa neuvoista vaarin itsellenikin---ajatellen tulevaa mahdollista uraa ravitsemusterapeuttina ;) Nyt ainakin tiedän minkä blogin juttuja asiakkaani on mennyt lukemaan, mikäli kohtelee minua kuin tappajakoiraa. :D

Kiitos tästä ja kivaa helmikuun loppupuoliskoa!
MahaTar sanoi…
Ollos ystävällinen.

Terapeuttikin on ihminen. Ja me, jotka terapioissa joudumme syystä tai toisesta käymään, niin kuvittelemme todellakin terapeutit aika viistosti. Monesti kuva jää jopa vaillinaiseksi. Ja terapeutin jokainen sana, liike ja teko on sille hoidettavalle ainutlaatuinen kokemus.

Meinaan sitä, että terapeutti hoitaa työkseen muita, mutta kuka hoitaa terapeuttia! Sitä ei moni muista, että terapeutti on todellakin vain ihminen. :)

-Massu
Anonyymi sanoi…
"Jos terapeutti kuitenkin käy kiinni, heittäydy mahallesi maahan, suojaa käsilläsi päätäsi ja niskaasi, ole liikkumatta eli tekeydy valekuolleeksi. Pakoon juokseminen ei kannata, koska terapeutti on aina sinua nopeampi."
----> Tässä vaiheessa käy yleensä niin, että maassa makaava on niin hermona, että mahan toiminta kiihtyy nanosekunnissa loppuun asti ja terapeutti nuuhkaisee kerran housujasi kaukaa ja löntystelee pois....
Anonyymi sanoi…
En tunnistanut tästä omia terapeuttikokemuksiani, mutta sen sijaan näin paljon yhtäläisyyksiä sellaisiin ihmisiin, jotka jollakin tavalla leikkivät terapeuttia tai ainakin analysoivat toisten ihmisten ongelmia kuin olisivat jonkin sortin psykoanalyytikkoja! Lisäksi juoruilu on heille sekä lisääntymiskeino että elämän eliksiiri.
MahaTar sanoi…
Kaikki terapeutit eivät ole muutamien kohtaamieni veroisia. Ja tässä on tullut esiin vain pahimmat tapaukset. Kun jokaisen alan terapeuteissa on sekä että ja myöskin.

Ja mitä tulee mainitsemiisi kyökkipsykologeihin, niin niitä on mailman sivu piisaanut aika moneen lähtöön.

-Massu

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jussipussi.

Rillit kuumana!

Lihavat montunreunalle riviin -rattatatta- ja ongelma on ratkaistu