Kunnon everglades by night.
Suossa poljetaan. Kaikin puolin. Kuntoni on romahtanut alle kaikkien alimpien arvojen. Hyvä, kun jaksan läjässä pysyä. Lisäksi huomasin, että kumartelu, kävely, nostelu ja kirjoitteleminenkin käy huonommin kuin koskaan. Mutta mitäs näistä häistä, pidetään huomenna uudet. Suossa ollaan ja syvällä. Odotan kuitenkin, että josko tämä tästä vielä paranisi.
Huomasin kuitenkin ilokseni sunnuntaina, että kuntoni kesti kuudensadan kilometrin autoilun ja viiden tunteroisen turnajaiset. Siis turnajaiset eivät ole nyt sanan varsinaisessa merkityksessä turnajaiset, vaan eräs hauska tapahtuma, johon kiiruhdimme paikalle. Sekä osallistumaan että yleisöksi.
Jotain kummallista minussa on kyllä tapahtunut. Harkintakykyni ruokailun suhteen on palautumassa normaaliksi. Enää ei vedetä ihan koko kattilallista kerralla ja vielä jälkkäriksi puolikasta leipää tai muita sellaisia. Koska en ole oikein ollut makean ystävä, niin sitten suolaista onkin kulunut aivan saatanan tavalla. Oluen ystäväkin olen, ja sitäkin on tässä elämän varrella kulunut varmaan parin uima-altaallisen verran. Olympia-altaallisen. Siinä on muukin alkoholipitoinen mukana. Mielummin olutta, kuin niitä muita.
Ja sehän tietysti on poikinut sivuilmiöitäkin. Mm. erään viranomaistahoa edustavan tädin luulon siitä, että minulla on alkoholiongelma. Pahakin. Ja pyydän kyllä kohta terapeuttiani pirauttamaan ko. tättäräiselle ja valottamaan tilannetta. Minua ärsyttää se, että tuommoinen voi jäädä sitten pysyväksi käsitykseksi, vaikka tilanne olisi ollut kuinka väliaikainen. Kuten se viime vuonna oli. Suorastaan omituinen.
Olen huomannut myös sellaisen jutun tämän lääkeen aloituksen jälkeen, että paino todellakin poistuu maatakiertävälle tai universumiin tai toiseen läskiulottuvuuteen. Nyt on häipynyt mystisesti 7kg, ja se alkaakin jo tuntua kropassa. Ei kylläkään mielenvirkeytenä vaan uudenlaisena kropan virkeytenä. Mieli on ihan yhtä musta, kuin ennen lääkkeen aloittamistakin. Verensokerit ovat ajoittain kyllä korkealla, mutten pistä kyllä kuin maksimissaan 10kky inskaa, jos ovat oikein korkeat. Ei ole nälkää tarvinnut nähdä. Että jos sanotaan, ettei insuliinilla ole sivuvaikutuksia, niin kyllä on. Tulee sairaalloinen nälkä ja ollaan siinä kierteessä, että insuliinia pitää pistää kokoajan lisää, että saisi ne sokuriarvot pysymään aisoissa. Nytpä minulla on edessä tenkkapoo, että inskat pitää saada todella alas, mielellään veks kokonaan.
Mutta, koska eilen tuli nakerreltua lähinnä retkiruokaa, niin tänään tekaisin itselleni pikaisen lounaan pinaatista, varhaiskaalista, jauhelihasta ja raastetusta juustosta. Silppusin kaalin suikaleiksi, ja lykkäsin pannulle voin kanssa, sekaan reviskelin pinaattia. Paistoin välillä sekoitellen. Ja toisella pannulla paistelin jauhiksesta pikku pallukoita, jotka maustoin chilijauheella ja suolalla sekä ripsauksella salvianlehtiä, jotka saivat paistua niiden palleroiden kanssa. Lykkäsin kaiken samalle pannulle ja annoin hautua. Ai, juu, salvianlehdet jätin vielä pannuun odottelemaan, silleen rapeina. Veivasin turkinäijästä eli -jogurtista raikkaan yrttikastikkeen, johon sipelsin lipstikkaa, saksankirveliä, rakuunaa ja timjamia tuoreena. Viipaloin pari tomaattia lautaselle vierekkäin, kuin pienet auringot ja lusikoin kastikkeen päälle, ja kruunasin lautasellisen paistamallani eväällä. Tarkistin vielä suolan, jota jouduin ripottamaan vähän siihen jatkeeksi. Päälle vielä hitu raastettua juustoa, silleen sopivasti. Iäntäkohen. Nam. En jaksanut kaikkea, joten lautanen odottelee jääkaapissa seuraavaa kertaa. Huh.
Huomasin kuitenkin ilokseni sunnuntaina, että kuntoni kesti kuudensadan kilometrin autoilun ja viiden tunteroisen turnajaiset. Siis turnajaiset eivät ole nyt sanan varsinaisessa merkityksessä turnajaiset, vaan eräs hauska tapahtuma, johon kiiruhdimme paikalle. Sekä osallistumaan että yleisöksi.
Jotain kummallista minussa on kyllä tapahtunut. Harkintakykyni ruokailun suhteen on palautumassa normaaliksi. Enää ei vedetä ihan koko kattilallista kerralla ja vielä jälkkäriksi puolikasta leipää tai muita sellaisia. Koska en ole oikein ollut makean ystävä, niin sitten suolaista onkin kulunut aivan saatanan tavalla. Oluen ystäväkin olen, ja sitäkin on tässä elämän varrella kulunut varmaan parin uima-altaallisen verran. Olympia-altaallisen. Siinä on muukin alkoholipitoinen mukana. Mielummin olutta, kuin niitä muita.
Ja sehän tietysti on poikinut sivuilmiöitäkin. Mm. erään viranomaistahoa edustavan tädin luulon siitä, että minulla on alkoholiongelma. Pahakin. Ja pyydän kyllä kohta terapeuttiani pirauttamaan ko. tättäräiselle ja valottamaan tilannetta. Minua ärsyttää se, että tuommoinen voi jäädä sitten pysyväksi käsitykseksi, vaikka tilanne olisi ollut kuinka väliaikainen. Kuten se viime vuonna oli. Suorastaan omituinen.
Olen huomannut myös sellaisen jutun tämän lääkeen aloituksen jälkeen, että paino todellakin poistuu maatakiertävälle tai universumiin tai toiseen läskiulottuvuuteen. Nyt on häipynyt mystisesti 7kg, ja se alkaakin jo tuntua kropassa. Ei kylläkään mielenvirkeytenä vaan uudenlaisena kropan virkeytenä. Mieli on ihan yhtä musta, kuin ennen lääkkeen aloittamistakin. Verensokerit ovat ajoittain kyllä korkealla, mutten pistä kyllä kuin maksimissaan 10kky inskaa, jos ovat oikein korkeat. Ei ole nälkää tarvinnut nähdä. Että jos sanotaan, ettei insuliinilla ole sivuvaikutuksia, niin kyllä on. Tulee sairaalloinen nälkä ja ollaan siinä kierteessä, että insuliinia pitää pistää kokoajan lisää, että saisi ne sokuriarvot pysymään aisoissa. Nytpä minulla on edessä tenkkapoo, että inskat pitää saada todella alas, mielellään veks kokonaan.
Mutta, koska eilen tuli nakerreltua lähinnä retkiruokaa, niin tänään tekaisin itselleni pikaisen lounaan pinaatista, varhaiskaalista, jauhelihasta ja raastetusta juustosta. Silppusin kaalin suikaleiksi, ja lykkäsin pannulle voin kanssa, sekaan reviskelin pinaattia. Paistoin välillä sekoitellen. Ja toisella pannulla paistelin jauhiksesta pikku pallukoita, jotka maustoin chilijauheella ja suolalla sekä ripsauksella salvianlehtiä, jotka saivat paistua niiden palleroiden kanssa. Lykkäsin kaiken samalle pannulle ja annoin hautua. Ai, juu, salvianlehdet jätin vielä pannuun odottelemaan, silleen rapeina. Veivasin turkinäijästä eli -jogurtista raikkaan yrttikastikkeen, johon sipelsin lipstikkaa, saksankirveliä, rakuunaa ja timjamia tuoreena. Viipaloin pari tomaattia lautaselle vierekkäin, kuin pienet auringot ja lusikoin kastikkeen päälle, ja kruunasin lautasellisen paistamallani eväällä. Tarkistin vielä suolan, jota jouduin ripottamaan vähän siihen jatkeeksi. Päälle vielä hitu raastettua juustoa, silleen sopivasti. Iäntäkohen. Nam. En jaksanut kaikkea, joten lautanen odottelee jääkaapissa seuraavaa kertaa. Huh.
Kommentit