Tsäänssi: jokainen mahdollisuus on uhka!
Terveeks täältä tänään. Aurinko paistaa, linnut karjuvat ja mustarastashäirikköpesue pitää tiiviisti hereillä.
Ensimmäinen kylmähkö yökin oli yllättänyt. Myöhään yöllä tai oikeastaan aikaisin aamulla rymysin vessaan, koska syyskesäripaska päätti ryhtyä hankalaksi.Veskiin siis piti päästä. Rapuissa tajusin, että avoinaisesta akkunasta huokuu sisään muutakin kuin itikoita ja tiaisia (siis niitäkin on vieraillut siinä ikkunalaudalla kuijottamassa). Huokuminen oli todella viileää ilmaa. Hrrr. Ensiajatus, etteivät vaan kasvikset pihalla paleltuisi. Se uhka mahdollisesti olisi kyllä. Asteita kyökin mittarissa +5,5 Celsiuksen asteikolla.
Olen pyöritellyt silmiäni riviltä toiselle ja kysymyksestä toiseen keskustelu- ja jeesusteluryhmissä, -palstoilla ja sen sellaisissa paikoissa. Osa kysymyksistä tuntuu olevan viheliäisiä trolleja tyyliin: "Olen karpannut nyt kaksi päivää enkä laihdu yhtään! Teenksmä jotain väärin? Voittekste tietävämmät auttaa?" Joihinkin minäkin olen sitten, onnetonta sinänsä, osallistunut. Ärsyttää ja ihmetyttää se, että eivätkö ihmiset todellakaan enää ajattele omilla aivoillaan? Vai onko kyse viitsimisestä? Laiskuudesta? Oletuksesta, että tietty toimintamalli poistuu, kun korvaa sen toisella? Niin no, mikään elollinenhan ei valehtele enempää kuin ruokapäikyn pitäjä, vaikka oikein asiantuntijavoimin suositellaan ruokapäiväkirjan täyttämistä. Vetäkää jo vessasta semmoinen neuvo, että kirjaat viikon ylös kaiken, minkä syöt! Se ei onnistu ikinä. Ei.
Tullaan jossain vaiheessa noissa "keskusteluissa" tähän: "eikö saa syödä mitään herkkuja, niinkuin pullaa ja leipää, mäenvoielää ilman paahtista!" Jolloin haukkana rientävät paikalle sormi pystyssä "saarnaajat", kuinka hiilihydraatit vaarantavat terveyden perinpohjaisesti ja pilaavat ilman lisäksi myös vedet ja metsät. Vaarallisempia ovat kuin ydinsodan jälkeinen laskeuma. Tai Auringon paisuminen punaiseksi jättiläiseksi. Kuolet vain kahdesti niitä nauttiessasi, niitä hiilareita. Olen itsekin ollut mokoma matkasaarnaaja Lihavainen. Mutku... niin, mutku se on niin hieno fiilis, kun lähtee aineenvaihdunta käyntiin ja alkaa tiukassa istuneet ihrat kadota jonnekin. Lopputulemana energian häviämättömyyden lakia mukaillen, joku muu lihoo. Ja masentuu siitä, että minä laihdun, ihan kateuttaan.
Enkä minä vieläkään ole mikään neuvolassa punnittava. Enkä muistuta henkaria, matkaa ihannepainoon on kuitenkin vähemmän kuin se liki 70kg, joka tässä taannoi minulla oli kanniskeltavana. Seuraava etappi on ne seuraavat 22kg pois, pienissä erissä, aika epämääräinen: "kunhan joskus". Niin sillä pääsekin jo alle satasen painoluokkaan. Mikä ei ole hattumpi ajatus. Nimittäin ostin tässä pahimmoillani hyllyessäni muutamat housut. Lilluin silloin koko helmetin kaksi kesää ääririkkinäisissä shortseissa, jotka kuitenkin varmuudeksi hävitin kaapista. Oli pakko ostaa siis jotain uutta. Kokomerkinnän perusteella ostin, tietty. XXXXL tai jotain sellaista. Saattoivat olla vaan XXXL. Yhdet olivat liian suuret. Toiset kaksi olivat sitten liian pieniä. Yhdet sopivat, kumma kyllä. Olin kieriä rappuset onnesta alas, kun ne sopimattomat mahtuivatkin ylle ihan kivuttomasti. Nyt pidän huolen, että tulen mahtumaan näihin liian pieniin housuihini ja siitä, että näistä tulee liian isot.
Kävin äsken taas lukemassa näitä keskusteluja. Iso virhe! Suorastaan jättimäinen, sillä nyt vit..ottaa kalloon ihan kympillä. Mm. yksi monisairas siellä vinkuu, että kuinka on kauheeta, kun ei voi sitäsuntätä syödä, jos syö sitä tulee tätä tai jos syö tuota, alkaa tämä. Ja vetää herneen sitten nenään kun vähän viisastelee. Päätin siinä paikassa, että en taida enää viitsiä juurikaan näihin "mitä mä nyt teen?" -juttuihin juurikaan reagoida. Toinen vinkuu, että palaa ruotuun kesän jälkeen. Kolmas kyselee, että saako syödä sokeria?! Että menee taas hermot.
Jos tekee omaa hölmöyttään jotain täysin typerää, niin pitääkö sitä ryömiä jonnekin keskusteluun julkisesti märisemään ja tilittämään. Järjen köyhyyttä ei voi näämmäs poistaa millään konstilla, opilla tai tilkkeellä. Ei edes VHH -ravinto auta idiotismiin. En tietenkään väitä, etteikö fiksuja ja mukaviakin keskusteluja käytäisi, mutta kun ainakin näin kesän jälkeen tuntuvat menevän hommat ihan metsään, muttei sienimetsään. Syö särkeä, se kasvattaa järkeä...tai sitten ei kasvata.
Minun ongelmani lienee se tiedon määrä, jonka olen haalinut vuosien varrella ja jota olen ITSEENI oppinut soveltamaan. Siedän hiilareita (siis aivan muuta kuin sokeristuvia ja sokeria) tietyn määrän, joka vaihtelee päivittäin. 20-100g:n välillä. Nyt tapetilla olevaa pätkäpaastoa olen nähtävästi noudattanut "vanhingossa" jo aikapäiviä. Kun nimittäin söin joka päivä "säännöllisesti" niin tuppasin olemaan joko täynnä tai sitten muuten vaan vetämättömissä, jopa lihoin ajoittain vaikka kuinka korjailin sapuskointia. Ennen olen aina syönyt aamupalan. No, ettei menisi ihan mykhausenin jutuksi, niin olen minä ollut aampalattakin. Tuli erään FB-kamun kanssa juttua, että aika karpisti sitä on jo kakarana syönyt aamulla. Kanamunia. Keitettynä tai paistettuna tai kokkelinakin. En ole kovin tarkkaan jaksanut tutustua tähän pätkäpaastovillitykseen, koska voin hyvin tälläkin tavoin.
Paitövei, viimeaikoina sekä pronutritionist että Pöperöproffa ovat avanneet sanaisen arkkunsa mielenkiintoisista aiheista. Suosittelen lukukokemusta. On meinaan molempien herrojen blogeissa niin paljon asiaa, että juttu kerrallaan, juttu kerrallaan! Saa paljon enempi irti, kuin pikaisesti vilkaisemalla. Ja iänkaikkinen tietovuo: VHH-terveysravinnon Uutisvuoto lykkää tietoisuuteen viimeisimpiä kommervenkkejä terveydenhoidon saralla.
Tulipa tässä kirjoitellessa sitten mieliteko. Ihan kertakaikkinen tarve vääntää ruokaa! Joten ojennan ulottuvan käteni kirjahyllille, enkä tempaisekaan MATHAPA, Mosambikilainen keittokirja -merkkistä opusta syliini (Suuret kiitokset kirjasta PIRKKO L!! ) vaan tällä kertaa eilen löytämäni Joka kodin keittokirjan. Ihanan keltaisen opuksen vuodelta 1973. Avaan sen pariin otteeseen summissa:
Kääresyltty. Ei vissiin ihan kesäruoka, mutta tarkka ohje löytyy.
Lucifersilli. Äh, perunaa, joka saa minut pieremään kuin ruuna.
Katajakalja. Ehkä kuitenkin jotain ruokaa!
Mutta johan tärppäsi:
Silakat munahyytelössä!
Matala vuoka
750g tuoreita silakoita
1 pieni rasia ruodotonta anjovista
2 pientä sipulia tai ruohosipulia
1 rkl hienonnettua persiljaa
1 rkl hienonnettua tilliä
1 rkl voita
munamaito:
1 iso kkp maitoa tai kermaa
2 munaa
anjovisliemi
Kalat perataan ja huuhdotaan, päät ja selkäruoto ooistetaan, kuten silakkapihviä valmistettaessa. Selkäruodon paikalle mannaan anjovissuikale, kaloille ripotellaan maustevihanneksia ja ne käännetään tavalliseen muotoonsa kokonaisen näköiseksi. Vuoka voidellaan, kalat ladotaan vuokaan, loput maustevihanneksista sirotellaan päälle ja vuokaan kaadetaa anjovisliemellä maustettu munamaito. Paistos saa olla uunissa miedossa lämmössä, kunnes munamaito on hyytynyt. Ruoka voidaan tarjota lämpimänä vuoasta tai jäähtyneenä muultakin vadilta, esim. tomaateilla ja salaatilla koristettuna.
NAM! Näin hienoja ohjeta löytyy näistä retrokeittokirjoista, joist mie piän kyl nii mahottomast!
Ensimmäinen kylmähkö yökin oli yllättänyt. Myöhään yöllä tai oikeastaan aikaisin aamulla rymysin vessaan, koska syyskesäripaska päätti ryhtyä hankalaksi.Veskiin siis piti päästä. Rapuissa tajusin, että avoinaisesta akkunasta huokuu sisään muutakin kuin itikoita ja tiaisia (siis niitäkin on vieraillut siinä ikkunalaudalla kuijottamassa). Huokuminen oli todella viileää ilmaa. Hrrr. Ensiajatus, etteivät vaan kasvikset pihalla paleltuisi. Se uhka mahdollisesti olisi kyllä. Asteita kyökin mittarissa +5,5 Celsiuksen asteikolla.
Olen pyöritellyt silmiäni riviltä toiselle ja kysymyksestä toiseen keskustelu- ja jeesusteluryhmissä, -palstoilla ja sen sellaisissa paikoissa. Osa kysymyksistä tuntuu olevan viheliäisiä trolleja tyyliin: "Olen karpannut nyt kaksi päivää enkä laihdu yhtään! Teenksmä jotain väärin? Voittekste tietävämmät auttaa?" Joihinkin minäkin olen sitten, onnetonta sinänsä, osallistunut. Ärsyttää ja ihmetyttää se, että eivätkö ihmiset todellakaan enää ajattele omilla aivoillaan? Vai onko kyse viitsimisestä? Laiskuudesta? Oletuksesta, että tietty toimintamalli poistuu, kun korvaa sen toisella? Niin no, mikään elollinenhan ei valehtele enempää kuin ruokapäikyn pitäjä, vaikka oikein asiantuntijavoimin suositellaan ruokapäiväkirjan täyttämistä. Vetäkää jo vessasta semmoinen neuvo, että kirjaat viikon ylös kaiken, minkä syöt! Se ei onnistu ikinä. Ei.
Tullaan jossain vaiheessa noissa "keskusteluissa" tähän: "eikö saa syödä mitään herkkuja, niinkuin pullaa ja leipää, mäenvoielää ilman paahtista!" Jolloin haukkana rientävät paikalle sormi pystyssä "saarnaajat", kuinka hiilihydraatit vaarantavat terveyden perinpohjaisesti ja pilaavat ilman lisäksi myös vedet ja metsät. Vaarallisempia ovat kuin ydinsodan jälkeinen laskeuma. Tai Auringon paisuminen punaiseksi jättiläiseksi. Kuolet vain kahdesti niitä nauttiessasi, niitä hiilareita. Olen itsekin ollut mokoma matkasaarnaaja Lihavainen. Mutku... niin, mutku se on niin hieno fiilis, kun lähtee aineenvaihdunta käyntiin ja alkaa tiukassa istuneet ihrat kadota jonnekin. Lopputulemana energian häviämättömyyden lakia mukaillen, joku muu lihoo. Ja masentuu siitä, että minä laihdun, ihan kateuttaan.
Enkä minä vieläkään ole mikään neuvolassa punnittava. Enkä muistuta henkaria, matkaa ihannepainoon on kuitenkin vähemmän kuin se liki 70kg, joka tässä taannoi minulla oli kanniskeltavana. Seuraava etappi on ne seuraavat 22kg pois, pienissä erissä, aika epämääräinen: "kunhan joskus". Niin sillä pääsekin jo alle satasen painoluokkaan. Mikä ei ole hattumpi ajatus. Nimittäin ostin tässä pahimmoillani hyllyessäni muutamat housut. Lilluin silloin koko helmetin kaksi kesää ääririkkinäisissä shortseissa, jotka kuitenkin varmuudeksi hävitin kaapista. Oli pakko ostaa siis jotain uutta. Kokomerkinnän perusteella ostin, tietty. XXXXL tai jotain sellaista. Saattoivat olla vaan XXXL. Yhdet olivat liian suuret. Toiset kaksi olivat sitten liian pieniä. Yhdet sopivat, kumma kyllä. Olin kieriä rappuset onnesta alas, kun ne sopimattomat mahtuivatkin ylle ihan kivuttomasti. Nyt pidän huolen, että tulen mahtumaan näihin liian pieniin housuihini ja siitä, että näistä tulee liian isot.
Kävin äsken taas lukemassa näitä keskusteluja. Iso virhe! Suorastaan jättimäinen, sillä nyt vit..ottaa kalloon ihan kympillä. Mm. yksi monisairas siellä vinkuu, että kuinka on kauheeta, kun ei voi sitäsuntätä syödä, jos syö sitä tulee tätä tai jos syö tuota, alkaa tämä. Ja vetää herneen sitten nenään kun vähän viisastelee. Päätin siinä paikassa, että en taida enää viitsiä juurikaan näihin "mitä mä nyt teen?" -juttuihin juurikaan reagoida. Toinen vinkuu, että palaa ruotuun kesän jälkeen. Kolmas kyselee, että saako syödä sokeria?! Että menee taas hermot.
Jos tekee omaa hölmöyttään jotain täysin typerää, niin pitääkö sitä ryömiä jonnekin keskusteluun julkisesti märisemään ja tilittämään. Järjen köyhyyttä ei voi näämmäs poistaa millään konstilla, opilla tai tilkkeellä. Ei edes VHH -ravinto auta idiotismiin. En tietenkään väitä, etteikö fiksuja ja mukaviakin keskusteluja käytäisi, mutta kun ainakin näin kesän jälkeen tuntuvat menevän hommat ihan metsään, muttei sienimetsään. Syö särkeä, se kasvattaa järkeä...tai sitten ei kasvata.
Minun ongelmani lienee se tiedon määrä, jonka olen haalinut vuosien varrella ja jota olen ITSEENI oppinut soveltamaan. Siedän hiilareita (siis aivan muuta kuin sokeristuvia ja sokeria) tietyn määrän, joka vaihtelee päivittäin. 20-100g:n välillä. Nyt tapetilla olevaa pätkäpaastoa olen nähtävästi noudattanut "vanhingossa" jo aikapäiviä. Kun nimittäin söin joka päivä "säännöllisesti" niin tuppasin olemaan joko täynnä tai sitten muuten vaan vetämättömissä, jopa lihoin ajoittain vaikka kuinka korjailin sapuskointia. Ennen olen aina syönyt aamupalan. No, ettei menisi ihan mykhausenin jutuksi, niin olen minä ollut aampalattakin. Tuli erään FB-kamun kanssa juttua, että aika karpisti sitä on jo kakarana syönyt aamulla. Kanamunia. Keitettynä tai paistettuna tai kokkelinakin. En ole kovin tarkkaan jaksanut tutustua tähän pätkäpaastovillitykseen, koska voin hyvin tälläkin tavoin.
Paitövei, viimeaikoina sekä pronutritionist että Pöperöproffa ovat avanneet sanaisen arkkunsa mielenkiintoisista aiheista. Suosittelen lukukokemusta. On meinaan molempien herrojen blogeissa niin paljon asiaa, että juttu kerrallaan, juttu kerrallaan! Saa paljon enempi irti, kuin pikaisesti vilkaisemalla. Ja iänkaikkinen tietovuo: VHH-terveysravinnon Uutisvuoto lykkää tietoisuuteen viimeisimpiä kommervenkkejä terveydenhoidon saralla.
Tulipa tässä kirjoitellessa sitten mieliteko. Ihan kertakaikkinen tarve vääntää ruokaa! Joten ojennan ulottuvan käteni kirjahyllille, enkä tempaisekaan MATHAPA, Mosambikilainen keittokirja -merkkistä opusta syliini (Suuret kiitokset kirjasta PIRKKO L!! ) vaan tällä kertaa eilen löytämäni Joka kodin keittokirjan. Ihanan keltaisen opuksen vuodelta 1973. Avaan sen pariin otteeseen summissa:
Kääresyltty. Ei vissiin ihan kesäruoka, mutta tarkka ohje löytyy.
Lucifersilli. Äh, perunaa, joka saa minut pieremään kuin ruuna.
Katajakalja. Ehkä kuitenkin jotain ruokaa!
Mutta johan tärppäsi:
Silakat munahyytelössä!
Matala vuoka
750g tuoreita silakoita
1 pieni rasia ruodotonta anjovista
2 pientä sipulia tai ruohosipulia
1 rkl hienonnettua persiljaa
1 rkl hienonnettua tilliä
1 rkl voita
munamaito:
1 iso kkp maitoa tai kermaa
2 munaa
anjovisliemi
Kalat perataan ja huuhdotaan, päät ja selkäruoto ooistetaan, kuten silakkapihviä valmistettaessa. Selkäruodon paikalle mannaan anjovissuikale, kaloille ripotellaan maustevihanneksia ja ne käännetään tavalliseen muotoonsa kokonaisen näköiseksi. Vuoka voidellaan, kalat ladotaan vuokaan, loput maustevihanneksista sirotellaan päälle ja vuokaan kaadetaa anjovisliemellä maustettu munamaito. Paistos saa olla uunissa miedossa lämmössä, kunnes munamaito on hyytynyt. Ruoka voidaan tarjota lämpimänä vuoasta tai jäähtyneenä muultakin vadilta, esim. tomaateilla ja salaatilla koristettuna.
NAM! Näin hienoja ohjeta löytyy näistä retrokeittokirjoista, joist mie piän kyl nii mahottomast!
Kommentit