MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Ei perkule sentään, törmäsin tuolla somen syövereissä melkoiseen trilleriin ja pöyristyttävään tolkuttomuuteen. Kertakaikkisen aivottomaan kotiuttamiseen suuresta lasaretista täällä todellisuutemme keskiössä. Ihan totta. Tarina on tosi ja tärinä on vavisuttava. Kuinkahan moni moisesta kohtelusta joutuu kärsimään? Entäs ne, joilla ei ole sukulaisia eli lapsosia aikoinaan tehtynä ja välit perikuntaan kunnossa? Kukas heitä puolustaa ja hyvinvointiansa valvoskelee? Tämä tarina on tosi. Ainoastaan aikaa, paikkaa, henkilöitä ja muutakin muuteltu, muttei liikaa. Ettei totuus kärsi ja pala tulessakaan. Raivostuttaa ja itkettää. Älä sairastu vakavasti Säästö-Suomessa.  Siis hommat himaan. Eli seniorikansalainen potilaskuljetukseen ja kotio. Hjoo. Muuten hyvä, mutta: Kintut eivät ole pitäneet viikkokausiin alla. Lasaretissa osastolla neljä hoitajaa on hiissannut pyörätuoliin. Toissapäivänä. Kun ekan kerran pääsi pystyasentoon. Kahteen (2) viikkoon. Eikä ole käynyt vessassa, ei tod. Katet...

Niinpä. Mikäs pahan tappaisi, ellei paha itse. Jaa, että mitä kuuluu? Tietenkin kaikki mikä kovaa huudetaan. Mitäpä kuulupi nykyelämään verrattuna kuuden vuoden takaiseen menoon ja varsinkin nokitukseen? Ränttätänttää sen olla pitää. Sano. Semminkin kun pahin vaihe, 136kg maan pinnalla, on taatusti lopullisesti takanapäin. Nyt on alettu punnitsemaan neuvolassa. En paina sataakaan. Kiloa siis. Likimain yli neljänkymmenen kilon menetys, yhyybyhyy.  Mitä olen tehnyt? En mitään. Tai no, Dr. Massu heitti inskat ikkunasta ja syö edelleen välillä päin helvettiä, lisäravinnetta menee edelleen, omia luulouskomuksia on pannahisen paljon ja liikuntakin minimalistista. Tosin olen mennyt kaloreita kuluttavaan työn maailmaan venyttyäni kotona saikulla/työttömänä turhankin kauan. Olipa kypsät oltavat, jhoo. Lääkkeet vaihdettiin totaalisesti, nyt enää yksi diabetespilleri, mieto verenpainelääke munuaisten suojaksi sekä migreeninestoon propranololia. LOL. Ei inskaa enää ollenkaan, paitsi varalla ...