MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Jees, tätä kirjoittaessa on Rauhan päivä. Mielenrauhan päivähän tämä ei tunnetusti ole. Kun joulusta on vaivoin selvitty, niin jo aletaan rummuttaa ja mäikätä, että mitä herkkuva uudenvuoden juhliin?! Jos minulta kysytään, niin IHAN VTUN SAMA! Nuorisoa lainatakseni. Joskus tuntuu siltä, että paitsi Suomen eduskunta niin myös median edustajat ovat täysin erkaantuneet normaalista elämänmenosta. Ei ny hitto vie, työtön on työtön on työtön. Ja varsinkin yli 40v työtön. Minulla on siitä mittava kokemus jokun vuoden takaa. Roimasti yli 500 työhakemusta. YLI 500!! Parhaina päivinä laadin kahdesta kolmeen hakemusta ja korjailin CV:tä aina kunkin potentiaalisen työnantajan mahdollisen maun mukaiseksi. Jumaleishon! Sain alun kolmattakymmentä haastattelupyyntöä. Neljä työnantajaa sentään perui. Ja sillä ravaamisella sain yhden työpaikan. YHDEN. Palasin siihen duuniin, johon en koskaan olettanut enää palaavani. Mutta niin vain kävi. Nyt tämä uusi kyykyttämismalli tekee hommasta entistäkin vaik...

Hukkasin jo kertaalleen johtoajatuksen, että mitäs tässä nyt, ottia tuota.. Mutta menköön. Jokatapauksessa jorisen outoja. Työn tuoksinassa ei ole oikein ollut aikaa laatia mitään mullistavaa tänne Blogistanian uumeniin. Nyt yllättäneen sairasloman kunniaksi voisinkin vaihteeksi höpistä kaikenlaista. Joulu on ollut yksi inhokkini jo vuosikymmeniä. Ainoa pelastus on sapuska ja sen runsaus. Ennen diabeteksen, enkä nyt enää ole varma, mikä on diabetestyyppi, puhkeamista oli enemmän ongelmia syömisten suhteen kuin nyt. (Helvetti, mikä lausehirviö) Olen ravannut viimeaikoina arvailukeskuksen uumenissa tohtorilla tämän tuosta. Toivon totisesti, että nykyinen tohtori on ja pysyy, kuin valion viili. Asiantuntevan oloinen nuoriherra. Ensimmäinen, jolla tuntuu olevan järki päässä. Tai ei ensimmäinen, mutta harvinaisuus kuitenkin. Aloitetaanpa suosikeista: Kinkku. Kinkku on joulun kunkku. Harmaasuolattu, kunnon läskillinen siankinkku. Ja sen kera rosolli . Sinapinkin voi laatia sokeritt...

Taas on se(kin) aika vuodesta, että ravitsemuskeskustelu on alkanut velloa siellä täällä. Lehdissä ja somessa ja sen sellaisissa ympyröissä. Rasvasota on julistettu lopetetuksi, muttei se kyllä missään näy. Akselirasvat ovat edelleen kauppojen hyllyillä. Ja ihmiset luimistelevat, kun kerään kärryyn/koriin ainoastaan voita, voita ja voita. Valion vanhaa mainosta lainaten: Voita ei mikään voita. Ostin jopa ämpärinkokoisen purkin kirkastettua voita etnisestä kaupasta. Korvaa keveästi öljyt. Rypsiöljy sopii kivasti hydrauliikkaöljyksi, eikä ole niin tajuttoman vaarallinen luonnolle. Taannoin kuuli useastikin, että VHH eli siis tämä hiilihydraatteja karsiva ruokavalio on uskomustietoon perustuvaa humpuukia. Hyvin se on kyllä kohdallani pelittänyt. Käytin inskakyniä tikkojen korvikkeena muutama vuosi takaperin ja linkosin mäkeen koko tyhjänpäiväisen insuliinin. Insuliinitasot taisivat olla melkoisia, koska lihoin kuin sika. Eli en tule kaipaamaan niitä päiviä, jolloin kävelin kuin Martti A...

Tässä kun alkoholipoliittinen vääntö on jälleen kiivaimmillaan, kun pusaavat uutta alkoholilakia Suomenmaahan. Osa käyttää käsikassaranaan sitä, että suomalaiset kuolevat heti sukupuuttoon, kun laki saadaan voimaan. Siis heti. En minä väitä, että alkoholi ei aiheuttaisi ongelmia yhteiskunnassa ja varsinkin sen ulkopuolella. Toinen puoli uskoo, että länsieurooppalainen juomakulttuuri tärähtää saman tien siemailevien kansalaisten ajukoppaan, kun laki on pantu framille. Ei ehkä niinkään. Samanlainen huuto, mellastus ja sormenheristely oli arkipäivää myös keskioluen vapauttamisen aikoihin. Että keppanaa sai muualtakin kuin valtion pitkäripaisesta. Aikoinaan, kun otin hoippuvia ensiaskeleitani ruokakulttuurin saralla, oli alkoholiin verrattavia asioita myös täysrasvaiset maitotuotteet ja suola. Voi oli itsestään perkeleestä. Jo pelkkä voipaketin tarkastelu sai aikaan jumalattoman infarktin. Joko aivoihin tai sydämeen. Eikun pullasuttua vaan rasvattomaan maitoon. Ja margariinia uusille per...

Tein taas ehkä päivän pahimman mokkeron. Menin tavaamaan keskustelupalstoja. Parissa otin osaakin jaarituksiin. Saaden varmaan osan porukasta pois tolaltaan. Samoin kuin itsenikin. Epäillyttävästi on enenevässä määrin alkanut tuntua siltä, että ihmisiltä on kadonnut tykkänään ote oman elämänsä reunasta. Ja nyt pudotaan sitten kovaa ja korkealta. Sekä sotketaan pää salaliittoteorioilla. Kun tässä reilun kymmenen vuoden aikana on todennut tehneensä kaikki mahdolliset virheet asian eli laihduttamisen tiimoilta, olenkin päättänyt pitää ns. vapaavuoden tai miten sen nyt muotoilisi, sapatin, tästä sapuskoinnistani. Keskusteluja selatessani huomasin ärtyväni JUURI NIISTÄ asioista, joita olen itsekin kysellyt. Ja juuri niistä virheistä, joita itsekin olen tehnyt. Liikaa yrittäminen ei kuulkaa toimi millään elämänsaralla. Oli sitten kyse -noh- aivan mistä tahansa. Vaikka marjanpoiminnasta. Harrastamisesta verenmaku suussa. Pitää nääs olla täydellinen! Kaikki onnistuu! Ei hätää. Mutta aivan pi...

Seurailen harvakseltaan erilaisia ruokajuttuja ties mistä. Oma harrastuneisuuteni ruokaan ja syömiseen on kyllä sen verran atavistista, että uuden opetteleminen on kestänyt jo yli kymmenen vuotta. Aikuisena opiskellessa on se hyvä puoli, että ei tarvitse noudattaa mitään niin pilkulleen. Ensimmäinen, minkä jätin omaan arvoonsa, oli Viralliset ruokasuositukset. Pthyi. Seuraavaksi listalle tulivat diabeteshoitajan tolitukset, joita seurasivat ravitsemusterapeutin sössötykset. Satuin molempiin saamaan mahdollisimman tökeröt tapaukset. Anteeksi vaan. Sekä sen jälkeen marssin ulos yhtenä köytenä vaihtuvien "omalääkäreiden" vastaanotoilta. Kun hoito heittelehti kuin lastu lainehilla. Mikä taas torppasi oman terveyteni ylläpidon todella tehokkaasti. Ja mitä nyt kuuluu? Sanoisin, että hyvää. Pidin tässä viikon verran kovasti vastustamaani ruokapäikkyä. Enkä turhaan. Sanoisin, että kovin on jänskää tämä ravinnonsaantini. Tutkailin myös keväimellä, siinä helmikuun lopulla, labra-arvo...