Tarpeeton yliviivataan
Onhan aikaa palanut. Vaan ei tupakkia. Siihen nähden asiat ovat mallillaan. Ei sen puoleen, etteikö tupakoitsija nauttisi tupakasta vaan sen vuoksi, ettei ole kessuja tullut käryytettyä. Sinällään hyvä, mutta kuitenkin huono. Kun unohdin tupakoida syysmyräköissä sairastamani sikalentsun aikana ja varsinkin sen jälkeen, olen jälleen/taas todistanut alitajuisesti todeksi sen, että aineenvaihdunta hidastuu tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Muka. Paskat. En oikeasti usko tuohon.
Ennemminkin on tullut puputettua kaikkea ENEMMÄN ja SUUREMPINA ANNOKSINA, kuin tupakoinnin palavina päivinä. Ja en osaa selittää edes itselleni, mistä moinen johtuu... Otetaan taas esimerkkiä kehiin: Ennen lopettamista/unohtamista esimerkiksi aamupalaksi piisasi vallan mainiosti kananmuna ja parista kolmeen viipaletta pekonia. Kupponen kahvia kyytipojaksi, siis se puoli litraa ja siihen vielä punaista maitoa. Näillä mentiin. Kevyesti ehtoopäivään. Nyt totesin päivänä muutamana, että munakas koostuu kolmesta munasta, vihanneksista ja yli puolesta paketista pekonia...Että onko mikään ihme, jos olomuotoni ei meinaa suostua muuttumaan!
Kun tässä taas tilapäisesti harrastan kokopäivätyötä, olen löytänyt itsestäni aivan uusia lihaksia. Tai oikeastaan jämiä niistä. Ne ovat muuten helevetin kipeitä jämiä. Kun en ruumiillista työtä ole tehnyt vuoden 2002 jälkeen, niin tälläinen kevyt, ruumiilliseen työhön viittavakin työ saa minut parkumaan kivusta ja särystä. Ennenkaikkea vatsalihakseni tuntuvat kadonneen jonnekin kaukaisuuteen, koska selkäpuolella tuntuu ikäviä asioita aina päivän päätteeksi. Menee taas ibuprofeenien viljelyksi, että pysyy kasassa nämä muutamat jäljellä olevat päivät. Auts.
Eipä silti, ei tuo työnteko minulle ole koskaan ollut mitenkään ratkiriemukasta, täytyy sanoa. Sen verran sosiaalinen erakko olen, että joko itsenäistä työtä tai melutyötä. Kummassakaan ei tarvitse olla paljoakaan tekemisissa työtovereiden kanssa ja ne olisivat parhaat vaihtoehdot. Pahinta minulle on olla käskytettävänä. Tai tehdä töitä sekavien ohjeiden, sinnepäin -johtamisen, tyhjien lupausten ja selkäänpuukottajien kanssa. Varsinkin, jos ne selkäänpuukottajat ovat esimiehistössäni. Kuten yleensä ovat olleet. Kummallista...!
Mutta hei, huomasin tänne ryömiessäni, että täällähän on tolituksiani käyty lukemassa jo yli 10 000 kertaa! Lukijoitakin on jo enemmän kuin koskaan uneksin saavani. Yritän parhaani mukaan pilata päivänne useammin, kun kerran kahdessa viikossa. Mietintämyssyssäni on taas aihe, jos toinenkin, ellei peräti taas pidemmänkin rupeaman verran!
Ja nyt sille kahveepaussille. Kahvia on vielä puolisen litraa.
Ennemminkin on tullut puputettua kaikkea ENEMMÄN ja SUUREMPINA ANNOKSINA, kuin tupakoinnin palavina päivinä. Ja en osaa selittää edes itselleni, mistä moinen johtuu... Otetaan taas esimerkkiä kehiin: Ennen lopettamista/unohtamista esimerkiksi aamupalaksi piisasi vallan mainiosti kananmuna ja parista kolmeen viipaletta pekonia. Kupponen kahvia kyytipojaksi, siis se puoli litraa ja siihen vielä punaista maitoa. Näillä mentiin. Kevyesti ehtoopäivään. Nyt totesin päivänä muutamana, että munakas koostuu kolmesta munasta, vihanneksista ja yli puolesta paketista pekonia...Että onko mikään ihme, jos olomuotoni ei meinaa suostua muuttumaan!
Kun tässä taas tilapäisesti harrastan kokopäivätyötä, olen löytänyt itsestäni aivan uusia lihaksia. Tai oikeastaan jämiä niistä. Ne ovat muuten helevetin kipeitä jämiä. Kun en ruumiillista työtä ole tehnyt vuoden 2002 jälkeen, niin tälläinen kevyt, ruumiilliseen työhön viittavakin työ saa minut parkumaan kivusta ja särystä. Ennenkaikkea vatsalihakseni tuntuvat kadonneen jonnekin kaukaisuuteen, koska selkäpuolella tuntuu ikäviä asioita aina päivän päätteeksi. Menee taas ibuprofeenien viljelyksi, että pysyy kasassa nämä muutamat jäljellä olevat päivät. Auts.
Eipä silti, ei tuo työnteko minulle ole koskaan ollut mitenkään ratkiriemukasta, täytyy sanoa. Sen verran sosiaalinen erakko olen, että joko itsenäistä työtä tai melutyötä. Kummassakaan ei tarvitse olla paljoakaan tekemisissa työtovereiden kanssa ja ne olisivat parhaat vaihtoehdot. Pahinta minulle on olla käskytettävänä. Tai tehdä töitä sekavien ohjeiden, sinnepäin -johtamisen, tyhjien lupausten ja selkäänpuukottajien kanssa. Varsinkin, jos ne selkäänpuukottajat ovat esimiehistössäni. Kuten yleensä ovat olleet. Kummallista...!
Mutta hei, huomasin tänne ryömiessäni, että täällähän on tolituksiani käyty lukemassa jo yli 10 000 kertaa! Lukijoitakin on jo enemmän kuin koskaan uneksin saavani. Yritän parhaani mukaan pilata päivänne useammin, kun kerran kahdessa viikossa. Mietintämyssyssäni on taas aihe, jos toinenkin, ellei peräti taas pidemmänkin rupeaman verran!
Ja nyt sille kahveepaussille. Kahvia on vielä puolisen litraa.
Kommentit