Alussa loi
Alussa oli suo, kuokka ja suokuokka-Jussi. Alussa loi Sonja lunta. Ja lopussa kiitos seisoo. Tervetuloa uuteen uskoon ja toivoon väännettyyn ulkoasuun.
Alkuun on todettava, että jaa-a, mitähän sitä pitikään todeta? Todetaan nyt vaikka, että on aamu ja työmatkaliikenne pahimmoillaan.
Image -lehdessä Pekka Hiltunen (ja häntä siteeraa myös Varpu ) puhuu masennuslääkkeistä, niiden tutkimuksesta ja sen sietämättömästä keveydestä. Masennus jokseinkin kuleksii käsi kädessä ylipainonkin kanssa. Mutta kumpi on ensin, paino vai masennus, sitä on vaikea sanoa. Masentunut laihtuu aika usein, kun ruokahalu masennuksen myötä katoaa. Ei huvita enää mikään. Eikä sekään.
No, se siitä masennuksesta. Voisin hölistä asiasta pitkät pätkät. Vaikka huomisaamuun, mutta ihan nyt en tunne asiaa omakseni. Sen sijaan ajattelin hinkuvinkua eilisen Hesarin kirjallisuustarjontasivusta. Linkkiä juttuun ei tietenkään ole, kun oli vanhassa ruokatorstaissa. En minä sitä vieläkään osaa muuksi sanoa, kuin ruokatorstaiksi. Vaikka olisi mikä uusi ja trendikäs nimi sillä sivulla. Ai joo, sehän on lyhykäisesti vain Ruoka. Kirjallisuutta oli vähän joka lähtöön. Hyvinvoinnin ja dieettien tiimoilta. Oli jos vaikka sun mitä! Ruokavalioista ja painonhallinnasta, syömisen filosofiasta, viljelystä ties vaikka sun minkälaisiin keittokirjoihin. Että minä sitten inhoan sanaa "painonhallinta". Se on jotenkin omituinen. Aivan kuin seisoisi yhdellä jalalla muutaman tunnin hallitusti.
Itseäni kiehtoi erityisesti Barry Popkinin Läski maailma ja Sinikka Piipon Elinvoimaa mausteista. Veikkaan, että muissa kirjoissa olisikin sitten vanhan kertausta. Vinosti hymyilemään sai teos jonka on laatinut Jan Chozen Bays: Tietoinen syöminen - opas terveeseen ja onnelliseen ruokasuhteeseen. Ruokasuhteeseen! Herttinen! Kohta voi varmaan mennä naimisiin chateaubriandin pihvin kanssa! Onhan se sitten jännää täytellä veroilmoitusta: puoliso: Chateaubriandt, Pihvi, syöty vuonna 2009. Tulisi varmaan kiiruusti valkotakkiset ja pyöreä taksi.
Antikvariaatti kutsuu jälleen, täytyy mennä metsästämään muutama vanha keittokirja. Niissä on kiehtovia ohjeita! Noissa Hesarin mainitsemissa kirjoiss oli mahdoton määrä käännettyjä ulukomuankirjoja, enkä aina ole ollut aivan tyytyväinen sisältöön. Kun ihan kaikki ohjeet eivät väänny väkisinkään suomalaisiin olosuhteisiin ja kulttuuriin. Joihinkin melko rankkoihin käännösvirheisiinkin olen törmännyt. Siinä vaiheessa alkaa sielu teutaroida liitoksissaan, että mitähän hittoa se tämäkin mahtaa olla?! Ja alkukielistä teosta ei tietenkään siihen hätään löydy.
Tästä suivaantuneena tulee palautettua kirja viimana takaisin kirjastoon. Olen tullut siihen tulokseen, että ensin haravoin kirjaston hyllyt ja kokoelmat keittokirjojen ja mausteoppaiden suhteen ja vasta sitten hommaan omaksi. Ei tule turhanpäiten täyttettyä ennestäänkin täyteläisiä kirjahyllyjä. Kohta näyttää siltä, että asumme kirjastossa...! Minulla on siis lukemattomia(kin) kirjoja. Ainakin avioliiton kautta saadun lisäosan sotahistoriallinen kirjallisuus on osin kahlaamatta. Tosin hänkään ei rassaa turhanpäiten keittokirjastossani. Vedenkeitto-ohjeita kun ei aikuinen tarvitse. Ehkä.
Sitäkin on tullut mietittyä, että mikä syömisessä, siis ravinnon sisäänotossa niin kiehtoo ja aiheuttaa intohimoja? Varmaan sama juttu kuin seksissäkin. Se on niin henkilökohtainen ja intiimi tapahtuma. Vaikka söisi isommassakin porukassa, niin kokemus on aina yksilöllinen. Sama kasvis, liha, kala tai mauste ei maistu kaikkien suussa samalta eikä sama juomakaan. Siksi on kehitelty näitä kaikenlaisia termejä kuvailemaan makuelämyksiä. Mutta sitä minä en vieläkään voi käsittää, että tähänkin, vähähiilariseen syömistapaan on änkeytynyt fundamentalismin ahdasmielinen osa. Kun ruoka pitäisi suunnilleen ampua itse ja alkutekijöistään vääntää tuohenkappaleelle. Primitiivisesti. No, hyvä on, kannatan minäkin sitä, että mahdollisimman luomuna ja mielellään riistaa. Mutta mistäs perke..siis mistäs ihmeestä sitä Suomessa saa?! Kun kohta kaikki on niin kallista, ettei ole varaa kuin lumeen ja pahvilaatikoihin. Eikä pahvilaatikoihinkaan.
Tässä tulen siihen, että jossain vaiheessa hyvinvointi muuttuu pahoinvoinniksi. Torven täydeltä tulee näihin aikoihin eli keväästä, jos jonkinsorttista painonpudotusohjetta, säästövinkkiä ja uuden elämän alkua. Ihminenhän ahdistuu käppyrään jo ajatuksesta, ettei osaa elää niiden ohjeiden mukaan! Varsinkin suomalainen. Joka herranjestaspelkoisena noudattaa pilkuntarkasti kaikkia idioottidirektiivejäkin. Kuten peltihormipaloista on huomattu. Sama suomalainen tutisee leipä toisessa kädessä ja voi toisessa, että mitä tässä nyt uskaltaa syödä, kun puskista huudetaan yhtä ja toistaalta toista. Tulee vilunväreitä, masennusta ja ahdistusta. Otetaan pilleri. Yksi laihtumiseen, toinen masennukseen, kolmas verenpaineeseen, neljäs uhkaavaan aivohalvaukseen, viides mielialaan, kuudes närästykseen, seitsemäs piristykseen, kahdeksas nukkumiseen, yhdeksäs...Kohta ei tiedä, syökö enemmän pillereitä vai ruokaa. Vatsa on jo täynnä, kun sinne pitäisi mahtua vielä ravintoakin.
Nyt kun tulossa on laskiainen, niin ennen sitä ehtii rauhoittua kummasti. Ja laskiaisena syödäänkin rokkaa. Jota hiilaritietoinenkin voi syödä. Reippaasti vaan kunnon palvilihaa mukaa. Tai joulukinkun jämät, ne on kuitenkin pakasteessa.
Ennen laskiaista voi opetella hissukseen kuuntelemaan itseään. Siis tätä olomuotoa, jossa itse kukin täällä tallaa. Mitä se kroppa oikein tahtoo sanoa? Onko tämä nälkää vai mielitekoa? Onko tässä nyt juuri sitä herkkua, joka on ravitsevaa ja hyvää? Ovatko kaikki suositukset juuri minulle sopivia, vai onko niissä tulkinnanvaraa ja kenen hyväksi? Aloitamme tästä itsekkyysviikot ja laskiaisena katsomma rokkalautasen äärellä, mitä on opittu!
Slogan: Kuuntele itseäsi, olet itsesi paras asiantuntija. Julistan Kansalliset Itsekkyysviikot alkaneiksi.
Alkuun on todettava, että jaa-a, mitähän sitä pitikään todeta? Todetaan nyt vaikka, että on aamu ja työmatkaliikenne pahimmoillaan.
Image -lehdessä Pekka Hiltunen (ja häntä siteeraa myös Varpu ) puhuu masennuslääkkeistä, niiden tutkimuksesta ja sen sietämättömästä keveydestä. Masennus jokseinkin kuleksii käsi kädessä ylipainonkin kanssa. Mutta kumpi on ensin, paino vai masennus, sitä on vaikea sanoa. Masentunut laihtuu aika usein, kun ruokahalu masennuksen myötä katoaa. Ei huvita enää mikään. Eikä sekään.
No, se siitä masennuksesta. Voisin hölistä asiasta pitkät pätkät. Vaikka huomisaamuun, mutta ihan nyt en tunne asiaa omakseni. Sen sijaan ajattelin hinkuvinkua eilisen Hesarin kirjallisuustarjontasivusta. Linkkiä juttuun ei tietenkään ole, kun oli vanhassa ruokatorstaissa. En minä sitä vieläkään osaa muuksi sanoa, kuin ruokatorstaiksi. Vaikka olisi mikä uusi ja trendikäs nimi sillä sivulla. Ai joo, sehän on lyhykäisesti vain Ruoka. Kirjallisuutta oli vähän joka lähtöön. Hyvinvoinnin ja dieettien tiimoilta. Oli jos vaikka sun mitä! Ruokavalioista ja painonhallinnasta, syömisen filosofiasta, viljelystä ties vaikka sun minkälaisiin keittokirjoihin. Että minä sitten inhoan sanaa "painonhallinta". Se on jotenkin omituinen. Aivan kuin seisoisi yhdellä jalalla muutaman tunnin hallitusti.
Itseäni kiehtoi erityisesti Barry Popkinin Läski maailma ja Sinikka Piipon Elinvoimaa mausteista. Veikkaan, että muissa kirjoissa olisikin sitten vanhan kertausta. Vinosti hymyilemään sai teos jonka on laatinut Jan Chozen Bays: Tietoinen syöminen - opas terveeseen ja onnelliseen ruokasuhteeseen. Ruokasuhteeseen! Herttinen! Kohta voi varmaan mennä naimisiin chateaubriandin pihvin kanssa! Onhan se sitten jännää täytellä veroilmoitusta: puoliso: Chateaubriandt, Pihvi, syöty vuonna 2009. Tulisi varmaan kiiruusti valkotakkiset ja pyöreä taksi.
Antikvariaatti kutsuu jälleen, täytyy mennä metsästämään muutama vanha keittokirja. Niissä on kiehtovia ohjeita! Noissa Hesarin mainitsemissa kirjoiss oli mahdoton määrä käännettyjä ulukomuankirjoja, enkä aina ole ollut aivan tyytyväinen sisältöön. Kun ihan kaikki ohjeet eivät väänny väkisinkään suomalaisiin olosuhteisiin ja kulttuuriin. Joihinkin melko rankkoihin käännösvirheisiinkin olen törmännyt. Siinä vaiheessa alkaa sielu teutaroida liitoksissaan, että mitähän hittoa se tämäkin mahtaa olla?! Ja alkukielistä teosta ei tietenkään siihen hätään löydy.
Tästä suivaantuneena tulee palautettua kirja viimana takaisin kirjastoon. Olen tullut siihen tulokseen, että ensin haravoin kirjaston hyllyt ja kokoelmat keittokirjojen ja mausteoppaiden suhteen ja vasta sitten hommaan omaksi. Ei tule turhanpäiten täyttettyä ennestäänkin täyteläisiä kirjahyllyjä. Kohta näyttää siltä, että asumme kirjastossa...! Minulla on siis lukemattomia(kin) kirjoja. Ainakin avioliiton kautta saadun lisäosan sotahistoriallinen kirjallisuus on osin kahlaamatta. Tosin hänkään ei rassaa turhanpäiten keittokirjastossani. Vedenkeitto-ohjeita kun ei aikuinen tarvitse. Ehkä.
Sitäkin on tullut mietittyä, että mikä syömisessä, siis ravinnon sisäänotossa niin kiehtoo ja aiheuttaa intohimoja? Varmaan sama juttu kuin seksissäkin. Se on niin henkilökohtainen ja intiimi tapahtuma. Vaikka söisi isommassakin porukassa, niin kokemus on aina yksilöllinen. Sama kasvis, liha, kala tai mauste ei maistu kaikkien suussa samalta eikä sama juomakaan. Siksi on kehitelty näitä kaikenlaisia termejä kuvailemaan makuelämyksiä. Mutta sitä minä en vieläkään voi käsittää, että tähänkin, vähähiilariseen syömistapaan on änkeytynyt fundamentalismin ahdasmielinen osa. Kun ruoka pitäisi suunnilleen ampua itse ja alkutekijöistään vääntää tuohenkappaleelle. Primitiivisesti. No, hyvä on, kannatan minäkin sitä, että mahdollisimman luomuna ja mielellään riistaa. Mutta mistäs perke..siis mistäs ihmeestä sitä Suomessa saa?! Kun kohta kaikki on niin kallista, ettei ole varaa kuin lumeen ja pahvilaatikoihin. Eikä pahvilaatikoihinkaan.
Tässä tulen siihen, että jossain vaiheessa hyvinvointi muuttuu pahoinvoinniksi. Torven täydeltä tulee näihin aikoihin eli keväästä, jos jonkinsorttista painonpudotusohjetta, säästövinkkiä ja uuden elämän alkua. Ihminenhän ahdistuu käppyrään jo ajatuksesta, ettei osaa elää niiden ohjeiden mukaan! Varsinkin suomalainen. Joka herranjestaspelkoisena noudattaa pilkuntarkasti kaikkia idioottidirektiivejäkin. Kuten peltihormipaloista on huomattu. Sama suomalainen tutisee leipä toisessa kädessä ja voi toisessa, että mitä tässä nyt uskaltaa syödä, kun puskista huudetaan yhtä ja toistaalta toista. Tulee vilunväreitä, masennusta ja ahdistusta. Otetaan pilleri. Yksi laihtumiseen, toinen masennukseen, kolmas verenpaineeseen, neljäs uhkaavaan aivohalvaukseen, viides mielialaan, kuudes närästykseen, seitsemäs piristykseen, kahdeksas nukkumiseen, yhdeksäs...Kohta ei tiedä, syökö enemmän pillereitä vai ruokaa. Vatsa on jo täynnä, kun sinne pitäisi mahtua vielä ravintoakin.
Nyt kun tulossa on laskiainen, niin ennen sitä ehtii rauhoittua kummasti. Ja laskiaisena syödäänkin rokkaa. Jota hiilaritietoinenkin voi syödä. Reippaasti vaan kunnon palvilihaa mukaa. Tai joulukinkun jämät, ne on kuitenkin pakasteessa.
Ennen laskiaista voi opetella hissukseen kuuntelemaan itseään. Siis tätä olomuotoa, jossa itse kukin täällä tallaa. Mitä se kroppa oikein tahtoo sanoa? Onko tämä nälkää vai mielitekoa? Onko tässä nyt juuri sitä herkkua, joka on ravitsevaa ja hyvää? Ovatko kaikki suositukset juuri minulle sopivia, vai onko niissä tulkinnanvaraa ja kenen hyväksi? Aloitamme tästä itsekkyysviikot ja laskiaisena katsomma rokkalautasen äärellä, mitä on opittu!
Slogan: Kuuntele itseäsi, olet itsesi paras asiantuntija. Julistan Kansalliset Itsekkyysviikot alkaneiksi.
Kommentit